Digijäte ja sosiaalinen media + pimeät suunnittelumallit (dark patterns) TikTokissa ja Yle Areenassa

Pidin eilen opintokeskus Kansalaisfoorumin etätapahtumassa luennon digijätteestä ja sosiaalisesta mediasta.

Aiheen voi tiivistää seuraavasti:

Valtaosa nettisivustoista on digijätettä.
TOP 3 verkkosivustoa ovat samalla suurimpia datankerääjiä ja digijätteen aiheuttajia: Google, YouTube ja Facebook.
Iso osa somepalvelujen keräämästä tiedosta on käyttäjien näkökulmasta digijätettä.
Osa kerätystä tiedosta saadaan harhauttamalla käyttäjiä antamaan itsestään turhia tietoja kuten sijainti ja kontaktilistat. Tästä lisää alla.
Digijätettä kertyy, koska digibisnes on valtava markkina, joka pitää sisällään mm. maailman viisi arvokkainta yritystä (Apple, Alphabet, Microsoft, Amazon ja Facebook).
Varsinkin evästeet ovat mitä turhinta digijätettä
Unohtamatta tietenkään spämmiä
Minkä lisäksi tulee vielä kaupallinen digijäte

Katso koko esitys alta.

Pimeät suunnittelumallit (dark patterns) – esimerkkeinä TikTokin rekisteröityminen ja Yle Areenan evästeilmoitus

Käyttäjien harhauttamiseen pyrkiviä pimeitä suunnittelumalleja käytetään mm. verkkopalvelujen rekisteröitymisessä, yksityisyysasetuksissa ja evästeiden suostumusbannereissa. Niiden avulla käyttäjät yritetään saada tekemään asioita, joita he eivät todennäköisesti tekisi, jos olisivat täysin tietoisia, miten heidän tietojaan kerätään ja käytetään.

Käytin esityksessä Euroopan tietosuojaneuvoston EDPB:n vast’ikään julkaisemia pimeiden suunnittelumallien kategorioita.

Esimerkkinä käytin TikTokin rekisteröitymisprosessia, joka perustuu siihen, että antamalla monia vaihtoehtoja rekisteröitymistapaan käyttäjää ylikuormitetaan ja yritetään saada hänet valitsemaan ensimmäinen vaihtoehto eli sähköpostiosoitteella tai puhelinnumerolla rekisteröityminen.

Mikäli käyttäjä valitsee ensimmäisen kohdan, häneltä pyritään saamaan ensisijaisesti puhelinnumero, jolla hänet voitaisiin heti yhdistää muista lähteistä jo kertyneeseen profilointidataan. Tämä tosiasia paketoidaan tunteisiin vetoavaan ”kokemuksen parantamiseen”. Samalla käyttäjältä ei missään vaiheessa pyydetä selkeää suostumusta tai sopimuksen hyväksyntää, vaan se ohitetaan.

Otetaan toinen esimerkki Yle Areenan evästeiden suostumuksesta, jossa niin ikään käytetään useita pimeitä suunnittelumalleja:

Evästeiden suostumuksessa on kyse GDPR:n mukaisen suostumuksen pyynnöstä sille, että käyttäjän päätelaitteelle saadaan tallentaa tietoa – yleensä evästeitä. Velvollisuus tähän tulee EU:n sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivistä, joka lähtee siitä, että käyttäjille pitää antaa nimenomaisesti mahdollisuus kieltäytyä evästeiden käytöstä. Lisää aiheesta Innowisen blogissa.

Kuten kuvasta näkyy, evästeilmoituksessa kieltomahdollisuus loistaa poissaolollaan. Se siis jätetään pimentoon. Sen sijaan annetaan kaksi vaihtoehtoa: 1) muokkaa evästeasetuksia ja 2) hyväksy kaikki evästeet. Meidät on jo aika hyvin ehdollistettu klikkaamaan aina ”hyväksy”, ja tätä vahvistetaan visuaalisesti erottuvammalla nappulalla.

Ylen kannalta on ikävä juttu, että vaikka käyttäjä klikkaisi ”hyväksy kaikki evästeet”, se ei täyttäisi GDPR:n määritelmää vapaaehtoisesta, yksilöidystä ja tietoisesta suostumuksesta, koska evästeilmoituksessa ei kerrota, mihin kaikkeen evästeitä käytetään ja mitä kolmansien osapuolten evästeitä käytetään. Toisin sanoen Yleltä puuttuu virheellisen toteutustavan takia laillinen peruste evästeiden käyttöön palvelussaan.

Mikäli käyttäjä erehtyy valitsemaan ”muokkaa evästeasetuksia” -vaihtoehdon, hänelle annetaan lukuisia valintamahdollisuuksia:

Tässä käytössä on niin ikään useita pimeiden suunnittelumallien kategorioita, ennen muuta sekoittaminen. Ensimmäisessä kohdassa ”välttämättömät toiminnalliset evästeet” on täysin turhaan ruksi, koska sitä ei voi ottaa pois. Itse asiassa EU-asetuksen mukaan välttämättömille evästeille ei edes tarvitse pyytää suostumusta, mutta niiden käytöstä pitää kyllä kertoa.

Muut valintakohdat ovat aluksi kiinni, jolloin käyttäjälle tehdään tarkoituksellisesti hankalaksi niiden lukeminen. On myös kyseenalaista, miksi jokaisesta kohdasta on erillinen ruksivalinta, koska en ole koskaan tavannut ihmistä, joka haluaisi alkaa valitsemaan, että hyväksynpä ”sosiaalisen median evästeet”, mutta en hyväksy ”kohdentamisen ja suosittelun evästeitä”. Nämäkin vaihtoehdot ovat epäselviä, sillä somepalvelujen evästeillä tehdään juuri profilointia ja sen avulla mainosten kohdentamista.

Lisäksi yhä puuttuu selvä ”kiellä evästeet” -nappula. Käyttäjä pyritään näin ohjaamaan evästeiden hyväksyntään.

Viime viikolla TIEKEn ja Tietosuojavastaavan toimiston koulutuksessa pidin esityksen evästeiden suostumuksesta (vastaavat materiaalit täällä). Käytin silloinkin Ylen evästebanneria esimerkkinä. Eräs osallistuja kysyi, miksi Yle toimii näin julkisen palvelun yhtiönä. En keksinyt yhtään hyvää syytä.

EDPB:n dark pattern -kategoriat suomennettuina

Edellä olleessa kuvassa esitin EDPB:n pimeiden suunnittelumallien kuusi kategoriaa hyvin lyhyesti. Alla on niiden kuvaukset suomennettuina suurinpiirtein sanasta sanaan EDPB:n julkaiseman Guidelines 3/2022 on Dark patterns in social media platform interfaces: How to recognise and avoid them -dokumentin (PDF) mukaisesti.

Tuntemalla nämä voit välttää harhauttavia käyttöliittymiä ja turhien tietojen antamista eri tahoille.

1. Ylikuormittaminen tarkoittaa, että käyttäjät kohtaavat vyöryn/suuren määrän pyyntöjä, tietoja, vaihtoehtoja tai mahdollisuuksia saadakseen heidät jakamaan lisää tietoja tai salliakseen tahattomasti henkilötietojen käsittelyn rekisteröidyn odotusten vastaisesti.

Seuraavat kolme pimeää suunnittelumallia kuuluvat tähän luokkaan:

Jatkuva kehotus
Yksityisyyssokkelo
Liian monta vaihtoehtoa

2. Ohittaminen tarkoittaa käyttöliittymän tai käyttökokemuksen suunnittelua siten, että käyttäjät unohtavat tai eivät ajattele kaikkia tai osaa tietosuojanäkökohdista. Seuraavat kaksi pimeää suunnittelumallia kuuluvat tähän luokkaan:

Petollinen mukavuus
Katso tänne

3. Sekoittaminen vaikuttaa valintoihin, joita käyttäjät tekisivät vetoamalla tunteisiinsa tai käyttämällä visuaalisia houkuttimia.
Seuraavat kaksi pimeää suunnittelumallia kuuluvat tähän luokkaan:

Emotionaalinen ohjaus
Piilossa näkyvissä

4. Estäminen tarkoittaa käyttäjien tiedonsaantiprosessin tai tietojen hallinnan estämistä tekemällä toiminnosta vaikean tai mahdottoman toteuttaa. Seuraavat kolme pimeää suunnittelumallia kuuluvat tähän luokkaan:

Umpikuja
Tarpeettoman pitkä
Harhaanjohtavat tiedot

5. Oikullinen tarkoittaa, että käyttöliittymän rakenne on epäjohdonmukainen ja epäselvä, minkä vuoksi käyttäjän on vaikea navigoida eri tietosuojatoiminnoissa ja ymmärtää käsittelyn tarkoitusta. Seuraavat kaksi pimeää suunnittelumallia kuuluvat tähän luokkaan:

Hierarkian puute
Kontekstin häivyttäminen

6. Pimeyteen jättäminen tarkoittaa, että käyttöliittymä on suunniteltu piilottamaan tiedot tai tietosuojatoiminnot tai jättämään käyttäjät epävarmoiksi siitä, miten heidän tietojaan käsitellään ja millaista hallintaa heillä voi olla oikeuksiensa käyttämiseen. Seuraavat kolme pimeää suunnittelumallia kuuluvat tähän luokkaan:

Kielen epäjatkuvuus
Ristiriitaiset tiedot
Epäselvät sanat tai tiedot

2000-luvun ydintaidot, oppimisen tulevaisuus ja opetuksen suunnittelu

Pidin keskiviikkona Itä-Suomen yliopistolle koulutuksen, joka koostui kolmesta teemasta:

Koulutus liittyi ”Pedagogiset ja teknologiset ratkaisut oppimisprosessien suunnittelussa ja toteutuksessa” (5 op) -opintojaksoon. Käytännön järjestelynä oli videoneuvotteluyhteys (Oulu-Kuopio-Joensuu) ja työskentelyalustana sekä yhteisenä tilana Purot.net-wiki. Ei aivan mutkatonta, mutta hyvin se meni. 🙂

Alla koulutuspäivän esitykset.

Avaa esitys SlideSharessa

Tässä vielä keskimmäistä esitystä varten tekemäni TPACK-mallin (joka havainnollistaa, mitä asioita opettajan tulee tietää ja ottaa huomioon opetuksen suunnittelussa) kaavion suomennettu versio, saa käyttää vapaasti:

Käytännön oppimismalli ymmärtävään ja yhteisölliseen oppimiseen

Ymmärtävä oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen ovat hienolta kuulostavia käsitteitä ja ovat sitä käytännössäkin. Lyhyesti sanottuna ymmärtävässä ja yhteisöllisessä oppimisessa on kyse nykyisen oppimiskäsityksen kahdesta peruskäsitteestä, joista kumpikin vastaa osaltaan kysymykseen, miten ihminen oppii. Ne eivät kuitenkaan avaudu helposti ja minulta on pyydetty käsitteiden avaamista selväkielisesti. Kehitin tätä varten uuden mallin ja nimesin sen ”käytännön oppimismalliksi”.

Kyse ei tietenkään oikeasti ole mistään uudesta pedagogisesta mallista saati teoriasta, mutta konkreettinen malli on helpompi selittää ja ymmärtää (oppia) kuin abstraktit käsitteet.

Jokainen kunnon oppimismalli tarvitsee kuvan, johon on helppo tarttua. Tunnettuja kuvia ovat vaikkapa tutkivan oppimisen sekä flipped classroomin kuva. Tein siis ensiksi kuvan, kas tässä:

Käytännön oppimismallin neljä osa-aluetta. Linkin takana isommat versiot kuvasta. CC-BY (jos teoskynnys ylittyy)

Kiireisimmät eivät muuta tarvitse kuin kuvan. Kuvassa onkin kaikki olennainen, ja siihen voi jokainen liittää lisäksi mitä itse haluaa ja soveltaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Suurin pedagogisiin malleihin liittyvä erehdys nimittäin on, että niitä pitäisi noudattaa täsmällisesti – ihan kuin voisi olla vain yhdenlaisia oppimistilanteita.

Siltä varalta, että lukijoiksi osuu muitakin kuin kiireisiä, jatkan vielä hieman.

Seuraavaksi oppimisteoreetikon tulee kuvata täsmällisesti mutta samalla riittävän monitulkinnaisesti ja joustavasti pedagogisen mallin vaiheet. Ja tietenkin sen, miten malli johtaa syvälliseen oppimiseen. Ei kouluoppimiseen, vaan elävään tietoon ja taitoon, jolla on käyttöarvoa todellisessa elämässä.

Joten nyt vaiheisiin. Tai oikeammin osa-alueisiin, koska monisyistä oppimisprosessia ei voi rajata selviin vaiheisiin, sillä ne limittyvät toisiinsa ja toistuvat kerta toisensa jälkeen. Lisäksi on lähes mahdotonta rajata, milloin jonkin yksittäisen asian oppiminen alkaa ja päättyy. Oppimistahan tapahtuu läpi elämän ja voimme aina oppia lisää aiheesta kuin aiheesta.

No niin, jäin siis kiinni virheestä jo nyt. Jos oppimisen vaiheita ei voi kuvata, ei tässä tietenkään voi olla kyseessä oppimismalli. Niin, oikeampi termi onkin pedagoginen malli, siis malli siitä, miten opetus järjestetään. Opetusta tietenkin voidaan vaiheistaa, mutta samalla etäännymme ensisijaisesta näkökulmasta eli oppijasta ja hänen oppimisestaan. Ei anneta sen häiritä – nyt vaiheisiin!

Käytännön oppimismallin neljä vaihetta ja sykli

1. Alkutilanne. Tehtävä, virike, tapauksen kuvaus, ylipäätään oppimiskontekstin luominen. Alkutilanne voi yhtä hyvin koostua opettajan luennosta, oppikirjan kappaleesta kuin vaikkapa nettivideosta. Se voi sisältää myös esimerkiksi aiemman tiedon aktivointia, käsitteiden avaamista ja tilanteeseen/tehtävään liittyvien ongelmakohtien tunnistamista jne.

2. Pohdintaa. Työskentelyn aluksi oppijat lähtevät pohtimaan aiheena olevaa kontekstia, tehtävää ja ilmiötä tarkemmin. Mistä siinä oikein on kyse? Täsmennetään kysymyksiä ja mahdollisia alakysymyksiä sekä pyritään vastaamaan niihin. Haetaan lisää tietoa, tutkitaan empiirisesti, tehdään kokeiluja, mallinnetaan, haastatellaan asiantuntijoita, kysytään netissä yms.

3. Tuotos. Seuraavassa vaiheessa tehdään tuotos – olipa se sitten kirjoitus, projektityö, powerpoint-esitys, käsitekartta, ohjelmointikoodia tai jokin muu paperi, verkkotuotos tai palautettava tiedosto. Oleellista on, että tässä kohtaa oppijat kirjaavat ja esittelevät ajattelunsa ja työskentelynsä tulokset, jotta ne voidaan esittää muille. He siis ulkoistavat ajattelunsa käsitteiksi, niin sanotusti käsitteelliseksi luomukseksi, joka esittää heidän (oman tai yhteisen) käsitteellisen ymmärryksensä opittavasta aiheesta. Käsitteet ovat tietenkin aiheen keskeisiä sanoja ja selittäminen tarkoittaa sen kertomista, miten ne liittyvät toisiinsa, mikä vaikuttaa mihinkin, mitä on ilmiön taustalla, mitä seurauksia sillä kaikella on jne.

4. Keskustelua. Lopuksi seuraa yhteistä keskustelua, oppijoiden tekemää arviointia ja tietenkin opettajan palaute. Perinteisessä opetusmallissa lopetetaan tähän, mutta tämän pitäisi olla vasta alku. Kun puhutaan ymmärtävästä oppimisesta tai yhteisöllisestä oppimisesta, niin palautetta tulee saada jatkuvasti oppimisprosessin aikana – olkoon se sitten ryhmän jäsenten välistä keskustelua, vertaisarviointia tai opettajan antamaan palautetta.

Toistetaan 2. – 4. vaiheita. Ensimmäisen syklin jälkeen jatketaan jälleen siten, että haetaan ja rakennetaan uutta tietoa ja jatketaan oppimistuotoksen tekemistä. Jonka jälkeen taas keskustellaan ja saadaan palautetta. Jos ajatellaan ryhmässä tapahtuvaa yhteisöllistä tiedonrakentelua, niin kyse on siitä, että keskustelun kautta kehitetään yhteistä tuotosta ja yhteisen tuotoksen pohjalta keskustellaan taas lisää: mitä seuraavaksi, mitä kysymyksiä tähän liittyy, miksi kirjoitit noin ja niin edelleen. Periaatteessa tietyn aihepiirin oppiminen jatkuu näin prosessimaisesti eli sykli kerrallaan koko opiskelun (ja myöhemmänkin elämän) ajan – aina uudestaan arvioiden ja kehittäen, kerta kerralta syvemmälle aiheeseen pureutuen.

Opettajan kannalta haaste on, miten luoda sellaisia tilanteita, jotka synnyttävät hedelmällisiä oppimisprosesseja. Keskeistä on, että aihekokonaisuus on riittävän avoin oppijoiden omille kysymyksille, eli siihen on helppo tarttua ja tutkia syvemmin.

Niin, ja voihan tässä apuna käyttää jotain netti-/sosiaalisen median palvelua. Oikeastaan pidän sitä suorastaan suotavana, koska tekstimuotoinen esitystapa ei jätä oikoreittejä, kun ilmiöitä on selitettävä käsitteellisesti. Ja onhan siinä monia muitakin etuja kuten ajasta ja paikasta riippumattomuus (mobiilius), työskentelyn vaiheiden dokumentoituminen, eri mediamuotojen rikastava ja autentisoiva vaikutus oppimiselle, tiedon verkostomaisuus ja lähteiden helppo linkittäminen, tasavertaiset osallistumismahdollisuudet ryhmän työskentelyyn sekä lukuisat muut puhtaasti käytännölliset seikat.

Yksin vai yhdessä?

Toisin kuin monia muita oppimismalleja (oho, tein sen taas, lue: pedagogisia malleja) yllä esittämääni käytännön oppimismallia voidaan käyttää niin yksilöllisessä kuin yhteisöllisessäkin oppimisessa. Eli ”toimija” voi olla tässä mallissa joko yksittäinen oppija tai ryhmä oppijoita. Malli pyrkii siis olemaan tässä mielessä yleinen.

Yksilötasolla mallin tavoitteena on synnyttää ymmärtävää oppimista prosessimaisen/syklimäisen työskentelyn tuloksena. Prosessimaisuudessa olennaista on oppimistuotoksen tekeminen, sen arviointi ja siitä käyty keskustelu (ml. palaute). Käsitteellistä tietoa syntyy, kun oppittavaa aihetta tutkitaan, pengotaan, kokeillaan, arvioidaan – sanalla sanoen käsitellään eri tavoin olipa kyse teoreettisesta tai käytännöllisestä asiasta.

Loppujen lopuksi ymmärtävää oppimista syntyy, kun oppijat tunnistavat aiheeseen liittyviä kysymyksiä/ongelmakohtia ja tavan, miten juuri kyseisen aihepiirin ongelmia ratkaistaan. Kun nämä osataan lisäksi selittää oikeilla käsitteillä, on asia varmasti opittu ja opittua osataan soveltaa myös koulun ulkopuolella.

Ryhmän tasolla tavoitteena on synnyttää yhteisöllistä oppimista ja tiedonrakentelua. Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että yhden oppijan sijasta toimijana on ryhmä, jonka jokainen jäsen ottaa vastuun koko työskentelystä ja lopputulokseen pääsemisestä. Tämä edellyttää sitä, että ryhmän jäsenet muodostavat työskentelyn alussa yhteisen tavoitteen, joka voi olla puettu esimerkiksi ratkaistavaksi ongelmaksi tai ryhmän valitsemaksi teemaksi/näkökulmaksi. Keskustelu ryhmän sisällä puolestaan johtaa oikeiden kysymysten löytämiseen, aiheen kriittiseen käsittelyyn ja tietenkin siihen, että ryhmän jäsenet voivat opettaa toinen toisilleen sen, mitä itse aiheesta tietävät ja ovat siihen mennessä oppineet.

Kaikkea edellä mainittua voidaan kutsua jaetuksi asiantuntijuudeksi: kun ryhmän jäsenet tukevat toistensa oppimista, pyrkivät yhteiseen lopputulokseen ja täydentävät muutoinkin toinen toistaan mm. ottamalla joustavasti eri rooleja ja tehtäviä hoidettavakseen, ryhmä on aidosti enemmän kuin osiensa summa. Yhteisöllistä työskentelyä ei pidä sekoittaa yhteistoiminnalliseen työskentelyyn, jossa ei niinkään pyritä yhdessä ottamaan vastuuta koko työskentelystä, vaan jossa kokonaisuus esim. projektityö jaetaan palasiksi, joista jokaisesta ottaa vastuun lopulta vain yksi oppija.

Loppujen lopuksi yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn tavoitteena on, että jokainen oppija oppii paremmin kuin yksin. Ts. yhteisöllisen oppimisen tavoitteena on synnyttää ymmärtävää oppimista.

Kerro mielipiteesi!

Mitä mieltä SINÄ olet esittämästäni käytännön oppimismallista? Pystyinkö avaamaan aiheen riittävän konkreettisesti, voisitko noudattaa mallia askel askeleelta tämän selostukseni pohjalta?

Myönnän, että lopuksi meni hieman teoreettiseksi, mulla uskon sen kiinnostavan osaa lukijoista. Jos haluat kommentoida mallin teoreettista puolta, sekin on tervetullutta, mutta muistutan, että tavoitteenani oli esittää ymmärtävä ja yhteisöllinen oppiminen helppona mallina ja välttää eri suuntauksiin liittyviä vivahteita.

Ja kyllä: ei ole sattumaa, että mallilla on yhteisiä piirteitä joidenkin muiden pedagogisten mallien kuten tutkivan oppimisen kanssa. Kysehän on loppujen lopuksi samasta asiasta – se vain voidaan esittää monella tavalla. Yhtä hyvin voisin nimittää tätä mallia vaikka flipped classroomiksi – vain tekemällä pieniä painotuseroja tekstiin. Uskon kuitenkin tämän yleisemmän esitystavan olevan helpommin sovellettavissa ja omaksuttavissa kuin jonkin ”tiukan” mallin.

Näin lyhyessä esitystavassa jää aina paljon sanomatta, joten täydentäville puheenvuoroillekin on paikkansa.

Mutta nyt lienen puolustautunut riittävästi etukäteen, joten laitahan jo kommenttia, kiitos!

Verkostohaastattelu mobiilikäyttöjärjestelmistä: 1. iOS, 2. Android, 3. MeeGo, 4. Windows Phone

Tein Twitterissä ja Facebookissa pikaisen verkostohaastattelun mobiilikäyttöjärjestelmistä:

Osallistu verkostohaastatteluun: mitkä mielestäsi parhaat kännyköiden käyttöjärjestelmät tällä hetkellä, TOP3? Bloggaan tästä.

Sain vastauksia yhteensä 20. ISO KIITOS vastaajille! 🙂 Kaikki eivät nimenneet kolmea parasta ja yksi vastaaja jakoi ykkössijan kahdelle. Itse en vastannut lainkaan. Tässä tulokset:

	1. sijoja	2. sijoja	3. sijoja	Yhteensä
iOS	7	3	4	14
Android	5	6	4	15
MeeGo / Maemo Harmattan (N9)	5	0	1	6
Windows Phone	2	6	5	13
Maemo 5/Fremantle (N900)	1	2	0	3
Jailbreakattu iOS	1	0	0	1
MeeGo Reconstructed (Mer)	0	0	2	2
Symbian	0	0	1	1

Noudattaen perinteistä ”mitalitaulukkolaskentaa” julistan kyselyn voittajaksi Applen iOS:n, joka sai eniten ykkössijoja.

Hyvänä kakkosena tulee Googlen Android, joka myös mainittiin kaikista useammin. Hiukan yllättäen kolmoseksi nousi MeeGo / Maemo Harmattan. Neljäs oli Microsoftin Windows Phone ja se sai kolmanneksi eniten mainintoja.

MeeGon hyvää sijoitusta voi pitää yllättävänä, koska kyse on käyttöjärjestelmästä, jota on käytetty vain kahdessa kännykässä: Nokia N9:ssä ja ohjelmistokehittäjille suunnatussa N950:ssa. Myös Nokia N900:ssä käytetty Maemo 5/Fremantle pärjäsi kohtuullisesti.

Muita kyselyssä menestyneitä käyttöjärjestelmiä käyttäviä kännyköitä on huomattavasti enemmän markkinoilla kuin Maemon eri versioita ja johdannaisia. Joku voisi huomauttaa aiheellisesti, että eniten tällaisessa kyselyssä kerää mainintoja ne käyttöjärjestelmät, joita on käytössä eniten, koska ne tunnetaan siksi yleisimmin. Jos ykkössijojen määrä suhteutetaan mainintojen yhteismäärään, niin tuloslista näyttää tältä (mukana vähintään 3 mainintaa saaneet):

MeeGo / Maemo Harmattan (N9), 83,33 %
iOS, 50,00 %
Android, 33,33 %
Maemo 5/Fremantle (N900), 33,33 %
Windows Phone, 15,38 %

MeeGoa / Maemo Harmattania voisi pitää ”kisan” moraalisena voittajana.

Riippuen arviointitavasta voittajia olivat siis iOS (eniten ykkössijoja), Android (eniten mainintoja) ja MeeGo / Maemo Harmattan (suhteessa eniten ykkössijoja). Windows Phone pääsi TOP3:een vain mainintojen määrässä mitattuna.

Keiden mielipiteet tässä näkyvät?

On selvää, että tällaiseen kyselyyn vastaaminen vaatii hieman ”normikäyttäjää” enemmän kokemusta mobiililaitteiden eri käyttöjärjestelmistä. Tämä tuli esiin parissakin kommentissa:

@mandrl: @hponka Luulen, että harva osaa kunnolla arvioida… Ehkä @Kanttila. 🙂

Miia Äkkinen: Tämä oli gallupin tulos, kun vastaajina asiantuntijat. Kehtaanko edes tunnustaa, että itselleni käyttöjärjestelmällä ei ole mitään väliä, kun en tunne niitten toimintalogiikkaa yhtään.

Sen mitä vastaajista osaan sanoa, niin arviolta noin puolet heistä oli ns. tehokäyttäjiä tai alan asiantuntijoita. Tämä selittänee osaltaan Maemojen nousemista esiin tuloksissa.

Miten vastauksia perusteltiin?

Vastausten perustelut liittyivät useimmin käyttöliittymien ominaisuuksiin. Facebookissa tämä nousikin keskustelun pääteemaksi:

Matti Pisilä: Harto, käsitepoliisin kaino pyyntö, mitäs jos tekisit heti blogiartikkelisi aluksi palveluksen sivistykselle ja määrittelet mitä käyttöjärjestelmä tarkoittaa. Tämä pyyntö siksi, että tässäkin kommentoinnissa näyttää nousevan esille enimmäkseen käyttöliittymiin liittyvät argumentit. Varsinaisista käyttöjärjestelmätason ominaisuuksista olisi myös kiva lukea kommentteja, antakaahan tulla!

Harto Pönkä: Totta kyllä, että keskustelussa on kiinnitetty huomiota käyttöliittymiin enemmän kuin käyttöjärjestelmätason ominaisuuksiin. Minua se ei ole häirinnyt, koska käytettävyys on tavalliselle käyttäjälle tärkeintä.

Teemu Pääkkönen: Jep, itsekin kommentoin täysin tietoisesti käyttöliittymään ja käyttäjäkokemukseen liittyviä asioita, vaikka käyttöjärjestelmästä pyydettiin kommentteja.

Perttu Havulehto: Normikäyttäjälle käyttöliittymä ja käyttäjäkokemus ovat yhtä kuin käyttöjärjestelmä. Se on ihan sama mitä niiden takana tapahtuu kunhan homma toimii.

Karri Anttila: Käyttäliittymä on jokaisella käyttiksellä omansa, siksi helposti puhutaan synonyyminä vaikka ymmärretäänkin ero.

Alla käyn kommentteja läpi käyttöjärjestelmittäin, mutta ensimmäiseksi lienee paikallan lainata tähän Facebookissa tykätyin kommentti:

Sami Köykkä: Itselläni kokemusta eniten iosista. Tykkään siitä samasta syystä kuin kuusnepasta, amigasta ja windowsista aikoinaan: kaikki parhaat ja hauskimmat jutut tulevat ekaksi sille. Lisäksi kun itsellä on full apple experience, eli kaikki vehkeet applea, smoothisti sujuvista asioista tulee nykyaikainen miellyttävä fiilis. Toki siinäkin on ongelmansa, kuten kaikissa muissakin systeemeissä, mutta päällimmäisenä tuntemuksena ei ole jatkuva pieni tai iso v*tutus kuten symbianissa loppuaikoina tai windowsissa viime vuosina (se on tosin hiljalleen menossa parempaan suuntaan). Lisäksi on hauska profiloitua apple-fanipojaksi, siinä on oma hipsterihtävä sisäpiiritunnelmansa, joka tosin on hiljalleen pienenemässä. Android-porukka vaikuttaa ulkoapäin katsottuna hieman alemmuudentuntoiselta kolhoa tavanomaisuutta arvostavalta posselta ja WP-porukka epätoivoisilta konsulteilta. Sitten pistesijoilla olijoista Meego on kuin Babylon5: paljon hypetystä tulevaisuudessa olevista isoista asioista, ihan kivan näköinen mutta fanilauma suorastaan ärsyttävä. Eli tunnepohjalla mennään voimakkaasti ja pahoittelut jos subjektiivinen kärjistäminen loukkasi jotakuta 😉

Kommentteja iOS:stä

Perttu Havulehto: iOS menee androidin ohi juuri suljetun ympäristön varmistaman käyttäjäkokemuksen myötä. Tämä tulee tosin varmaan muuttumaan kun Jobs ei ole enää vahtimassa kokonaisuutta kustannuksista välittämättä.

Jari Laru: iOS ei oikeasti ansaitsi edes sijaa 7 omassa arvostelussani – UI on ihan kauhea (minulla on iPad ja iPod Touch). Appsit nostavat sen arvosteluasteikolle.

Teemu Pääkkönen: 2) iOS. Suurin vahvuus appsit. Käyttöliittymä auttamattoman vanha ja tylsä. Vahvuus myös ekosysteemi: Applen laitteet vaan yksinkertaisesti toimii.

Karri Anttila: iOS on helppo, yksinkertainen, mutta jo liiankin kanssa. Se ei ole parissa vuodessa käyttökokemukseltaan kehittynyt. Tämä tarkoittaa sitä, että se on jäänyt paikalleen samalla kun muut ovat kehittyneet. Widgettien tai active-tiles kaltaisten ratkaisuiden puute, huonosti hyödynnetty ilmoituspalkki ylhäällä, aina pitää avata sovellus jos haluat tietää mitä siellä tapahtuu… Aina pitää palata kotinäkymään jos haluat vaihtaa toiseen sovelluksen joka ei ole auki ”moniajossa”.

Kommentteja Androidista

Kari Haakana: No Androidin ykkösaseman puolesta puhuu muokattavuus ja ei-ihan-niin-paha lock-in kuin Applella sekä saatavilla olevien ohjelmien määrä. Muuten ollaan aika tasoissa, jos asiaa katsoo aivan tavallisen kuluttajan silmin.

Esko Vääräsmäki: ‎1) Android
Perusteluja:
+ Helppo koodata omia juttuja
+ Hymiö peli (The Lost Smileys, saa mainita blogissa:)
+ Launcherit (ex, awt, regina, etc.)

Teemu Pääkkönen: 3) Android. Vaarassa sirpaloituminen. Versioiden kirjo suuri. Teknisesti hienoja laitteita monelta valmistajalta. Etuna myös muokattavuus muihin verrattuna.

Teemu Korpi: Android on mielestäni sekava räpellys ja appsit sekalaisia virityksiä. Olen tosin käyttänyt vain halpismalleja ja käyttisversiota 2.2 ja 2.3. iOS tuntuu omimmalta.

Karri Anttila: Android on omalla tasollaan. Se on muokattava, antaa valmistajille mahdollisuuden luoda oman käyttöliittymän ja siten omanlaisensa käyttökokemuksen. Antero on myös täysin valmis suoraan paketista, eli ei ole pakko säätää jos ei halua. Fragmentoituminen, no sanotaanoko näin että jos KEHITTÄJÄ on tehnyt sovelluksensa oikein, toimii se kaikilla laitteilla jotka tukevat standardeja. Käytännössä siis kaikilla valtamerkeillä sovellukset toimivat jos ne on tehty kunnolla.

Kommentteja MeeGosta / Maemo Harmattanista

Teemu Pääkkönen: Meegoa olen pari kertaa kokeillut ja fiilikset käyttöliittymän osalta samat kuin iOS:sta, siis vanhanaikainen.

Jari Laru: Meego-Harmattan eli N9 on kaikkea muuta kuin vanhanaikainen. Sen käyttöliittymähän on palkittu moninkertaisesti asiantuntijoiden toimesta ja on paradigmaltaan erittäin moderni. Juuri N9:n SwipeUI totuttaa liian hyvälle ja sitten sitä turhautuu kun ”joutuu” käyttämään esim. iPadia josta puuttuu se sama joustavuus sovellusten välillä liikkumisessa ja sovellusten sulkemisessa. Ja tietenkin se moniajo.

Kommentteja Windows Phonesta

Perttu Havulehto: Win on kiva käpistellä, teknisesti mukava ja hyvän näköinen, jotkut jutut on MS:lle ja Nokialle tyypiliseen tapaan tehty turhan vaikeasti.

Teemu Pääkkönen: ‎1) WP. Käyttäjäkokemus on hieno, esim. päivittyvät livetilet ja integrointi some-palveluihin ovat ominaisuuksia, joista ei halua enää luopua. Marketplacesta löytyy tarvittavat ohjelmat, mutta matkaa Appleen on paljon. Suurin este menestyksen tiellä taitaa olla muutosvastarinta: käyttäjät on tottuneet tietynlaiseen käyttöliittymään. Lumia myös muotoilultaan hieno laite.

Tuo WP7:n pitkä sovelluslista on itse asiassa nerokas, kun sitä oppii käyttämään: eli pääsee hyppäämään sovelluksen alkukirjaimella listassa oikeaan kohtaan.

Jari Laru: Nerokas? LOL. WP7:ssa on widgetit. Ne on niitä susirumia laatikoita siinä etusivulla. Niiden ongelma on vain se, että laatikoihin ei mahdu juuri mitään (eikä niitä ilmeisesti pysty kovinkaan vapaasti suurentelemaan).

Karri Anttila: WP on nouseva, sen käyttöliittymä on raikkaan erilainen, mutta toimiva. Sillä on vielä paljon potentiaalia joka ei ole realisoitunut. KEhittäjät ovat vasta löytämässä sitä ja näyttäisi siltä että WP:lle sovelluksia alkaa tekemään moni sellainen jolla on tausta vahvasti Windowsin työpöydällä. Tämä on samaan aikaan uhka ja mahdollisuus, mutta jos kehittäjät näkevät vaivaa tutustuakseen mobiilin erilaisuuteen, voi heiltä tulla uusia ajatuksia siihen miten asiat pitäisi tehdä.

Kuka voittaa ekosysteemisodan?

Varsinaisten käyttöjärjestelmien ominaisuuksien (lue: käyttöliittymien) lisäksi useampi kommentoi ns. ekosysteemien välistä taistelua markkinaosuuksista (hieman toistoakin):

Perttu Havulehto: iOS menee androidin ohi juuri suljetun ympäristön varmistaman käyttäjäkokemuksen myötä.

Teemu Pääkkönen: Vahvuus myös ekosysteemi: Applen laitteet vaan yksinkertaisesti toimii.

Juha Ritala: Toiseksen pelkkä käyttöjärjestelmien vertailu on minusta hieman lyhytnäköistä, koska paras ei edes aina voita. Kauemmaksi tulevaisuuteen katsottaessa ekosysteemi ratkaisee. Omaa suosikkihevostani en paljasta, koska en tiedä sitä itsekään 🙂

Jari Laru: EN usko että suljettu ekosysteemi voittaa tätä sotaa. Applen suljettu ja MS:n me-too-melkein-yhtä suljettu systeemi rajaavat paljon mahdollisuuksia ulkopuolelle. Esim. AppleTV:tä ei voi käyttää TV:nä (MyhtTV client) ennen sen jailbreikkausta. Miksi laitteen nimi on kuitenkin AppleTV??

Itse uskon Androidin ottavan harteilleen voittajan seppeleen – täydellinen se ei ole, mutta siinä on jotain analogiaa videoformaattikisaan välillä VHS-Betamax. Betahan oli se parempi systeemi (iOS, WP7 jne..)

Karri Anttila: OS tulee kasvattamaan markkinaosuuksia fanboi osaston ja massojen ansiosta. Nyt Apple on päässyt siihen vaiheeseen, että tuulipukukansakin ostaa iLaitteita. Ei siinä mitään pahaa, päinvastoin. Nyt vain Applen pitää ruveta siihen vaikeaan, eli uudistamaan käyttöjärjestelmäänsä (ja KÄYTTÖLIITTYMÄÄ), jotta massat jaksavat pysyä kiinnostunaina. Kuulostaako tutulsta ongelmalta? Sellaiselta Espoon suunnassa koetulta? Reagointi pitää tehdä pian ja sen pitää olla oikean suuntainen tai koejausliikkeen pitää olla myös nopea. Applen etu on se, että iOS laitteita on vähän ja päivittäminen on helpohkoa.

Tällaista tällä kertaa. Verkostoni ovat puhuneet. 🙂

Kokemuksia Nokia Lumia 800:sta

Minulla oli reilun kuukauden ajan Lumia 800 koekäytössä Nokialta. Tänään lähetin sen takaisin. Ikävä tuskin tulee, sillä Lumia ei täyttänyt vaatimuksiani.

Ennen Lumiaa olen käyttänyt N900-Maemo-puhelinta. Ja nyt se on taas käytössä. Puhelimen vaihto on edessä, mutta Lumiaa en siis aio hankkia. Tämä näin taustatiedoksi. Nyt asiaan.

Windows Phone -käyttöjärjestelmä

Suurin ero aiempiin nokialaisiin oli tietysti Windows Phone -käyttöjärjestelmä. Etukäteen olin lukenut siitä hehkutuksia netistä – kuten Lumioista muutenkin. Se oli yksinkertaisesti pettymys.

Mitä muuta Windows Phone on kuin kaksi pystysuuntaista valikkoa neliskanttisilla ikoneilla? Ja sekava ohjelmakauppa, jossa on ties kuinka monta valikkoa toistensa takana. En näe tässä mitään ns. innovatiivista. Käytettävyydeltään ja muokattavuudeltaan Maemot ja MeeGot ovat kirkkaasti WP7:aa edellä. Jotkut ovat kehuneet Windows Phonen aktiivisia ikoneita – no, minä en huomannut niillä suurtakaan käyttöä. Ei todellakaan ole mikään uusi ominaisuus, että puhelimen aloitusnäytössä on esim. saapuneiden viestien määrä eri palveluissa. 🙂 Maemo-Meegon widgetit menevät monipuolisuudessaan edelle tässäkin.

Tässä muutamia WP7:n ongelmia:

Miksi aloitusnäytöstä jätetään oikea reuna käyttämättä? Sehän näyttääkin ”vinolta”.
Windows Phone syö puhelimen tehot. Tämä lienee ainoa selitys sille, että Lumia 800 häviää nopeudessa laitteille, joissa on sama piirisarja ja prosessori.
Moniajon puute
Ekosysteemiajattelun mukaisesti käyttäjän on pakko tyytyä Microsoftin Bing-hakukoneeseen oletushakuna. Huono homma, koska minulle Google on enemmän kuin vain hakukone: käyttöliittymä netin sisältöihin, taskulaskin, välimuisti, puhelinluettelo, kartta- ja kuvapankki jne.
Facebookin, Twitterin ym. käyttäjätunnukset tallennetaan Windows Live -tiliin. Mitä Microsoftille kuuluu, mitä kolmansien osapuolten palveluita käytän?
Ohjelmakaupan käyttö puolestaan edellyttää Xbox Live -avatarin luomista. Siis sellaisen ikioman 3D-hahmon… :S (edit: kyse oli jonkin tietyn pelin lataamisesta, eli tätä ei suorastaan edellytetä)
Skype puuttui, vaikka Skype on Microsoftin omistama. Tähän on sentään tulossa muutos pian.
Nettiyhteyttä ei voi jakaa WLAN:ina läppärille.
Käyttöjärjestelmän päivitykset vaativat Zune-nimisen ohjelman asentamista tietokoneelle (100 Mt:n paketti + asennus) ja puhelimen kytkemistä tietokoneeseen päivityksen ajaksi. Zunen asennus ei muuten onnistunut vanhahkolla koneella Windows XP:llä. Windows 7:ssa se sentään toimi. Mainitulla Windows XP-koneella oli jo ennestään Nokia PC Suite sekä Ovi Suite, mutta niillä ei onnistunut edes kuvien siirto kännykästä tietokoneelle (ei kaapelilla eikä Bluetoothilla).
Lentokonetilasta palaaminen normaaliin tilaan saattoi vaatia kolmekin pakotettua uudelleenkäynnistystä. Ei sinänsä mitään uutta Windowseille, joille buuttaus on normaali toimenpide siinä missä enterin painalluskin.
Akkukesto oli normaalikäytössä 1-2 päivää. Jos puhelinta käyttää vähänkin aktiivisemmin, niin akku ei kestä edes päivää. Esimerkiksi kymmenen Foursquaressa kirjautumista riittää akun loppumiseen kesken päivän.
Jos akku loppuu yön aikana, niin Lumia 800 ei todellakaan herätä aamulla. Miksi Lumia ei voisi varata edes sen verran virtaa talteen kuten monet vanhemmatkin puhelimet tekevät?
Kalenterista puuttuu viikkokalenterinäkymä. Siis se tärkein.

Nokia Lumia 800 puhelimena

Puheluissa ilmeni satunnaisia ongelmia äänenlaadussa. Lisäksi oli tavallista, että hyvin herkkä kosketusnäyttö kytki posken kosketuksesta kaiuttimen päälle. Ehdottomasti pahin ongelma oli kuitenkin se, että laite saattoi jumiutua puhelun lopettamisen yhteydessä jättäen puhelun auki. Tässä tilanteessa ainoa keino saada puhelu päättymään oli pakottaa puhelin sammumaan. Ongelma kuulemma (kai) korjaantuu päivittämällä käyttöjärjestelmä.

Yhteystietojen hallinta on melko perustoteutus, mutta Microsoftimaiseen tapaan uusien yhteystietojen tallentaminen on jaettu lukuisiin välivaiheisiin. Ensin syötetään nimi. Sitten tallennetaan. Sitten syötetään puhelinnumero. Sitten tallennetaan. Lopuksi tallennetaan uusi yhteystieto. Tämä oli nopein versio tapahtumasta.

Edellinen voidaan laittaa monimutkaisen käyttöfilosofian piikkiin, mutta yksi melko paha puutekin löytyi yhteystietohakemistosta. Yritin lähettää käyntikortin Lumiasta tekstiviestinä erääseen ei-niin-vanhaan Nokian Symbian-puhelimeen. Käyntikortin lähetys ei yksinkertaisesti toiminut: viestiä ei koskaan tullut perille. En jaksanut tutkia ongelmaa tarkemmin.

Nokia Lumia 800 viestikapulana

Viimeisessä kolmessa kännykässäni on ollut täysi qwerty-näppäimistö. Arvostan sitä, että puhelin kirjoittaa, mitä itse haluan sen kirjoittavan – jokaista merkkiä myöten. Siirtyminen kosketusnäytön näppäimistöön oli todella hankalaa. Pystysuunnassa kosketusnäppäimistö on lähes käyttökelvoton. Leveyssuuntaan käännettynä kirjaimiin alkaa jo osumaan normaalikokoisella sormella, mutta silloin ongelmana on, että näppäimistö peittää ruudun näkymän lähes kokonaan pystysuunnassa. Esimerkiksi seuraavan lomakekentän vierittäminen esiin ruudulla on tällöin hankalaa. On myös kummallista, että näppäimistö ei skaalaudu hyödyntämään koko näytön tilaa leveyssuunnassa.

Ennustava tekstinsyöttö on rasittava. On tavallista, että puhelin arvaa väärän sanan ja nopeasti kirjoittaessa niin käy helposti. Silloin on pyyhittävä sana pois ja kirjoitettava uudestaan. Ongelmaa pahentaa se, ettei kursoria ole mahdollista siirtää merkki kerrallaan vasemmalle tai oikealle. (edit: en vain osannut; kursorin siirto onnistuu painamalla tekstitilaa pitkään)

Älypuhelimen perusominaisuuksiin kuuluu myös tekstien kopiointi ja liittäminen. Tämä ei toimi Lumiassa, sillä kopiointi onnistuu vain sana kerrallaan. Esimerkiksi normaali sähköpostiosoite etunimi.sukunimi@jotain.fi jakaantuu tekstin kopioinnissa neljään osaan! Jos tähän oli jokin kätevä tapa, niin en sitä onnistunut reilussa kuukaudessa löytämään… Että sellainen käyttäjäkokemus.

Nokia Lumia 800:n design

Lumian designia on kehuttu laajalti. Minusta se näyttää samalta kuin kaikki muutkin uudet Nokian kännykät. Täytyy olla asiantuntija erottaakseen Nokian mallit toisistaan.

Onhan se hyvän näköinen. Kyllä! Mutta vain siihen asti, että Lumialle pukee mukana tulevan suojakumin ylle ja kiiltävä ulkomuoto menee piiloon.

Suojakumin käyttö toi esille Lumian ulkoisen designin puutteet. Etenkin äänenvoimakkuusnappien käyttäminen on suojakumin kanssa vaikeaa, sillä ne jäävät ikään kuin upoksiin. Ongelmaa pahentaa se, että käynnistysnappi on suoraan niiden vieressä, jolloin samassa rivissä on siis kolme nappia. Yritä siitä sitten löytää puhelimen ollessa korvalla se oikea nappi. Kuukausi ei riittänyt tuntuman syntymiseen. Suojakumin käyttöä tulee siis välttää. 😉

Toinen mielestäni virhe designissa on USB-/latauskaapelin pistokkeen suojaläppä. Ensinnäkin siihen on liimattu TARRA, jossa muistaakseni luki ”push” tai jotain muuta yhtä informatiivista. Tarra tietysti kului nopeasti pois, koska läpän avaaminen vaatii kynnen käyttämistä. Olikohan suunnittelija itse kokeillut suojaläpän avaamista ennen tarraideaansa? Lisäksi puutteena on suojaläpän heikko materiaali, joka tuskin tulee kestämään pitkään ehjänä.

Kamera (Carl Zeiss)

Kamera on tärkeä osa puhelinta. Lumian kamera käynnistyy kiitettävän nopeasti ja megapikseleitä riittää (8).

Salama on voimakas. Omakuvan ottamisen jälkeen voi kokea puolen minuutin valoa kohti -elämyksen. Nokialaiseen tapaan automaattisalama ei toimi kuten haluaisi: yleensä lopputuloksena on yli- ja alivaloitus samaan aikaan eli lähin kohde kylpee valossa ja reunat ovat mustia. Ilman salamaa sisällä kuvattaessa käden on oltava yliluonnollisen vakaa. Väreissä ei ole erityistä kehumista.

Videokuvauksessa kamera menetti tarkennuksen kesken kuvauksen. Tämä viittaa puutteelliseen testaukseen, koska tällaista ei yksinkertaisesti pitäisi voida tapahtua. Tai jos kyse on jostain automaattisesta tarkennuksen korjailusta, niin vikahan on kahta pahempi: kamera pilaa käyttäjän tekemän oikean tarkennuksen.

Kameraohjelmassa kuten monessa muussakin kohtaa käyttöä häiritsee liian pienet kosketusikonit. Eikös kosketuskäyttöliittymien aapisessa jo sanota, että ikonien tulee olla RIITTÄVÄN ISOJA? Jos ei, niin lisätkää se sinne… 😦

Viimeksi kun olin Nokian kameraan tyytyväinen, kädessä oli N73. Sen jälkeen Carl Zeissit ovat olleet pettymyksiä. Ja viimeksi kun ylipäätään olin tyytyväinen kännykän kameraan, kädessä oli Samsung Galaxy S2 kirkkaine väreineen.

Jotain hyvääkin!

Olen aidosti sitä mieltä, että Nokia Lumia 800 on hyvä peruspuhelin. Sen sijaan Lumia 800 ei kilpaile Androidien ja iPhonejen kanssa, jotka hakkaavat sen sekä tehossa että käytettävyydessä. Samalla täytyy toki muistaa, että kyseessä on uuden alku: on varmaa, että mainitsemani puutteet – ainakin useimmat niistä – laitetaan pian kuntoon.

Tässä Lumian tämän version hyviä puolia:

N900:ään verrattuna hyvä ohjelmatarjonta (mutta Androidiin ja iPhoneen verrattuna vielä huono)
Riittävän nopea peruskäyttöön, selvästi nopeampi kuin wanha N900 (mutta häviää tosiaan pari vuotta vanhalle iPhone 3:lle)
Iso ja herkkä kosketusnäyttö
Windows Phone on yksinkertaisuudessaan selkeä peruskäytössä: aloitusvalikon saa muokattua haluamakseen
Nokia Kartat näyttää joukkoliikenneväylät kartalla
Bingissä on hyviäkin puolia (en tosin nyt enää muista, mitä ne olivat)
Kivan näköinen puhelin kuten jo totesin 🙂

Johtopäätös

Lumian ongelmat tuntuvat kietoutuvan Windows Phone -käyttöjärjestelmään. Se vie laitteiston tehot, ohjelmat ovat monimutkaisia käyttää, puhelut jumittavat, lentokonetilasta on vaikea päästä pois, akku loppuu ilmeisen raskaan käyttöjärjestelmän vuoksi liian nopeasti jne. Kaiken huippu on, että Microsoftin ekosysteemimalli sitoo käyttäjän mahdollisuuksia käyttää ostamaansa laitetta haluamallaan tavalla.

Ongelmien korjaaminen edellyttäisi, että Microsoft muuttaisi Windows Phonen käyttöideologiaa sekä tekisi lukuisia käytettävyysparannuksia. Onko se valmis antamaan käyttäjälle lisää vapauksia? Missä ajassa se kykenee tekemään isoja parannuksia käytettävyyteen? En suoraan sanottuna pidätä hengitystäni.

Johtopäätökseni ei voi tämän perusteella olla mikään muu kuin se, että Lumian ja Windows Phonen avulla Nokia ei tule valtaamaan takaisin älypuhelimissa menettämiään markkinaosuuksia. Nokia Lumia 800 ei yksinkertaisesti täytä tämän päivän tehokäyttäjän vaatimuksia. Ei oikein millään osa-alueella. Se on tietysti surullista, mutta totuutta on turha kieltää, eikä se suomalaismedian harrastamalla hype-otsikoinnilla muuksi muutu.

Jos tästäkin pilvestä etsimällä etsii jotain hopeareunusta, niin se on se, että Nokialla on jatkossakin kolmanneksi paras käyttöjärjestelmä puhelimiinsa, jota se voi käyttää myös halvemman hintaluokan kännyköissä, joista se esitteli tänään ensimmäisen. Peruspuhelimissa Nokia voi Windows Phonen avulla jopa vallata uusia markkinoita.

Mitä minä sitten haluaisin? Tällä hetkellä harkitsen kahden välillä: Nokia N9:n ja tulevan Samsung Galaxy S III:n. JOS tietäisin, että Nokia panostaisi Windows Phonen rinnalla MeeGoon, niin ostaisin empimättä N9:n. Jos ja kun tästä ei ole varmuutta, niin Nokian puhelimet (lue: Windows Phonet) jäävät minun osaltani jatkossa kaupan hyllylle.

Disclaimer (29.2.2012): Vaikka minä en mieltynyt Lumiaan, niin se ei tarkoita, etteikö se voisi olla mainio puhelin Sinulle. Jos olet kiinnostunut perinteisemmästä teknisiin ominaisuuksiin keskittyvästä arviosta, niin kannattaa lukea TaskuMuron artikkeli Lumiasta. Sen loppupäätelmä on hyvin neutraali: ”On toki monia seikkoja, joiden perusteella kuluttajat valitsevat Windows Phone -puhelimensa, mutta Lumia 800:lla on ainakin lyödä useita valtteja pöytään. Aivan jokaista se ei varmasti onnistu miellyttämään, mutta Nokia on joka tapauksessa tehnyt kelpo avauksen uudelle älypuhelinstrategialleen. Aika näyttää, mihin se johtaa. Nokia joko nousee tai kaatuu Windows Phonen mukana.”

Perustetaan verkkoyhteisö! Helpommin sanottu kuin tehty

Törmään toisinaan yhteisösivustoihin, jotka ovat esim. jollain hankerahoituksella tehtyjä, mutta joita ei käytä kukaan. Niiden takana on ilmeisesti tällainen ajattelutapa:

”Kun meillä on netissä yhteisösivusto, jossa on kaikki hienot ominaisuudet, niin sinne syntyy yhteisö.”

Mutta yhteisö ei synny näin. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että teknologian avulla voidaan tukea tehokkaasti yhteisöllisyyttä, niin siitä huolimatta teknologinen ratkaisu ei synnytä yhteisöä. Tästä lisää jäljemmässä, ensin yhteisöistä yleisesti.

Hyvän kuvauksen yhteisöstä on esittänyt oppimis- ja yhteisötutkija Etienne Wenger kirjassaan Communities of practice: learning, meaning, and identity (1998). Wengerin käytäntöyhteisön (CoP) malliin on viitattu lukuisissa tieteellisissä artikkeleissa ja muissa julkaisuissa. Kai Hakkarainen on suomentanut Wengerin yhteisöjä kuvaavan listan näin (nettilähde, julkaistu Aikuiskasvatus 20, 84-98, 2000):

1) Yhteisön jäsenten väliset pitkäaikaiset ja vastavuoroiset suhteet, jotka voivat olla joko harmonisia tai ristiriitaisia;
2) Yhteisten toimintatapojen muodostuminen, joiden varassa yhteisö tekee asioita yhdessä;
3) Tiedon nopea virtaaminen ja innovaatioiden leviäminen yhteisön sisällä;
4) Yhteisö ei tarvitse johdantoja ja selittelyjä, koska keskustelut ja vuorovaikutus seuraavan suoraan toinen toisiaan;
5) Tyypillisesti käytännön yhteisön on helppoa hyvin nopeasti asettaa ratkaistavana olevat ongelmat;
6) Osanottajilla on yhteinen käsitys yhteisön jäsenistä, vaikka jäsenyys ei olisikaan muodollista;
7) Yhteisön jäsenet tietävät mitä kukin yhteisön jäsen tietää, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa (heillä on nk. metatietoa yhteisön jäsenten tiedosta);
8 ) Yhteisön jäsenet määrittelevät vastavuoroisesti omia identiteettejään;
9) Osanottajien on helppo arvioida suoritettujen toimintojen ja saavutettujen tulosten hyväksyttävyyttä suhteessa yhteiseen yritykseen;
10) Yhteisö nojautuu toiminnassaan erilaisiin esineellistymisprosessin tuotoksiin, kuten erityiset työvälineet, tietoesitykset ja muut artefaktit;
11) Yhteisö kehittää omaa paikallista tietämystään jaettujen tarinoiden ja sisäpiirin juttujen muodossa;
12) Yhteisön omien kielenkäyttötapojen kehittyminen ja uusien vuorovaikutusta palvelevien ilmausten käyttäminen ja luonteva keksimisen;
13) Yhteisön oman keskustelun ja vuorovaikutuksen tyylin kehittyminen, joka voi palvella jäsenyyden tunnusmerkkinä;
14) Maailmaa jostakin tietystä näkökulmasta tarkastelevan yhteisen keskustelun tai diskurssin syntyminen.

Jos luet nämä ”kriteerit” läpi, niin useimmat yhteisöllisyyden muodot, jotka netissä mielletään helposti ”yhteisöiksi”, eivät ole yhteisöjä Wengerin mittapuulla katsottuna. Otan pari esimerkkiä:

Facebook-ryhmät kokoavat yleensä hajanaisen joukon jäseniä, mutta niissä on harvoin tiivistä vuorovaikutusta, joka synnyttäisi esim. sen, että jäsenet alkaisivat määrittelemään identiteettiään osana ryhmää.
Sosiaalinen verkosto esim. Twitterissä on ihan toinen sosiaalinen rakenne. Verkoston avulla ihmiset voivat toki ns. löytää toisensa ja perustaa myös yhteisöjä (aiempi kirjoitukseni verkostoista).
Massayhteisösivustot kuten Sometu.fi eivät sellaisenaan ole yhteisöjä. Tekninen ratkaisu ja ihmisistä koostuva yhteisö ovat kaksi eri asiaa. Sometu-sivustolla on yli 4000 jäsentä. Heistä vain pieni aktiivisin osa muodostaa yhteisön, jonka jäsenet mieltävät itsensä sometun sisäpiirinä. Suuri massa ei muodosta yhteisöä Wengerin tarkoittamalla tavalla.
Parvet ovat niin ikään jotain ihan muuta. Sosiaaliseen mediaan yhdistetyn parvi-käsitteen luojan James Surowieckin mukaan parven jäsenet eivät muodosta sosiaalisessa mielessä kiinteää ryhmää, vaan parven yhdistävä tekijä on osallistuminen samaan toimintaan vaikka vain sattumalta. Oikeastaan parvi-käsitettä ei pitäisi koskaan käyttää ryhmän merkityksessä.

Määrällisesti yhteisö on suurempi kuin ryhmä – yhteisö voidaan ajatella sosiologisesti ”suurena ryhmänä” – mutta selvästi pienempi kuin massayhteisöpalvelun käyttäjäjoukko. Jos ajatellaan Wengerin mukaan, että ”yhteisön jäsenet tietävät mitä kukin yhteisön jäsen tietää”, niin käytännössä tämä rajoittaa yhteisön koon joihinkin kymmeniin jäseniin.

Oleellista on myös se, että yhteisön jäseneksi päästään pitkän aktiivisen vuorovaikutuksen kautta. Eli osallistumalla yhden tai pari kertaa jossain nettipalvelussa toimintaan, jossa on mukana yhteisön jäseniä, ei vielä tulla yhteisön osaksi, mutta ajan myötä syvenevän osallistumisen ja yhteisön toimintatapojen oppimisen kautta voi tulla osaksi yhteisöä.

Yhteisön jäsenyys on siis jotain täysin muuta kuin tykkää-napin painaminen Facebookin yhteisösivulla tai rekisteröityminen käyttäjäksi johonkin yhteisöpalveluun. Voi sanoa, että vain pieni osa sosiaalisen median palveluissa syntyvistä yhteisöllisyyden muodoista on yhteisöjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Yleensä yhteisöllisyys jää paljon löyhemmäksi – monesti olisi paikallaan puhua esim. verkostosta.

Jos yhteisöä tarkastellaan yhteisöllisyyden tiukkuuden ja ajallisen keston mukaan, niin se sijoittuu tässä kuvassa oikeaan ylänurkkaan:

Kuvassa on koottu yhteen sosiaalisen median yhteisöllisyyden muotoja, joista lisää toisessa kirjoituksessa.

Miten yhteisö syntyy ja miten sitä voidaan tukea netissä?

Yhteisöä ei voida rakentaa tai tehdä. Se syntyy, jos on syntyäkseen. Oleellista on, että ihmiset osallistuvat johonkin yhteiseen toimintaan, jossa keskeistä on yhteisöllinen työskentelytapa (eli yksilö ei voisi suoriutua tehtävästä). Yhteinen toiminta voi olla esimerkiksi jonkin spesifin aihealueen kysymysten pohtiminen verkkokeskusteluissa, joissa toistuu jatkuvasti ongelmien asettaminen ja niiden ratkaiseminen yhteisön jäsenten erilaisen osaamisen avulla. Tällainen tunnetaan paremmin asiantuntijayhteisönä, joita esimerkiksi tutkijat ja muut asiantuntija-ammateissa toimivat muodostavat.

Yhteisön ”keskellä” on siis jokin pitkäaikainen yhteinen tavoite, tehtävä tai ratkaistava ongelma. Arkikielellä sanomme sitä syyksi tai tarkoitukseksi, joka saa yksilön sitoutumaan toimintaan, käyttämään aikaansa ja voimavarojaan sen eteen. No niin, jos haluamme luoda yhteisön, pitäisi ensin olla jokin yhteinen tavoite.

Epäonnistumiseen tuomittu lähestymistapa on lähteä luomaan verkkoympäristöä, jossa on kaikkea mahdollista, jonka voidaan ajatella jollain tavalla tukevan ihmisten vuorovaikutusta. Yhteisösivustolle voidaan esimerkiksi tehdä keskustelualue, blogit, tapahtumakalenteri, wikisivut, profiilit, kaverilistat ja niin edelleen. Sitten yhteisösivustoa markkinoidaan: tulkaa tänne jakamaan tietoa ja verkostoitumaan erilaisten ihmisten kanssa! Mutta kas, MIKSI?

Jos yhteinen tavoite puuttuu, niin kukaan ei tule hukkaamaan aikaansa teknisesti hienoonkaan ympäristöön. Eikä edes riitä, että yhteinen tavoite on periaatteessa olemassa/mahdollinen, sillä yhteisö syntyy vasta toiminnan kautta. Verkkoympäristön tulisi siis tulla osaksi yhteisön toimintaa. Verkkoympäristö on ns. elävä vasta sitten, kun yhteisö on syntynyt. Helpompaa tämä luonnollisesti on silloin, kun yhteisö on valmiiksi olemassa ja verkkoympäristö otetaan käyttöön osaksi jo vakiintunutta toimintaa. Yhteisön toimintaa on siis paljon helpompi muuttaa käyttämään verkkoympäristöä kuin saada yhteisö syntymään tyhjään verkkoympäristöön.

Samaan aikaan on kuitenkin totta, että sosiaalisessa mediassa yhteisöjä syntyy jatkuvasti. Mutta pointti onkin siinä, että ne syntyvät käyttäjien omaehtoisen osallistumisen kautta – niitä ei käsketä tai pakoteta syntymään.

Kukaan ei käytä teknologiaa vain sen itsensä vuoksi. Suomessa on tehty lukuisia ja taas lukuisia yhteisösivustoja isolla rahalla, mutta unohdettu kokonaan miettiä, mikä on yhteisön syntymisen perusta. On menty teknologia edellä. Nuo sivustot notkuvat tyhjinä verkonpainoina siihen asti, kun hankerahoitus loppuu. Joskus käy toki niinkin, että tyhjälle yhteisösivustolle pääsee pesiytymään aito yhteisö, mutta se vaatii sen, että jokin yhteisö näkee ja kokee tehdyn verkkoympäristön niin hyödylliseksi, että ottaa sen käyttöönsä.

Ensin on siis oltava sekä yhteisö että tarve. Vasta sen jälkeen on aihetta alkaa miettimään, mitä verkkoympäristössä pitäisi olla. Erilaiset ratkaisut mahdollistavat ja tukevat eri asioita. Otan esimerkkejä:

Jos yhteisö on muutamia kymmeniä ihmisiä, niin sen toimintaa ei tue parhaiten ns. massayhteisöpalvelut kuten Ning.
Sosiaaliset verkostopalvelut kuten Facebook ja Twitter nostavat esiin suosituimpia verkoston jäseniä sen sijaan, että tukisivat koko yhteisön toimintaa ja vuorovaikutusta.
Tapahtumakalenteri sopii tapahtumista tiedottamiseen ja käytännön tarpeeseen merkitä muistiin, missä on oltava milloinkin. Harvan yhteisön jaettu toiminta muodostuu kalenterimerkinnöistä.
Yhteisten kokousaikojen sopiminen on tärkeää toiminnan organisoinnille, mutta eivät ole keskiössä yhteisöjen toiminnassa.
Tehtävien jakaminen ja ihmisresurssien kohdentaminen on tärkeää projektipäällikölle, mutta tuskin yhteisölle, jonka toiminta on yhteisöllistä, ei tarkkaan tehtävien jakoon perustuvaa.

Tärkeintä on, että yhteisön tukemisessa tuetaan toisin sanoen ihmisten välistä vuorovaikutusta ja etenkin yhteisöllistä työskentelyä. Jos samaan aikaan tavoitellaan kaikkea mahdollista (kuten edellämainittuja), niin se johtaa tekniseen ratkaisuun, jossa erilaiset tavoitteet sekoittuvat. Kun liian montaa eri funktiota yritetään tukea ja tavoitella samaan aikaan, ei ratkaisu tue kunnolla oikein mitään tavoitetta. Jos tavoite (vuorovaikutus ja yhteisöllinen työskentely) ei näy selvästi teknologisessa ratkaisussa, siinä ollaan epäonnistuttu.

Mielestäni tämä on toinen tärkeä syy, miksi niin monet verkkoyhteisöhankkeet ovat epäonnistuneet. Kun teknisten ominaisuuksien kirjo on sokaissut, lopputulos ei ole tukenut mitään tavoitetta ylitse muiden. Monimutkaisuuden lisääntyminen johtaa myös teknisen oppimiskynnyksen nousemiseen ja ylipäätään sekavuuteen ja huonoon käytettävyyteen. Monia sosiaalisen median palveluita on puolestaan kehuttu juuri siitä, että ne keskittyvät jonkin yhden asian tekemiseen mahdollisimman hyvin ja helppokäyttöisesti.

Suosittelen yhteisön verkkoympäristöksi ratkaisua, joka keskittyy nimenomaan vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen työskentelyn tukemiseen. Tämähän kuulostaa melko itsestään selvältä, eikö niin? Joskus onkin pakko ihmetellä, että yksinkertaisia asioita onnistutaan tekemään vaikeiksi ja monimutkaisiksi. Monimutkaisuus kielii yleensä selkiytymättömästä ajattelusta eli siitä, että vahva näkemys on puuttunut.

Verkossa vuorovaikutuksen kehittynein muoto on perinteinen tekstimuotoinen keskustelu. Vastaavasti yhteisöllisen työskentelyn kehittynein muoto on tekstimuotoisten yhteisten tuotosten luominen. Tekstin vahvuus on siinä, että se on itsessään vuorovaikutuksen väline: viestimme ja pyrimme rakentamaan todellisuutta sanojen avulla. Sosiaalisen median palveluista tiedon luomiseen ja keskusteluihin keskittyy selvimmin wikit.

Jos tätä peilataan Wengerin käytäntöyhteisön tunnusmerkkeihin, niin wiki soveltuu yhteisön toimintaan nivoutuvaksi työvälineeksi, jolla käsitellään ja luodaan kielellisiä luomuksia (so. käsitteellisiä artefakteja), ja tekstimuotoinen keskustelu edistää yhteisten viestintätapojen kehittymistä – puhumattakaan tiedon jakamisen ja välittämisen tukemisesta.

Oma ehdotukseni yhteisöjen käyttöön sopivaksi verkkoympäristöksi löytyy osoitteesta Purot.net. Purot.net-wikin suunnittelussa on keskitytty yhteisöllisen työskentelyn ja tiedonrakentelun tukemiseen – tämän kirjoituksen näkökulman mukaisesti. Suurin ero aiempiin wikeihin on keskustelun voimakkaampi tukeminen. Vastaavaa lähestymistapaa en ole nähnyt missään muussa wikissä, ja siksi kutsumme Purot.net:iä uuden sukupolven sosiaaliseksi wikiksi.

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Purot.net-wikin tuotekehitystä käyttäjien kanssa (esitys)

Osallistuin tänään (siis eilen, kello on 0:31 tätä kirjoittaessa) Mopaali-hankkeen loppukatselmukseen Torniossa. Olen ollut hankkeessa mukana mm. bloggaajana ja pari kertaa kouluttajana. Tänään aiheena oli sosiaalinen media avoimessa innovoinnissa ja tuotekehityksessä. Omassa puheenvuorossani kerroin, miten olemme Innowisessa tehneet yhteistyötä käyttäjien kanssa Purot.net-wikipalvelun tuotekehityksessä ja testanneet palvelua eri tavoin.

Suunnittelijoiden ja kehittäjien ideat kantavat tällaisessa projektissa pitkälle, mutta hionta ja idean jalostaminen tapahtuu parhaiten käyttäjien kanssa: parhaimmillaan uusia ominaisuuksia on toteutettu jo samana päivänä, kun joku on keksinyt niitä pyytää. Tälläkin hetkellä meillä on vino pino toiveita ja ideoita, joita toteutamme vähitellen ja tuomme palveluun. Toisaalta testauksessa voidaan myös todentaa, että ominaisuudet toimivat kuten on tarkoitettu ja että käyttäjät ovat niihin tyytyväisiä. Eri asioiden testaamiseen ja kehittämiseen tarvitaan monenlaisia käyttäjiä – jotkut ovat kiinnostuneita teknisistä jutuista, toiset käytettävyydestä ja kolmannet palvelun sovellusmahdollisuuksista.

Avaa esitys SlideSharessa

Suunnittelijan nyrkkisäännöt

Suunnittelen työssäni Innowisessa paljon www-sivustoja ja -ohjelmia. Näkyvimpiä töitäni ovat Innowise CMS -julkaisujärjestelmä sekä kesän aikana julkaistava uudenlainen wikipalvelu. Häme Open Campus -verkkoympäristön suunnittelukilpailussa tuli myös pientä menestystä. Paria muutakin isoa softaprojektia esittelisin mielelläni, mutta kaikkea ei voi tuoda julki. Nautin myös ihan arkisesta www-palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen liittyvistä haasteista, jotka aina tavalla tai toisella liittyvät siihen, miten tehdään käyttäjien, ylläpitäjien ja tavoitteiden kannalta paras ratkaisu – ja sopivalla budjetilla.

Suunnittelu on kumuloituvaa osaamista: kokemuksen karttuessa sen hallitsee yhä paremmin. Samalla olen huomannut, että tietyt nyrkkisäännöt säilyvät ja vahvistuvat. Ne kiteytyvät sloganeiksi tai mantroiksi, joita toistelee mielessään muita ohjenuoria useammin. Avaan nyt muutaman näistä.

”Keep it Simple, Stupid!” eli KISS-sääntö

Tämä lienee useimmin toistettuja sääntöjä. Se tarkoittaa, että pidä ratkaisu yksinkertaisena. Yksinkertainen on mm. helppo ymmärtää, esitellä asiakkaalle ja koodarin toteuttaa. Ja helppo ylläpitää, helppo tehdä muutoksia ilman, että seurauksena on kymmenen uutta ongelmaa. Käyttäjäkeskeisen suunnittelun kannalta kyse on siitä, että loppukäyttäjien on helppoa tehdä haluamansa asiat. Toiminnot ovat jopa ”tyhmän helppoja”. Loogista ja kikkailematonta. Ja voi sen niinkin tulkita, että jos et tätä ohjetta noudata, niin olet itse tyhmä, kun et osaa tehdä yksinkertaista ratkaisua.

”Tähtää siihen, mihin haluat osua”

Intin oppeja. Tämän voi nähdä myös KISS-säännön muunnoksena, mutta samalla se sanoo selkeästi sen, että jätä rönsyt pois ja keskity olennaiseen. Täytyy nähdä kokonaisuus, eikä takertua yksityiskohtiin tai vaikka hirttäytyä johonkin aiempaan (huonompaan) suunnitelmaan. ”Maali” selvitetään yhdessä asiakkaan/loppukäyttäjien kanssa ja siihen sitten tähdätään täysillä. Tosin asiakas ei aina itsekään tiedä ”maalia” – silloin tähdätäänkin siihen, että saadaan se tietoon.

”Jos jotain voi mennä pieleen, niin se menee”

Eli ns. Murphyn laki. Jos ratkaisu sisältää virheen tekemisen mahdollisuuden, niin se toteutuu, ja syy on sinun. Hyvä suunnitelma ottaa kaikki mahdollisuudet huomioon käyttäjän kannalta. Loppu on sitten toteutuksesta kiinni.

”Olettamalla olet typerys”

Sanamuoto tulee Lee Childin dekkareista. Kyse on siitä, ettei perusta mitään omien oletusten varaan. Se on suunnittelijan ammattitauti: kun jonkin asian on tehnyt monta kertaa aiemminkiin, niin jo tahtomattaan tulee tehneeksi oletuksia. On niin helppo tehdä päätöksiä asiakkaan ja loppukäyttäjien puolesta. Ammattitaitoon kuuluu myös jatkuva itsekritiikki ja vähänkin epäselvien asioiden kysyminen asiakkaalta. Toisaalta pitää tietää, milloin voi ja pitää luottaa omiin oletuksiinsa. Ne ovat sitä asiantuntemusta, josta asiakas oikeasti maksaa.

”Tee vahvoja päätöksiä”

Suunnitteleminen tapahtuu usein vaiheittain. Se edellyttää, että aiemmin suunniteltuun on voitava luottaa. Pahinta on, jos suunnittelijan tekemät päätökset alkavat muuttua projektin toteutuksen aikana. Silloin projektista on vaarassa tulla jatkuvasti muuttuva sekasotku ja korkeintaan nollatulos. Muutoksia voidaan toki aina tehdä, mutta tiettyjen rajojen eli vahvojen päätösten puitteissa. Vahvojen päätösten on oltava niin kristallinkirkkaita, että kaikki osallistujat voivat sitoutua niihin. Kyse on myös silkasta sopimuksesta, että kun suunnitelma X on tehty ja päätetty, niin sitä ei enää muuteta, ja voidaan edetä sen mukaisesti vaiheeseen Y. ”Tai jos muutetaan, niin…” -varaumia ei pitäisi tehdä.

”Asiakas on aina oikeassa”

Asiakas on oman alansa, liiketoimintansa ja organisaationsa paras tuntija. Tosin ei sitäkään pidä liikaa kunnioittaa – ulkopuolinen voi nähdä joitakin asioita selvemmin kuin niitä lähellä olevat. Mutta ”asiakas on oikeassa” pätee – joskus myös silloin, vaikka hän todellisuudessa olisi väärässä. Ikävä kyllä. Se joka maksaa, päättää. Suunnittelijan kannalta kyse on epäonnistumisesta, jos asiakas ei kuuntele hänen esittämiään argumentteja, vaikka ne perustuisivat aiempiin kokemuksiin ja selvään tilasto- ja tutkimustietoon. Asiakkaatkin ovat ihmisiä ja tekevät siksi toisinaan tyhmiä päätöksiä – vastoin parempaa tietoaan tai ties mistä syystä – ja silloin todella mitataan asiakaspalveluasenne. Loppujen lopuksi asiakkaan huonot päätökset tietävät vain suunnittelijalle lisää töitä myöhemmin. Mutta referensseinä niitä ei esitellä.

Nollakehitystä: uusi blogilista.fi

Blogilistan uusi versio on ollut jo vähän aikaa julkisessa beta-testauksesssa osoitteessa beta.blogilista.fi.

”Tavoitteena on ollut avata blogilistan tarkoitusta ja blogien maailmaa enemmän myös uusille käyttäjille, parantaa blogien löydettävyyttä hakemistossa ja selkeyttää palvelun rakennetta.”
(blogilistan kehitysblogi)

Tärkein uudistus näyttää olevan se, että enää ei voi selata kanavia/blogihakemistoa yhtä helposti kuin vanhassa käyttöliittymässä, jossa ne ovat suoraan vasemmassa palstassa. Kanavan vaihtaminen vaatii nyt kaksi klikkausta aiemman yhden sijaan.

Toinen innovatiivinen uudistus on ”Tuoreet kirjoitukset” -sivu, jonka sisältö on sama kuin etusivulla. Edes tämä ominaisuus on säilytetty vanhasta versiosta. Tuoreet kirjoitukset eivät enää päivity näkyviin automaattisesti, vaan edellyttää Reload/F5-näppäimen painelua.

Kolmas älynväläys on, että lukuisat top-listat ovat lähes jokaisella sivulla. Lisäksi on ”Listat ja tilastot” -sivu, joka myös sisältää listoja ja tilastoja. Kuka niitä muita blogeja edes kaipaa?

Piristävänä yksityiskohtana värimaailmaan on lisätty aiempaa tummempaa harmaata. Mikä tärkeintä, mainos (Ennakkotilaa iLife ’09!) on näkyvällä paikalla.

Vertailun vuoksi, katso blogispotti.fi.