7 kysymystä TikTokiin liittyvistä huolista

Vastasin erään toimittajan haastattelupyyntöön TikTokista. Juttu on julkaistu tänään useissa Hilla Groupin sanomalehdissä kuten esim. Keskipohjanmaassa.

Julkaisen alla haastattelun kysymykset ja vastaukset. Aihe liittyy tällä viikolla vietettävään koulujen ja uutismedian uutisten viikkoon. Pyrin ottamaan nuoret huomioon vastauksissani.

Avaan näin, miten tällaiset uutisjutut syntyvät. Yleensä lukijat näkevät vain lopullisen jutun – eivät taustalla olevaa asian laajempaa käsittelyä. Toimittaja voi esimerkiksi pyrkiä poimimaan lukijoita kiinnostavat seikat sekä liittää ne osaksi muista lähteistä koostamaansa juttua.

1. Tiktok tunnetaan etenkin koukuttavuudestaan. Miksi se on niin koukuttava?

Netin ja somen koukuttavuus on tuttu ilmiö jo 2000-luvun alusta lähtien ja sitä aiemminkin. Aivotutkimuksesta tiedetään, että taustalla on aivojen taipumus luoda riippuvuus asioihin, jotka tuottavat helposti mielihyvää.

TikTok on tehty koukuttamaan, jotta käyttäjät viipyisivät palvelussa mahdollisimman pitkään. Kyse ei niinkään ole erikoisen hyvästä suosittelualgoritmista, sillä TikTokin For You -algoritmi on hyvin samankaltainen kuin muissakin somepalveluissa – ehkä vain kapeammin harvoihin aiheisiin keskittyvä.

TikTokin koukuttavuus perustuu sen kykyyn tuottaa loputtomasti kiinnostavia ärsykkeitä ja palkintoja: pienellä peukalon liikkeellä saa aina uuden videon nähtäväksi. Tällaiseen mielihyvän kierteeseen syntyy pian tunneside, johon käyttäjä saattaa ehkä aluksi paeta tylsiä hetkiä, mutta lopulta kyse voi olla voimakkaasta riippuvuudesta.

2. Miksi se koukuttavuus ei ole vain kiva ja hyvä asia?

Koukuttavuudella on kahden tyyppisiä haittavaikutuksia. Ensinnäkin aivoilla on taipumus luoda rutiineja tiettyjen asioiden tekemiseen. Jos totumme samaan kiinnostavia sisältöjä etupäässä TikTokin (ja muiden somepalvelujen) kautta, se saattaa korvata tiedonhaun ja oppimisen kannalta hyödyllisempiä keinoja saada laadukasta tietoa. Netin ja somen käytön lisääntyminen on näkynyt jo pitkään lukemisen vähenemisenä ja sitä kautta suomalaisnuorten lukutaidon heikentymisenä, mikä tulee esille esimerkiksi PISA-tutkimuksissa.

TikTokin kohdalla nähdään, että se on muuttanut lasten ja nuorten suosimia uutislähteitä ja sitä kautta uutismaisemaa eli sitä, millaisia sisältöjä he saavat ajankohtaisista asioista. Eilen uutisoitiin Uutismedian liiton teettämän kyselyn tulos, jossa TikTok oli jo 49 %:ille 13-18-vuotiaista tärkein uutiskanava.

Näin TikTok on korvaamassa perinteisempiä uutiskanavia. Tuloksena nuoret seuraavat vähemmän Journalistin ohjeisiin sitoutuneiden tiedotusvälineiden ja ammattitoimittajien tekemiä uutisia, sillä heitä TikTokissa on vain vähän.

Toiseksi koukuttavuus voi johtaa ylettömän suureen ruutuaikaan ja riippuvuuteen. Jos nuori on puhelimella esimerkiksi 6-10 tuntia päivässä, ei vuorokauteen enää juuri mahdu koulupäivän jälkeen hyvinvointia tukevia asioita kuten harrastuksia, liikuntaa, ulkoilua tai edes yhteistä aikaa kavereiden ja perheen kanssa. Tästä lisää esim. aiemmassa blogikirjoituksessani.

Itse asiassa nuoret (67 %) haluaisivat viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa ilman sosiaalista mediaa – tämä käy ilmi Unelmien some -kyselystä v. 2021. Silti 82 % odotti, että nuoret käyttävät enemmän aikaa somessa viiden vuoden päästä. Edellä linkittämässäni blogijutussa on tilastoja, joista käy ilmi nuorten yhä kasvava ruutuaika. Mielestäni on tärkeää huomata, että someen käytetyn ajan kasvu ei ole nuorten oma toive, vaan se näyttää johtuvan nimenomaan sovellusten koukuttavuudesta – ja siinä TikTok on pahimmasta päästä.

Pahimmillaan koukuttavuus voi johtaa ns. ongelmalliseen somen käyttöön ja vakavaan riippuvuuteen. Siitä on kyse silloin, kun somen käyttö haittaa muuta elämää. Tavallisimmin tähän liittyy vähentynyt yöuni, joka aiheuttaa väsymistä opinnoissa/töissä. Edellä blogijutussa on kouluterveyskyselyn ja parin muun tutkimuksen tuloksia tähän liittyen. Ongelmalliseen somen käyttöön on tutkimuksissa liitetty mm. päänsärky, niska- ja hartiavaivat, alavireisyys, hermostuneisuus, ärtyneisyys, useiden terveysongelmien kertyminen, fyysinen passiivisuus, yksinäisyys, alhainen arvio omasta terveydestä, aamuinen väsymys ja lyhyet yöunet.

Someriippuvuudesta lisää myös esim. Pelituen sivustolla .

3. Mitä riskejä Tiktokin käyttöön liittyy? Tietoturva, disinformaation leviäminen, se koukuttavuus, Kiina-näkökulma…

Monissa selvityksissä on todettu, että TikTokissa on runsaasti virheellistä tietoa eli mis- ja disinformaatiota. Esimerkiksi vuonna 2022 tehdyssä selvityksessä TikTokissa todettiin olevan vääriä ja harhaanjohtavia väitteitä, kun palvelussa haettiin sisältöjä, jotka liittyivät mm. Yhdysvaltojen vuoden 2020 presidentinvaalitulokseen, koronavirukseen, Ukrainaan ja ilmaston lämpenemiseen.

Disinformaation aiheet vaihtuvat ajankohtaisten uutistapahtumien mukaan. Olipa kyseessä mikä tahansa maailman konflikti voi odottaa, että TikTokissa levitetään pian siihen liittyvää väärää tietoa sekä suoranaista propagandaa. Esimerkkejä on vaikkapa venäläisistä Wagner-joukoista sekä Israelin ja Hamasin välisestä konfliktista.

Viime vuonna tehdyssä selvityksessä puolestaan havaittiin, että TikTokissa leviää väärää tietoa jopa aivan arkipäiväisistä tuotemerkeistä. Analysoiduista 520 videosta 14 %:issa havaittiin vääriä tai harhaanjohtavia väitteitä.

Suomen presidentinvaaleissa TikTokissa on nähty esimerkiksi harhaanjohtavasti leikattuja ja yhdisteltyjä videoklippejä vaalitenteistä sekä pilailu- tai ehkä pikemminkin pilkkaamistarkoituksessa tehtyjä deepfake-kokeiluja. Esimerkiksi Faktabaari opastaa lähdekriittisyyteen TikTokissa vaalien aikana.

Oma lukunsa on TikTokin tietoturvahuolet. Käytännössä sovellus on tehty niin, että se pyrkii saamaan käyttäjän laitteesta kaiken sen tiedon, mitä käyttäjä sallii ja mitä käyttöjärjestelmä ei teknisesti estä. Vaikka TikTok on pyrkinyt kiistämään tietojen päätymisen Kiinaan, sen omillakin sivuilla sanotaan, että tietoja voidaan ”etäkäyttää” Kiinasta. Lisää näistä tässä blogijutussani.

Kiinalaisomistusta pidetään riskinä pääasiassa siksi, että kyseessä on autoritäärinen maa, jossa perus- ja ihmisoikeuksia (joihin myös yksityiselämän suoja kuuluu) ei suojata lainsäädännössä samaan tapaan kuin Suomessa tai EU:ssa, sekä siksi, että Kiina saattaisi jossain tilanteessa käyttää tietoja hyväkseen omissa pyrkimyksissään. Nuorenkin kannattaa miettiä, mitä tietoja haluaa millekin taholle itsestään luovuttaa, jos tulevaisuudessa siintää haave työpaikasta esimerkiksi poliisissa, puolustusvoimissa, ministeriöissä tai politiikan parissa.

4. Miten nuori voi käyttää Tiktokia mahdollisimman turvallisesti – vai onko sen turvallinen käyttö edes mahdollista?

TikTokin käyttöön on kaksi suhteellisen turvallista tapaa:

A) Nettiselaimella

Ilman kirjautumista
Älä anna mitään suostumuksia, joita TikTok pyrkii kysymään
Tyhjennä selaimen eväste- ja muu muisti käytön jälkeen
Näin tehtynä TikTok ei juurikaan pysty profiloimaan sinua ja sen algoritmi toimii ns. puhtaasti ilman käyttäjädataan perustuvaa suosittelua.
Huomaa, että selaintunnisteiden avulla TikTok pystyy yhdistämään ei-kirjautuneen käyttäjän TikTok-käyttäjätunnukseen, jos TikTokia on aiemmin käytetty samalla selaimella kirjautuneena. Tällöin ei-kirjautuneena ei ole suojassa TikTokin profiloinnilta.

tai

B) Erillisellä kännykällä

Älä yhdistä kirjautumista muihin somepalveluihin, vaan kirjaudu suoraan sähköpostiosoitteella tai puhelinnumerolla (huomaa, että nekin tosin ovat tunnistetietoja, joilla TikTok hakee sinusta lisätietoa muista lähteistä).
Älä anna TikTokille mitään tarpeettomia käyttölupia – älä varsinkaan yhteystietoja.
Älä tallenna samaan puhelimeen muiden ihmisten yhteystietoja tai muita henkilötietoja.
Älä tallenna samaan laitteeseen myöskään muita tärkeitä tai salaisia tietoja/tiedostoja.
Älä käytä samaa puhelinta mihinkään muihin työasioihin.
Älä asenna puhelimeen muita sovelluksia, joiden kautta laitteelle voisi tallentua edellä mainittuja tietoja, jotka voisivat siten edelleen välittyä TikTokille.
Älä lisää laitteelle muita käyttäjätunnuksia.
Älä kirjaudu laitteella verkkoihin, joissa on salassa pidettäviä tietoja saatavilla sillä tunnuksella, jolla verkkoon kirjaudutaan.
Kun TikTokia käytetään kirjautuneena, sovellus kerää käyttäjästä dataa kuten edellä on kuvattu ja algoritmi alkaa suositella sisältöjä sen mukaisesti.

5. Kuinka todennäköisenä pidät, että Tiktok kielletään tai sen käyttöä rajoitetaan jotenkin EU:ssa (ja USA:ssa) tuon Kiina-yhteyden ja tietoturvakysymysten vuoksi?

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) sekä digipalveluita koskevat asetukset (mm. DSA) antavat mahdollisuuksia puuttua nettijättien kuten TikTokin toimintaan, jos sen nähdään olevan jonkin lain vastainen. Tietosuojan osalta mekanismit ovat samankaltaisia kuin miten aiemmin on puututtu esimerkiksi Metan toimintaan: yhtiölle voidaan antaa sakkoja, huomautuksia ja määräyksiä saattaa henkilötietojen käsittely sääntelyn mukaiseksi.

TikTok on jo jäänyt kiinni tietosuojarikkeistä. Se sai viime vuonna 345 miljoonan euron sakot lasten henkilötietojen käsittelyn rikkomuksista.

Suomen tietosuojavaltuutetun ja Euroopan tietosuojaneuvoston puheenjohtajan Anu Taluksen mukaan TikTokin muuta henkilötietojen käsittelyä tutkitaan parhaillaan.

Vaikka TikTok nyt onkin EU:n tietosuojaviranomaisten tutkinnassa, ei ole todennäköistä, että koko palvelu kiellettäisiin. Kielto voisi tulla kyseeseen vasta muiden toimenpiteiden jälkeen, jos TikTok ei tekisi viranomaisten vaatimia parannuksia tietosuojaan. Tähän menisi parhaassakin tapauksessa useita vuosia.

6. Jos olisit itse 10-17-vuotias nuori, käyttäisitkö Tiktokia? Entä antaisitko tuon ikäisen lapsesi käyttää?

En suosittele TikTokin käyttöä minkään ikäisille johtuen sen koukuttavuudesta, disinformaatiosta, alaikäisille muutenkin sopimattomasta sisällöstä sekä tietosuojaongelmista, jotka eivät koske vain käyttäjää itseään, vaan myös kännykkään tallennettuja muiden ihmisten tietoja. Osoittaa kypsyyttä asettaa edelle oma hyvinvointi sekä oma ja muiden tietosuoja.

Vanhempana en anna alle 13-vuotiaiden käyttää TikTokia. Sitä vanhemmat omat lapseni ovat tehneet itse päätöksen olla asentamatta TikTokia. Nuorten kuulee usein kommentoivan asiasta esimerkiksi niin, että ”TikTok on syöpä” ja että ”TikTok pilaa jonnet”, millä viitataan nuorempiin lapsiin.

7. Miten Tiktokissa voi tietää, mikä siellä kerrottu on totta ja mikä ei?

Olipa kyse mistä tahansa netti- tai somesisällöstä, kannattaa aina miettiä, voiko sisältöön luottaa – eli arvioida se kriittisesti. Nämä kolme faktantarkistajien kysymystä auttavat jo pitkälle:

1) KUKA sisällön on julkaissut? Jos julkaisija ei esiinny omalla nimellään, se voi viitata siihen, ettei hän halua joutua vastuuseen julkaisuistaan. Toisaalta jos tekijä tiedetään, voi yrittää selvittää, onko hän alan asiantuntija, ja onko hänellä jotain erityisiä tavoitteita toiminnassaan.

2) MITÄ TODISTEITA väitteiden tueksi on esitetty? Omilta kouluajoilta ehkä tärkein oppi äidinkielen opettajalta oli toteamus, että ilman perusteita väite on tyhjä. Perusteettomiin eli ilman lähteitä tai muita todisteita oleviin väitteisiin ei kannata uskoa tai tuhlata aikaansa.

3) MITÄ MUUT lähteet sanovat asiasta? Kannattaa hakea tietoa luotettavista lähteistä kuten tutkimuslaitoksilta, tutkijoilta ja vaikkapa Wikipediasta, jossa artikkeleiden lähdeluettelot auttavat eteenpäin. Näin saa paremman ja monipuolisemman kuvan asiasta. Jos somessa kerrottu eroaa selvästi muiden lähteiden kertomasta, se ei todennäköisesti ole totta, vaan disinformaatiota.

Uutisten seurannassa on viisainta seurata sellaisia kanavia ja lähteitä, joiden voi odotusarvoisesti olevan luotettavia. Tällä tarkoitan JSN:n Journalistin ohjeisiin sitoutuneita tiedotusvälineitä. Tämä on itse asiassa helpoin keino välttää disinformaatiota ja saada pääasiassa luotettavia uutisia.

Journalistin ohjeet ovat toimittajien eettinen säännöstö, joka antaa myös lukijalle tietyn takuun uutisen laadusta. Niihin kuuluu myös lukijan oikeus pyytää oikaisua, jos tiedotusväline on julkaissut suoranaisen virheen. Edelleen jos tiedotusväline ei korjaa virhettä perustellusta oikaisusta huolimatta, lukija voi kannella Julkisen sanan neuvostoon. Olin itse edelliset kolme vuotta JSN:ssa yleisön edustajana käsittelemässä kanteluita. Kantelut tutkitaan huolellisesti, jonka jälkeen niistä tehdään päätös Journalistin ohjeiden perusteella.

Suomalainen hybridiopetus on iso väärinkäsitys

Hybridiopetus. Eikö kuulostakin hienolta?

Valitettavasti. Mutta mitä hienompi termi, sitä todennäköisemmin sillä pyritään hämäämään.

Nimittäin moista hybristä pitäisi tehdä vain todella poikkeustilanteissa ja vain hyvin pienen opetusryhmän kanssa – melkeinpä vain pakosta, kun mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kertaan, mitä hybridiopetuksella yleensä tarkoitetaan meillä täällä Suomessa (mutta huom. ei maailmalla):

Opettaja opettaa fyysisesti samassa tilassa olevia oppijoita
JA samanaikaisesti opettaja opettaa etänä osallistuvia oppijoita

Isomman – sanotaan yli 10:n – oppijan ryhmässä hybridiopetusta ei pitäisi tehdä. Opettajan on yksinkertaisesti mahdotonta opettaa ja ohjata henkilökohtaisesti oppijoita samaan aikaan luokassa ja etänä niin, että opetus olisi oikeasti laadukasta. Joku kärsii aina.

Epäilemättä jotkut opettajat kertovat, että he tekevät tätä jatkuvasti ja hyvin tuloksin. Mutta näkökulma voi avartua, jos kysytte oppijoiden kokemuksia. Tai sitten olette hyvin harvinaisia poikkeuksia.

Pelkkä luennointi luokassa ja etänä oleville ei ole temppu eikä mikään, mutta laadukas opetus ei jää siihen.

Ensimmäinen haaste on se, että opettaja ei pysty antamaan yhtä hyvin henkilökohtaista ohjausta lähi- ja etäosallistujille. Väistämättä etänä osallistujat jäävät vähemmälle huomiolle johtuen jo pelkästään siitä, että heillä on suurempi kynnys kysyä tukea ja vaikeampi saada huomiota tilanteen ollessa päällä kuin lähiryhmällä.

Toiseksi tehtävien, niiden palautusten ja palautteen organisointi lähi- ja etäosallistujille on järjestettävä enemmän tai vähemmän erikseen. Tämän haasteen voi kylläkin torpata monimuoto-opetuksen keinoin eli antaa kaikille tehtävät siten, että ne voi tehdä ja palauttaa verkon kautta, olipa sitä edeltävä työskentely ollut verkko-, etä- tai lähiopetuksena.

Kuitenkin etänä osallistujilla on todennäköisesti heikompi lähtökohta tehtäviin, koska he eivät ole saaneet riittävää tukea oppimiselleen. Paitsi jos opettaja päättää venyä ja järjestää heille yksilöllisen etäohjauksen pidettyään ensin päivän hybristunnit.

Varsinaisen opetuksen lisäksi tulee kaikenlaiset opetuksesta tehtävät kirjaukset ja muu työ kuten opettaja-kirjailija Tommi Kinnunen laajasti levinneessä Twitter-ketjussaan kuvasi.

Hybridiopetus on lyhytnäköistä säästöä

On sanomattakin selvää, että tunnollinen opettaja, joka kohtuuttomasta tilanteesta huolimatta yrittää tarjota kaikille oppijoille heidän tarvitsemansa tuen, ennen pitkää ylikuormittuu ja väsyy hybridiopetuksen tuloksena.

Tällaisessa opetuksessa myöskään oppijat eivät voi hyvin, kuten kevään 2020 etäopetusjaksoa arvioineessa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen raportissa tuli selkeästi esiin.

Pidän säännöllisesti opettajille täydennyskoulutusta liittyen mm. verkko- ja etäopetukseen. Pedagogisesti hybridiopetuksessa ei ole mitään etuja verrattuna muihin tavallisiin opetuksen järjestämisen tapoihin. Opetuksen kehittäjät ja opettajien kouluttajat eivät sitä suosittele, vaikka voivatkin käskettynä opettaa siihen sopivia menetelmiä. Silloin kyse on pikemminkin haittojen minimoimisesta.

Ainoa peruste hybridiopetuksen käytölle on resurssien säästäminen. Mutta se säästö otetaan opettajan selkänahasta.

Tässä on eräiden opettajien kokemuksia vuoden 2020 koronakevään jälkeen, joita he pyysivät minua tuomaan sopivassa tilanteessa nimettömästi esiin:

Hybridiopetuksen ja varautumisen stressaavuus ja rasittavuus
Resurssien puute, työnohjauksen puute, kriisin purkaminen olisi tärkeää
Yksin tekemisessä kiire, tuen puute, tekniset ongelmat
Koko päivä harjoiteltiin Teamsin käyttöä, joka on täysin uusi alusta kaikille. Sen jälkeen ainoa palaute esimieheltä: ”sulla näytti menevän pieleen toi”
Opettajalle annetaan käyttöön mitä ihmeellisempiä ympäristöjä. Kukaan ei sano edes alkeita, että miten alustoja käytetään.
Kuin heitettäisiin veteen uimaan ilman harjoitusta, jopa ilman varakeinoa. Epäreilua.
Tekninen osaamattomuus tuo tunteen, että ei voi olla läsnä.
Opettaja yrittää jopa samaan aikaan antaa teknistä tukea chatin kautta ja pitää tuntia muille.
Oppilaat eivät uskalla kysyä opettajalta aina apua.

Jos hybridiopetus halutaan oikeasti järjestää niin, että se a) ei kuormita opettajaa kohtuuttomasti ja b) opetus on oppijoidenkin näkökulmasta hyvää (ts. he saavat tarvitsemansa tuen ja oppivat), niin siihen tarvitaan tuplasti opettajaresurssia kuin normaaliin opetustilanteeseen.

Käytännössä silloin järkevintä on tehdä kaksi opetusryhmää: erikseen lähiopetus ja etäopetus. Eli luopua hybridiopetuksesta.

Lisäys klo 17:40: yksi kohtuullisen toimiva vaihtoehto (kuten Maija Tervola aiheellisesti muistutti) on sekin, että jos opetukseen osallistuu osa etänä ja osa läsnä, niin kaikki oppijat ovat ikään kuin etäoppijoina esim. Zoomin tai Teamsin välityksellä, ja kysymykset, kommentit ja työskentely hoidetaan sitä kautta. Näin opettajan tarvitsee suunnitella opetus vain etäopetuksen keinoin, vaikka osa oppijoista olisikin fyysisesti samassa tilassa.

Opettajat tarvitsevat teknistä tukea etä- ja verkko-opetukseen

Pelkästään siirtyminen lähiopetuksesta etäopetukseen on ollut monelle opettajalle ammattillisesti iso haaste. Siirtyminen lähiopetuksesta hybridiin on yksinkertaisesti epäreilua, kuten opettajat itse asian edellä kuvasivat.

Etä- tai verkko-opetukseen siirtymisessäkin tarvitaan runsaasti tukea opettajille, jotka eivät ole sitä aiemmin tehneet. Täydennyskoulutuksen ohella edellä mainitut opettajat toivoivat seuraavia:

Ensiksi tarvitaan mahdollisuus ottaa uusi tekniikka/väline haltuun. Vasta sen jälkeen sitä voi käyttää opetuksessa. Sama juttu oppijoillakin.
Verkko-opettajien vertaistuki, esim. mentori uusien opettajien apuna.
Yhdessä kokeilusta esim. opetiimeistä apua
Tekninen tuki todella tärkeää: että voi laittaa viestiä tai soittaa, kun tarvitsee apua. Iso henkinen helpotus, että ei tarvitse kaikkea selvittää itse.
Nopea reagointi tekniseltä tuelta tärkeää, varsinkin turvallisuuden tunteen kannalta.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Näitä opettajat ovat toivoneet viimeiset 10-15 vuotta.

Perustuuko suomalainen hybridiopetus käännösvirheeseen?

Tehdessäni aiemmin syksyllä digitaalisen opetuksen ja oppimisen trendikatsausta törmäsin siihen, että englanninkielisessä maailmassa ”hybrid teaching” -käsitteellä ei tarkoiteta samaa kuin Suomessa hybridiopetuksella.

Englanniksi”hybrid teaching” tarkoittaa yksinkertaisesti lähiopetuksen ja verkko-opetuksen vuorottelua, EI samanaikaista etä- ja lähiopetusta.

Suomenkielessä monimuoto-opetus on lähinnä sitä, mitä ”hybrid teachingilla” tarkoitetaan.

Alla oleva kuva on Educausen nettisivulta. Muita esimerkkejä ”hybrid teachingin” merkityksestä löytyy täältä ja täältä.

Olisiko joskus vuosia sitten käynyt niin, että kun hybridiopetuksesta alettiin puhua Suomessa, sille yksinkertaisesti annettiin väärä merkitys?

Ehkä hieno sana hämäsi ja se tuli käännettyä vähän hutiloiden ottamatta kunnolla selvää, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan.

Kenties hybridiopetus vain kuulosti ja kuulostaa hienommalta kuin monimuoto-opetus tai sulautuva opetus, jotka vastaisivat paremmin englanninkielisen termin merkitystä?

Ja kun korona sitten pakotti organisoimaan opetuksen uudella tavalla, huomattiin maailmalla puhuttavan taas hybridiopetuksesta – suorastaan hehkutettavan sitä. Ikävä vain, että sille oli jo annettu väärä merkitys.

Johtuuko valittu hybridiopetuksen malli vain suuresta väärinkäsityksestä?

Helppo, tosi yksinkertainen ja kunnollinen etäopetusmalli

Koronaviruksen vuoksi enemmistö opettajista on joutunut siirtymään pikavauhtia etäopetukseen. Monelle asia on uusi ja tuottanut haasteita. Ei ihme, että niin oppilaiden, huoltajien kuin opettajienkin kokemukset etäopetukset ovat kovin vaihtelevia.

Etäopetuksen työmäärän keskellä opettaja ei välttämättä ehdi lukea kirjaa, saati kahta, tai katsoa tunnin YouTube-keskustelua aiheesta. Joten päätin tehdä helpon, tosi yksinkertaisen ja samalla kunnollisen mallin etäopetukseen Twitter-seuraajieni toiveesta.

Näin se menee (kuva aukeaa uuteen ikkunaan klikkaamalla):

Kuva on jaettu Creative Commons Nimeä -lisenssillä, eli sitä saa käyttää tekijä mainiten (merkitty valmiiksi). Kaikkea muutakin sillä saa tehdä.

Mallin idea selviää yksistään kuvasta, joten jos et ole kiinnostunut teoreettisista jaaritteluista, niin alla olevaa ei tarvitse lukea.

1. Opetus/johdanto

Uusi opetettava kokonaisuus aloitetaan opettajan pitämällä opetustuokiolla etäyhteyden kautta, etukäteen tekemällä verkkovideolla tai itseopiskeluna muun materiaalin avulla, esim. oppikirjan kappale, aihetta käsittelevä artikkeli tms.
Etäyhteydellä tehty samanaikaisopetus on teknisesti haastava, koska nettiyhteydet voivat pätkiä, yhteydessä voi olla ääniongelmia jne. Siksi etukäteen tehty opetusvideo on periaatteessa parempi etäopiskelun kannalta. Toisaalta etäyhteydellä tuetaan ryhmän sosiaalisuutta ja sen aikana oppijat voivat heti kysyä epäselviä asioita.
Aloitustapa kannattaa valita opetettavan aiheen, jatkossa seuraavan työskentelymenetelmän ja ryhmän mukaan. Lisäksi vaihtelu motivoi.

2. Harjoittelu

Kun uuteen asiaan on tutustuttu, lähdetään harjoittelemaan siihen liittyviä asioita. Käytännössä tämä tarkoittaa ensin perustehtäviä ja sen jälkeen haastavampia tehtäviä.
Tehtävät ja työskentelytapa valitaan jälleen opetettavan aiheen mukaan: yksilö-, pari- tai ryhmätyöskentelyä taikka niiden yhdistelmä.
Myös oppijoiden opiskelutaidot vaikuttavat: jos pari- ja ryhmätyöskentely on ennestään tuttua, ne toimivat luontevasti myös etäopiskelussa.
Jos ryhmätyöskentely on aiemmin jäänyt vähemmälle, on sen onnistuminen etänä jonkun muun asian opiskelumenetelmänä haasteellista, ja se kävisi ensimmäisellä kertaa yksistään opetuksen aiheeksi. Uusi menetelmä vaatii harjoittelua ennen sen käytännön soveltamista aivan kuten mikä tahansa opittava asia.
Jos halutaan tehdä ilmiöpohjaista eli eri oppiaineita eheyttävää opetusta, voidaan antaa yksi iso ongelmalähtöinen tehtävä tai projektin aihe, jonka kanssa edetään vaiheittain opettajan antamassa aikataulussa.
Työskentelyalustaksi sopii tilanteen mukaan mikä tahansa käytettävissä oleva: kynä+vihko, harjoitus-/tehtäväkirja, verkkotehtävät, yksin tai yhdessä tehtävät verkkodokumentit jne.

3. Palautetta ja ohjausta (!)

Tietokonekin pystyy antaa tehtäviä toisensa perään, mutta mikään ei korvaa opettajaa palautteen ja yksilöllisen ohjauksen antajana. Siksi tärkein yksittäinen kohta mallissa on se, että opettaja antaa palautetta ja ohjausta oppijoille – ja varsinkin niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.
Kaikki muut mallin vaiheet voidaan hoitaa opettajan osalta ajallisesti nopeasti. Näin vapautunut opettajan työaika käytetään yksilöohjauksen antamiseen.
Palautteen ja ohjauksen jälkeen oppija joko jatkaa harjoittelua tai siirtyy soveltamaan opittua sen mukaan, mitä opettaja näkee tarpeelliseksi.
Ohjausta kuten muutakin työskentelyä voidaan tehdä yksilö-, pari- ja ryhmätasolla. Suosittelen keskittymään yksilöohjaukseen, mutta ryhmäohjauksellekin on paikkansa silloin, kun moni oppija hyötyy samankaltaisesta ohjauksesta. Lisäksi ryhmätilanteet antavat oppijoille sosiaalista tukea, mikä on myös tärkeää.
Välineinä käytetään niitä, mitä käytössä on: oppimisalustoja, pikaviestiryhmiä, etäyhteyttä ja jos ei muuta, niin ainakin puhelimella voidaan yhä soittaa.

4. Soveltaminen

Kun opettaja katsoo oppijan päässeen aiheen oppimisessa riittävän pitkälle, on aika siirtyä soveltaviin tehtäviin ja harjoituksiin.
Soveltavien tehtävien tarkoitus on, että opittuja asioita osataan käyttää myös koulun/oppilaitoksen ulkopuolella. Näin siis vahvistetaan opittua.
Toisaalta soveltamisessa on kyse opitun asian eli osaamisen varmistamisesta. Varma keino todentaa jokin asia on tehdä se.
Tyypillisesti soveltamisessa on kyse siitä, että tehdään aiheeseen liittyviä soveltavia tehtäviä. Matemaattisissa aineissa kyse voi olla sanallisista tehtävistä, ja teoreettisissa aineissa avoimia kysymyksiä, ratkaistavia ongelmia tai tehtäviä, joissa on osattava yhdistää uusi oppi aiemmin opittuihin asioihin.

5. Oppimistavoite on saavutettu!

Oppimistavoite on saavutettu, kun oppija osaa soveltaa oppimaansa. Tämä voidaan todentaa verkkotestillä tai opettajan toimesta esimerkiksi etänä tehtävällä kokeella tai suullisella kuulustelulla, käytännön harjoituksella tai muulla tavoin.
Jokin palkinto aina motivoi – olkoon se vaikka kannustava palaute tai opettajan itsensä piirrustelema ansiomerkki.
Tämän jälkeen voidaan edetä aihekokonaisuudessa seuraavalle tasolle tai siirtyä seuraavaan uuteen kokonaisuuteen.

Mallin pointit oppimisen kannalta

Tyvestä puuhun kiivetään. Oikotietä ei ole: soveltaminen ei voi edeltää harjoittelua eikä varsinkaan opetusta tai itseopiskelua. Liian usein ”etäopetukseksi” on kutsuttu sitä, että opettaja lähettää listan tehtävistä, jotka oppija tekee kirjasta.
Mallin tärkein tarkoitus on, että opettaja käyttää työajastaan mahdollisimman suuren osan palautteen antoon ja ohjaamiseen eli tekee sitä, mitä hänen pitääkin: opettaa.
Ymmärtävä oppiminen edellyttää käytännön tekemisen (harjoittelun) ja asian pohdinnan ja oman toiminnan reflektion (palaute ja ohjaus) vuorottelua.
Asia – olipa se teoriaa tai käytännön taitoja – on opittu, kun sitä osataan soveltaa. Silloin kyseinen oppimistavoite on saavutettu ja voidaan siirtyä eteenpäin – vähintäänkin aiempaa haastavampiin soveltaviin tehtäviin.
Kyllä, tässä on samaa kuin käänteisessä opetuksessa / flipped classroomissa. Se, kuten tämäkin, on hyvin yksinkertainen pedagoginen idea.
Kyllä, tässä on samaa kuin useissa muissa pedagogisissa malleissa. Käytännössä tämä on käytännön opppimismalli sovellettuna etäopetukseen.
Kyseessä on yleinen malli, joka sopii esikoulusta yliopistoon saakka.
Se, mitä kunkin ”laatikon” tulee tarkalleen sisältää, riippuu mm. opettajasta, opetettavasta asiasta, oppijoista ja käytössä olevista välineistä. Oleellista on, että opettaja tuntee nämä eri ”muuttujat”, ja suunnittelee opetuksen sen mukaisesti.
Mallia voi soveltaa todella yksinkertaisesti tai liian monimutkaisesti. Nimestä voi päätellä, miten sitä on suositeltavaa soveltaa.

Digilaitteet ja sosiaalinen media totuuden jälkeisen ajan opetuksessa

Viime aikoina on väitelty tieto- ja viestintätekniikan käytöstä kouluissa. Samaan aikaan olen itse pitänyt aiheeseen liittyviä koulutuksia sekä kirjoittanut siitä. Teen tässä blogikirjoituksessa yhteenvetoa omalta osaltani.

Julkisen keskustelun pontimena on ollut varsinkin HS:n artikkeli, jonka otsikon mukaan koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi. Kyseessä on tietenkin kärjistävä klikkiotsikko ja jutun näkökulmassa näkyy luonnollisesti sen kirjoittaneen toimittajan lähtökohdat.

Klikkiotsikot muuten hyödyntävät samaa mekanismia kuin valeuutiset ja nettitrollit: ne pyrkivät aiheuttamaan lukijassa tunnereaktion, jonka tuloksena hän klikkaa jutun auki. Ylipäätään suuttumusta aiheuttavat viestit somessa synnyttävät neutraaleja viestejä enemmän tykkäyksiä, kommentteja ja jakoja.

(Kuvan lähde: Pew Research Center, 2017)

En silti lähtisi väittämään Helsingin Sanomia valemediaksi. Sellaistakin on jo nähty, kun keskustelu on mennyt tunteisiin.

Edelleen kärjistävät väitteet ovat omiaan aiheuttamaan keskustelun polarisaation: hyvin nopeasti keskustelu aiheesta jakaantuu kahteen vastakkaiseen leiriin. Toinen leiri puolustaa väitettä ja toinen vastustaa, kritisoi ja pyrkii osoittamaan sen vääräksi. Kummassakin on käyttövoimana juuri tunteet.

Tällaisen tunnemyrskyn keskellä on vaikea pysyä puolueettomana. Onneksi mukaan on kuitenkin tällä kertaa sopinut myös kiihkottomasti aihetta tarkastelevia kommentoijia.

Koulut ja digitalisaatio nyt vain sattuvat olemaan aihe, jonka keskustelu on voimakkaasti polarisoitunut.

Ei tarvitse mennä kauaksikaan taaksepäin, kun sama toistui Ylen uutisoitua, että lastenpsykiatri ehdottaa kännykkäkieltoa kouluihin. Siitäkin saatiin railakas puolesta-vastaa-väittely opettajien ja koulutuksen kehittäjien somepalstoilla.

Tuon tapauksen kimmokkeena kirjoitin kännyköiden käytöstä kouluissa ja sosiaalisen median paikasta opetuksessa Dimensio-lehteen. Totesin siinä mm. seuraavaa:

Jos osapuolet pyrkisivät yhteisymmärrykseen, ratkaisu löytyisi nopeasti: kännykät pysykööt poissa opetuksen aikana muulloin paitsi silloin, kun niitä käytetään johonkin tarkoitukseen opetuksessa. Tämä voidaan kirjata koulun järjestyssääntöihin, ja kännyköiden häiriökäyttöön voidaan puuttua.

Kun olen esittänyt tämän ratkaisun opettajille, enemmistö on ollut valmis hyväksymään sen. Kännyköiden kieltämisestä puhuneet ovat myöntäneet, että toki niitä voidaan käyttää silloin, kun opettaja niin haluaa. Kännyköiden hyötyjä korostaneet ovat todenneet, ettei opetusta tietenkään saa häiritä.

Jos enemmistö opettajista on samaa mieltä kännyköiden käytöstä kouluissa, miksi kysymys aiheuttaa vuosi vuodelta kiivaan keskustelun?

—

Kun subjektiiviset kokemukset, tunteet ja jopa valheet syrjäyttävät rationaaliset perustelut ja tutkitun tiedon, sille on olemassa nimitys. Kyse on totuuden jälkeisestä ajasta.

Tunnetuimpia merkkejä totuuden jälkeisestä ajasta ovat Donald Trumpin menestys Yhdysvaltojen presidentinvaalissa ja Iso-Britannian Brexit-äänestys vuonna 2016. Kummassakin tapauksessa kampanjoinnissa käytettiin kyseenalaisia tunteisiin vetoavia väitteitä ja somepalvelujen avulla levitettyjä valeuutisia. Riittävän moneen äänestäjään ne iskivät kuin häkä.

Totuuden jälkeisessä maailmassa on tärkeämpää, mitä väitetään kuin mikä on totta. Hyvä tarina tai tunteita nostattava väite voittaa tylsän faktan.

Koko artikkeli on luettavissa tästä / alta:

Totuuden jälkeisessä ajassa on pidettävä pää kylmänä. Esimerkiksi alussa mainitun HS:n artikkelin kohdalla se tarkoittaa jutun rauhassa lukemista, sen löytämistä, mitä jutussa mainitut henkilöt oikeasti sanovat, ja omien johtopäätösten tekemistä vasta sitten.

Siinä, missä koulujen kännykkäkeskustelussa on helppo löytää toimiva kompromissi, voidaan sama tehdä myös uusien opetusmenetelmien käytössä kouluissa. Tiedän tämän, sillä olen kouluttanut opettajille yli 10 vuoden ajan mm. somen ja yhteisöllisen oppimisen menetelmien käyttöä opetuksessa sekä kirjoittanut aiheesta runsaasti.

Usein koulutustilanteissa haastan koulutukseen osallistuvia esittämään ennen muuta kritiikkinsä. Parhaat keskustelut saadaan, kun joku on eri mieltä ja päästään keskustelemaan sen syistä – argumentoimaan aiheeseen liittyvistä näkökohdista. Kriittinen keskustelu on vain paikallaan kunhan se tehdään asiapohjalta eikä tunteet edellä.

Kriitikotkin ovat paljon vastaanottavaisempia ja valmiimpia pohtimaan kantojaan uudestaan, kun joku kerrankin on halukas kuulemaan heidän mielipiteensä. Eri näkemykset on aidosti kohdattava, olipa aiheesta itse mitä mieltä tahansa. Vain siten päästään rakentavaan keskusteluun.

Tieto- ja viestintätekniikan ja digitalisaation paikka kouluissa on alusta alkaen ollut varsinkin siinä, miten teknologian avulla voidaan tukea opetusta ja oppimista. Sama pätee eri menetelmien käyttöön opetuksessa.

Kun asiaa pohditaan neutraalisti tutkimustulosten ja/tai opettajien kokemusten pohjalta, päästään helposti siihen lopputulokseen, että tietyt teknologiat ja menetelmät sopivat johonkin opetustilanteeseen, mutta eivät kaikkiin.

Vaikka itse olen viehtynyt mm. yhteisölliseen oppimiseen ja sosiaalisen median alustojen käyttöön opetuksessa, en silti väitä niiden sopivan hyvin kaikkiin opetustilanteisiin. Ehkä joskus nuorena maisterinkloppina saatoin niin ajatellakin, mutta hyvin pian tuli selväksi, että maailma on monimutkainen paikka, jossa samat keinot harvoin pätevät kaikkiin tilanteisiin.

Kyseessä on oikeastaan aika selvä ja yksinkertainen asia, vai mitä?

Ja silti juuri tästä saadaan akateemisesti koulutettujen ihmistenkin välillä tulikivenkatkuiset riidat aikaan.

Tästä on kyse, kun puhutaan totuuden jälkeisestä sosiaalista mediasta. Elämme parhaillaan aikaa, jossa varsinkin somessa tarvitaan ihan uudenlaisia taitoja.

Otan taas lainauksen em. Dimensio-lehden artikkelistani, aivan sen lopusta:

Lapset ja nuoret tarvitsevat sosiaalisessa mediassa kipeästi muun muassa seuraavia tietoja ja taitoja:

Netiketti eli miten sosiaalisessa mediassa tulee toimia

Somepalvelujen algoritmien toiminnan ymmärtäminen

Sosiaalisten verkostojen rakenteen ja mekanismien ymmärtäminen

Lähdekriittisyys tiedonhaussa ja somepalveluissa

Looginen ajattelu, päättely ja argumentointi

Verkkokeskusteluissa tarvittavat vuorovaikutustaidot

Netissä ja somessa yleisten huijausten tunnistaminen

Häirintään ja vihapuheeseen suhtautuminen ja avun hakeminen

Valeuutisten ja mielipidevaikuttamisen tunnistaminen

Markkinoinnin tunnistaminen sosiaalisen median sisällöissä

Monet näistä asioista liittyvät monilukutaitoon. Lisäksi tulevat tieto- ja viestintätekniikan käyttötarkoitukset mm. koulutuksessa, työelämässä, vapaa-ajalla ja yhteiskunnallisessa osallistumisessa, jotka OPS:eissa onkin kirjattu erinomaisesti.

Kaksi taitoa on nostettava sosiaalisen median opetuksessa ylitse muiden, ja ne ovat ihmisenä kasvamisessakin perustavaa laatua: ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot. Samalla totuuden jälkeisessä ajassa on entistä tärkeämpää muistaa, että opetukseen ja kasvatukseen sisältyy myös arvot ja asenteet kuten vastuullisuus ja eettisyys. Ne vaativat omakohtaista pohdintaa ja keskustelua.

Yhden ohjeen rohkenen antaa jokaiselle opettajalle ja kasvattajalle: tutustu sosiaaliseen mediaan monipuolisesti. Älä menetä sillä matkalla kykyäsi kriittiseen ajatteluun ja empatian tuntemiseen, vaan pysyttele ääripäiden välissä. Se vaatii erityistä taitoa ja rohkeutta.

Miten totuuden jälkeisen ajan sometaitoja sitten opetetaan? Esimerkiksi näin; tässä maanantaina pitämäni luennon esitys Espoon Olarin lukiolaisille:

Palaan vielä kerran HS:n mielipiteitä jakaneeseen artikkeliin koulujen uusista välineistä ja oppimismenetelmistä. Katsotaan tarkemmin, mitä haastateltavat siinä muun muassa sanoivat:

”Mitä enemmän oppimiseen käytettiin digilaitteita, sitä heikompia oppimistulokset olivat kaikilla Pisa-testien osa-alueilla: matematiikassa, luonnontieteissä, lukemisessa sekä yhteistyöhön perustuvassa ongelmanratkaisussa”, Saarinen sanoo.

Tutkija Aino Saarisen mukaan tuloksia ei selittänyt oppilaiden digitaidot tai laitteiden määrä. Luonnollisesti eivät. Tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa on nimittäin juuri niin hyvää tai huonoa kuin mitkä ovat opettajan taidot hyödyntää sitä opetuksessa.

Se on asia, mitä minä ja tietääkseni useimmat muutkin TVT:n opetuskäyttöä kouluttavat painottavat kaikissa opettajille pitämissään täydennyskoulutuksissa. Laitteet yksinään eivät tee opetuksesta yhtään sen parempaa, mutta huonomman ne voivat tehdä, jos laitteiden käytön myötä opetuksesta puuttuu tavoitteellisuus.

Jälleen kerran: hyvin yksinkertainen ja selvä asia, jos sitä lainkaan pohtii.

Ja mitä tutkija Saarinen tästä sitten totesi?

SAARISEN mielestä digitaalisuutta ei pidä kouluista kokonaan poistaa, mutta digilaitteiden käyttöä pitää tarkoin harkita niin, että niiden käyttö ei ole päämäärä itsessään vaan ainoastaan väline kohti parempaa oppimista.

No, mutta kappas! Mehän olemmekin asiasta täsmälleen samaa mieltä, eikä Saarinenkaan ole digilaitteiden opetuskäyttöä vastaan sinänsä.

Tässä kohtaa artikkelia on myös selvä asiavirhe. Digilaitteiden käyttö opetuksessa ei ole yksinomaan väline kohti parempaa oppimista. Ne ja niihin liittyvät taidot ovat nykyisissä opetussuunnitelmissa myös laajoja oppimissisältöjä.

Tästä esimerkiksi käy edellä olevat artikkeli ja esitys sometaidoista totuuden jälkeisessä ajassa. Kyse on lasten ja nuorten kannalta ensiarvoisen tärkeistä asioista.

On siis virhe nähdä digilaitteet vain opetuksen välineinä.

Toki ne ovat myös todella käteviä välineitä monessa opetustilanteessa. Esimerkkejä löytyy vaikkapa tämän esityksen keskivaiheilta:

Ja HS:n artikkeli jatkuu:

”Jotta oppimista voisi tapahtua, oppilaan tulee ensin keskittyä opeteltavaan asiaan ja prosessoida sitä työmuistissaan ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Jos tämä vaihe estyy, uusi tieto ei siirry pitkäkestoiseen muistiin, eli oppimista ei tapahdu”, Saarinen sanoo.

Tablettia tai tietokonetta käytettäessä keskittyminen on vaarassa sirpaloitua: oppilaan huomio siirtyy opeteltavasta asiasta herkästi toisaalle, kuten digilaitteen käyttöön, digisovelluksen toimintaan tai opettajan antamiin ohjeisiin. Lisäksi digisovellus saattaa tyypillisesti sisältää sekä liikkuvaa, paikallaan pysyvää, näönvaraista että kuulonvaraista tietoa. Tämä vaikeuttaa oppilaan keskittymistä itse opeteltavaan asiaan.

Tässä kohtaa puhuu psykologi omalla asiantuntemuksellaan. Siinä Saarisen näkökulma ja osaaminen eroaa jonkin verran keskiverto opettajan osaamisesta, ja mielestäni juuri tämä – eri ammattikuntien välisen yhteisen kielen puuttuminen – oli osaltaan aiheuttamassa sen, että Saarisen kommentteja tulkittiin suurelta osin myös väärin opettajien keskuudessa.

Tai ehkä osa kommentoijista malttoi lukea vain jutun kärjistetyn otsikon, joka kertoi pikemminkin toimittajan (tai ehkä vieläpä otsikkotoimittajan) kuin tutkijan näkökulman?

Digivälineiden ohella jutun toisena kärkenä oli uudet oppimismenetelmät:

TOINEN selvä tutkimustulos oli, että myös ilmiöoppiminen oli yhteydessä merkittävästi heikompiin oppimistuloksiin. Ilmiöoppiminen tarkoittaa oppilaslähtöistä oppimista. Siinä oppilas itse selvittää, mistä opittavassa aihealueessa tai asiassa on kyse ja mistä tietoa löytyy sekä asettaa itselleen oppimistavoitteita. Lisäksi oppilaat tekevät tyypillisesti runsaasti ryhmätöitä keskenään.

”Matematiikassa ja luonnontieteissä, kuten biologiassa, maantiedossa ja fysiikassa, oppilaslähtöinen opetus oli yhteydessä heikompiin tuloksiin”, Saarinen kertoo.

Sanottakoon tässä kohtaa, että suhtaudun itsekin kriittisesti ilmiöoppimiseen. Minulle ei ole oikein koskaan syntynyt käsitystä siitä, mikä on sen tutkimuksellinen perusta. Sen sijaan ajatus siitä, että opittavia asioita pitää katsoa aihekokonaisuuksina (eli ”ilmiöinä”) eikä vain oppiainerajojen mukaan, on ikivanha ja kuulunut yleissivistävään opetukseen käytännössä aina.

Yllä viitataan ryhmätöiden tekemiseen osana ilmiöoppimista, mutta juttu ei kerro, miten ilmiöoppimista oli kouluissa tehty. Varsinaisesti se ei näytä olleen Saarisenkaan tutkimuksen kohteena.

On helppo todeta, että ilmiöoppimista voi olla hyvää taikka huonoa riippuen siitä, miten opetus- ja oppimistilanne rakennetaan. Tämän takia tutkimustulokset eivät välttämättä lainkaan kerro varsinaisen ilmiöoppimisen opetusidean hyvyydestä, vaan jälleen kerran: opettajien osaamisesta.

Herää myös kysymys, onko PISA-tutkimuksen aineisto edes lainkaan oikea tapa tutkia ilmiöoppimista. Pikemminkin se vaatisi esimerkiksi tapaustutkimuksia ja tutkijan jalkautumista kentälle, jotta ilmiöoppimisen onnistumiseen tai epäonnistumiseen johtavat tekijät pystyttäisiin osoittamaan.

Lisättäköön, että oikeasti ei ole tietenkään erikseen ilmiöoppimista tai vaikkapa mobiilioppimista, vaan kyse on aina ihan vain oppimisesta. Mielellään sellaisesta, johon sisältyy muistamisen ohella aihekokonaisuuden ymmärtäminen ja kyky soveltaa opittua.

Mutta mennään eteenpäin:

Digitaalinen ja ilmiöoppiminen vaativat perinteiseen opettajan auktoriteettiin perustuvaan opettamiseen verrattuna paljon enemmän itsekontrollia, itsenäisyyttä, keskittymiskykyä, aloitteellisuutta ja joustavuutta. Niihin pohjautuvat metodit eriarvoistavat, koska ne eivät sovi kaikille, Saarinen perustelee.

Tästä sanoisin, että oikea havainto, mutta johtopäätöksestä ja tavoitteista voidaan olla montaa mieltä.

Ensinnäkin digivälineiden käyttö opetuksessa, ilmiöoppiminen ja ryhmätyöt/yhteisöllinen oppiminen eivät tarkoita automaattisesti sitä, että vastuu oppimisprosessista jätettäisiin kokonaan oppilaille. Pikemminkin kaikki mainitut vaativat opettajalta aiempaa (lue: opettajajohtoista opetusta) huolellisempaa etukäteissuunnittelua ja tehtävänasettelua sekä tarkkuutta seurata ja ohjata työskentelyä sen aikana.

Jos sanotaan, että digilaitteiden ja ilmiöoppimisen käyttö opetuksessa tarkoittaa oppijoiden itseohjautuvuutta, on kyseessä väärinkäsitys. Oppijalähtöisyys ei tarkoita sitä, että oppijat jätettäisiin oman onnensa nojaan. Ehkä tässä näkyy se, että tutkija ei ole opettaja vaan psykologi.

Luonnollisesti yksi opetuksen tavoitteista on lisätä oppijoiden kykyä toimia itsenäisesti ja ryhmissä, minkä takia sitäkin harjoitellaan ja niin tulee opetussuunnitelman velvoittamana tehdäkin. Näiden taitojen harjoitteluun on oikeus kaikilla oppijoilla – myös tutkija Saarisen mainitsemilla riskiryhmien oppilailla.

Siten on erittäin kyseenalaista väittää, että digilaitteiden käyttö tai ilmiöoppiminen sinällään olisivat eriarvoistavia metodeita. Kyseessä on tutkijan tekemä väärä johtopäätös (tai mahdollisesti se, että toimittaja siteerasi häntä epätarkasti, mikä varauma on aina muistettava).

Saarisen tutkimuksen tulokset ovat kuitenkin tärkeitä, ja ne korostavat opettajien tarvetta saada tieto- ja viestintätekniikan pedagogiseen käyttöön lisää osaamista. Olkoonkin, että tutkimuksen data ei ole tuoretta, eivätkä tulokset siten suoraan kerro, mikä tilanne on tänään.

Täydennyskoulutusta on ollut runsaasti tarjolla – jopa kouluille ilmaisena – mutta ongelmana on opettajien pääsy niihin. Eräs opettaja kommentoi keskustelun aihetta osuvasti Facebookissa seuraavasti:

Tämä lääke on tiedetty vuosikaudet, mutta miksi sitä ei käytetä?

P.S. Jätän Liisa Keltikangas-Järvisen kommentit HS:n jutussa jokaisen lukijan itseharjoittelumateriaaleiksi. On hyvä muistaa, että toimittaja valitsee kommentaattori-haastateltavat lähinnä juttuun valitsemansa näkökulman perusteella.

P.P.S. Olisi tietenkin helppoa harjoittaa tässä yhteydessä mediakritiikkiä ja muistuttaa toimittajan velvollisuudesta tuoda jutussa esiin useampia näkökulmia.

GDPR ja tietosuoja opetuksessa sekä nuorisotyössä (esitykset)

Tämä viikko on mennyt tiiviisti GDPR-koulutusten kanssa. Maanantaina koulutin EU:n yleistä tietosuoja-asetusta ja henkilötietojen käsittelyä steinerkoulujen henkilöstöille, tiistaina varhaiskasvattajille, opettajille ja opetushallinnon henkilöstölle ja eilen keskiviikkona nuorisotyön tekijöille. Toiminnasta riippuen GDPR:n soveltamiseen kytkeytyy aina myös muita lakeja. Alla kahden viimeksi mainitun esitykset.

Avaa esitys SlideSharessa

Nuoret somessa ja some opetuksessa (esitys)

Eilen olin Kärsämäen Frosteruksen koululla kouluttamassa alueen opettajille, miten lapset ja nuoret käyttävät sosiaalista mediaa, sekä miten somea tulee käyttää opetuksessa. Alla esitys.

Avaa esitys SlideSharessa

Jälleen kerran reilun somen säännöt saivat positiivista palautetta. Joku sanoi osuvasti, että ne sopivat yhtälailla aikuisille kuin lapsillekin – somessa ja sen ulkopuolella.

Nuoret turvallisesti netissä ja somessa (vanhempainillan esitys)

Pidin eilen Pyhäjoen Saaren koululla tunnin sosiaalisen median ja netin turvallisesta käytöstä 7.-, 8.- ja 9.-luokkalaisille sekä vielä iltasella vanhempainillan. Jälkimmäinen oli suunnattu laajasti kaikille koululaisten vanhemmille eskarista lukioon asti.

Oppilaille pidetyn tunnin esityksen löydät tästä. Alla on samoista aiheista vanhempainillassa pitämäni hieman edellistä laajempi esitys.

Avaa esitys SlideSharessa

Yksi asia, mitä painotan vanhempainilloissa ja painotan tässäkin:

Vanhempi/huoltaja on vastuussa lapsensa somepalvelujen käytöstä ja niiden valvonnasta.

Näin on ensinnäkin siksi, että vanhemman/huoltajan vastuulla on huolehtia lapsesta ja tämän hyvinvoinnista. Tämä näkökulma painottuu sitä enemmän, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.

Ja toiseksi siksi, että somepalvelujen käyttöehtojen hyväksyntä muodostaa sopimussuhteen, jollaista ei alaikäinen voi lain mukaan tehdä. Käytännössä vanhemman on hyväksyttävä lastensa käyttämien somepalvelujen sopimukset ja valvottava sitten palvelujen käyttöä. Periaatteessa siis sopimussuhde on huoltajan ja palveluntarjoajan välinen ja lapsi käyttää palvelua huoltajansa valvonnassa.

Lapsella tulee siten olla huoltajan hyväksyntä ja lupa, kun hän rekisteröityy uusiin somepalveluihin. Näin on riippumatta somepalvelujen ikärajoista, kun kyse on alaikäisestä.

Kolmantena seikkana tulee se, että millaisia ikäviä asioita alaikäinenkin voi netissä/somessa kohdata – ja niitä asioita on runsaasti. Esimerkiksi: kaikenlainen hölmöily (katso esim. esityksestä sliden 34 ”knife game”, joka nyt tuntuu kouluissa leviävän), kiusaaminen, valeuutiset, valeprofiilit, seksuaalinen ahdistelu, K18-sisällöt, huumeet ja muu rikollisuus. Eli kaikki samat sisällöt kuin aikuisillakin.

Lapsen ja vanhemman välillä olisi parasta olla avoin keskusteluyhteys somen käytöstä, jotta ikävyyksistä puhuminen olisi helpompaa tilanteen sattuessa kohdalle. Hyvä ”strategia” aikuiselle on olla kiinnostunut lapsensa käyttämistä somepalveluista ja keskustella niiden käytöstä jo siinä vaiheessa, kun uutta somepalvelua ollaan ottamassa käyttöön.

Tiukan kontrollin sijasta suosittelen luottamuksen rakentamista keskustelemalla ja avoimuudella. Kun aikuinen on pari kertaa tutustunut, mitä lapsen somekanavissa keskustellaan ja tehdään – ja todennut, että ihan ok:lta näyttää – alkaa luottamusta kertyä puolin ja toisin. Monta kertaa aikuisten huolehtiminen on onneksi turhaa – mutta silti todella tarpeellista.

Sosiaalisen median käsikirjaan v. 2014 koostin tällaisen listan lasten ja vanhempien keskusteltavaksi:

Miksi jotkin sivustot ovat kiellettyjä alle 13-vuotiailta tai alaikäisiltä?
Mistä tietää, onko netissä kerrottu asia totta?
Millä sivustoilla lapsi käy netissä? Keiden kanssa hän siellä on?
Mitä itsestä ja muista voi kertoa ja mitä ei? Kenelle?
Saako toisesta levittää noloja juttuja tai kuvia netissä, edes vitsinä?
Mitä kuvia itsestä kannattaa julkaista netissä tai lähettää nettitutulle? Mitä siitä voi seurata?
Mikä on sopiva määrä ja kellonaika netin käytölle?
Mitä on oikea ja väärä netissä?
Miten toimia, jos joutuu netissä kiusaamisen kohteeksi tai jos näkee, että jotain muuta kiusataan?
Kenelle voi kertoa omien vanhempien lisäksi, jos netissä tapahtuu jotain ikävää?

Tekijänoikeudet, lähdekritiikki, vastamedia, nettihuijaukset ja monilukutaito (esitys)

Tämän viikon toinen koulutus oli Siikajoen lukiolla. Aiheessa mentiin nettisisältöjen pintaa syvemmälle: tekijänoikeuksiin, lähdekritiikkiin, vastamediaan ja lopulta nettihuijauksiin. Matkalla käytiin läpi myös mm. tiedonhakua, sosiaalisten verkostojen eri puolia ja henkilön todellisuuden varmistaminen.

Avaa esitys SlideSharessa

Koulutuksen loppuun tein Kahoot-tietokilpailun tekijänoikeuksista, lähdekritiikistä ja nettihuijauksista.

Digi-OPS opettajan ja opiskelijan kannalta (esitys)

Tänään kävin Jyväskylässä pitämässä puheenvuoron lukio-opettajien pedagogisessa iltapäivässä. Aiheena oli lukion uusi OPS ja erityisesti digitaalisuus sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa. Minun tehtäväni oli herätellä ns. isoilla linjoilla, minkä jälkeen opettajat jatkoivat päivää käytännönläheisemmissä työpajoissa.

Avaa esitys SlideSharessa

TVT:n ja somen merkitys lukion opetuksessa uuden OPS:in pohjalta (esitys)

Pidin eilen puheenvuoron Otavan Opiston organisoimassa OPS-hautomot lukio -hankkeen tilaisuudessa Helsingissä. Aiheenani oli, mitä lukion uusi opetussuunnitelma pitää sisällään ja käytännössä tarkoittaa tieto- ja viestintätekniikan ja sosiaalisen median osalta.

Sain ao. esitykseeni koottua ainakin omasta mielestäni ihan napakasti, mitä TVT:n ja somen merkitys tulisi lukion opetuksessa olla. Lähdin liikkeelle toisaalta (väitettyjen) diginatiivien haasteista koululle ja toisaalta lukion yleissivistävästä tehtävästä. Slidessä nro 10 on koottuna keskeiset käsitteet ja osa-alueet, sen jälkeen seuraa nostoja varsinaisesta LOPS-tekstistä sekä loppua kohden aihekokonaisuuden konkretisointia. Yhtenä esimerkkinä opetuksessa käsiteltävistä ja ratkaistavista TVT-teemoista käytin Periscopea (slide 14) ja se herättikin monitahoisuudessaan hyvää keskustelua. Kiitos osallistujille! 🙂

Avaa esitys SlideSharesta

P.S. Puheenvuorostani ilmestynee myös videotallenne YouTubeen Oppimisen tulevaisuus -kanavalle.