Johtaja, perusta blogi! – uusinta vuodelta 2010

Bloggaa!Jotkut ovat jo ehtineet julistaa bloggaamisen kuolemassa olevaksi viestintämuodoksi. Olen eri mieltä.

Blogilla on paikkansa hitaampana ja syvällisempänä tekstimuotona kaikkien pikaviesti-, video-, kuva- ja status-palvelujen rinnalla. Blogit eivät ole poistumassa mihinkään, vaikka uusia some-palveluja tulee jatkuvasti.

Julkaisen alla uusintana kirjoitukseni blogeista johtajien työvälineenä vuodelta 2010. Se on alunperin julkaistu Mopaali-hankkeen blogissa. Kirjoituksessa on linkkejä silloisiin blogeihin, joista moni on jo poistunut verkosta – en tarkoituksella korjannut linkkejä. Tämä vain osoittaa, että bloggaaminen on vaikea laji ja vaatii pitkäjänteisyyttä – yksi kirjoituksen aiheista.

Oikeastaan pitkäjänteisyys ja pysähtyminen olisivat hyväksi kaikille. Sosiaalista mediaa on syytetty siitä, että se tekee meistä jokaisesta autisteja ja aiheuttaa ns. digidementiaa. Bloggaaminen ja blogikirjoitusten lukeminen edustavat toisenlaista somea, jota voidaan käyttää myös asioiden syvällisessä selittämisessä ja oppimisessa.

Blogikirjoitukset voivat säilyttää arvonsa vuosienkin ajan – toisin kuin hetkessä kiinni olevat status-päivitykset, tweetit ja muut ”kevyemmät” tavat kertoa asioita. Ehkä poisluettuna puhtaasti markkinointitarkoituksiin perustetut blogit.

—-

Ennen johtajat kirjoittivat viestinsä paperille. Kekkosella oli myllykirjeet, jotka tulivat yleensä vain vastaanottajiensa tietoon. Mainostoimisto Ogilvyn perustaja David Ogilvy puolestaan kirjoitti huomaamistaan epäkohdista muistioita, jotka tulivat koko henkilökunnan luettavaksi. Siitä ei ollut enää pitkä matka nykyajan johtajan viestintävälineeseen: blogiin.

Blogin lyhyt määritelmä on, että se on netissä aikajärjestyksessä julkaistuja kirjoituksia. Lisäksi blogiin kuuluu olennaisena osana kommentointitoiminto, joka tekee viestinnästä kahdensuuntaista. Blogin aihe ja tarkoitus voi olla mikä vain. Johtamiseen blogi sopii erinomaisen hyvin.

Johtamisessa on tavoitteita. Blogin kautta johtaja voi pohtia organisaation tilaa ja mihin suuntaan sen pitäisi kehittyä. Kyse on siis visioiden aukikirjoittamisesta, mutta sellainen kieli ei sovi blogiin alkuunkaan. Blogissa kirjoitetaan muille ihmisille omista ajatuksista omin sanoin.Siitä on sekin hyöty, että asioista kirjoittamalla ne yleensä kirkastuvat itsellekin – nimittäin ruohonjuuritasolla: miten selitän tämän niin, että muutkin ymmärtävät.

Toki johtamiseen liittyy aina myös ripaus julistamista. Sitä odotetaan johtajalta, joten se sopii johtajan blogiin. Tärkein viesti on syytä sanoa selvästi ja riittävän usein. Johtaja voi käyttää blogia myös ajankohtaisista haasteista viestimiseen ja konkreettisiin toimenpiteisiin liittyen.

Bloggaaminen itsessään on konkreettista esimerkin näyttämistä sosiaalisen median käyttämisestä. Esimerkiksi Mikael Jungner edisti YLE:n sosiaaliseen mediaan menemistä näyttämällä mallia myös Twitterissä ja YouTubessa. Edelläkävijyyteen liittyy myös riski hörhöksi leimaamisesta. Bloggaamiseenkiin tuntuu liittyvän vielä pieni uskottavuusriski, joka juontuu perinteisestä johtamiskulttuurista.

Eräs tapa käyttää blogia johtamiseen on näyttää oikeaa suuntaa oman asiantuntijuuden kautta. Asiantuntijan kovat faktat ja ongelmien ytimeen menevät kysymykset ovat paikallaan, kun halutaan synnyttää keskustelua ja saada aikaan muutosta. Tästä esimerkiksi kelpaa Helena Vuorion blogi.

Eniten bloggaamisesta voi hyötyä suuren tai keskisuuren organisaation johtajat. Blogi sumentaa organisaation hierarkkisen syvyyden ja pienentää välimatkat: sen kautta johtaja ja alaiset ovat samassa tilassa, jos ei samalla tasolla, niin ainakin lähellä toisiaan. Tai paremminkin: voisivat olla, jos blogia käytetään siihen!

Missä tahansa organisaatiossa on asioita, joista ei ole puhuttu tarpeeksi. Blogin kommenttipalstalla ne tulevat julki, JOS uhkana ei ole saada potkuja siitä hyvästä, että tuli kertoneeksi pomolle pari totuutta. Vaikka uhkaa ei olisikaan, niin anonyymi kommentointi kannattaa sallia kynnyksen madaltamiseksi. Asiattomuudet voi aina poistaa, ja asialliseen kritiikkiin tulee vastata. Blogi tekee johtajasta tavallisen kuolevaisen, jota on aiempaa helpompi lähestyä.

Kommenttitoiminto mahdollistaa paljon. Blogi laajenee sen kautta palaute- ja keskustelukanavaksi, josta johtaja saa välittömät reaktiot tietoonsa ilman organisaatioportaiden suodattimia. Fiksu johtaja käyttää tämän mahdollisuudeen keskustelun herättämiseen ja pikakyselyiden tekemiseen. Elävä esimerkki tästä on ministeri Stubbin blogi, jossa kommentointi on vilkasta.

Bloggaamisessa on kyse myös avoimen organisaatiokulttuurin edistämisestä. Siihen kuuluu se, että alimmalla portaalla tiedetään yhä enemmän siitä, mitä ”ylhäällä” tapahtuu. Keskijohto menettää ehkä hieman valtaa, kun se siirtyy entistä enemmän johtajalle itselleen. Toisaalta valta hajaantuu läpinäkyvyyden ansiosta laajemmin koko organisaatioon.

Avoimuus ja keskustelevuus edistävät luovuutta alhaalta-ylös -suunnassa. Se tarkoittaa, että työntekijöiden saamat ideat tulevat johdon tietoon ja käyttöön. On vanha klisee, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Se ei ole sitä, jos ihmisten luovuutta ei hyödynnetä. Blogit ovat tässä vain yksi kanava.

Tekniikka on tylsää, mutta senkin on oltava kunnossa. Tärkeintä on, että blogi on helposti löydettävissä ja sen osoitteen voi muistaa. Kuka muistaisi vaikkapa tällaisen blogin osoitteen:http://www.puukauppa.com/for/internet/for_puukauppa.nsf/sp?open&cid=metsablogi&navinf=Puukauppa\Navi\Metsablogi&navinfa=o. Myös yksittäisille kirjoituksille tulee olla lyhyet pysyvät osoitteet. Julkisesta blogista RSS-syöte on oltava saatavilla. Kommenttipalstan käyttöön voi kannustaa nostamalla viimeisimmät kommentit näkyvästi esille. Yksinpuhelu on bloggaamisen irvikuva. Luonnollisesti blogi ei saa myöskään kaataa nettiselainta kuten pääministerin blogi teki Firefoxilleni.

Bloggaaminen ei muuten ole helppoa. Allekirjoittaneella se lähti kunnolla käyntiin vasta kolmannen blogin kanssa. Heti alussa kannattaa sopia itsensä kanssa riittävän matalasta julkaisukynnyksestä, muuten homma loppuu alkuunsa. Kun kirjoittaminen lähtee käyntiin, se löytää kyllä luonnollisen uomansa.

Tässä vielä pari linkkiä johtajien ja johtamisesta kirjoittavien blogeihin:
http://aaltoblogi.blogspot.com/
http://blogit.oamk.fi/rehtori/
http://kjuuti.wordpress.com/

Lista on säälittävän lyhyt, vaikka kyselin vinkkejä Twitteriä myöten. Lähettäkää siis kommentilla omat bloginne (jotka varmasti jo perustitte, eikö niin?) listan jatkoksi.

Kirjoittaja: Harto Pönkä, Innowise
(1.6.2010)

Digitarina Suomen tiestä talvisotaan

Teimme koulutusteknologian aineopintojen digitaalisen median (DIME) kurssilla Jussi Jarvan kanssa harjoitustyönä Flash-esityksen Suomen ajautumisesta talvisotaan. Katso esitys tästä (16 Mt)

Kyseessä on ns. digitarina, eli digitaalinen tarina. Teimme tarinasta ajan hengen mukaisesti mustavalkoisen. Mukana on runsaasti kuvia, äänitehosteita sekä autenttiset ääninäytteet Stalinilta ja Hitleriltä. Taustamusiikkina soi kopiovapaa esitys Finlandiasta. Kertojana on Jussi. Itse vastasin etenkin teknisestä toteutuksesta. Suunnittelun teimme yhdessä.

Tekemäämme digitarinaa saa käyttää vapaasti opetustarkoituksiin.

Digitarinoista ja niiden opetuskäytöstä voi lukea lisää näistä linkeistä:

Googleta itse lisää. 🙂

Kysymys: Pitääkö yhteisen omaisuuden käyttämisestä opetustarkoituksiin maksaa?
Vastaus: kyllä.

Kun teimme digitarinaa, yritimme saada tarinan tueksi myös alkuperäistä videokuvaa. Sitä olisi löytynyt mm. Ylen Elävästä arkistosta ja Suomen Elokuva-arkistosta, mutta molempien tahojen hinnoittelupolitiikka ylitti meillä käytössä olleen budjetin. Pyysimme materiaaleja käytettäväksi nimenomaan ei-kaupalliseen opetuskäyttöön, mutta siitä huolimatta niiden käytöstä olisi pitänyt maksaa.

Etenkin Suomen elokuva-arkiston hinnoittelu ihmetytti, sillä se on Opetusministeriön alainen laitos, ja luulisi opetusministeriönkin tukevan sitä, että valtion (siis meidän kaikkien) omistuksessa olevia materiaaleja voitaisiin käyttää vapaasti opetustarkoituksiin. Mutta kun ei, niin ei. Sen sijaan OPM on se sylttytehdas, joka materiaalien hinnoittelusta on määrännyt.

Absurdein käänne oli, kun pyysimme elokuva-arkiston päättävältä henkilöltä erityislupaa materiaalien käyttöön. Olisimme olleet valmiit maksamaan videoiden toimituskulut, joten pyysimme ainoastaan, ettei niiden _käytöstä_ tarvitsisi maksaa. Vastauksena saimme, että elokuva-arkisto on tekemässä ohjelmasarjaa ja DVD:tä talvisotaan liittyvistä uutiskatsauksista, ja meidän esityksemme olisi sen kilpailija. Lisäksi he eivät halunneet ”sekoittaa markkinoita polkumyynnillä”. Naurettavaa! Miten harjoitustyönä tehty digitarina voisi muka kilpailla kaupallisen DVD:n kanssa ja vieläpä sekoittaa alan markkinoita?

Oli pettymys kokea, ettei Suomessa todellakaan tueta vapaaehtoista opetusmateriaalien tuottamista. 😦 Omaan oikeustajuuni ei mahdu se, ettei yleishyödyllistä toimintaa tueta, vaan päinvastoin sen kustannuksella pyritään tekemään bisnestä.