Archive for the ‘pedagogiset mallit’ Category

Viime aikoina on väitelty tieto- ja viestintätekniikan käytöstä kouluissa. Samaan aikaan olen itse pitänyt aiheeseen liittyviä koulutuksia sekä kirjoittanut siitä. Teen tässä blogikirjoituksessa yhteenvetoa omalta osaltani. Julkisen keskustelun pontimena on ollut varsinkin HS:n artikkeli, jonka otsikon mukaan koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi. Kyseessä on tietenkin kärjistävä klikkiotsikko ja jutun näkökulmassa näkyy luonnollisesti sen kirjoittaneen […]


Pidin tänään webinaarin Oulun yliopiston ”Taitoja ja työkaluja opettajan digiosaamiseen” -täydennyskoulutuksen osallistujille. Koulutus oli suunnattu esi-, perus- ja lukio-opetuksen opetushenkilöstölle. Aiheenani oli sosiaalisen median paikka opetuksessa ja somepalvelujen opetuskäyttö. Alkuosassa loin ajankohtaiskatsauksen, mitä taitoja sosiaaliseen mediaan liittyen on tarpeen opettaa. Kyse on teemasta, jota käsitellään opetussuunnitelmissa hyvin yleisellä tasolla, joten pyrin siihen konkretiaa, ja tarkastelin kysymystä ns. […]


Mediakasvatuksesta ei ole julkaistu ainuttakaan kirjaa liikaa, joten oli hienoa, kun sain kutsun tulla kirjoittamaan Mediakasvatuksen käsikirjan (toim. Veera Willman, Unipress, 2018)  uuteen versioon kappaleen sosiaalisesta mediasta ja opetuksesta. Kyseessä on mitä enimmissä määrin teos, jota ei olisi syntynyt ilman aiheeseen vihkiytyneiden halua tehdä se. Lyhyesti sanottuna pyrin vastaamaan tekstissäni kahteen kysymykseen: Mikä on sosiaalisen […]


Pidin tiistaina koulutuksen Lapin yliopistolla oppimisen arvioinnista. Yllä on tällä viikolla TET-harjoittelussa olevan tyttäreni tekemät visuaaliset muistiinpanot koulutuksesta. Kokosin esitykseen muutamia näkökulmia arvioinnista: Arviointikulttuurin tyypillisiä haasteita (ns. perinteinen arviointi) Hyvän arvioinnin perusteita Palautteen antaminen Arviointi ymmärtävässä oppimisessa Yhteisöllisen oppimisprosessin arviointi Avaa esitys SlideSharessa Esityksessä sivuan nk. käytännön oppimismallia, josta kirjoitin ensimmäisen kerran vuonna 2013. Myöhemmin […]


Olin keskiviikkona Ylivieskassa kouluttamassa alueen digitutor-opettajille sosiaalisen median opetuskäyttöä. Oheismateriaalina harjoituksissa käytimme Open somekirjaa ja kirjat jäivät kouluille käyttöön. Koulutuksen järjesti Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto. Täytyy sanoa, että osallistujina oli kyllä todella aktiivisia ja innokkaita opettajia – kiitos! 🙂 Avaa esitys SlideSharessa Tässä ote esityksestä, koulun some-pelisääntöjen laatiminen voi tapahtua esimerkiksi näin: