Archive for the ‘Verkkopalvelut’ Category

Syyskuun ajan on uutisoitu Irlannin tietosuojaviranomaisen (DPC) ja Facebookin välisestä väännöstä, joka koskee henkilötietojen siirtoa Yhdysvaltoihin ja siten koko yhtiön toimintaa Euroopassa. Valitettavasti suomalaisissa uutissa on säännöllisesti tehty taustatyöt leväperäisesti ja sohaistu aihetta vain pitkällä kepillä. Olennaiset kysymykset on sivuutettu lähes täysin. Yritän tässä edes hieman tuoda niitä mukaan keskusteluun. Tausta: seitsemän vuoden kiista Aluksi […]


Verkko- ja somepalvelujen käyttäjistään keräämä data sekä sen käyttö algoritmeissa on puhuttanut viimeistään siitä asti, kun Google ja Facebook ovat käyttäneet niitä räätälöidäkseen palvelujensa antia sekä varsinkin näytettäviä mainoksia käyttäjille. Eli viimeiset 10-15 vuotta. Periaatteessa kokonaisuus on yksinkertainen: toisella puolen on käyttäjistä kerätty data ja toisella puolen palvelujen houkuttavuus sekä mahdollisuudet kohdentaa mainoksia. Mainosten kohdennukset […]


Kesäloma on taakse jäänyttä elämää ja syyskauden koulutuskeikat päässeet alkuun. Mobiililaitteet koulunkäynninohjaajan työvälineenä Viime viikon keskiviikkona olin Pyhäjärvellä pitämässä mobiilaitteiden käytön koulutusta kunnan koulunkäynninohjaajille. Ennen en olekaan pitänyt koulutusta tälle kohderyhmälle. Tuntuu, että koulunkäynninohjaajat ovat jääneet monesti kuin paitsioon tieto- ja viestintätekniikan käytön osalta. Kuitenkin esimerkiksi nuorten sosiaalisen median palvelujen tunteminen ja mobiilisovellusten käyttömahdollisuuksien tunteminen oppimisen […]


Olin keskiviikkona Kajaanissa valtakunnallisilla AMK-päivillä. Tapahtuma keräsi Kajaaniin yli 400 osallistujaa ympäri Suomea. Kainuulainen osaaminen näytti parhaat puolensa, sillä harvoin näkee isommissakaan tapahtumissa yhtä hyvin hoidettuja järjestelyjä. Oma tehtäväni oli pitää parinkymmenen hengen työpaja aiheesta ”Tulevaisuuden viestintävälineet”. Käytännössä aiheena oli nuorten sosiaalisen median käyttö, trendit ja somen käyttö koulutusten markkinoinnissa. Avaa esitys SlideSharessa Taustatyönä kävin aika laajalla otannalla ammattikorkeakoulujen nettisivujen some-toimintoja […]


Tämän viikon toinen koulutus oli Siikajoen lukiolla. Aiheessa mentiin nettisisältöjen pintaa syvemmälle: tekijänoikeuksiin, lähdekritiikkiin, vastamediaan ja lopulta nettihuijauksiin. Matkalla käytiin läpi myös mm. tiedonhakua, sosiaalisten verkostojen eri puolia ja henkilön todellisuuden varmistaminen. Avaa esitys SlideSharessa Koulutuksen loppuun tein Kahoot-tietokilpailun tekijänoikeuksista, lähdekritiikistä ja nettihuijauksista.


Tulin selvittäneeksi Periscopen ikärajaa. Tässä lyhyesti tulokset. Periscopen käyttöehdoissa ei mainita ikärajaa Periscopen yksityisyysehdoissa ei mainita ikärajaa, mutta niissä viitataan Twitterin yksityisyysehtoihin. Twitterin yksityisyysehtojen mukaan palvelu ei ole tarkoitettu suoranaisesti alle 13-vuotiaille, mitä voi pitää suosituksena, mutta ei varsinaisena rajana. Lisäksi mainitaan, että alle 13-vuotias ei saa tallentaa palveluun henkilötietoja. (Nämä ovat tavallisia ehtoja yhdysvaltalaisissa verkkopalveluissa, sillä […]


Pidin keskiviikkona Haapajärvellä koulutuksen mobiililaitteiden käytöstä opetuksessa. Osallistujina oli pääasiassa alakoulun opettajia Haapajärveltä, Kärsämäeltä, Reisjärveltä ja Pyhäjärveltä. Kyse oli Oulun yliopiston Täydentävien opintojen keskuksen järjestämästä koulutuksesta. Koulutus keskittyi enimmäkseen käytännön harjoitteluun, jossa pääroolissa oli Google Driven sovellusten käyttö. Monilla opettajilla oli omat tabletit mukana ja lopuille oli tarjolla iPadit ”koulun puolesta”. Eli samalla konseptilla toimittiin kuin sen pitäisi oppilaidenkin kanssa mennä. 🙂 […]


Vuoden työnalla/roikkumassa ollut sosiaalisen median katsaus tuli lopulta valmiiksi, olkaa hyvät: Avaa esitys SlideSharessa Kyseessä on järjestyksessä viides some-katsaus. Aiemmat löytyvät täältä. Aika paljon on muuttunut siitä, kun tein edellisen katsauksen vuonna 2011. Nettipalveluiden TOP 10 on pysynyt samana, mutta uusia nousevia palveluita on monia, esim. Tumblr, Instagram ja Pinterest. Facebookin kiinnostavuus erityisesti nuorten keskuudessa […]


Eilen jatkui OAKK:n Open Päivitys -koulutus. Päivän luennon aiheena oli sosiaalisen median työskentely-/oppimisympäristön rakentaminen tähtimallin mukaisesti sekä toisaalta toimintakulttuurin kehittäminen avoimuutta ja yhteisöllisyyttä arvostavaan suuntaan. Näen asian niin, että toimintakulttuuria tulee kehittää samaan aikaan, kun otetaan sosiaalisen median välineitä käyttöön. Kumpikaan ei ole irrallaan toisesta. Avaa esitys SlideSharessa


Tänään jatkui OAKK:n Open Päivitys -koulutus. Päivän aiheina olivat avoimet oppisisällöt, verkkotyöskentelyn suunnittelu sekä tekijänoikeudet. Noin puolet ajasta oli käytännön harjoittelua, jossa tutustuttiin mm. Edmodoon, joka on kivunnut peräti jo toiseksi suosituimmaksi LMS-sovellukseksi heti Moodlen perään. Open Päivitys -hankkeen yksi etu näin kouluttajan näkökulmasta – ja miksei osallistujienkin – on se, että kaikki materiaalit julkaistaan CC-lisensseillä, […]