Archive for the ‘hakusanat’ Category

Kesäloma on taakse jäänyttä elämää ja syyskauden koulutuskeikat päässeet alkuun. Mobiililaitteet koulunkäynninohjaajan työvälineenä Viime viikon keskiviikkona olin Pyhäjärvellä pitämässä mobiilaitteiden käytön koulutusta kunnan koulunkäynninohjaajille. Ennen en olekaan pitänyt koulutusta tälle kohderyhmälle. Tuntuu, että koulunkäynninohjaajat ovat jääneet monesti kuin paitsioon tieto- ja viestintätekniikan käytön osalta. Kuitenkin esimerkiksi nuorten sosiaalisen median palvelujen tunteminen ja mobiilisovellusten käyttömahdollisuuksien tunteminen oppimisen […]


Tämän viikon toinen koulutus oli Siikajoen lukiolla. Aiheessa mentiin nettisisältöjen pintaa syvemmälle: tekijänoikeuksiin, lähdekritiikkiin, vastamediaan ja lopulta nettihuijauksiin. Matkalla käytiin läpi myös mm. tiedonhakua, sosiaalisten verkostojen eri puolia ja henkilön todellisuuden varmistaminen. Avaa esitys SlideSharessa Koulutuksen loppuun tein Kahoot-tietokilpailun tekijänoikeuksista, lähdekritiikistä ja nettihuijauksista.


Hakukoneyhtiö Directaan liittyvän rikosoikeudenkäynnin pääkäsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa ensi viikolla. Viittä yhtiön johdossa toiminutta henkilöä syytetään tuhansien pienyrittäjien erehdyttämisestä puhelinmyyntitilanteessa. Rikosprosessin odottaessa käsittelypäiviä, useat yrittäjät ovat jo riidelleet Directan kanssa maksamattomista laskuista oikeudessa. Yrittäjien mukaan yhteydenpito Directan kanssa on muuttunut aggressiiviseksi ja uhkaavaksi (MTV3, 26.10.2011) Directalta on MTV3:n jutun mukaan soiteltu rikosilmoituksen tehneille yrittäjille – […]


Kävin tänään kouluttamassa sosiaalista mediaa Matkailutuotteet verkossa -seminaarissa Kajaanissa. Edit: tapahtuma ylitti jopa uutiskynnyksen. Mukava päivä ja sali täynnä. Ensimmäisessä esityksessä kävin läpi sosiaalisen median perusteita, sen käyttäjistä tehtyjä tutkimuksia ja käyttöönottoa. Jälkimmäisessä esityksessä pureuduin tarkemmin sosiaalisiin verkostoihin ja niiden hyödyntämiseen erityisesti Twitterissä ja Facebookissa. Esitykset alla. Toisena kouluttajana oli Ilkka Kauppinen. Matkailumarkkinoinnista kiinnostuneen kannattaa […]


Blogistin iloja on seurata, millä hakusanoilla blogiin löydetään. Hakusanat kertovat, mikä sisältö lukijoita kiinnostaa, ja mukaan mahtuu aina myös yllättäviä tapauksia. Alla poimintoja viimeisen viikon ajalta (aakkosjärjestyksessä). directa poliisi Galtsu-poliisi meiltä jo löytyy, mutta directa-poliisia ei tietääkseni ole nimetty. Ehkä syytä olisi. directa puhelinmyyjä Harkitse vielä. Itse en hakisi. dna ei toimi Eihän se aina […]