Suomen digiosaavin opettaja -kisa mokasi tekijänoikeuksien, henkilötietolain ja markkinointisäännösten kanssa – ja paljastui Epsonin mainoskampanjaksi

Törmäsin verkossa kiinnostavaan kisaan, jossa etsitään prameasti Suomen digiosaavinta opettajaa. Ajattelin ensin, että tämäpäs positiivista, joten tutustuin kisaan hieman tarkemmin. Palaneen käryä alkoi tuntumaan, kun huomasin sivustolla Epsonin tuotemerkin: miten ihmeessä tulostimet ja A4:set liittyvät opetuksen digitalisointiin?

Sitten kävi ilmi, että Epson lahjoittaa kilpailun palkinnot. Noh, jospa se on sitten sponsori, jonka avulla saadaan pidettyä kilpailu sinänsä hyvän asian edistämiseksi, ajattelin.

Positiivista mielikuvaa lisäsi edelleen tuomariston kokoonpano: Jaakko Salo (OAJ:sta), Riikka Lindroos (Suomen Rehtorit ry:stä), Riku Alkio (opetusalan yrittäjä), Jenni Sinkko (opettaja), Osku Kannisto (opettaja) sekä Eeva Saari (Epsonista).

Tässä vaiheessa kaikki vaikutti siis kaiken kaikkiaan vielä melko hyvältä.

Kilpailuun osallistutaan yksinkertaisesti täyttämällä kilpailusivuston lopussa oleva lomake, jolla voi ehdottaa omaa suosikkiansa voittajaksi – ihme kyllä myös halutessaan itsensä:

Lomakkeella osallistujan tulee luovuttaa kilpailun järjestäjälle seuraavat tiedot: ehdottamansa opettajan nimi, koulu, ilmoittajan nimi, titteli/asema, sähköposti ja puhelinnumero. Tässä on kyse henkilötiedoista, ja yhdessä kilpailuun osallistujien tiedot muodostavat henkilötietolain tarkoittaman henkilörekisterin.

Kyse on jokseenkin vastaavasta lomakkeesta kuin millä yritykset yleensä kartuttavat markkinointirekisteriään. Arvotaanpa kaikkien osallistujien kesken tuotepalkintokin, eli kyse on samalla markkinointiarpajaisista.

Lisäksi lähetetään perustelut ehdotukselle, eli eräänlaisia tarinoita digitaalisen opetuksen edelläkävijöistä. Tässä puolestaan on kyse selvästi teoskynnyksen ylittävistä tekijänoikeudella suojatuista tuotoksista.

Odotin ilman muuta, että jossakin olisi se kuuluisa täppä, jossa hyväksyn kilpailuun osallistumisen ehdot ja tietojen käytön ties missä tarkoituksessa. Mitään ehtoja ei kuitenkaan ollut – ei edes tietoa kilpailun virallisesta järjestäjästä. 

Lähinnä tuli mieleen, että järjestäjä voisi olla OAJ ja Suomen Rehtorit Ry taikka Educa-messut, joissa voittaja julkistetaan. Yhdessä sponsori-Epsonin kanssa taikka ilman sitä.

Sitten silmiini osui yksityiskohta, että osallistujia ohjattiin halutessaan lähettämään lisätiedot sähköpostiosoitteeseen, jonka omistaja on Viestintätoimisto Manifesto.

On tietenkin outoa, että tämän kaltaista kilpailua on järjestämässä viestintätoimisto, jotka yleensä keskittyvät markkinointiin ja brändien rakentamiseen. Miksi se opetusalan kilpailua järjestäisi – jopa siinä määrin, että hoitaisi kilpailuehdotuksiin liittyvää sähköpostittelua? Ja on outoa, että viestintätoimisto voi edes unohtaa ilmoittaa kilpailun säännöt ja rekisteriselosteen.

Alkoi näyttää siltä, että kyse on pikemminkin Epson Suomen mainoskampanjasta, joka oli puettu houkuttelevasti kilpailun muotoon, jotta saataisiin kartutettua asiakasrekisteriä sekä samalla markkinointikäytössä käteviä aitoja tarinoita digiopettajista.

Koska halusin tietää lisää, laitoin Twitteriin viestin kilpailun puutteista ja mainitsin siinä sekä Epsonin että Manifeston:

.@jhartikainen Joo, @Manifesto_PR:n suunnittelema mainoskamppis @epsonsuomi:lle. Missä on kilpailun tekijänoikeusehdot ja rekisteriseloste?

— Harto Pönkä (@hponka) January 12, 2016

Myöhemmin illalla sainkin vastauksen ja samalla vahvistuksen em. johtopäätökselle:

Erittäin hyvä huomio @hponka Korjaamme asian välittömästi, kiitos viestistäsi! @jhartikainen @EpsonSuomi

— Manifesto (@Manifesto_PR) January 12, 2016

Kilpailusivustolle oli kuin olikin ilmestynyt rekisteriseloste. Se vahvistaa, että kilpailun järjestäjä ja rekisterin pitäjä on yksinomaan Epson Europe B.V. Suomen sivuliike. Rekisteristä vastaava henkilö on kilpailun tuomaristossakin istuva Eeva Saari, joka vastaa Epson Suomen markkinoinnista ja viestinnästä. Liekö samalla koko idean äiti?

Hienoa sentään, että ainakin yksi virhe myönnettiin ja korjattiin näin pian. Katsotaan kuitenkin tarkemmin, mitä rekisteriseloste pitää sisällään.

Rekisteriselosteen mukaan Epson voi käyttää osallistujien tietoja seuraaviin tarkoituksiin:

asiakassuhteen hoitaminen ja kehittäminen,
asiakaspalvelun ja liiketoiminnan kehittäminen,
markkinointi ja viestintä,
analysointi ja tilastointi,
mielipide- ja markkinatutkimukset sekä
muut vastaavat käyttötarkoitukset.

(Edit 13.1.2016 klo 12:50: Epson on sittemmin muuttanut rekisteriselostetta ja nyt siellä lukee näin: ”Osallistujan henkilötietoja käytetään vain Suomen digiosaavin opettaja -kilpailun käyttötarkoituksiin. Tietoja ei käytetä markkinointitarkoituksiin.”)

On jännää ja täysin yllättävää, että osallistumalla tähän kilpailuun ilmoittajalle syntyy ”asiakassuhde” Epsonin kanssa. Se on toki loogista tässä kohtaa, kun järjestäjäksi paljastui Epson. Näin se todella onkin.

Mutta moniko kilpailuun osallistunut on osannut odottaa, että heidän tietojaan voitaisiin käyttää myös markkinointiin? Eli sähköpostiosoitteelleen voi odottaa mainosspämmiä ja puhelinnumeroonsa myyntisoittoja.

Rekisteriseloste sisältää tavanomaisen (lain vaatiman) maininnan, että henkilöt voivat halutessaan kieltää tietojensa käytön suoramarkkinointiin. Sen sijaan kilpailun osallistumislomakkeelta puuttuu koko suoramarkkinointiluvan myöntämiskohta, joka siinä päivänselvästi pitäisi tässä tapauksessa olla.

Kilpailu- ja kuluttajavirastolla on selvä ohjeistus ja kanta, että ”suostumus sähköisen suoramarkkinoinnin vastaanottamiseen perustuu kuluttajan omaan, aktiiviseen ja vapaaseen tahdonilmaisuun”. Lupaa ei saa edellyttää myöskään kilpailuun osallistumisessa.

Koska osallistumislomakkeelta puuttuu vapaaehtoinen suoramarkkinoinnin hyväksymiskohta, Epsonilla ei ole lupa käyttää ko. rekisterissään olevia tietoja suoramarkkinointiin, kun lain vaatimat yksilökohtaiset suostumukset puuttuvat.

Lisäksi markkinointiarpajaisten yhteydessä on aina ilmaistava kilpailun säännöt ja tiedot sen järjestäjästä. Nekin puuttuvat, edelleen. (Edit 14.1.2016 klo 22:35: kilpailun säännöt on nyt lisätty kilpailusivustolle.)

Kaiken tämän jälkeen kyseenalaistan koko kisan ja jopa moisen mainoskampanjan kutsumisenkin kilpailuksi. Luulen, että tässä on tarkoituksellisesti johdettu osallistujia harhaan – järjestäjän ja viestintätoimiston tietäen erinomaisesti, että puutteista kiinni jäädessäkin tuskin tulee mitään sen kummempia seuraamuksia. Korkeintaan joku bloggaaja pahoittaa mielensä.

Se ainakin on selvää, että ”Suomen digiosaavinta opettajaa” ei löydetä tällä tavoin. Ihan epäilyksettä Suomen digiosaavimmat opettajat tunnistavat tällaiset tekijänoikeuksiin, henkilötietolakiin ja markkinointisäännöksiin liittyvät puutteet ja jättävät tähän kilpailun irvikuvaan osallistumatta.

Noloa, Epson, todella noloa.

Hieman noloa myös kilpailun tuomariston kannalta. Lienette kuitenkin olleet hyvässä tarkoituksessa ja siten oheiskärsijöitä kaikkien osallistujien kanssa.

Surullinen esimerkki: ryhdy bloggariksi Turun Sanomille, saat palkkioksi näkyvyyttä!

Aamupäivällä Twitterissä tuli vastaani tweetti, jossa kerrottiin Turun Sanomien hakevan bloggareita:

https://twitter.com/PekkaPekkala/status/663648821243695104

Linkin takaa löytyi sivu, jossa toden totta haettiin bloggareita TS Kotiin, Ruokaan ja Hyvinvointiin ja palkkioksi luvattiin – rahan sijasta – näkyvyyttä Varsinais-Suomen suurimmassa mediassa.

Tuolloin sivua oli jaettu Facebookissa ja Twitterissä yhteensä parikymmentä kertaa. Arvasin kuitenkin, että lukemat lähtisivät pian kasvamaan, sillä tällaista ihmisistä ilmaiseksi hyötymistä ei somessa hyvällä katsottaisi.

Moni bloggaa harrastuksekseen – kuten vaikka allekirjoittanut – mutta jos bloggareita haetaan lehden palvelukseen, niin ilman muuta siitä on edes jotain kirjoituspalkkioita maksettava.

Toisaalta ilmoituksessa ei sanota, että kirjoituksista ei nimenomaan jotain maksettaisi. Sen sijaan siinä ei pyydetä esittämään palkkiotoivomusta, ja kun vastineeksi luvataan näkyvyyttä, tulee selvästi sellainen kuva, että ilmaisia bloggareita tässä haetaan.

Voi vain ihmetellä, mitä ilmoituksen laatijoiden mielessä on liikkunut. Onkohan siellä ajateltu, että netissä on pullollaan lahjakkaita bloggaajia, jotka vain odottavat tilaisuutta päästä bloggaamaan ilmaiseksi Turun Sanomien sivustolle? Sellainen kuva tästä syntyy. No, se osoittaa vain sosiaalisen median täydellistä ymmärtämättömyyttä. Etenkin, kun ilmaiset some-yhteistyösopimukset ovat olleet mediassa tapetilla aivan vast’ikään, niin olisi voinut odottaa, että jo ihan imagonkin vuoksi haluttaisiin näyttää hyvältä ja luvattu kohtuullinen korvaus palveluksista.

Koska halusin pelastaa Turun Sanomat uhkaavalta imagovahingolta (ihan vain hyvää hyvyyttäni – mitään sidosta heihin minulla ei ole), niin vinkkasin asiasta sekä heidän Twitter-tililleen että Facebook-sivulleen. En kylläkään odottanut, että viesteihini vastattaisiin, sillä Turun Sanomat näkyy noudattavan kummassakin some-kanavassaan erittäin yksisuuntaista viestintää: ihmisten kommentteihin ei juurikaan vastata. Se kyllä sopii kuvaan.

On erittäin surullista, että yhden Suomen suurimman sanomalehden sosiaalisen median käyttö ja ymmärrys on vielä tällä tasolla. 😦 Ette te voi suhtautua ihmisiin vain ilmaisena työvoimana ja passiivisena lukijamassana. Toivottavasti opitte tästä tapauksesta jotain. Nähtäväksi jää, miten isoksi ”näkyvyystappionne” kasvaa ennen kuin edes hoksaatte reagoida jotenkin.

Sen sijaan some-käyttäjien keskuudessa tästä osataan ottaa ilokin irti, vai mitä sanotte näistä kommenteista:

Chacha 9.11.2015 klo 14:01 (Ts.fi:ssä)
Pitäisi maksaa pari laskua. Täytyy tsekata näkyvyystiliote ja katsoa mihin kaikkeen näkyvyys riittää.

Jenni 9.11.2015 klo 15:17 (Ts.fi:ssä)
Nyt kyllä täytyy laittaa hakemusta menemään! Olisi upeaa päästä tuottamaan sisältöä ja klikkejä lehdelle korvauksetta.

Rogaciano Cavadas Kaipainen (Facebookissa)
Tosi hyvä idea! Voisiko Turun Sanomat periä myös asiakkailtaan tilausmaksut esim. kehuina rahan sijaan?

Breaking news: Turun Sanomien vastaus (päivitetty 16:30)

@hponka @PekkaPekkala Kiitos palautteesta. Turun Sanomat käy keskustelut bloggareiden ja verkkokolumnien kanssa aina kahdenvälisesti.

— Turun Sanomat (@turunsanomat) November 9, 2015

Ja se siitä? Ilmeisesti yllä olevat tulkinnat osuivat aivan oikeaan, kun kerran mitään oikaistavaa ei kerrottu.

Älä tee some-ohjeistusta kuten Iisalmen kaupunki – tee se näin!

Iisalmen some-ohjeistuksesta ja etenkin sen Facebook-kiellosta on noussut myrsky vesilasissa. Koska olen ollut mukana tekemässä – tai joskus pikemminkin ohjaamassa – useampaa some-ohjetta, niin tässä pari pointtia, miten homma olisi pitänyt oikeasti hoitaa.

Some-ohjeistuksen tekoon on karkeasti kolme tapaa:

1. Pienellä työryhmällä
   • Laitetaan esim. viestintä- ja tietohallintopäälliköt asialle sekä kaupungin lakimies
   • Ja mahdollisesti joku someen perehtynyt ”ruohonjuuritason” työntekijä – tyypillisesti kaupungin nuorisotyön some-projektin projektipäällikkö (häntä kannattaa myös kuunnella!)
2. Pääosin pienellä työryhmällä, mutta osallistetaan työntekijöitä laajemmin
   • Järjestetään vaikkapa etukäteen kysely, jolla kerätään mielipiteitä, ja sitten koostetaan ohjeistus työryhmän voimin sen pohjalta valmiiksi. Tämä on kyllä toimiva tapa etenkin isoissa organisaatioissa.
   • Tai sitten – huonossa tapauksessa – pistetään ykköskohdan mukaisesti laaditun ohjeistuksen ”luonnos” henkilöstön kommentoitavaksi ennen kuin siihen lyödään leima päälle (kuka oikeasti uskaltaa haukkua pomojen tekemän ohjeistuksen enää siinä vaiheessa?)
3. Laitetaan työntekijät laatimaan ohjeistus itselleen
   • Tässä pomoporras on huomannut, että he eivät voi tuntea kaikkia kaupungin työntekijöiden työnkuvia niin hyvin, että voisivat ylhäältä tietää, mikä on heille toimivin ja oikeasti tarpeellinen ohjeistus.
   • Ja niinhän se on, että jokainen tuntee oman työnsä parhaiten ja on tyytyväinen, kun hänen ajatuksiaan kuullaan. Saattaa siinä kokonaisuuden tuottavuuskin parantua.
   • Toki tässäkin tarvitaan käytännössä pienempi ydinryhmä pitämään pyörät pyörimässä ja ohjaamaan homma maaliin (fasilitoimaan yhteisöllistä työskentelyä on tälle hieno termi)
   • Samalla kannattaa käyttää tilaisuus laittaa koko väki miettimään, miten somesta saadaan hyöty ja mahdollisuudet irti. Tulos varmasti yllättää. Tämä on oikeasti paras syy alkaa koko projektiin.
   • Tämän järki on myös siinä, että kun jokainen on ollut ohjeistuksen laadinnassa mukana – tai vähintään saanut mahdollisuuden siihen – niin valmista ohjeistusta on paha mennä enää myöhemmin moittimaan. Konsulttikielellä jalkauttaminen alkaa jo määrittelyvaiheessa.

Ei tarvita kristallipalloa sen sanomiseen, miten Iisalmen ohjeistus oli laadittu. Prosessin onnistuminen – tai epäonnistuminen – näkyy tuloksen laadussa.

Ei ole mitään väliä, montako iterointivaihetta, työtuntia tai some-konsulttia oli auttamassa, niin ykköstapa ei koskaan tuota yhtä hyvää tulosta kuin kakkonen. Ja sama pätee kakkosen ja kolmosen välillä. Toki tässä on organisaatiokohtaisia eroja, että millainen toimintakulttuuri on ennestään, mihin on edellytyksiä ja mihin pyritään (toivottavasti eteenpäin).

Sama pätee kaikkiin työryhmiin: tulos on tekijöidensä näköinen. Eikä kyse todellakaan ole mistään sanamuodoista.

Vielä kymmenen vuotta sitten oli ihan yleisesti hyväksyttävää, että pomot (sedät joku minua nuorempi voisi sanoa?) laativat säännöt ja muut noudattivat niitä. Se oli sitä vanhaa kunnon hierarkkista johtamis- ja toimintakulttuuria. Sen toimivuus perustui kahteen asiaan:

1. rajattuun vastuuseen ja vaikuttamismahdollisuuteen (asemaan organisaatiossa / annettuun työnkuvaan) ja
2. rajattuun viestintään (alainen kommunikoi vain lähimmän esimiehensä kanssa).

Jos olit organisaatiopyramidin alimmallla portaalla, niin a) et uskaltanut valittaa, koska et halunnut pudota kokonaan pois, ja b) jos olisitkin valittanut, ei sillä olisi ollut muuta merkitystä kuin se, että sinua olisi pidetty muiden mielestä hankalana tyyppinä – lopputuloksena et olisi valittanut enää kohta enempää.

Nykyään toimintakulttuuri on toinen ja sen on Iisalmea ennen huomannut jo moni muu taho: sosiaalisen median myötä kuka tahansa saa äänensä kuuluviin ja käyttää kyllä mahdollisuutensa.

Vaikka kieltäisitte Facebookin, YouTuben, Twitterin, WhatsAppin, Snapchatin ja kaiken. Jos ette usko, niin ylämäkeä on vielä reilusti jäljellä.

P.S. Jos silti haluatte tehdä paperin pienellä työryhmällä ja käyttää johtajille kuuluvaa valtaa, älkää tehkö ohjeistusta. Sen sijaan tehkää vaikka strategia. Silloin kyllä menetätte osallistamisen mahdollisuudet – kaikki hyvät ideat mukaanlukien – mutta ainakaan siitä ei kirjoitella lehdissä.

Ajankohtaista some-rintamalta: Facebook, Google+, Twitter ja Younited

Kokoan tähän artikkeliin some-palvelujen rintamalta muutamia ajankohtaisia poimintoja, joita on ehtinyt kertyä kesä- ja heinäkuun ajalta. Lomakauden jälkeen kirjoituksia on taas luvassa jatkossa useammin.

1. Facebook kasvaa ikähaitarin loppupäässä, mutta on menettänyt nuorimpia käyttäjiä vuodesta 2011 lähtien

Olen seurannut Facebookin suomalaisten käyttäjien määriä vuodesta 2011 lähtien. Hain jälleen tällä viikolla tuoreet käyttäjämäärät ikäluokittain Facebookin mainoskoneesta. Alla olevista kuvissa näkyy tärkeimmät muutostrendit.

Koska luvut ovat suoraan Facebookin mainoskoneen ilmoittamia, osa lukemista on suurempia kuin todelliset ikäluokat. Tästä ristiriidasta olen kirjoittanut enemmän aiemmin.

Tällä hetkellä 13-vuotiaita suomalaisia on Facebookissa alle puolet siitä, mitä vuonna 2011. Nyt 13-vuotiaiden Facebookin käyttöaste on alle 30 %. Myös 14-vuotiaiden kohdalla pudotus on yhtä huima: aiemmin tuon ikäisiä (tai sen iäkseen ilmoittamia) käyttäjiä oli enemmän kuin mitä ikäluokan koko oli, mutta nykyisistä 14-vuotiaista vain n. 60 % käyttää Facebookia.

Selvää laskua on myös 15-17-vuotiaissa. Kuitenkin sitä vanhemmissa Facebookin käyttö on jopa lisääntynyt. Kyse on siitä, että nykyään Facebook ei ole enää samalla avalla nuorten some-palvelu kuin aiemmin. Siksi nuoret eivät enää liity siihen (vaan muihin some-palveluihin) – tai  ainakin liittyvät siihen myöhemmin kuin heitä edeltävät ikäluokat.

Suomalaisten Facebook-käytön kehitys kokonaisuudessaan vuosina 2011-2015 näkyy syntymävuosittain tässä (klikkaa kuva isommaksi):

Viime vuosina suhteellisesti suurinta Facebookin käytön lisääntyminen on ollut yli 40-vuotiailla:

Kyse on suurista ikäluokista, mikä tarkoittaa, että kasvun varaa on yhä runsaasti vaikka palvelun käyttö samaan aikaan vähentyy muutamissa nuorimmissa ikäluokissa. Vaikka palvelun käyttö on edelleen suurinta alle 20-vuotiaiden keskuudessa, he jäävät määrällisesti vanhempien käyttäjien jalkoihin. Facebookista ei voida enää puhua leimallisesti nuorten palveluna – pikemminkin se on nykyään kaikenikäisten aikuisten some-palvelu.

Tällä hetkellä suomalaisia Facebookin käyttäjiä on n. 2,4 miljoonaa.

Vuoden 2015 toisen neljänneksen tuoreen tulosjulkistuksen mukaan Facebookilla on nyt maailmanlaajuisesti 1.49 miljardia käyttäjää per kuukausi ja näistä 1,31 miljardia käyttää palvelua (myös tai pelkästään) mobiilisti. Facebookin kasvuvauhti on pysynyt entisellään, mutta pientä kasvun hidastumista on nähtävissä päivittäisten käyttäjien määrässä (nyt 968 miljoonaa).

On erittäin mielenkiintoista nähdä, milloin Facebookin kasvu pysähtyy. Luulin sen pysähtyneen jo viime vuodenvaihteessa, mutta olin silloin väärässä – ehkä syistä, joiden vuoksi Facebook kasvaa edelleen Suomessakin vaikka nuoret ”trend setterit” suuntaavat jo toisaalle. Joka tapauksessa Facebookilla menee edelleen uskomattoman vahvasti ja se on pystynyt jatkamaan menestystään some-maailman muutosten keskellä hämmästyttävän pitkään.

2. Google+ on tulossa tiensä päähän

Tällä viikolla on uutisoitu, että Google irrottaa Google+-yhteisöpalvelunsa muista verkkopalveluistaan – ennen muuta YouTubesta, jonka videoiden kommentointi on vaatinut Google+-profiilin luomisen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Google ei enää pakota muiden palvelujensa käyttäjiä plussan käyttäjiksi, mikä on erittäin tervetullut uudistus – tai pikemminkin paluu aiempaan. Samalla Google ikään kuin myöntää, että sen yritys kasvattaa plussasta vakavasti otettava haastaja Facebookille on ohi ja epäonnistunut.

Viimeisin Googlen julkaisema tieto plussan käyttäjämäärästä on lokakuulta 2013. Sen mukaan palvelulla oli tuolloin 540 miljoonaa aktiivista käyttäjää ja heistä 300 miljoonaa käytti Google+:n uutisvirtaa. Google+ ei koskaan tosiasiassa haastanut Facebookia, ei lähimainkaan.

Yllätyksenä Google+:n alkanutta kuoppaamista ei voi pitää. Kehityssuunta on ollut selvä vähintään viimeiset 1,5 vuotta – siitä asti, kun palvelun pitkäaikainen johtaja Vic Gundotra irtisanoutui tehtävästään huhtikuussa 2014.

Google+ on vain viimeinen lenkki Googlen kehittämien yhteisöpalvelujen pitkässä ketjussa. Google+ menestyi sentään paremmin kuin aiemmat Google Buzz ja Google Wave. Jostain syystä Googlella on isoja vaikeuksia ymmärtää yhteisöllisyyden ja sosiaalisten verkostojen mekanismeja.

Aivan kuten aikanaan Waven tapauksessa, myös Google+:n kohdalla perustavanlaatuisia ongelmia oli havaittavissa jo ensimetreillä. Jos Google+:n tarkoituksena oli haastaa Facebookin ykköstila yhteisöpalveluissa, miksi ihmeessä se vesitti yhteisöpalvelujen tärkeimmän ominaisuuden eli käyttäjien välisen verkostoitumisen? Facebookin suosio perustuu nimenomaan verkostoihin.

Siinä missä sosiaalisella verkostolla on muissa some-palveluissa jonkinlaista merkitystä, plussassa sosiaalisten suhteiden arvo lähestyy rajattomasti nollaa määrän kasvaessa tähtitieteelliseksi.

Ongelmista huolimatta Google+:n odotettiin kasvavan paljon isommaksi kuin mitä koskaan tapahtui. Tuntui selvältä, että Google pystyisi tavalla tai toisella houkuttelemaan muiden palvelujensa käyttäjät Google+:aan sen tarjoamalla lisäarvolla. Plussan ajateltiin olevan ”sosiaalinen liima”, joka yhdistää käyttäjän sisällöt ja sosiaaliset suhteet Googlen eri palveluissa (mm. YouTube, Google Drive, Hangouts, Play-kauppa). Google ei kuitenkaan tyytynyt kehittämään palvelua käyttäjien ehdoilla, vaan pyrki pakottamaan heidät Google+-profiilin luontiin. Tuntui siltä, että Googlellekin tärkeintä oli saavuttaa mahdollisimman suuri lukema eli käyttäjämäärä – hyödyllisten ominaisuuksien kustannuksella. Pakottaminen ei selvästikään toimi somessa – ei, vaikka olisit maailman suurin nettijätti.

3. Twitter ei kasva 

Twitterillä on ongelma: sen käytön aloittaminen on uusille käyttäjille hankalaa ja monet Twitterin käytön aloittaneet lopettavat sen alkuunsa. Ongelma on ollut ja se on tiedetty palvelun alkuvuosista saakka. Käytännössä ongelmasta aiheutuu se, että Twitterin kasvulla on raja, jota se ei voi palvelun nykyisessä muodossa ylittää. Toisaalta voi ihmetellä, paljonko Twitter voisi muuttua ilman, että se menettäisi palvelun nykyisten käyttäjien suosiota.

Kyseessä ei olisi oikeastaan ongelma, jos Twitter ei olisi pörssiyhtiö. Äskettäin yhtiön johto myönsi ongelman ja aiheutti osakekurssin notkahduksen sanomalla näin:

”Suuri yleisö ei ymmärrä Twitteriä.”

Ja sehän on täysin totta.

Maailmanlaajuisesti Twitterillä on nyt 304 miljoonaa käyttäjää per kuukausi. Kasvu näyttää pitkän aikavälin tilaston perusteella hiljalleen hidastuvan ja ehkäpä pian pysähtyvänkin. Kun tällaisia merkkejä on näkyvissä, voidaan Twitteristä kohta puhua hiipuvana some-palveluna. Toivon kylläkin, että ei.

Myöskään Suomessa on turha odottaa, että Twitteristä tulisi yht’äkkiä huomattavasti nykyistä suositumpi palvelu. Edelleen Twitterillä on Suomessa n. 40-50 tuhatta aktiivista käyttäjää (twiittaavaa) viikossa. Alkuvuoden tilaston perusteella (lähde) näyttää pikemminkin siltä, että Twitterin kasvu Suomessa on pysähtynyt viime kevään lukemiin (kesän notkahdus johtuu lomakaudesta):

Aktiivisen twiittaajan näkökulmasta Twitter on nykyisellään erinomaisen hyvä some-palvelu, sillä palvelun vaikeakäyttöisiksi mielletyt ominaisuudet pitävät tietyt käyttäjät palvelussa mukana ja muut palvelun ulkopuolella. On palvelun vahvuus, että se ei vedä puoleensa isoja massoja. Kissa- ja maisemakuvia on jo nykyisellään aivan tarpeeksi.

4. F-Secure petti käyttäjien luottamuksen ja sulkee Younitedin 1.10.2015

F-Securen kotimainen ja huipputurvalliseksi mainostettu pilvitallennuspalvelu Younited sulkeutuu 1.10.2015 jälkeen. Palvelun sulkemisen syynä on, että Younited-tuote on myyty amerikkalaiselle Synchronoss Technologies -yhtiölle, ja kaupan myötä kuluttajille suunnattu Younited.com-palvelu ei enää jatku. Joten jos sinulla on vielä tiedostoja Younitedissa, ne kannattaa käydä hakemassa pian talteen johonkin luotettavampaan paikkaan.

Younitedin myynnillä ja sulkemisella on symbolisesti suurempi merkitys kuin mitä sen ilmeisesti verrattain pieni käyttäjämäärä antaa aihetta. Kun Younited avattiin 29. lokakuuta 2013 sen mainostettiin haastavan nimenomaan amerikkalaiset pilvipalvelut, joiden luotettavuus oli kärsinyt vakavan kolauksen Snowdenin NSA-paljastusten takia. Seuraava on lainaus F-Securen tiedotteesta:

Henkilökohtaiset pilvipalvelut perustuvat luottamukseen. Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin nähty useita hälyttäviä merkkejä, jotka ovat heikentäneet tätä luottamusta. Niihin kuuluvat muun muassa havainnot haittaohjelmista, jotka leviävät henkilökohtaisten pilvipalveluiden avulla, sekä uutiset kansallisten tiedustelutahojen käyttämistä kyseenalaisista menetelmistä, joilla urkitaan lainkuulaisten kansalaisten tietoja verkossa.

Younited on pilvipalvelu, johon voi luottaa. Sitä hallinnoidaan ja operoidaan Suomessa, joka on tunnettu tiukasta tietosuojalainsäädännöstään ja missä yksityisyys on tarkoin varjeltu kulttuuriarvo. Younited onkin suunniteltu ja toteutettu nimenomaan yksityisyyttä silmällä pitäen. Palvelun kehittäjät ovat tietoturva-alan ammattilaisia, joten tietoturva on olennaisessa osassa niin younitedin palveluarkkitehtuurissa kuin sen kehitystyössäkin. Younited takaa, että käyttäjien tiedot ovat aina heidän omassa hallinnassaan ja alan tehokkain tietoturva* suojaa heidän aineistoaan häviämiseltä, haittaohjelmilta, tietomurroilta ja muilta uhkilta.

”On jo korkea aika, että markkinoille tulee eurooppalainen vaihtoehto, joka haastaa nykyiset Internet-jätit,” sanoo F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen. ”Maailma tarvitsee nyt pilvitallennuspalvelua, johon kansalliset tiedustelutahot eivät pääse käsiksi kenenkään valvomatta.”

Hienosti kirjoitettu. Tämä oli juuri sitä, mitä ainakin itse kaipasin – ja siksi Younitedia monille myös suosittelin. Ikävää, että tämä jäi F-Securen osalta tyhjäksi sanahelinäksi.

Juuri pahemmin käyttäjien luottamusta ei olisi voinut pettää kuin a) myymällä palvelun juuri yhdysvaltalaiselle yritykselle, b) jonka omistajiin kuuluu entinen NSA:n johtaja (lähde), sekä c) lopuksi sulkemalla palvelun jo ennen kuin se ehtii edes kahden vuoden ikään. Loppujen lopuksi F-Secure oli valmis luopumaan periaatteistaan 60 miljoonalla dollarilla.

Eurooppalaisittain pilvitallennuspalvelujen kartalle jää Younitedin kokoinen aukko. Pienempiä palveluntarjoajia on lukuisia, mutta ison yrityksen tuomaa luotettavaa (tai joka edes voisi sanoa niin) vaihtoehtoa ei ole. Epäilemättä Younitedin tarjoamat ominaisuudet kuten käyttäjien yksityisyyden arvostaminen ja tiedostojen vahva suojaus ovat asioita, joita lähitulevaisuudessa tullaan arvostamaan huomattavasti tähän astista enemmän. 

Opettajien TVT-taidot ja opetuskulttuuri: selvä ongelma ja selvä ratkaisu

Jos et vielä lukenut tuoreimpia tuloksia suomalaisten opettajien tieto- ja viestintätekniikan (TVT) taidoista, niin suosittelen lukemaan tämän Kauppalehden uutisen.

Lyhyesti pääkohdat:

• 90 % suomalaisopettajista ilmoitti, ettei heillä ole tarvittavia taitoja digitaalisen mediateknologian hyödyntämiseen opetuksessa
  
• 93 %  ilmoitti, että he hyödyntäisivät digitaalista mediateknologiaa opetuksessaan enemmän, jos vain saisivat siihen tukea ja koulutusta
• Pahimmat ongelmat löytyivät puuttuvista tai vanhentuneista laitteista (62 %), paikan puuttumisesta opetussuunnitelmasta (58 %)  sekä opettajien opetustaidoista (49 %)

Hienoa, että kerrankin tätä kysytään opettajilta itseltään. Ja hienoa, että he ovat vastanneet ilmeisen rehellisesti.

Heti perään on esitettävä pakollinen kritiikki: uutisessa ei kerrota otoskokoa eikä tapaa, miten vastaukset kerättiin, joten näitä tuloksia ei voi mitenkään yleistää. Mainitaan vain ylimalkaisesti, että vastaajat olivat peruskoulun ja lukion opettajia. Todennäköisesti Kauppalehti on julkaissut Adoben lehdistötiedotteen sellaisenaan ja kyse on ns. tutkimuksen muotoon puetusta mainoksesta.

[Edit: tutkimusraportti löytyi (kiitos Teemu Pääkkönen!) ja siitä selviää, että otoskoko oli Suomessa 55 opettajaa peruskoulun yläluokilta ja lukiosta syys–marraskuussa 2012. Edit2: huomattavasti luotettavampaa tietoa opettajien TVT-osaamisesta löytyy tuoreesta oppimisympäristöt-kyselystä (kiitos Minna Nummenmaa!), jossa vastaajina oli 2493 opettajaa eri puolilta Suomea.]

Tulokset voisi mitätöidä edellisen kappaleen perusteella kokonaan ja voisin vaikka jatkaa kritiikkiä koko tämän bloggauksen verran, JOS ne eivät tuntuisi osuvan niin kipeästi oikeaan. Sitä vaan ei voi kiistää, että suomalaisopettajilla on täysin riittämättömät TVT-taidot – katsoi asiaa Adobe-lasien, some-lasien tai millaisten TVT-taitojen näkökulmasta tahansa.

Yhtälailla ratkaisukin on selvä: 1) lisää tukea ja koulutusta, 2) laitteet/infra kuntoon ja 3) TVT näkyvästi opetussuunnitelmiin (nykytilanne on käsittämätön!!).

Paljon puhuvaa on, että pahimmiksi ongelmiksi mainitaan ”opettajien opetustaidot”. Siinä tullaan lähelle viime aikojen keskustelua, miksi ja miten teknologiaa ylipäätään pitäisi käyttää kouluissa. Keskustelussa tuntuu olevan äänekkäimpinä kaksi ääripäätä, joista toinen julistaa ”teknologiaa kouluun!” ja toinen ”ei teknologiaa!”.

Mutta hyvät ystävät: kyse on edelleen opetuksesta ja oppimisesta. Ei teknologiaa teknologian vuoksi, vaan pelkästään ja vain silloin, kun sille on pedagogisesti perusteltu käyttötapa.

Opettajien opetustaitojen puute teknologian käytössä tulee esille silloin, kun iPadia, älypuhelinta, älytaulua tai mitä tahansa teknologiaa käytetään vailla sen arviointia, miten sitä tulee käyttää, jotta se tukee oppimista. Teknologia ei ole itsessään perustelu sen käytölle, vaan opettajalle pitäisi olla selvää (tai hänen pitäisi selvittää), miten teknologia auttaa toteuttamaan opetuksen tavoitteita, eli miten ja milloin sen käyttö johtaa loogisesti oppimiseen. Eikä arvioinniksi riitä jonkun muun selitys, jos se joku muu ei ole samassa luokassa.

Eli tulkitsen Adoben tuloksen niin, että painopiste ”teknologian opetuskäytössä” pitäisi pian saada siirtymään jälkimmäiselle sanalle. Olen sen verran optimisti, että uskon näin tapahtuvan, sillä tärkein askel on jo otettu: opettajat tiedostavat itse puutteensa, tarpeensa ja tarvittavan ratkaisun. Kouluihin ei tarvita ensisijassa lisää uutta teknologiaa, vaan tukea ja koulutusta opettajille.

Tarvitaan kerralla isompi muutos koulujen toimintakulttuuriin

Samalla soisin, että opetuksessa tapahtuisi toinen vähintään yhtä tärkeä muutos, joka tosin liittyy edelliseen. Nimittäin opettajien (teknologisten) opetustaitojen harpatessa eteenpäin sen tulisi tarkoittaa sitä, että opetuskulttuuri siirtyisi entistä yhteisöllisempään ja avoimempaan suuntaan. Yhteisöllisen oppimisen on oppimistutkimuksen mukaan todettu johtavan parempiin oppimistuloksiin yksilötasolla. (Tarkemmat perustelut voi kaivaa viimeisen 20 vuoden tutkimuksesta.)

Ja kas:  yhteisölliseen työskentelyyn ja oppimiseen opetusteknologia tarjoaa mainioimpia välineitään. Näin on etenkin sosiaalisen median opetuskäytössä. Väitän samalla, että juuri sosiaalinen media koulun ulkopuolisena ilmiönä on saanut monet opettajat havahtumaan myös koulun toimintakulttuurin ja opetusmenetelmien muuttamiseen. Jokaisesta koulusta löytynee vähintään muutama sosiaalisesta mediasta, TVT:stä ja opetuksen kehittämisestä innostunut opettaja, mutta nykytilanteessa he eivät välttämättä saa tarvittavaa tukea, jotta innostus leviäisi muihinkin opettajiin. Joissakin harvoissa kouluissa tilanne on onneksi parempi.

Samaan aikaan elinkeinoelämä vaatii työmarkkinoille uusia osaajia, jotka hallitsevat niin uuden teknologian, somen kuin yhteisölliset työskentelytavatkin. Lisää työelämän vaatimuksista voi lukea esim. aiemmasta ”avautumisestani”.

Jos TVT olisi ollut jo vuosia vahvasti mukana valtakunnallisissa opetussuunnitelmien perusteissa, Suomen koulujen tilanne olisi tänään huomattavasti valoisampi. Eikä ehkä pelkästään niiden. Tämä ei ollut kritiikki, vaan fakta, jota tuskin kukaan enää kieltää.

Se, mitä tarkoitan yhteisöllisyydellä ja avoimuudella opetuksessa, selviää tarkemmin tästä keskiviikkona pitämästäni esityksestä:

Avaa esitys SlideSharessa

P.S. Jos olet eri mieltä, kommentoi. 😉 Ja hienoa, jos kommentoit muutenkin.

Tapahtuiko presidentinvaalien suurin huijaus sosiaalisessa mediassa?

Sosiaalinen media oli vaalien aikana iso juttu. Kirjoitin siitä silloin muutaman kerran:

• Presidenttiehdokkaat sosiaalisen median ihmemaassa, 6.12.2011
• Sosiaalinen media kiritti Niinistön ja Haaviston toiselle kierrokselle, 23.1.2012
• Somen presidenttiys ei riitä vaaleissa, 5.2.2012

Eilinen YLE:n Suoralinja-ohjelma nosti esiin, että Sauli Niinistö ei ole kirjoittanut Twitter-tunnuksellaan mitään sitten vaalituloksen jälkeen. Twitterissä tänään virkaansa astuvalla uudella presidentillä on 14 077 seuraajaa.

Paljon parempi tilanne ei ole Facebookissa, jossa tykkääjiä on 112 244. Siellä Niinistö on avannut sanaisen arkkunsa viimeksi 11.2. – tasan yhden kerran vaalien jälkeisen kiitosviestinsä jälkeen.

Kakkoseksi jäänyt Pekka Haavisto on ollut yhtä passiivinen. Hänen viimeisin kirjoituksensa Twitterissä (seuraajia 14 238) on myöskin vaali-illalta 5.2. Facebookissa (tykkääjiä 116 601) edellinen viesti on 13.2., mutta sekään ei ole hänen itsensä kirjoittama, vaan liittyy (ilmeisesti) Haaviston kampanjan kaupallistavaan kirjaprojektiin. Eli kannattajien ideat kiinnostavat, kun niistä voidaan tehdä rahaa kirjan muodossa, mutta muuten ei? Edit klo 18: Haavisto ehti jo reagoida aiheeseen – aikoo jatkaa somessa ”luovan tauon” jälkeen.

Kolmanneksi jäänyt Paavo Väyrynen on ollut sosiaalisessa mediassa vain hivenen aktiivisempi: viimeisin viesti sekä Twitterissä että Facebookissa on 15.2.  – mikä johtuu siitä, että hänen Facebook-viestinsä kopioituvat automaattisesti Twitteriin.

Ehdokkailta kyseltiin vaalitenteissä, tulevatko he olemaan aktiivisia sosiaalisessa mediassa myös vaalien jälkeen. Muistelen, että kaikki kolme kärkiehdokasta olivat vastauksissaan myötäileviä – olisihan ollut typerää paljastaa jo silloin, mitkä todelliset aikomukset olivat.

Näyttää siltä, että sosiaalinen media oli vain harkittu keino saada äänestäjät uurnille. Enää kannattajien mielipiteet ja vuoropuhelu kansan kanssa ei näytä kiinnostavan.

Sadat tuhannet Facebook- ja Twitter-seuraajat tulivat petetyiksi. Tämäkö oli presidentinvaalien suurin huijaus?

Kyllä, olen pettynyt. Siksi tämä.

Mistä Facebookin ”timelinegatessa” oli kyse?

Ensiksi:

1. Facebook EI vuotanut yksityisviestejä käyttäjien seinälle/aikajanaan. Yhtäkään varmistettua tapausta ei ole.
2. Moni kyllä luuli noin tapahtuneen, mutta lähes yhtä moni on jo perunut ”varman” tietonsa asiasta. 

Tiedän, että edelleen on monia, jotka väittävät yksityisviestien vuotaneen aikajanalleen, mutta niin kauaa kuin käyttäjillä ei ole esittää todisteeksi kuvakaappausta samasta viestistä yksityisviestien inboxissa ja seinällään, niin väitteellä ei ole kestävää pohjaa.

Se on totta, että moni näistä viesteistä oli tarkoitettu yksityiseksi, mutta jostain syystä ne oli kirjoitettu suoraan seinälle. Varmasti yksi selitys on se, että Facebook oli vuosina 2007-2009 monille täysin uusi ympäristö, jonka käyttö vaati harjoittelua.

Lisäksi on monta muutakin syytä. Lähdetään liikkeelle Facebookin timeline-uudistuksesta ja mennään sitten siihen, miten tiedotusvälineet ja ihmiset sosiaalisessa mediassa yhdessä keittivät koko sopan.

Facebookin timeline -uudistus

Tapahtumien ajankohdan selittää se, että Facebookin aikajana tuli viime viikolla kaikkien käyttäjien ulottuville helpolla tavalla.

Facebookin uusi timeline eli aikajana on käyttöliittymäuudistus. Se EI ole muuttanut aiempien seinäviestien ja muiden julkaisujen julkisuutta tai käyttäjien yksityisyysasetuksia.

Aikajanan tuoma parannus käyttäjille on, että nyt on huomattavasti aiempaa helpompi mennä katsomaan vuosien takaisia Facebook-kirjoituksia. Aiemmin sama oli mahdollista vain skrollaamalla käyttäjän seinää loputtomasti alaspäin, mikä oli erittäin hankalaa ja hidasta. Olen varma, että monikaan ei ole katsonut parin-kolmen vuoden takaisia kirjoituksiaan sen jälkeen, kun ne hävisivät seinän oletusnäkymästä.

Moni käyttäjä oli yksinkertaisesti unohtanut, mitä viestejä joskus muinoin oli seinälleen kirjoittanut ja saanut – täysin julkisesti. Nykyään ei esim. käydä enää paljonkaan wall-to-wall-keskusteluja. Käyttöliittymän lisäksi myös käyttäjien toimintatavat ja -taidot ovat kehittyneet.

Nyt kun aikajana toi vanhat viestit silmien eteen, moni käyttäjä kauhistui vanhoja kirjoituksia. Facebookin aikajana osoitti taas kerran, että netillä on pidempi muisti kuin ihmisillä. 

Epäilemättä juuri tämän takia Facebookin aikajanan käyttöönotossa on viikon esikatseluaika. Vanhat viesti kannattaa siis käydä läpi ja siivota ikävät jutut pois ennen kuin aikajana näyttää ne helpolla tavalla myös kavereille.

Mediakritiikkiä – muistutus lähteiden ja faktojen tarkistamisesta

Mediassa ”timelinegate” eteni kutakuinkin näin:

1. Monet Facebookin käyttäjät pelästyivät vanhoja seinäviestejään ja aiheesta syntyi vilkkaita nettikeskusteluja lauantaina 17.12.

2. Tästä Iltalehden jutusta yksi vuoden suurimmista uutisankoista sai alkunsa: Facebookin yksityisiä viestejä julki? Aluperin uutisen otsikossa oli huutomerkki – tämä versio löytyy yhä esim. Facebookiin jaetuista linkeistä. (la 17.12.)

3. Seuraavana päivänä asialle saatiin myös asiantuntijan vahvistus: Totuus vuotaneista Facebookin yksityisviesteistä: ”taustalla oikea bugi” (su 18.12.)

4. Pian seurasi lisää uutisia aiheesta, mikä ruokki nettikeskustelua, joka puolestaan sai kymmenet ihmiset ottamaan yhteyttä toimituksiin ja kertomaan oman tarinansa. Joillakin käyttäjillä ”melkein kaikilla kavereilla” oli sama ongelma.

5. Monelle kävi kuitenkin selväksi, että kyseessä oli käyttäjien erehdys ja AfterDawn-nettipalvelu julkaisi sen pohjalta oman uutisensa.   Lopulta Facebook selvitti asiaa ja väitteet vuotaneista yksityisviesteistä osoittautuivat perättömiksi. Suomalaisten keksimä Facebook-kohu sai myös hieman kansainvälistä julkisuutta.

Sievä pieni soppa. Alussa oli joitakin timeline-uudistuksesta hämmentyneitä käyttäjiä ja asiantuntija, joka vasta itsekin oli ottanut timelinen käyttöönsä, sekä  toimittajia, jotka mielellään kirjoittavat Facebookista, jota n. pari miljoonaa suomalaista käyttää.

Kiinnostavinta koko tapahtumasarjassa onkin se, miten perinteinen  ja sosiaalinen media ruokkivat toisiaan saaden aikaan joukkohysterian, jonka syy lopulta osoittautui pannukakuksi.

Toimittajat ovat puolustautuneet sanomalla, että käyttäjien säikähdys oli todellinen, joten aiheesta oli kirjoitettava. Väitän, että 90% käyttäjien säikähdyksestä syntyi kuitenkin asian virheellisestä uutisoinnista sekä ns. copy-paste-journalismista Ei voi olla niin, ettei asialle ollut enää mitään tehtävissä, kun ensimmäiset säikähtäneet käyttäjät ottivat toimittajiin yhteyttä.

Joka tapauksessa tämä oli tarpeellinen opetus monelle. Facebookin käyttäjille, että viestit todellakin säilyvät netissä pitkään. Ja medialle, että lähdekriittisyyttä ja faktoja tarvitaan edelleen ennen kuin kyse on oikeasta uutisesta. 

P.S. Lisää ohjeita Facebookin aikajanan käyttöön löytyy esim. Aamulehden jutusta.

P.P.S. Tuija Aalto antaa blogissaan paljon vakavampaa pohtimisen aihetta Facebookista ja käyttäjien yksityisyydestä.

Koulujen tietotekniikka, edelläkävijyys ja uudet oppimistaidot

Olen kyllästynyt siihen, että jauhamme vuosikausia samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Puhun tietenkin tietoyhteiskunnasta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä, sosiaalisesta mediasta… Ja siitä, että kehitys tapahtuu Suomessa tuskastuttavan hitaasti.

Olemmeko edenneet askeltakaan vuodesta 2005?

Otetaan esimerkki. Vuonna 2005 OPH:n TVT-kehittämissuunnitelmassa asetettiin seuraavia tavoitteita:

1. Oppilaiden ja opettajien tieto- ja viestintätekniikkataidot vastaavat yksilön ja yhteiskunnan tarpeita.

2. Koulutuksen järjestäjät ja koulut hyödyntävät tieto- ja viestintätekniikkaa aktiivisesti omassa toiminnassaan ja toimivat yhteistyössä keskenään hyvien koulutuspalvelujen turvaamiseksi koko maassa niin, että tieto- ja viestintätekniikka toimii koulutuksen tasa-arvon ja laadun kehittämisen tukena osana oppimisympäristöä, opetuksen ja oppimisen tukena. Tieto- ja viestintätekniikkaa tarvitaan sekä lähioppimisen rikastamiseen että etäoppimisen mahdollisuuksien parantamiseen.

3. Kunnissa ja kouluissa on edellytykset tieto- ja viestintätekniikan täysimääräiselle hyödyntämiselle

Yhtä hyvin nämä olisi voitu kirjoittaa tänään ja ne menisivät yhtä täydestä läpi. Kukaan ei edes väitä, että näitä tavoitteita olisi saavutettu.

Itse asiassa täsmälleen samoja tavoitteita löytyy Arjen tietoyhteiskunnan TVT-suunnitelmasta, joka on julkaistu 12/2010 (otteita):

Esitetään tavoitetaso opetustilojen ja opettajan tieto- ja viestintätekniselle varustukselle. Opettajilla ja oppilailla tulee olla käytössään tarvittava ja ajanmukainen välineistö ja pääsy verkkoon.

Sisällytetään tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö osaksi paikallisia suunnitelmia.

Kehitetään opetustoimen ja oppilaitosjohdon osaamista ja informoidaan monipuolisesti tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksista ja hyödyistä opetuksen, opiskelun ja viestinnän parantamisessa.

Eli täsmälleen samoja asioita kuin 5-6 vuotta sitten. Arjen tietoyhteiskunnan suunnitelma ehdotuksineen on sinänsä hyvä, mutta ongelma on, että kaikki tämä on keksitty ja suunniteltu lukuisia kertoja tuloksetta.

Oireellista on, että kouluissa noudatetaan edelleen vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteita, joissa tavoitteenasettelu on tällä tasolla:

Oppimisympäristön varustuksen tulee tukea myös oppilaan kehittymistä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan jäseneksi ja antaa tilaisuuksia tietokoneiden ja muun mediatekniikan sekä mahdollisuuksien mukaan tietoverkkojen käyttämiseen.

Paino sanalla ”mahdollisuuksien mukaan”. Monessa koulussahan mahdollisuuksia ei ole – tai ne [lue: atk-luokat] ovat vähässä käytössä.

Vuoden 2004 OPS mainitsee tarkemmin vain pari varsinaista taitoa: sähköpostin ja Internetin käytön (heh, eikö sähköposti kuulukaan Internetiin?) sekä tietoverkkojen käytön yksinkertaisessa tiedonhaussa eli sen, että henkilö osaa kirjoittaa hakusanan hakusanakenttään.

Opettajat ovat siis aikalailla omillaan nykyisen tilanteen kanssa. Virallinen linja puuttuu, joten kaikki voivat tehdä mitä huvittaa – jos huvittaa. Useimpia ei huvita, koska opettajilla – uskokaa pois! – riittää tehtävää muutenkin.

Pitäisikö poistaa käytöstä sana ”edelläkävijä”?

Pääongelma on, että nykyaikaisia tieto- ja viestintätekniikan välineitä kutsutaan Suomessa tulevaisuuden välineiksi ja ympäristöiksi, ja niiden käyttöä kutsutaan tulevaisuuden oppimiseksi. Siis niitä, jotka ovat olleet maailmalla käytössä jo vuosia. Näitä ovat esimerkiksi blogit, wikit, käsitekarttatyökalut ja monet muut yhteistyötä ja oppimista tukevat palvelut. Näitä käyttäviä sanotaan edelläkävijöiksi – paitsi, jos henkilö on nuori.

Minä perustin tämän blogin vuonna 2006, jolloin blogit olivat kymmenen vuotta vanha juttu. Ensimmäinen wikiohjelmakin tehtiin jo 1995. Kuitenkin blogit ja wikit ovat monelle opettajalle edelleen täyttä hepreaa. Siitä huolimatta, että asiaan on panostettu vuosikausia.

Opettajia, jotka käyttävät wikejä ja blogeja, sanotaan edelläkävijöiksi, ja heidät temmataan nopeasti jos jonkinlaisten TVT-projektien vetäjiksi, koska moiset edelläkävijät ovat harvinainen luonnonvara. Suomessa edelläkävijä-statuksen siis saa, kun käyttää vuosikausia vanhaa teknologiaa opetuksen tukena.

Mikä sitten on ns. nykypäivää?

Aiheutin keskustelua Twitterissä, kun tokaisin, että Moodle on menneen maailman ohjelma, jota kenenkään ei kannattaisi enää alkaa opettelemaan. Verkko-oppimisympäristöt keksittiin suunnilleen samaan aikaan kuin World Wide Web. Niiden kulta-aikaa oli 1990-luvun loppu ja 2000-luvun alku. Moodle oli ”moderni” oppimisympäristö vuosituhannen vaihteessa. Nyt se on yhtä moderni kuin vuoden 2000 kännykkä.

Sitten, vuonna 2005 keksittiin käsite ”Web 2.0” ja kohta perään ”sosiaalinen media”. Facebook perustettiin 2004. Samaan aikaan yleistyivät helpot blogipalvelut kuten WordPress ja Blogger. Yhtäkkiä kehitys harppasi nopeasti eteenpäin ja Moodlet, Optimat ynnä muut suljetut, kankeat ja vaikeakäyttöiset järjestelmät jäivät yksinkertaisesti sekä teknisesti että varsinkin käyttöfilosofialtaan menneisyyden haamuiksi. Sama koskee esim. multimediaohjelmien työpöytäversioita, joilla ennen nettiä tehtiin hienoja multimediaesityksiä. Tänä päivänä voi jo sanoa, että myös Flash on poistuva teknologia, vihdoinkin.

Mitäkö Moodlen tilalle? Pakettiratkaisujen sijasta kannattaa valita kuhunkin tarpeeseen sopivimmat sosiaalisen median palvelut. Yhteistyötä wikissä, oppimispäiväkirjaa blogeissa, käsitteellistä hahmottamista käsitekarttatyökaluilla jne. Näin jokainen työkalu tukee paremmin nimenomaan sitä käyttötarkoitusta, jota varten ne on tehty – so. parempi tuki oppimiselle, vuorovaikutukselle ja tiedonrakentelulle.

Se teknologiasta. Oleellisempaa on, että helpot julkaisujärjestelmät ja some-palvelut mahdollistivat pari mullistavaa uudistusta ihmisten toiminnassa netissä:

• Tiedon luomisen ja julkaisemisen kenen tahansa toimesta
• Tiedon jakamisen ja nopean välittämisen eteenpäin
• Vuorovaikutuksen, osallistumisen, keskustelun räjähdysmäisen lisääntymisen
• Lyhyesti: ennen näkemättömän avoimuuden ja sosiaalisuuden

Siihen asti oli puhuttu dokumenttien webistä. Nyt puhuttiin ihmisten muodostamista sosiaalisista verkostoista ja yhteisöistä. Kun netissä saattoi tehdä mitä tahansa yhdessä ja yhdistellä eri palvelujen parhaita puolia linkkien, rajapintojen ja upotustoimintojen kautta, aiemmat suljetut järjestelmät olivat auttamattoman jälkeenjääneitä.

Tätä kaikkea on eletty todeksi jo pitkään. Olemme nähneet, että sosiaalinen media on tehnyt avoimuudesta koko yhteiskuntaa koskevan vaatimuksen. Lisäksi siihen on liittynyt monia muita seurauksia, jotka yhdessä ovat pakottaneet yritykset uudistamaan strategioitaan. Muutos on ollut mullistava sanan täydessä merkityksessä.

Mutta. Edelleen meillä on opetussuunnitelman perusteet ajalta ennen sosiaalista mediaa. Opetussuunnitelmien tarkoitus on tähytä tulevaisuuteen. Nyt ne ovat pahasti menneisyyden maailmassa.

Uudet oppimistaidot

Mikään ei ole niin helppoa kuin tulevaisuuden ennustaminen: tulevaisuus tulee meistä riippumatta ja se on erilainen kuin kukaan meistä kuvittelee – silti vähemmän ihmeellinen kuin toivoisimme. Tämän vuoksi tärkeintä on taito oppia uutta. Kuitenkin näemme tulevaisuuteen ainakin sen verran, että sosiaalisissa verkostoissa toimiminen, netissä tapahtuva työskentely ja yhteistyötaidot ovat yhä tärkeämpiä taitoja – kriittistä ajattelua unohtamatta, jota tarvitaan aina ja kaikessa.

Katsotaanpa pari elinkeinoelämän julkaisemaa linjausta. Aloitetaan EVA:n Suora yhteys -raportista:

Yritystoiminnassa sosiaalisen median laaja-alaisin vaikutus koetaan sisäisessä viestinnässä ja toimintatapojen muutoksessa. Uudet tavat jakaa tietoa ja osaamista organisatoristen ja maantieteellisten rajojen yli lisäävät tietotyön tuottavuutta.

Tehokkaisiin ja helppokäyttöisiin viestintävälineisiin ja -palveluihin tottuneet työntekijät vaativat työnantajiltaan entistä parempia työkaluja – ja ovat valmiita turvautumaan kiellettyihinkin keinoihin saadakseen haluamansa välineen.

Läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen perustuvasta strategiasta on tullut sosiaalisen median myötä käyttökelpoinen vaihtoehto liiketoiminnan perustaksi.

Suurimmat hyödyt sosiaalisesta mediasta saavat yritykset, jotka osaavat käyttää sitä hyväksi sekä yrityksen sisäisissä prosesseissa että toiminnassaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

On helppo kysyä, miten koulut ovat huomioineet nämä asiat? Asian ymmärtäminen vaatisi aluksi opettajilta omakohtaista riittävän laajaa kokemusta.

Toinen tutustumisen arvoinen ”paperi” on EK:n Oivallus:

Keskeinen edelläkävijyyden kriteeri oli ns. ”toisinajattelu ja -tekeminen” sekä verkostomainen toimintatapa.

Verkosto-osaaminen ilmenee tiedon liikkumisena. kyky ja halu operoida tiedolla vaatii mm. hereillä olemista ja uteliaisuutta ympärillä tapahtuvaa kohtaan. Se vaatii kumppanikseen vuorovaikutusta muiden verkoston jäsenten kanssa. Vasta näiden asioiden toteutuessa voidaan puhua verkosto-osaamisesta.

Design-ajattelun menetelmissä korostuvat prototyypit, kokeilu ja testaaminen – usein myös ns. talonpoikaisjärki.

Ryhmissä tekeminen, toisilta oppiminen ja toisten ideoiden jalostaminen ovat harjoittelua vaativia taitoja. Ne eivät ole tämän päivän vahvuuksia Suomessa. Siksi niitä pitää vahvistaa koulu- ja opiskeluvaiheessa nykyistä systemaattisemmin.

Oppimisen tarkasteleminen luovana prosessina pohjautuu käsitykseen, jonka mukaan oppiminen on tiedon luomista, ei vain sen omaksumista. Luova oppiminen korostaa mielikuvituksen ja mahdollisuusajattelun merkitystä.

Taidot liittyvät kahteen asiaan: siihen, miten ollaan tekemisissä muiden kanssa ja siihen, miten ollaan tekemisissä tiedon kanssa.

ilmiölähtöisyyden puolesta puhuvat sen sijaan uskovat, että kokonaisuus johdattaa ja myös motivoi menemään osien eli yksittäisten tietojen jäljille. Perusteluna nojataan tutkimuksiin, joiden mukaan osaaminen ja asiantuntijuus kehittyvät pikemminkin yhteisön toimintaan osallistumalla kuin muodollista tietoa opiskelemalla.

Tässäkään ei ollut mitään viittä vuotta uudempaa. Harmi vain, että vaikka tietoa on, se leviää hitaasti. Sehän se tässä juuri on ongelma: nykyisin vallalla olevan toimintakulttuurin kehittymättömyys, josta ei olla päästy eteenpäin. Ei millään, ei edes sadoilla projekteilla, jotka ovat nielleet valtavasti rahaa.

Mitä pitäisi tehdä?

P.S. Tämä oli minun kontribuutioni eiliseen kansallisen epäonnistumisen päivään. Epäonnistuttu on ja rankasti. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Kerrankin järkevä tempaus tuo eilinen.

Yliopistojen rahoitus ja sijoitus Shanghain/ARWU:n listalla + keskustelua Aalto-yliopiston asemasta

Eilen uutisoitiin tuoreimmasta yliopistojen kansainvälisestä vertailusta ARWU-listasta eli ns. Shanghain rankingista. Varsinainen uutinen ei ollut se, että Helsingin, Oulun, Turun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot olivat pitäneet sijoituksensa, vaan se, että maan virallinen ”huippuyliopisto” eli Aalto-yliopisto oli pudonnut kokonaan 500 parhaan yliopiston listalta. 

Moni varmasti muistaa, että vasta kesäkuussa uutisoitiin Aalto-yliopiston keränneen 200 miljoonaa euroa yksityistä pääomaa, kun muut yliopistot yhteensä keräsivät ”vain” 137 miljoonaa. Erot yliopistojen rahoituksessa ovat todellisuudessa paljon tätäkin isommmat, sillä valtio antaa jokaiselle yliopistolle omana osuutenaan 2,5 kertaa niin paljon kuin yliopisto itse sai kerättyä.

Keräsin tiedot yhteen taulukkoon, vertailun vuoksi:

	Yliopisto	Sijoitus ARWU-listalla		Yksityistä rahoitusta milj.	Valtoin rahoitus milj.	Yht. milj.	Suhteessa Aaltoon	Opisk.	€ per opiskelija
	Helsingin	74		18.1	45.25	63.35	9.05%	36609	1,730.45
	Oulun	301-400		11.4	28.5	39.9	5.70%	15254	2,615.71
	Turun	301-400		12.2	30.5	42.7	6.10%	18577	2,298.54
	Itä-Suomen	401-500		6.2	15.5	21.7	3.10%	14804	1,465.82
	Jyväskylän	401-500		5.5	13.75	19.25	2.75%	15000	1,283.33
	Aalto	500+		200	500	700		16472	42,496.36
	Yliopistot yhteensä:			337	842.5	1179.5			8,648.37

Laajempi taulukko on saatavana Google Docsista ja sitä saa vapaasti käyttää.

Huomioita:

• Yliopistojen kokonaispotista 1179,5 milj. Aallon osuus on 59,3% ja muiden yliopistojen yhdessä 40,7%.
• Opiskelijakohtaisesti Aalto-yliopiston rahoitus on n. 42 000 €/opiskelija, kun se muissa yliopistoissa vaihtelee 1200-2600 €/opiskelija.
• Aallon rahoitus per opiskelija on siis muihin verrattuna 16-35-kertainen.
• Kaikkien muiden yliopistojen kohdalla rahoitus korreloi menestymisen kanssa, paitsi Aallolla.

Luvut ovat käsittämättömiä. Ne eivät yksinkertaisesti ole missään järkevässä suhteessa toisiinsa. Jo 2-3-kertainen rahoitus yhdelle yliopistolle riittäisi nostamaan voimakkaan kritiikin.

Esitin näitä lukuja eilen Twitterissä ja Google+:ssa. Moni on sitä mieltä, että sijoitus ”jollain listalla” ei merkitse mitään, ja myös listan luotettavuus kyseenalaistettiin. Sellaistakin kuului, että ”suuri määrä tutkimusta ei välttämättä johda innovaatioihin”. Aallon arvon nähdään siis olevan jossain muualla kuin tutkimusvertailuissa pärjäämisessä. Niinhän se em. taulukon vertailun mukaan selvästi on! Eihän tätä mitenkään muuten edes voi argumentoida, jos haluaa tulkita tilannetta Aallon kannalta positiivisesti.

Tässä on vain sellainen ongelma, että yliopistoja vertaillaan tieteellisten ansioiden mukaan, vertaisarvioinnin periaatteella suhteessa muihin, yksittäisten tutkimusten tasolla. No niin, jos minä kansalaisena satsaan verorahojeni kautta johonkin yliopistoon, niin odotan siltä vastineeksi tieteellistä menestystä. Minulla ei ole mitään yrityshautomoita vastaan – täysin päinvastoin (olen ollut yrittäjä jo 10 vuotta) – mutta odotan, että yliopistoissa tehdään tutkimusta. Voi perustellusti kysyä, mihin Aalto käyttää miljoonansa, kun samaan aikaan muissa paremmin tehtävänsä täyttävissä yliopistoissa ollaan rahapulassa.

Lähteet:

• ARWU 2011 ns. Shanghain ranking (myös vanhat löytyvät: 2010, 2009)
• Miljoonat yliopistojen tiedotteista ja kesäkuun lopun uutisista
• Opiskelijamäärät yliopistojen kotisivuilta ja Wikipediasta

Tähän blogiin ei kannata tarjota maksettuja videoita tai muuta mainossisältöä

Sain tässä päivänä muutamana sähköpostin, jossa oli tällainen ”tarjous”:

Meillä on useita hauskoja ja viihdyttäviä kampanjoita, jotka sopisivat erinomaisesti blogiisi ja tarjoaisivat sinulle näyttävää sisältöä sekä lisätuloja. Tällä hetkellä meillä pyörivät esimerkiksi [alkoholimerkki], [elektroniikkamerkki] ja [toinen elektroniikkamerkki] kampanjat.

Rekisteröitymällä verkostoomme voit lisätä videoitamme blogiisi. Kun video on sivullasi, maksamme sinulle 4 senttiä jokaisesta klikkauksesta, joten tuoton määrä riippuu siitä, kuinka monta kertaa video katsotaan. Videoitamme julkaista videoitamme muillakin verkkosivuillasi, Facebook-sivuilla ja blogeissa XYZ-profiilin kautta.

Sanomattakin oli selvää, että kieltäydyin kohteliaasti. No, kirjoittaja sentään tarjosi näyttävää sisältöä, kuten lupasi. 😉

Tämä panee kuitenkin miettimään sitä, että blogeissa kaikki ei ole enää sitä, miltä näyttää. Toivottavasti tämä ilmiö ei ole kasvamaan päin. Ansaittu näkyvyys on ihan ok ja suositteluja annan itsekin, mutta se, että ostetaan näkyvyyttä, joka ei näytä maksetulta, ei ole ok. Taitaapa Suomen laissakin lukea, että mainos pitää voida tunnistaa mainokseksi. Siinä mielessä maksettu viraalimainos ilman selvästi näkyvää mainosstatusta on siis laitonta.