Archive for the ‘YLE’ Category

Pidin eilen opintokeskus Kansalaisfoorumin etätapahtumassa luennon digijätteestä ja sosiaalisesta mediasta. Aiheen voi tiivistää seuraavasti: Valtaosa nettisivustoista on digijätettä. TOP 3 verkkosivustoa ovat samalla suurimpia datankerääjiä ja digijätteen aiheuttajia: Google, YouTube ja Facebook. Iso osa somepalvelujen keräämästä tiedosta on käyttäjien näkökulmasta digijätettä. Osa kerätystä tiedosta saadaan harhauttamalla käyttäjiä antamaan itsestään turhia tietoja kuten sijainti ja kontaktilistat. […]


Ylen tiedotteen mukaan Sanoma-konserni on tehnyt EU-komissiolle kantelun, jonka kohteena ovat ”erityisesti tapa, jolla Yle voi julkaista sisältöjä Yle Areenassa sekä Ylen internetissä tarjoamat oppimisen palvelut”. Helsingin Sanomat haastatteli tuoreeltaan Sanoma Oyj:n toimitusjohtajaa hollantilaista Susan Duinhovenia. Duinhovenin mukaan ”Kantelu kuulostaa liiankin negatiiviselta. Haluamme viranomaisten pysähtyvän ja tekevän tarkistuksen”. Todettakoon, että kantelun merkitys on lähtökohtaisesti negatiivinen. […]


Seurasin viime perjantaina Ylen Sannikka & Ukkola -keskusteluohjelman, koska sen aiheena oli vihapuhe sosiaalisessa mediassa. Ohjelmassa ei valitettavasti määritelty aiheena olevaa käsitettä. Ehkä siksi keskustelu oli enimmäkseen sekavaa vääntöä ”laillisesta vihapuheesta”. Lopputuloksena ohjelman juontajat ja kommentaattorit päätyivät yhteisymmärryksessä toteamaan, että ”vihapuhetta pitää vain kestää”. Käsitys poikkeaa täysin omastani, sillä en näe vihapuhetta asiana, joka ”pitää […]


Aluksi lyhyt tapahtumien kertaus. Aiheutin viime viikolla pienoisen uutiskohun kerrottuani, että Facebookin mainoskoneen lukujen valossa palvelusta on lähtenyt lähes 300 000 suomalaiskäyttäjää. Blogikirjoitustani lainattiin lukuisissa uutisissa kotimaata ja ulkomaita myöten. Facebook kiiruhti ”oikaisemaan” uutista. Ensin he kertoivat, että käyttäjiä ei ole lähtenyt, vaan Suomessa olisi 3,8 miljoonaa käyttäjää kk-tasolla. Kommentoin sitä heti tuoreeltaan poskettomaksi luvuksi, […]


Kävin viime perjantaina Tampereen teknillisellä yliopistolla pitämässä koulutuksen erityisesti nuorten sosiaalisen median käytöstä sekä tietosuoja-asetuksesta. Ensiksi mainitun esityksen löydät alta ja jälkimmäisen SlideSharesta. Keskityn tässä ensiksi mainittuun. Avaa esitys SlideSharesta Nostoja esityksestä: WhatsApp on Ylen tuoreen kyselyn mukaan nyt suosituin somepalvelu Suomessa: Facebookissa on nyt noin 3,2 miljoonaa käyttäjää. 69 %:in käyttöasteella se on toiseksi […]


Seurasin mielenkiinnolla, kun Pekka Haavisto oli eilen Ylen vaalitentissä. Tentin lopussa puheeksi tuli Haaviston esittämät bottiväitteet, jotka kytkeytyvät hänen puheessaan siihen, miksi Natosta ei pitäisi järjestää kansanäänestystä. Juuri ennen  tenttiä oli tullut julki Ylen uutinen, jossa yhtenä kohtana käsitellään Haaviston viikon takaisia puheita Oulun vaalitentissä. Silloin Haavisto sanoi seuraavaa: Otin yhteyttä Twitterin amerikkalaiseen hallintoon ja […]


Yle haastatteli minua Facebookin hupitesteistä. Aihe näyttää kiinnostavan, joten jatkan täällä siitä vielä pari sanaa. Se, mitä tietoja antaa, riippuu testistä. Esimerkiksi suosittu Nametests.com voi pyytää seuraavia tietoja riippuen, minkä testin tekee: Julkinen profiili Sähköpostiosoite Kaverilista Aikajanajulkaisut Kuvat Yleensä pyydetään vähintään julkiset profiilitiedot ja sähköpostiosoite. Niillä saadaan jo kartutettua testifirman markkinointirekisteriä. Tiedot annetaan tarkalleen siinä kohdassa, kun käyttäjälle […]


PISA-tulokset tulivat ja Suomi putosi pois maailman parasta opetusta tarjoavien maiden joukosta. Mutta vain maailman: kun katsotaan PISA:n yhteispisteitä, Suomi on edelleen paras Euroopassa. Tulokseen voi edelleen olla erittäin tyytyväinen, mutta osaamistason laskevaan trendiin tietenkään ei. PISA-tulokset ovatkin antaneet oivan keppihevosen eri tahoille ajaa omaa agendaansa. Kummallista kyllä, osa populistisista ulostuloista on jopa täysin vastakkaisia […]


Tapahtui eräänä päivänä (tänään) sosiaalisessa mediassa: 1. @tuija kirjoitti Twitterissä: Talkoot: Viisi tärkeintä asiaa, jotka suomalaisen tulee tietää Facebookin aikajanasta http://muistio.tieke.fi/z287coGsMA #aikajana 2. Seurasi noin 17 minuutin tiivis työskentely em. Etherpad-muistiossa (aikajana tässäkin): (Klikkaa kuvaa, niin näet screencastin työskentelyn kulusta. Tehty Screencastlella.) 3. Ja tässä ne viisi vinkkiä Facebook Timelinesta (huom. ovat voineet muuttua tämän […]


Hakukoneyhtiö Directaan liittyvän rikosoikeudenkäynnin pääkäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa ensi viikolla. Viittä yhtiön johdossa toiminutta henkilöä syytetään tuhansien pienyrittäjien erehdyttämisestä puhelinmyyntitilanteessa. Rikosprosessin odottaessa käsittelypäiviä, useat yrittäjät ovat jo riidelleet Directan kanssa maksamattomista laskuista oikeudessa. Yrittäjien mukaan yhteydenpito Directan kanssa on muuttunut aggressiiviseksi ja uhkaavaksi (MTV3, 26.10.2011) Directalta on MTV3:n jutun mukaan soiteltu rikosilmoituksen tehneille yrittäjille – […]