Archive for the ‘aalto-yliopisto’ Category

Eilen uutisoitiin tuoreimmasta yliopistojen kansainvälisestä vertailusta ARWU-listasta eli ns. Shanghain rankingista. Varsinainen uutinen ei ollut se, että Helsingin, Oulun, Turun, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot olivat pitäneet sijoituksensa, vaan se, että maan virallinen ”huippuyliopisto” eli Aalto-yliopisto oli pudonnut kokonaan 500 parhaan yliopiston listalta.  Moni varmasti muistaa, että vasta kesäkuussa uutisoitiin Aalto-yliopiston keränneen 200 miljoonaa euroa yksityistä pääomaa, kun […]