Archive for the ‘ops2016’ Category

Viime aikoina on väitelty tieto- ja viestintätekniikan käytöstä kouluissa. Samaan aikaan olen itse pitänyt aiheeseen liittyviä koulutuksia sekä kirjoittanut siitä. Teen tässä blogikirjoituksessa yhteenvetoa omalta osaltani. Julkisen keskustelun pontimena on ollut varsinkin HS:n artikkeli, jonka otsikon mukaan koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi. Kyseessä on tietenkin kärjistävä klikkiotsikko ja jutun näkökulmassa näkyy luonnollisesti sen kirjoittaneen […]


Viime torstain toinen koulutukseni oli opettajille ja sen aiheena oli monilukutaito. Koulutus oli osa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämää Taitavaksi mediakasvattajaksi! -koulutuspäivää. Tilaisuuden ohjelmassa koulutukseni oli otsikoitu näin: ”Turvallisesti somessa” -Kriittinen ajattelu, nettietiketti ja sosiaalisessa mediassa toimimisen riskit sekä monilukutaito ja nettilukutaito uudessa OPSissa. Siinä on monta aihetta, jotka kaikki liittyvät monilukutaitoon. Monilukutaito on laaja käsite, joka […]


Olin keskiviikkona Ylivieskassa kouluttamassa alueen digitutor-opettajille sosiaalisen median opetuskäyttöä. Oheismateriaalina harjoituksissa käytimme Open somekirjaa ja kirjat jäivät kouluille käyttöön. Koulutuksen järjesti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto. Täytyy sanoa, että osallistujina oli kyllä todella aktiivisia ja innokkaita opettajia – kiitos! 🙂 Avaa esitys SlideSharessa Tässä ote esityksestä, koulun some-pelisääntöjen laatiminen voi tapahtua esimerkiksi näin:


Kesäloma on taakse jäänyttä elämää ja syyskauden koulutuskeikat päässeet alkuun. Mobiililaitteet koulunkäynninohjaajan työvälineenä Viime viikon keskiviikkona olin Pyhäjärvellä pitämässä mobiilaitteiden käytön koulutusta kunnan koulunkäynninohjaajille. Ennen en olekaan pitänyt koulutusta tälle kohderyhmälle. Tuntuu, että koulunkäynninohjaajat ovat jääneet monesti kuin paitsioon tieto- ja viestintätekniikan käytön osalta. Kuitenkin esimerkiksi nuorten sosiaalisen median palvelujen tunteminen ja mobiilisovellusten käyttömahdollisuuksien tunteminen oppimisen […]


Eilen olin Kärsämäen Frosteruksen koululla kouluttamassa alueen opettajille, miten lapset ja nuoret käyttävät sosiaalista mediaa, sekä miten somea tulee käyttää opetuksessa. Alla esitys. Avaa esitys SlideSharessa Jälleen kerran reilun somen säännöt saivat positiivista palautetta. Joku sanoi osuvasti, että ne sopivat yhtälailla aikuisille kuin lapsillekin – somessa ja sen ulkopuolella.


Kävin eilen pitämässä koulutuksen OAJ:n Kanta-Hämeen alueyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa. Aiheena oli uusiin opetussuunnitelmiin liittyvät teemat: digitaalisuus, sosiaalinen media ja opetuksen kehittäminen. Avaa esitys SlideSharessa


Olin eilisen päivän Raahessa. Aamulla Raahe-saliin tuli tupa täyteen kasiluokkalaisia, opettajineen noin 240. Aiheena oli netin uhat ja vaarat, ja miten netissä/somessa ollaan turvallisesti. Illalla oli vuorossa vastaava yleisöluento nuorten vanhemmille. Sen esitys on pääosin sama, mutta vanhemmille luonnollisesti kerroin enemmän, mistä nuorten somen käytössä on kyse. Avaa esitys SlideSharessa Avaa esitys SlideSharessa


Pidin keskiviikkona Opetushallituksen valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä kaksi työpajaa otsikon aiheesta. Kiinnostuneita osallistujia oli kummassakin työpajassa reilusti, yhteensä n. 160 ilmoittautunutta. Esitys lähti heti somessa leviämään, mutta laitan tavan takaa sen tännekin jakoon. Avaa esitys SlideSharessa


Pidin eilen webinaarin Oulun yliopiston täydentävien opintojen keskukselle. Osallistujat olivat Tyrnävän, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Utajärven ja Pudasjärven koulujen opettajia. Aiheena oli 21. vuosisadan eli niin sanotut tulevaisuuden taidot sekä uuden opetussuunnitelman laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet eli MOKit. Melkoisia sanahirviöitä, mutta koulutuksen tarkoitus olikin tuoda konkreettisesti esiin, mitä osaamista tulevaisuudessa (ja jo nyt!) tarvitaan sekä […]


Tänään kävin Jyväskylässä pitämässä puheenvuoron lukio-opettajien pedagogisessa iltapäivässä. Aiheena oli lukion uusi OPS ja erityisesti digitaalisuus sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa. Minun tehtäväni oli herätellä ns. isoilla linjoilla, minkä jälkeen opettajat jatkoivat päivää käytännönläheisemmissä työpajoissa. Avaa esitys SlideSharessa