Tuoreimpien PISA-tulosten laskevat osaamispisteet nostivat jälleen kerran lasten ja nuorten kännyköiden käytön tikun nokkaan. Keskustelussa on heitelty syytöksiä suuntaan jos toiseenkin. Kouluihin on vaadittu kännykkäkieltoa. Toisaalta opettajat ovat kysyneet kotien ja vanhempien vastuuta.
Ennen kuin syyttely riistäytyy käsistä aikuisten pitäisi kuitenkin pystyä siihen, johon yhä harvempi nuori kykenee: on pysähdyttävä, maltattava tutkia asiaa kriittisesti tarkemmin ja tehtävä johtopäätökset vasta sitten.
Yritän tarjota avuksi pari tiedonmurusta.
Kännyköiden kanssa käytetty aika on kasvanut nopeasti
Olen pitänyt koulutuksia ruutuajan hallinnasta vanhemmille (jutun lopussa esimerkki) ja auttanut mm. Mannerheimin lastensuojeluliiton ruutuaikaohjeiden teossa. Seuraan myös aktiivisesti, miten nuoret käyttävät netti- ja somepalveluita. Voi olla varma, että tänäkin iltana lukemattomissa kodeissa käydään vääntöä, mihin aikaan puhelin pitää laittaa pois ja saako laite olla yöllä lapsen ulottuvissa.
DNA:n koululaistutkimuksissa on seurattu pitkään kouluikäisten kännyköiden parissa käyttämää aikaa. Valitettavasti asiasta ei ole virallista tilastoa – kuten ei paljon muustakaan tähän teemaan liittyvästä, vaikka aihepiiri on yhteiskunnallisesti mitä tärkein.
DNA:n kysely tehdään lasten ja nuorten vanhemmille, joten oletettavasti totuus on saatuja tuloksia karumpi. Joka tapauksessa tulos on selvä: kännyköillä vietetty ruutuaika on lisääntynyt merkittävästi edellisen 6 vuoden aikana niin 5-12-vuotiailla kuin 13-16-vuotiallakin.
Tuloksista nähdään, että kännyköillä vietetty aika on kasvanut erityisesti kahtena edellisenä vuonna nopeasti. Yhä useampi 13-16-vuotias on puhelimella yli neljä tuntia päivässä, jota on pidetty useissa tutkimuksissa kriittisenä rajana.
Itse asiassa kehitys näyttää yllättäneen kyselyjen tekijätkin, sillä teinejä varten lisättiin tämän vuoden kyselyyn kaksi uutta vastausvaihtoehtoa: 4-6 tuntia ja yli 6 tuntia päivässä.
Sitä sopii pysähtyä hetkeksi miettimään, että vanhempien mukaan jo 11 % 13-16-vuotiaista on puhelimellaan yli 6 tuntia päivässä – siis yli neljänneksen vuorokaudesta.
Useimmat teinien vanhemmat pitävät DNA:n kyselyssä sopivana puhelimen käyttöaikana 1-4 tuntia päivässä. Hyvin harva vanhempi ajattelee, että yli 4 tuntia puhelimella päivässä olisi ”sopiva” aika. Tavoite ja realiteetit eivät kohtaa.
On lohdullista, että kyselyssä tulee esiin sekä vanhempien että nuorten oma tavoite rajoittaa ruutuaikaa. Ongelmaan on siis perheissä herätty – mitä tuskin kukaan vanhempi pitää yllätyksenä, sillä runsaalla ruutuajalla tuppaa olemaan monenlaisia seurauksia.
Huomaa, että 5-12-vuotiaiden vanhemmista 80 % rajoittaa lapsen ruutuaikaa, mutta 13-16-vuotiaiden vanhemmista vain 51 %. Pienten lasten kohdalla liiallisella ruutuajalla voi olla suurempi merkitys lapsen kehitykseen, joten tulosta voi pitää toivottavana. Toisaalta 13-16-vuotiailla ruutuaikaongelma on suurempi, mikä voi osaltaan johtua juuri siitä, että vanhemmat eivät rajoita heidän ruutuaikaansa yhtä paljon kuin pienempien lasten.
Yläkoululaisten ruutuaikaongelma näkyy THL:n kouluterveyskyselyssä
Meillä on uskomattoman vähän virallisia tilastoja ja tietoa lasten ja nuorten digitaalisten laitteiden ja sisältöjen käytöstä sekä niihin liittyvistä haasteista. Esimerkiksi Tilastokeskuksen kyselyt alkavat vasta 16-vuotiaista.
Onneksi sentään THL:n kouluterveyskyselyssä selvitetään lasten netinkäytön ongelmia. Seuraavat kuvaajat ovat 8. ja 9.-luokkalaisten vastauksista.
Tänä vuonna 40 % vastaajista kertoi huomanneensa olleensa usein netissä, vaikka ei ollut huvittanut. Tytöillä ongelma oli selvästi suurempi: lähes puolet vastasi kysymykseen myöntävästi.
Tänä vuonna 33 % vastaajista kertoi yrittäneensä vähentää netissä viettämäänsä aikaa, mutta ei ollut onnistunut siinä. Lukemaa voi verrata edellä DNA:n kyselyn tulokseen siitä, kuinka moni oli rajoittanut kännykällä viettämäänsä aikaa (36 % 13-16-vuotiaista) – sillä useimmiten nuoret ovat netissä juuri kännykällään. Kouluterveyskysely ei valitettavasti kerro, kuinka moni nuori oli onnistunut vähentämään netissä viettämäänsä aikaa.
Edelleen kouluterveyskyselyn mukaan 20 % 8. ja 9.-luokkalaisista oli tuntenut olonsa hermostuneeksi, kun ei ollut päässyt nettiin. Tytöistä 25 % ja pojista 14 %. Kyseessä on tyypillinen peli- ja netti-/someriippuvuuteen liittyvä oire.
Kun riippuvuus digisisällöistä on kehittynyt vakavaksi, se alkaa vaikuttaa syömiseen ja nukkumiseen. Tämän vuoden kouluterveyskyselyn mukaan näin oli 14 % yläkouluikäisistä vastaajista. Tytöillä 17 % ja pojilla 11 %.
Mitä tutkimukset sanovat ruutuajan ja somen liikakäytön vaikutuksista?
Maailmalla ruutuaikaongelmien tutkimus on ollut yleistä jo yli vuosikymmenen. Valitettavasti Suomessa ruutuaikaa on hyssytelty ja kriittistä tutkimusta on ollut vähän. Suomessa digilaitteiden hyötyjä on mielestäni liioiteltu ja riskejä vähätelty. Osittain sen takia tilanne on päässyt niin pahaksi kuin se nyt on.
Tyypillisesti keskustelu ruutuajasta kääntyy väitteeseen, ettei ruutuajan määrällä ole merkitystä, vaan sillä, mitä laitteilla tehdään. Tavallaan näin onkin ja on syytä erottaa aktiivinen ja passiivinen ruutuaika. Silti myös ruutuajan määrällä ja ajoituksella on merkitystä, koska vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
Jos ruutuaika vie vuorokaudesta leijonan osan, ei muihin tärkeisiin elämän sisältöihin jää aikaa. Nuorella tulisi mahtua päivän sisään esimerkiksi koulu, läksyt, liikuntaa/ulkoilua, harrastuksia, perheen ja kavereiden kanssa olemista sekä syömiset ja riittävä uni yöllä.
Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin 11-, 13- ja 15-vuotiaiden ongelmallisen sosiaalisen median käyttöä ja sen yhteyttä nukkumaanmenoaikaan ja yöunen pituuteen. Lainaus tiedotteesta:
Ongelmalliset somen käyttäjät nukkuivat koulupäivää edeltävinä öinä tunnin vähemmän ja menivät tunnin myöhemmin nukkumaan verrattuna nuoriin, jotka käyttivät sosiaalista mediaa harvoin tai eivät käyttäneet sitä ollenkaan.
Lisäksi intensiivisesti sosiaalista mediaa käyttäneet koululaiset nukkuivat koulupäivää edeltävinä öinä 40 minuuttia vähemmän ja vapaapäivinä lähes puoli tuntia vähemmän kuin harvoin somea käyttävät nuoret.
Tutkimus ei rajoittunut vaan Suomeen, vaan mukana oli 18 maata. Suomessa nuoret menivät ei-koulupäivinä (kuten sunnuntai-iltaisin) kaikkein myöhimmin nukkumaan. Tältä osin ongelma oli siis Suomessa vakavin. Tästäkään sijoituksesta tuskin voi olla ylpeä. Ongelmalliset somen käyttäjät (”problematic SMU”) menivät kaikissa maissa nukkumaan viimeisinä.
On Selvää, että jos kännykän/somen ääressä valvotaan yöllä, sillä on vaikutuksensa sekä lapsen koulunkäyntiin että yleisemminkin elämään ja hyvinvointiin. Tätä kuvattiin tutkimuksessa kuvaavalla käsitteellä ”sosiaalinen jetlag”.
Saman tutkimustiimin jäsenet ovat julkaisseet muitakin kiinnostavia artikkeleita. Vuonna 2021 julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin suomalaisnuorten (11, 13 ja 15 v.) ongelmallista sosiaalisen median käyttöä sekä sen yhteyttä koulumenestykseen ja vanhempien somen käytön valvonnan tiukkuuteen.
Tutkimuksessa somen ongelmakäyttöön liitettiin mm. päänsärky, niska- ja hartiavaivat, alavireisyys, hermostuneisuus, ärtyneisyys, useiden terveysongelmien kertyminen, fyysinen passiivisuus, yksinäisyys, alhainen arvio omasta terveydestä, aamuinen väsymys ja lyhyet yöunet.
Tutkimuksen mukaan 40 % tytöistä oli kohonnut riski ongelmalliseen somen käyttöön ja 10,5 %:illa oli jo kehittynyt ongelmallinen somen käyttö (PSMU). Ongelma oli selvästi suurempi 13- ja 15-vuotialla kuin 11-vuotialla, niillä nuorilla, joiden vanhempien valvonta oli heikkoa ja/tai joiden koulumenestys oli heikko.
Positiivisena huomioina voidaan todeta, että riski ongelmalliseen somen käyttöön oli selvästi pienempi niillä nuorilla, joiden vanhemmat olivat tiukempia nuorten somen käytön valvonnassa.
Jos kännykät kerran aiheuttavat ongelmia, pitäisikö niiden käyttö kouluissa kieltää?
Keskustelu kännyköiden ja ylipäätään teknologian käytöstä opetuksessa typistyy jostain syystä usein juupas-eipäs-väittelyksi. Tässä ei ole mitään uutta: olen kirjoittanut samasta jo vuonna 2018 ja varmaan monta kertaa sitä aiemminkin (katso blogin arkisto).
En usko, että nuoret ehtivät millään koulussa kehittämään kännykkä-, some- tai muuta ruutuaikaongelmaa. Ruutuaikaongelma ”hankitaan” vapaa-ajalla, mutta sen vaikutukset, seuraamukset ja suoranaiset oireet näkyvät kouluissa. Tällä tarkoitan esimerkiksi riippuvuteen liittyvää vaikeutta pitää kännykkä poissa oppituntien aikana silloin, kun sitä ei ole tarkoitus käyttää, hermostumista siksi, että joutuu olemaan pois laitteelta, keskittymisvaikeuksia ja edellä kuvattua unen puutteesta johtuvaa väsymystä.
Siksi toiseksi kouluissa ei yksinkertaisesti edes käytetä digitaalisia laitteita ja sisältöjä vielä kovin paljoa. Tämä käy ilmi kansallisesta DigiVOO-tutkimushankkeen ensituloksista. Hyvin harva yläkoululainen oli tehnyt mitään kysyttyjä digitaalisia asioita edes viikottain.
Samaan aikaan on täysin selvää, että kännyköiden käyttö voidaan kieltää tunneilla, joilla niitä ei ole tarkoitus käyttää. Suuri osa opettajista näin tekeekin ja esimerkiksi kännykkäparkki on monessa koulussa käytössä. Kännyköiden häiritsevään käyttöön voidaan puuttua myös koulujen järjestyssäännöissä ja tarvittaessa myös välitunneilla. OPH on antanut tätä koskevat ohjeistukset jo järjestyssääntöjen laatimisen ohjeessa vuonna 2016. Koulujen näkökulmassa tässä ei ole siten mitään uutta.
Mutta entä PISA-tulosten huonontuminen, mitä sille voidaan tehdä?
Kännykät ja ruutuaikaongelma ovat taatusti osasyynä suomalaisnuorten laskeneisiin PISA-tuloksiin. Näin uskon, mutta samalla on varmaa, ettei se ole ainoa syy.
Kännyköiden vaikutus kouluun ja oppimistuloksiin on huomattavasti monisyisempi kuin kysymys siitä, pitääkö laitteet kerätä pois tuntien ajaksi. Nimittäin puhelimilla (tai netissä tai peleissä jne.) käytetty aika on pois monesta oppimisen näkökulmasta tärkeämmästä asiasta. Ehkä tärkein vaikutus on se, että mitä ilmeisemmin kännyköiden ja muiden digitaalisten laitteiden parissa vietetty aika on vähentänyt merkittävästi kirjojen lukemista.
Siinä missä kirjan lukeminen edellyttää rauhoittumista, keskittymistä ja pitkien lauseiden sekä kappaleiden ymmärtämistä, ei sosiaalisen median sisällöt tai pelit vaadi lähimainkaan samaa. Lukemisen väheneminen laskee peruslukutaitoa, joka on edellytys monen muun asian oppimiselle.
Myös tämän päivän nettiympäristöissä tarvittava digitaalinen informaatiolukutaito voi rakentua vain hyvän peruslukutaidon varaan. Myöskään kriittinen luku- ja arviointikyky eivät ole mahdollista ilman kykyä keskittyä tiedonhakuun ja eri lähteiden lukemiseen.
Parasta mitä vanhempi voi tehdä lapsen peruslukutaidon edistämiseksi on lukea pienelle lapselle, harrastaa lukemista myös itse sekä kannustaa teinin lukuharrastusta.
Toisaalta yletön ruutuaika on pois jo edellä mainitsemistani muista arkipäivän hyvinvointiin liittyvistä asioista kuten liikunnasta, ulkoilusta, harrastuksista ja perheen sekä kavereiden kanssa olosta. Kyse on ajankäytön tasapainosta, jossa pitää olla sijansa niin koulutyölle, vapaa-ajalle, sosiaalisille suhteille kuin levollekin.
Ruutuaikaongelmassa on kääntäen kyse hyvinvoinnin elementtien puuttumisesta arjesta. Silloin kun lapsen arkeen sisältyy muita hyvinvointia edistäviä aktiviteetteja, ei aikaa yksinkertaisesti enää jää liikaa ruutujen ääressä oleiluun.
Tässä vielä pari viikkoa sitten aiheesta vanhemmille pitämäni koulutuksen esitys, jossa käyn tarkemmin läpi mm. nuorten somen käyttöä (TikTok..), ikärajoja ja pelejä:
LEHMÄTKIN LENTÄIS 