Olen toisena kouluttajana Lapin yliopiston järjestämässä Opettajan tietoturva ja lainsäädäntö: mitä saa ja mitä ei saa tehdä 2 op -verkkokoulutuksessa. Tänään alkoi oma osuuteni ja aiheena oli henkilötiedot, tietosuoja sekä some-palvelujen käyttöehdot opetuksessa. Henkilötietojen ja tietosuojan osalta keskeisessä roolissa oli EU:n yleinen tietosuoja-asetus eli GDPR (general data protection regulation).

pilvipalvelut-rekisterinpitajat

Uskoisin, että esityksestä on hyötyä laajemminkin, sillä uusi tietosuoja-asetus koskee kaikkia organisaatioita, ei vain kouluja ja oppilaitoksia:

Avaa esitys SlideSharessa

Mainokset

Viime viikolla pidin Helsingissä koulutuksen somepalvelujen käytöstä markkinoinnissa. Koulutuksen järjestäjänä oli KurssitNyt.

yrittajat-sonera-some-2017

Aiheet tarkemmin:

  • Keskeiset somepalvelut markkinoinnissa (slidet 3-12)
  • Miten yritykset käyttävät sosiaalista mediaa? (s. 13-19)
  • Suositellaanko teitä somessa? (s. 20-24)
  • Nettisivujen some-optimointi (s. 25-30)
  • Missä somepalveluissa yrityksen kannattaa olla? (s. 31-41)
  • Miten erottua somevirrasta? (s. 42-64)
  • Mainostaminen somessa (s. 65-80)
  • Hyödyllisiä linkkejä ja työkaluja (s. 83)

Avaa esitys SlideSharessa


Olin keskiviikkona Ylivieskassa kouluttamassa alueen digitutor-opettajille sosiaalisen median opetuskäyttöä. Oheismateriaalina harjoituksissa käytimme Open somekirjaa ja kirjat jäivät kouluille käyttöön. Koulutuksen järjesti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto.

Täytyy sanoa, että osallistujina oli kyllä todella aktiivisia ja innokkaita opettajia – kiitos! 🙂

Avaa esitys SlideSharessa

Tässä ote esityksestä, koulun some-pelisääntöjen laatiminen voi tapahtua esimerkiksi näin:

koulun-some-pelisaannot


Pidin viime torstaina Helsingissä koulutuksen sosiaalisen median trendeistä sekä käytöstä markkinoinnissa ja viestinnässä. Koulutuksen järjesti Ratekoulutus.

Esitys:

Avaa esitys SlideSharessa

Mukana on melko laaja kattaus tilastoja sosiaalisen median käytöstä Suomessa. Kokonaiskuva näyttää tältä:

suomalaiset-somessa-dna-2017-06

Luvut perustuvat DNA:n kesäkuussa julkaisemaan kyselyyn. Olen laskenut kuvassa näkyvät lukumäärät DNA:n prosenttilukujen ja viime vuoden lopun väestömäärän mukaan. Kyselyt tuottavat yhteismitallisia tuloksia eri somepalvelujen suosiosta, mutta niiden %- ja lukumääriä ei pidä ottaa tarkasti totuutta vastaavina.

Vaikuttaa siltä, että tällaisiin kyselyihin vastataan yläkanttiin. Esimerkiksi Twitterin todellisesta käytöstä yllä näkyvä 0,4 miljoonaa käyttäjää/pv ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, sillä mitkään suomalaisten twiittejä tilastoivat palvelut eivät vastaa tätä. Siksi esityksessä (slide 52) on mukana eri Twitter-tilastoihin perustuva arvio todellisesta Twitterin käytöstä Suomessa:

twiittajat-lukijat-2017

Twitter-tilastoja etsivän kannattaa tutustua etenkin Pyry-Samuli Lahden laajaan blogijuttuun sekä hänen Twitter-laskuriinsa.

Samalla tavalla kriittisesti kannattaa suhtautua kaikkiin kyselyjen tuloksiin suomalaisten somen käytöstä. Ne kertovat kyllä eri somepalvelujen keskinäisen järjestyksen kyselyn otoksessa, mutta todellinen käyttömäärä voi poiketa paljonkin. Tietenkin tulokset riippuvat siitäkin, miten kysytään ja keiltä – varsinkin vastaajien ikähaarukka vaikuttaa suuresti siihen, miten suuria %-lukuja saadaan. Mitä enemmän vastaajissa on mukana alle 18-vuotiaita, sen suositummilta nuorten suosimat Instagram ja Snapchat tuloksissa näyttävät.

Miksi sitten edes käytän koulutusmateriaaleissa näin epämääräisiä tuloksia antavia kyselyjä? Yksinkertaisesti siksi, että tuoreita lähteitä suomalaisten sosiaalisen median käytöstä on todella vähän. Kokoavia ja yksinkertaistaviakin kuvia kuitenkin tarvitaan. Olisin toki voinut valita lähteeksi vaikkapa Reuters Instituutin kyselyn (ja siitä Suomen maaraportin), joka myös on sentään tältä vuodelta, mutta se ei anna yhtä kattavaa kuvaa kuin DNA:n kysely, sillä vastaajien ikähaarukka alkaa vasta 18-vuotiaista.

Esitykseen olen koonnut tuloksia useammista lähteistä, joten kannattaa katsoa koko paketti, eikä tyytyä vain tuohon yhteen kuvaan.

Sain koulutuksen jälkeen myös Twitterissä mainion vinkin (kiitos, Joonas Orkola!) Viestintäviraston tuoreesta kyselystä suomalaisten käyttämistä somepalveluista. Siitä julkaistussa graafissa tulee hyvin esiin eri ikäisten somen käyttö:

viestintavirasto-some-2017

Lisäys klo 22:25: Tässä kuvassa on luonnollisesti myös puutteensa, kun eri somepalvelut on niputettu yhteen. Toinen puute on se, että kyselystä puuttuu alle 15-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat. Näistäkin ikähaarukoista löytyy tietoa yllä olevassa esityksessä.

Pointti on kuitenkin se, että epäilemättä suuremmalla otoksella (yllä N=3002) saadaan tarkempia tuloksia per ikähaarukka ja tulosten totuudenmukaisuutta lisää se, että kysytään suurempia kokonaisuuksia: esimerkiksi ylipäätään sosiaalisen median palvelujen käyttöä eikä yksittäisten somepalvelujen käyttöä. Näin vastaajia per kysyttävä asia (ja tässä tapauksessa per ikäryhmä) on enemmän, mutta samalla kyselystä saatavan tiedon taso siirtyy enemmän makrotasolle. Eli pyrittäessä paremmin totuutta vastaaviin tuloksiin tässä kyselyssä tarkastellaan asiaa ylemmällä tasolla.

Onhan meillä sentään saatavana tietoa myös yli 65-vuotiaista koko väestön  tasolta. Tilastokeskukselle on nostettava hattua siitä, että heidän vuosittainen kyselynsä Väestön tieto- ja viestintätekniikan käytöstä ulottuu peräti 89-vuotiaisiin. Siinäkin on asetettu julkaistavien tulosten totuudenmukaisuus niiden yksityiskohtaisuuden edelle:

tilastokeskus-yhteisopalvelut-2011-2016

Kuva on allekirjoittaman koostama eri vuosien Tilastokeskuksen kyselyjen tuloksista.

Mitä kuvasta voidaan päätellä? Esimerkiksi se, että 75-89-vuotiaat suomalaiset käyttivät vuonna 2016 yhteisöpalveluja suunnilleen saman verran kuin vuonna 2015 – jolloin seniorit lähes tuplasivat yhteisöpalvelujen käytön verrattuna vuoteen 2014. Valitettavasti tämän kuvan perusteella ei edes voida sanoa, mitä verkkopalveluja on yhdistetty sanan yhteisöpalvelut taakse eli mitä nämä luvut oikeastaan tarkoittavat. Eli nyt ollaan vieläkin enemmän makrotasolla. Epäilemättä tulokset ovat totuudenmukaisia, mutta samalla erittäin ylimalkaisia.

Toisesta Tilastokeskuksen lähteestä kylläkin tiedetään, että yhteisöpalvelut tarkoittivat vuonna 2012 vastaajista 95 %:lla vähintään Facebookin käyttöä. Facebookin ollessa edelleen suosituin yhteisöpalveluksi miellettävä (=allekirjoittaneen omaa tulkintaa), voi yhteisöpalvelujen ajatella tarkoittavan edelleen ainakin sen käyttämistä, mutta sitä ei ko. kyselyn julkaistuissa tuloksissa sanota.

Loppukaneetti: olen taipuvainen asettamaan tulosten yksityiskohtaisuuden tarkan totuudenmukaisuuden edelle, sillä vaikka yksityiskohtaisissa tuloksissa on suurempi virhemarginaali, kertovat ne sentään enemmän itse asiasta ja ovat siksi käyttökelpoisempia. Omaa käsitystä ei kuitenkaan kannata naulita vain yhteen lähteeseen, vaan aihetta kannattaa katsoa useista lähteistä ja sekä läheltä että kaukaa.


Kuva: Unsplash.com

Kaikkeen mediaan kannattaa suhtautua kriittisesti. Siis kaikkeen, nimestä riippumatta. 

Jos jokin media toimii mielestäsi epäluotettavasti, on sinulla vapaus kertoa siitä mielipiteesi. Useilla uutissivustoilla on tätä varten kommenttipalsta ja artikkelin kirjoittaneen toimittajan yhteystietoja kuten sähköpostiosoite tai Twitter-tunnus.

Eri asia on, jos todella aletaan mittaamaan artikkelin luotettavuutta. Viime kädessä kyse on toimittajan ja kyseisen median uskottavuudesta, joita ei huutoäänestyksellä ratkaista.

1. Nyrkkisääntö on, että jos media on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston periaatteita, on se lähtökohtaisesti luotettavampi kuin ne, jotka eivät ole. 

Miksikö näin? Siksi, että JSN:n jäseneksi ei oteta mitä tahansa roskalehteä, vaan median on läpäistävä JSN:n kriteerit:

1) Media sitoutuu noudattamaan Journalistin ohjeita ja JSN:n perussopimusta.
2) Medialla on oltava päätoimittaja tai vastaava toimittaja.
3) Media on osoittanut hyvää journalistista tapaa. Sitoutuminen Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin ja Journalistin ohjeisiin on suotavaa kertoa myös yleisölle.
4) Lukijalle, kuulijalle tai katsojalle ei saa jäädä epäselväksi, mikä mediassa on journalistista aineistoa ja mikä ilmoitus- ja mainosaineistoa.
5) Mediasta on helposti löydettävä tiedot julkaisijasta, vastaavasta toimittajasta ja muusta toimituksesta sekä tiedot yhteydenottoa varten.

Kriteerit voivat tuntua triviaaleilta, mutta ne eivät sitä ole. Netissä on paljon sivustoja, jotka eivät lähimainkaan täytä JSN:n kriteereitä tai edes pyri siihen.

 

2. Arvioi, onko toimittaja noudattanut toimittajien itse itselleen laatimia eettisiä sääntöjä eli Journalistin ohjeita

Jos media kuuluu JSN:ään, tulisi sen toimittajien aina noudattaa Journalistin ohjeita. Artikkelin luotettavuutta arvioitaessa voit kiinnittää huomiota mm. seuraaviin asioihin (vain muutaman kohdan lainatakseni):

6. Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi.

Omistussuhteet voivat aina vaikuttaa siihen, mitä kerrotaan ja miten. Siksi ne on tuotava artikkelissa esiin. Mitä suurempi jääviysepäilys voi lukijalle tulla, sitä huolellisemmin toimittajan on tehtävä työnsä ja tuotava tämä näkökanta esiin.

8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

Totuuteen pyrkiminen on siis toimittajan velvollisuus, ei mikään poikkeus. Totuudenmukaisuus tarkoittaa käytännössä kriittisyyttä koko artikkelin teossa.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

Toimittaja ei esimerkiksi voi ottaa jotain nettihuhua lähteekseen ja tehdä siitä artikkelin arvioimatta väitteiden luotettavuutta ja tarkistamatta niitä muualta.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

Yleisöä on helppoa johtaa harhaan monellakin tavalla. Kuvan ja videon käyttö lienevät niitä tehokkaimpia tapoja: ottamalla esimerkiksi kuvan jostain muusta tilanteesta ja sanomalla sen todistavan jotain ihan muuta.

12. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.

Kiistanalaisissa tilanteissa ja nopeissa uutistapahtumissa houkutus journalistin ohjeista lipsumiseen lienee suurin. Niissä mitataan, kuka todella pyrkii totuudenmukaiseen uutisointiin.

Toimittajan on esimerkiksi pyrittävä tarkistamaan hänelle lähetetyt kuvat ja videot, eikä suoltaa niitä kritiikittömästi julki.

20. Olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön. Korjaus on julkaistava sekä tiedotusvälineen toimituksellisilla verkkosivuilla että julkaisussa tai kanavassa, jossa virhe on alun perin ollut.

Ainahan voi lipsua ohjeista ja vedota inhimilliseen virheeseen, vai mitä? Ei, jos olet JSN:n periaatteisiin sitoutunut toimittaja. Virheen sattuessa se on korjattava mahdollisimman pian.

Yksittäisen toimittajan yläpuolella on aina vastaava toimittaja ja/tai päätoimittaja. Toimittaja on siis yleisön lisäksi vastuussa esimiehilleen. Tämän lisäksi tulee vastuu JSN:lle.

 

3. Jos artikkelissa on mielestäsi virhe, pyydä oikaisua ja kantele viime kädessä JSN:ään

Lutoa siihen, että itseään kunnioittava toimittaja on vain tyytyväinen saadessaan palautetta artikkeliinsa – ainakin, jos se on asiallisesti perusteltu.

Jos jutussa todella on virhe ja voit sen osoittaa, tulee toimittajan tehdä oikaisu juttuu viipymättä.

Olen itse monta kertaa esittänyt oikaisupyynnön johonkin artikkeliin ja lähes poikkeuksetta ne on myös tehty.

Jos toimittaja kieltäytyy korjaamasta artikkelia – ja olet edelleen sitä mieltä, että sitä tulee korjata – voit olla seuraavaksi yhteydessä vastaavaan toimittajaan tai päätoimittajaan. Jos oikaisua ei edelleenkään tehdä, voit tehdä kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

Jos JSN katsoo kantelun aiheelliseksi, se ottaa sen käsittelyynsä. Ja jos se tekee kantelusta langettavan päätöksen, tulee kyseessä olevan median julkaista sekä JSN:n päätös että oikaisu artikkeliin.

 

4. Miten pitäisi suhtautua mediaan, joka ei toimi Journalistin ohjeiden mukaan?

Niin, mitä pitäisi ajatella mediasta, joka:

  • ei merkitse toimittajien nimiä artikkeleihinsa?
  • ei ole asettanut vastaavaa toimittajaa tai päätoimittajaa?
  • ei kerro yhteystietojaan?
  • ajaa esteettä omistajiensa etuja eikä tuo tätä lukijoille mitenkään esiin?
  • ei pyri tarkistamaan julkaistavia tietoja?
  • ei suhtaudu kriittisesti lähteisiin?
  • ei pyri erottamaan tarkistettuja tietoja ja mielipiteitä?
  • ei pyri tarkistamaan saamiensa kuvien, videoiden ja muiden materiaalien asiayhteyttä ja oikeutta?
  • ei korjaa selviä virheitä tai ota muutenkaan mitään vastuuta jutuistaan?

Ei sellaista mediaa ainakaan luotettavana voi pitää. Koska se ei toimi minkään sellaisen periaatteen mukaan, johon luotettavuus perustuu.

Ei, vaikka se väittäisi kertovansa totuuden asioista, joista ”valtamedia vaikenee”. Vain hyväuskoinen uskoo jotain vain siksi, koska kertoja väittää kertovansa totuuden.

Sellaiselle medialle on nimi: vastamedia. Tai valemedia. Tai vihasivusto. Kirjo on laaja, mutta jokaiselle näistä on yhteistä pyrkimys ajaa omaa agendaansa lähes hinnalla millä hyvänsä.

 

5. Mitä pitäisi ajatella, kun vastamedia syyttää totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen sitoutunutta mediaa valemediaksi? 

En korvia lotkauttaisi.

Tämä on asia, jonka Suomessa lapsikin jo ymmärtää. Uusissa opetussuunnitelmissa mediakriitisyys on huomioitu vielä aiempaa huomattavasti paremmin.


Kesäloma on taakse jäänyttä elämää ja syyskauden koulutuskeikat päässeet alkuun.

Mobiililaitteet koulunkäynninohjaajan työvälineenä

Viime viikon keskiviikkona olin Pyhäjärvellä pitämässä mobiilaitteiden käytön koulutusta kunnan koulunkäynninohjaajille. Ennen en olekaan pitänyt koulutusta tälle kohderyhmälle. Tuntuu, että koulunkäynninohjaajat ovat jääneet monesti kuin paitsioon tieto- ja viestintätekniikan käytön osalta. Kuitenkin esimerkiksi nuorten sosiaalisen median palvelujen tunteminen ja mobiilisovellusten käyttömahdollisuuksien tunteminen oppimisen tukena ovat heille erittäin hyödyllistä tietoa.

Avaa esitys SlideSharessa

Monilukutaito lukion opetuksessa

Viime perjantaina kävin Keravan lukiolla pitämässä opettajille koulutuksen monilukutaidosta. Aivan kuten peruskoulun puolella myös lukioissa riittävää työtä uuteen OPS:iin sisältyvän monilukutaito-käsitteen haltuunotossa. Käsite on hyvin laaja ja sitä voi katsoa todella monesta eri näkökulmasta.

Omassa näkökulmassani painottuu se, miksi monilukutaito on tullut mukaan opetussuunnitelmiin, ja mihin monessa aihetta käsittelevässä artikkelissa viitataan: varsinkin verkossa uusia tekstilajeja piisaa loputtomiin, ja niitä ei perinteinen äidinkielen opetus yksinään tavoita. Siksi tarvitaan koulutuksen läpilyövää monilukutaidon opetusta, joka sisältää niin uudet luku- ja kirjoitustaidot että sosiaalisia taitoja sekä näiden arviointikykyä.

Avaa esitys SlideSharessa

Aiemman sosiaalista mediaa ja monilukutaitoa käsittelevän artikkelini löydät tästä.

 


Olin keskiviikkona Kajaanissa valtakunnallisilla AMK-päivillä. Tapahtuma keräsi Kajaaniin yli 400 osallistujaa ympäri Suomea. Kainuulainen osaaminen näytti parhaat puolensa, sillä harvoin näkee isommissakaan tapahtumissa yhtä hyvin hoidettuja järjestelyjä.

Oma tehtäväni oli pitää parinkymmenen hengen työpaja aiheesta ”Tulevaisuuden viestintävälineet”. Käytännössä aiheena oli nuorten sosiaalisen median käyttö, trendit ja somen käyttö koulutusten markkinoinnissa.

Avaa esitys SlideSharessa

Taustatyönä kävin aika laajalla otannalla ammattikorkeakoulujen nettisivujen some-toimintoja sekä varsinaisia some-kanavia läpi. Keskimäärin AMKeilla on asiat paremmin hoidettu kuin yleensä koulutusalalla, mutta parannettavaa on – usein ihan perusasioissakin. Jos toisaalta pitää mainita yksi positiivinen esimerkki, niin se on ehdottomasti XAMK.


Eilen olin Kärsämäen Frosteruksen koululla kouluttamassa alueen opettajille, miten lapset ja nuoret käyttävät sosiaalista mediaa, sekä miten somea tulee käyttää opetuksessa. Alla esitys.

Avaa esitys SlideSharessa

Jälleen kerran reilun somen säännöt saivat positiivista palautetta. Joku sanoi osuvasti, että ne sopivat yhtälailla aikuisille kuin lapsillekin – somessa ja sen ulkopuolella.

reilun-somen-saannot


Torstaina kävin Espoossa Keskuspuiston ammattiopistossa pitämässä koulutuksen AMEO-verkoston eli ammatillisen erityisopetuksen oppilaitosten TVT-tukihenkilöille. Aiheena oli nuorten tavat käyttää sosiaalista mediaa ja somen opetuskäyttö.

Avaa esitys SlideSharessa

 


Pidin eilen Pyhäjoen Saaren koululla tunnin sosiaalisen median ja netin turvallisesta käytöstä 7.-, 8.- ja 9.-luokkalaisille sekä vielä iltasella vanhempainillan. Jälkimmäinen oli suunnattu laajasti kaikille koululaisten vanhemmille eskarista lukioon asti.

Oppilaille pidetyn tunnin esityksen löydät tästä. Alla on samoista aiheista vanhempainillassa pitämäni hieman edellistä laajempi esitys.

Avaa esitys SlideSharessa

Yksi asia, mitä painotan vanhempainilloissa ja painotan tässäkin:

Vanhempi/huoltaja on vastuussa lapsensa somepalvelujen käytöstä ja niiden valvonnasta.

Näin on ensinnäkin siksi, että vanhemman/huoltajan vastuulla on huolehtia lapsesta ja tämän hyvinvoinnista. Tämä näkökulma painottuu sitä enemmän, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.

Ja toiseksi siksi, että somepalvelujen käyttöehtojen hyväksyntä muodostaa sopimussuhteen, jollaista ei alaikäinen voi lain mukaan tehdä. Käytännössä vanhemman on hyväksyttävä lastensa käyttämien somepalvelujen sopimukset ja valvottava sitten palvelujen käyttöä. Periaatteessa siis sopimussuhde on huoltajan ja palveluntarjoajan välinen ja lapsi käyttää palvelua huoltajansa valvonnassa.

Lapsella tulee siten olla huoltajan hyväksyntä ja lupa, kun hän rekisteröityy uusiin somepalveluihin. Näin on riippumatta somepalvelujen ikärajoista, kun kyse on alaikäisestä.

Kolmantena seikkana tulee se, että millaisia ikäviä asioita alaikäinenkin voi netissä/somessa kohdata – ja niitä asioita on runsaasti. Esimerkiksi: kaikenlainen hölmöily (katso esim. esityksestä sliden 34 ”knife game”, joka nyt tuntuu kouluissa leviävän), kiusaaminen, valeuutiset, valeprofiilit, seksuaalinen ahdistelu, K18-sisällöt, huumeet ja muu rikollisuus. Eli kaikki samat sisällöt kuin aikuisillakin.

Lapsen ja vanhemman välillä olisi parasta olla avoin keskusteluyhteys somen käytöstä, jotta ikävyyksistä puhuminen olisi helpompaa tilanteen sattuessa kohdalle. Hyvä ”strategia” aikuiselle on olla kiinnostunut lapsensa käyttämistä somepalveluista ja keskustella niiden käytöstä jo siinä vaiheessa, kun uutta somepalvelua ollaan ottamassa käyttöön.

Tiukan kontrollin sijasta suosittelen luottamuksen rakentamista keskustelemalla ja avoimuudella. Kun aikuinen on pari kertaa tutustunut, mitä lapsen somekanavissa keskustellaan ja tehdään – ja todennut, että ihan ok:lta näyttää – alkaa luottamusta kertyä puolin ja toisin. Monta kertaa aikuisten huolehtiminen on onneksi turhaa – mutta silti todella tarpeellista.

Sosiaalisen median käsikirjaan v. 2014 koostin tällaisen listan lasten ja vanhempien keskusteltavaksi:

  • Miksi jotkin sivustot ovat kiellettyjä alle 13-vuotiailta tai alaikäisiltä?
  • Mistä tietää, onko netissä kerrottu asia totta?
  • Millä sivustoilla lapsi käy netissä? Keiden kanssa hän siellä on?
  • Mitä itsestä ja muista voi kertoa ja mitä ei? Kenelle?
  • Saako toisesta levittää noloja juttuja tai kuvia netissä, edes vitsinä?
  • Mitä kuvia itsestä kannattaa julkaista netissä tai lähettää nettitutulle? Mitä siitä voi seurata?
  • Mikä on sopiva määrä ja kellonaika netin käytölle?
  • Mitä on oikea ja väärä netissä?
  • Miten toimia, jos joutuu netissä kiusaamisen kohteeksi tai jos näkee, että jotain muuta kiusataan?
  • Kenelle voi kertoa omien vanhempien lisäksi, jos netissä tapahtuu jotain ikävää?



Blog Stats

  • 557,173 hits