Perustetaan verkkoyhteisö! Helpommin sanottu kuin tehty

21Lok11

Törmään toisinaan yhteisösivustoihin, jotka ovat esim. jollain hankerahoituksella tehtyjä, mutta joita ei käytä kukaan. Niiden takana on ilmeisesti tällainen ajattelutapa:

”Kun meillä on netissä yhteisösivusto, jossa on kaikki hienot ominaisuudet, niin sinne syntyy yhteisö.”

Mutta yhteisö ei synny näin. Vaikka olen vahvasti sitä mieltä, että teknologian avulla voidaan tukea tehokkaasti yhteisöllisyyttä, niin siitä huolimatta teknologinen ratkaisu ei synnytä yhteisöä. Tästä lisää jäljemmässä, ensin yhteisöistä yleisesti.

Hyvän kuvauksen yhteisöstä on esittänyt oppimis- ja yhteisötutkija Etienne Wenger kirjassaan Communities of practice: learning, meaning, and identity (1998). Wengerin käytäntöyhteisön (CoP) malliin on viitattu lukuisissa tieteellisissä artikkeleissa ja muissa julkaisuissa. Kai Hakkarainen on suomentanut Wengerin yhteisöjä kuvaavan listan näin (nettilähde, julkaistu Aikuiskasvatus 20, 84-98, 2000):

1) Yhteisön jäsenten väliset pitkäaikaiset ja vastavuoroiset suhteet, jotka voivat olla joko harmonisia tai ristiriitaisia;
2) Yhteisten toimintatapojen muodostuminen, joiden varassa yhteisö tekee asioita yhdessä;
3) Tiedon nopea virtaaminen ja innovaatioiden leviäminen yhteisön sisällä;
4) Yhteisö ei tarvitse johdantoja ja selittelyjä, koska keskustelut ja vuorovaikutus seuraavan suoraan toinen toisiaan;
5) Tyypillisesti käytännön yhteisön on helppoa hyvin nopeasti asettaa ratkaistavana olevat ongelmat;
6) Osanottajilla on yhteinen käsitys yhteisön jäsenistä, vaikka jäsenyys ei olisikaan muodollista;
7) Yhteisön jäsenet tietävät mitä kukin yhteisön jäsen tietää, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja heikkoutensa (heillä on nk. metatietoa yhteisön jäsenten tiedosta);
8 ) Yhteisön jäsenet määrittelevät vastavuoroisesti omia identiteettejään;
9) Osanottajien on helppo arvioida suoritettujen toimintojen ja saavutettujen tulosten hyväksyttävyyttä suhteessa yhteiseen yritykseen;
10) Yhteisö nojautuu toiminnassaan erilaisiin esineellistymisprosessin tuotoksiin, kuten erityiset työvälineet, tietoesitykset ja muut artefaktit;
11) Yhteisö kehittää omaa paikallista tietämystään jaettujen tarinoiden ja sisäpiirin juttujen muodossa;
12) Yhteisön omien kielenkäyttötapojen kehittyminen ja uusien vuorovaikutusta palvelevien ilmausten käyttäminen ja luonteva keksimisen;
13) Yhteisön oman keskustelun ja vuorovaikutuksen tyylin kehittyminen, joka voi palvella jäsenyyden tunnusmerkkinä;
14) Maailmaa jostakin tietystä näkökulmasta tarkastelevan yhteisen keskustelun tai diskurssin syntyminen.

Jos luet nämä ”kriteerit” läpi, niin useimmat yhteisöllisyyden muodot, jotka netissä mielletään helposti ”yhteisöiksi”, eivät ole yhteisöjä Wengerin mittapuulla katsottuna. Otan pari esimerkkiä:

  • Facebook-ryhmät kokoavat yleensä hajanaisen joukon jäseniä, mutta niissä on harvoin tiivistä vuorovaikutusta, joka synnyttäisi esim. sen, että jäsenet alkaisivat määrittelemään identiteettiään osana ryhmää.
  • Sosiaalinen verkosto esim. Twitterissä on ihan toinen sosiaalinen rakenne. Verkoston avulla ihmiset voivat toki ns. löytää toisensa ja perustaa myös yhteisöjä (aiempi kirjoitukseni verkostoista).
  • Massayhteisösivustot kuten Sometu.fi eivät sellaisenaan ole yhteisöjä. Tekninen ratkaisu ja ihmisistä koostuva yhteisö ovat kaksi eri asiaa. Sometu-sivustolla on yli 4000 jäsentä. Heistä vain pieni aktiivisin osa muodostaa yhteisön, jonka jäsenet mieltävät itsensä sometun sisäpiirinä. Suuri massa ei muodosta yhteisöä Wengerin tarkoittamalla tavalla.
  • Parvet ovat niin ikään jotain ihan muuta. Sosiaaliseen mediaan yhdistetyn parvi-käsitteen luojan James Surowieckin mukaan parven jäsenet eivät muodosta sosiaalisessa mielessä kiinteää ryhmää, vaan parven yhdistävä tekijä on osallistuminen samaan toimintaan vaikka vain sattumalta. Oikeastaan parvi-käsitettä ei pitäisi koskaan käyttää ryhmän merkityksessä.

Määrällisesti yhteisö on suurempi kuin ryhmä – yhteisö voidaan ajatella sosiologisesti ”suurena ryhmänä” – mutta selvästi pienempi kuin massayhteisöpalvelun käyttäjäjoukko. Jos ajatellaan Wengerin mukaan, että ”yhteisön jäsenet tietävät mitä kukin yhteisön jäsen tietää”, niin käytännössä tämä rajoittaa yhteisön koon joihinkin kymmeniin jäseniin.

Oleellista on myös se, että yhteisön jäseneksi päästään pitkän aktiivisen vuorovaikutuksen kautta. Eli osallistumalla yhden tai pari kertaa jossain nettipalvelussa toimintaan, jossa on mukana yhteisön jäseniä, ei vielä tulla yhteisön osaksi, mutta ajan myötä syvenevän osallistumisen ja yhteisön toimintatapojen oppimisen kautta voi tulla osaksi yhteisöä.

Yhteisön jäsenyys on siis jotain täysin muuta kuin tykkää-napin painaminen Facebookin yhteisösivulla tai rekisteröityminen käyttäjäksi johonkin yhteisöpalveluun. Voi sanoa, että vain pieni osa sosiaalisen median palveluissa syntyvistä yhteisöllisyyden muodoista on yhteisöjä sanan varsinaisessa merkityksessä. Yleensä yhteisöllisyys jää paljon löyhemmäksi – monesti olisi paikallaan puhua esim. verkostosta.

Jos yhteisöä tarkastellaan yhteisöllisyyden tiukkuuden ja ajallisen keston mukaan, niin se sijoittuu tässä kuvassa oikeaan ylänurkkaan:

Kuvassa on koottu yhteen sosiaalisen median yhteisöllisyyden muotoja, joista lisää toisessa kirjoituksessa.

Miten yhteisö syntyy ja miten sitä voidaan tukea netissä?

Yhteisöä ei voida rakentaa tai tehdä. Se syntyy, jos on syntyäkseen. Oleellista on, että ihmiset osallistuvat johonkin yhteiseen toimintaan, jossa keskeistä on yhteisöllinen työskentelytapa (eli yksilö ei voisi suoriutua tehtävästä). Yhteinen toiminta voi olla esimerkiksi jonkin spesifin aihealueen kysymysten pohtiminen verkkokeskusteluissa, joissa toistuu jatkuvasti ongelmien asettaminen ja niiden ratkaiseminen yhteisön jäsenten erilaisen osaamisen avulla. Tällainen tunnetaan paremmin asiantuntijayhteisönä, joita esimerkiksi tutkijat ja muut asiantuntija-ammateissa toimivat  muodostavat.

Yhteisön ”keskellä” on siis jokin pitkäaikainen yhteinen tavoite, tehtävä tai ratkaistava ongelma. Arkikielellä sanomme sitä syyksi tai tarkoitukseksi, joka saa yksilön sitoutumaan toimintaan, käyttämään aikaansa ja voimavarojaan sen eteen. No niin, jos haluamme luoda yhteisön, pitäisi ensin olla jokin yhteinen tavoite.

Epäonnistumiseen tuomittu lähestymistapa on lähteä luomaan verkkoympäristöä, jossa on kaikkea mahdollista, jonka voidaan ajatella jollain tavalla tukevan ihmisten vuorovaikutusta. Yhteisösivustolle voidaan esimerkiksi tehdä keskustelualue, blogit, tapahtumakalenteri, wikisivut, profiilit, kaverilistat ja niin edelleen. Sitten yhteisösivustoa markkinoidaan: tulkaa tänne jakamaan tietoa ja verkostoitumaan erilaisten ihmisten kanssa! Mutta kas, MIKSI?

Jos yhteinen tavoite puuttuu, niin kukaan ei tule hukkaamaan aikaansa teknisesti hienoonkaan ympäristöön. Eikä edes riitä, että yhteinen tavoite on periaatteessa olemassa/mahdollinen, sillä yhteisö syntyy vasta toiminnan kautta. Verkkoympäristön tulisi siis tulla osaksi yhteisön toimintaa. Verkkoympäristö on ns. elävä vasta sitten, kun yhteisö on syntynyt. Helpompaa tämä luonnollisesti on silloin, kun yhteisö on valmiiksi olemassa ja verkkoympäristö otetaan käyttöön osaksi jo vakiintunutta toimintaa. Yhteisön toimintaa on siis paljon helpompi muuttaa käyttämään verkkoympäristöä kuin saada yhteisö syntymään tyhjään verkkoympäristöön.

Samaan aikaan on kuitenkin totta, että sosiaalisessa mediassa yhteisöjä syntyy jatkuvasti. Mutta pointti onkin siinä, että ne syntyvät käyttäjien omaehtoisen osallistumisen kautta – niitä ei käsketä tai pakoteta syntymään.

Kukaan ei käytä teknologiaa vain sen itsensä vuoksi.  Suomessa on tehty lukuisia ja taas lukuisia yhteisösivustoja isolla rahalla, mutta unohdettu kokonaan miettiä, mikä on yhteisön syntymisen perusta. On menty teknologia edellä. Nuo sivustot notkuvat tyhjinä verkonpainoina siihen asti, kun hankerahoitus loppuu. Joskus käy toki niinkin, että tyhjälle yhteisösivustolle pääsee pesiytymään aito yhteisö, mutta se vaatii sen, että jokin yhteisö näkee ja kokee tehdyn verkkoympäristön niin hyödylliseksi, että ottaa sen käyttöönsä.

Ensin on siis oltava sekä yhteisö että tarve. Vasta sen jälkeen on aihetta alkaa miettimään, mitä verkkoympäristössä pitäisi olla. Erilaiset ratkaisut mahdollistavat ja tukevat eri asioita. Otan esimerkkejä:

  • Jos yhteisö on muutamia kymmeniä ihmisiä, niin sen toimintaa ei tue parhaiten ns. massayhteisöpalvelut kuten Ning.
  • Sosiaaliset verkostopalvelut kuten Facebook ja Twitter nostavat esiin suosituimpia verkoston jäseniä sen sijaan, että tukisivat koko yhteisön toimintaa ja vuorovaikutusta.
  • Tapahtumakalenteri sopii tapahtumista tiedottamiseen ja käytännön tarpeeseen merkitä muistiin, missä on oltava milloinkin. Harvan yhteisön jaettu toiminta muodostuu kalenterimerkinnöistä.
  • Yhteisten kokousaikojen sopiminen on tärkeää toiminnan organisoinnille, mutta eivät ole keskiössä yhteisöjen toiminnassa.
  • Tehtävien jakaminen ja ihmisresurssien kohdentaminen on tärkeää projektipäällikölle, mutta tuskin yhteisölle, jonka toiminta on yhteisöllistä, ei tarkkaan tehtävien jakoon perustuvaa.

Tärkeintä on, että yhteisön tukemisessa tuetaan toisin sanoen ihmisten välistä vuorovaikutusta ja etenkin yhteisöllistä työskentelyä. Jos samaan aikaan tavoitellaan kaikkea mahdollista (kuten edellämainittuja), niin se johtaa tekniseen ratkaisuun, jossa erilaiset tavoitteet sekoittuvat. Kun liian montaa eri funktiota yritetään tukea ja tavoitella samaan aikaan, ei ratkaisu tue kunnolla oikein mitään tavoitetta. Jos tavoite (vuorovaikutus ja yhteisöllinen työskentely) ei näy selvästi teknologisessa ratkaisussa, siinä ollaan epäonnistuttu.

Mielestäni tämä on toinen tärkeä syy, miksi niin monet verkkoyhteisöhankkeet ovat epäonnistuneet. Kun teknisten ominaisuuksien kirjo on sokaissut, lopputulos ei ole tukenut mitään tavoitetta ylitse muiden. Monimutkaisuuden lisääntyminen johtaa myös teknisen oppimiskynnyksen nousemiseen ja ylipäätään sekavuuteen ja huonoon käytettävyyteen. Monia sosiaalisen median palveluita on puolestaan kehuttu juuri siitä, että ne keskittyvät jonkin yhden asian tekemiseen mahdollisimman hyvin ja helppokäyttöisesti.

Suosittelen yhteisön verkkoympäristöksi ratkaisua, joka keskittyy nimenomaan vuorovaikutuksen ja yhteisöllisen työskentelyn tukemiseen. Tämähän kuulostaa melko itsestään selvältä, eikö niin? Joskus onkin pakko ihmetellä, että yksinkertaisia asioita onnistutaan tekemään vaikeiksi ja monimutkaisiksi. Monimutkaisuus kielii yleensä selkiytymättömästä  ajattelusta  eli siitä, että vahva näkemys on puuttunut.

Verkossa vuorovaikutuksen kehittynein muoto on perinteinen tekstimuotoinen keskustelu. Vastaavasti yhteisöllisen työskentelyn kehittynein muoto on tekstimuotoisten yhteisten tuotosten luominen. Tekstin vahvuus on siinä, että se on itsessään vuorovaikutuksen väline: viestimme ja pyrimme rakentamaan todellisuutta sanojen avulla. Sosiaalisen median palveluista tiedon luomiseen ja keskusteluihin keskittyy selvimmin wikit.

Jos tätä peilataan Wengerin käytäntöyhteisön tunnusmerkkeihin, niin wiki soveltuu yhteisön toimintaan nivoutuvaksi työvälineeksi, jolla käsitellään ja luodaan kielellisiä luomuksia (so. käsitteellisiä artefakteja), ja tekstimuotoinen keskustelu edistää yhteisten viestintätapojen kehittymistä – puhumattakaan tiedon jakamisen ja välittämisen tukemisesta.

Oma ehdotukseni yhteisöjen käyttöön sopivaksi verkkoympäristöksi löytyy osoitteesta Purot.net. Purot.net-wikin suunnittelussa on keskitytty yhteisöllisen työskentelyn ja tiedonrakentelun tukemiseen – tämän kirjoituksen näkökulman mukaisesti. Suurin ero aiempiin wikeihin on keskustelun voimakkaampi tukeminen. Vastaavaa lähestymistapaa en ole nähnyt missään muussa wikissä, ja siksi kutsumme Purot.net:iä uuden sukupolven sosiaaliseksi wikiksi.

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita!

Mainokset


14 Responses to “Perustetaan verkkoyhteisö! Helpommin sanottu kuin tehty”

  1. Kiitos erinomaisesta koonnista! Linkkaan opiskelijoilleni opintokokonaisuuteen (Ammatillisen opettajan) yhteisö- ja verkosto-osaaminen!

    t. Irmeli

  2. Hyvä kirjoitus, vaikka onkin mainos. 🙂

    Yhteisöt syntyvät jaettujen sosiaalisten objektien ympärille. Jos halutaan saada verkkoon jokin kiva yhteisö, niin sen on oltava olemassa jo ei-virtuaalisena. Tai ainakin tarve sille on oltava. Jos tällainen yhteisö ei pysty käytännössä toimimaan ilman verkkoteknologiaa, niin verkon mahdollistamana se sitten tuntuu syntyvän tyhjästä, vaikka oikeasti kyse on vain sen toimimattoman yhteisön viestintäkanavan löytymisestä.

  3. 3 Harto

    Kiitos kommenteista!

    Tarmo: ei kirjoitus sentään mainos ole, mutta olisi aika erikoista olla linkittämättä lopussa Purot.net:iin, kun sen kautta olen päässyt toteuttamaan näkemystä, jonka jutussa avaan. Purot.net ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä mielessä, kun aloin tätä kirjoittamaan. Ihminen on näköjään kokonaisuus, joka työstää samoja ajatuksia useissa yhteyksissä ja siten kaikki liittyy kaikkeen. 🙂

  4. Saisiko Harto esimerkkejä/linkkauksi toimivista suomalaisista avoimista yhteisöistä?

  5. 5 Harto

    Vesa:
    – kaikki pitkään toimineet keskustelufoorumit, joissa on selkeesti vakikäyttäjiä (näitä on paljon ja vähän joka alalta). Isoilla foorumeilla kuten Suomi24 erottuu useita yhteisöjä eri aiheista.
    – Sometun ydinporukka
    – Wikipedian vakikäyttäjät
    – SomeTime-porukka lähentelee välillä yhteisöä

    Suljettuja verkkoyhteisöjä löytyy paljon, koska ne ovat yleensä esim. firman tai oppilaitoksen olemassa olevia yhteisöjä, jotka käyttävät some-palveluita toiminnassaan. Tosin samat haasteet on näissäkin.

    Crowdsourcing-verkostoja ja -ryhmiä samaten löytyy enemmän, sillä on helpompi saada ihmiset lähettämään ideoitaan jonkin palkkion tai kunnian toivossa kuin muodostaa pysyvä yhteisö.

    Meinasin sanoa myös Twitterin, mutta verkostomaisuudessaan yhteisöä ei synny – tai korkeintaan syntyy ohimeneviä tiettyyn tilanteeseen/aiheeseen liittyviä ryhmiä, joita olen kutsunut kontekstisidonnaisiksi yhteisöiksi (ja silloin siis puhutaan taas eri asiasta kuin Wengerin käytäntöyhteisö). Esim. blogipostausten kommenttipalstoille voi syntyä tällainen lyhyen ajan hyvinkin intensiivinen miniyhteisö, jota kirjoituksen aihe yhdistä – hetken aikaa. Sama juttu joissakin tapahtumiin liittyvissä verkkoympäristöissä: yhteisö pysyy koossa sen pari päivää ja sitten se hajaantuu.

  6. Mainio kirjoitus taas kerran.

    — MAINOS ALKAA — Kirjoittelin itsekin aiheesta Seppo Kangaspunnan (toim.) opukseen Yksilöllinen yhteisöllisyys :avaimia yhteisöllisyyden muutoksen ymmärtämiseen. (Tampere University Press) otsikolla Sosiaalinen media – yhteisö vai verkosto? — MAINOS LOPPUU —

    Lisäisin tuohon yhteistoiminnan muotoihin kollektiivin, jonka suosio näyttäisi olevan kasvussa, kuten SpaceCollective. Kollektiivissa on yhteisöjen tapaan yhteinen intressi, mutta painotus on verkostomaisella individualismilla ja jokainen jäsen on aktiivinen toisin kuin vaikkapa Sometussa. Lisäksi kollektiivissa on usein initaatioriitti tai kutsupohjaisuus, jolla vahvistetaan aktiivisuutta ja sitoutumista kollektiiviin, mutta kollektiivin tuottamat sisällöt ja toiminta on kaikkien seurattavissa.

    Mutta mitä tulee yhteisöjen rakentamiseen, niin yhteisön voi kyllä synnyttää siinä missä mitä tahansa muuta. Esimerkiksi John III Hagelin ja Arthur G. Armstrongin Net Gain (1997) on klassikko miten se tehdään.

    • 7 Harto

      Kari, kiitos kommentista! Mainos oli ihan relevantti. 🙂

      Mielenkiintoista, luulen hahmottavani, mitä tarkoitat kollektiivilla. Mutta vähän tarkennusta: miten määrittelisit kollektiivin eron 1) ryhmään, 2) yhteisöön, 3) verkostoon?

  7. Mainos tämäkin (vanha jaksaa vääntää vanhaa 🙂 ). Alla linkkeja aiheeseen liittyviin mietteisiin vuosikymmen varrelta

    http://www.slideshare.net/pekkai/iloa-tyhn-tyyhteistaitoja (12. slidesta alkaen)

    http://www.slideshare.net/pekkai/tietoverkko-yhteisllisyys (slideshare on heitellyt slidet kyllä aika sekavaksi).

    http://peeii.edublogs.org/2010/08/24/verkoston-pauloissa-dived-in-networks/

    http://www.ihanova.fi/kirja/ (luku verkkoyhteisöllisyys)

  8. Heippa Harto,

    jos sua kiinnostaa Wengerin uudet jäsentelyt niin sivuan niitä tässä kirjoituksessa http://helistudies.edublogs.org/2011/10/03/three-years-blogging-a-learning-journey/ – eikö ole houkutteleva tuo eka kuva value creation etc. Kirjoituksessa on alussa linkki Jenny Mackness:n blogiin, hän osallistui kesällä Wengerin workshoppiin ja uusi kirja on myös verkoissa ladattavissa. Maailma on niin täynnä kaikkea kiintoisaa…

  9. Heli, kiitos kovasti linkistäsi!

  10. 11 Pekka Ii

    Mulla on muuten in English usean sadan sivun matsku Copeista erilaissa konteksteissa. Brittialkuperää, en muista mistä sen sain ja se on tek. oik. suojattua kamaa. Privaatisti voin vilauttaa (sähköisesti), jos joku tuntee kiinnostusta :).

  11. Tuli mieleen suhteellisen tuore yhteisöalusta; vielä ei ole kovin vilkasta…: http://teknologiateollisuus.dicole.net/

    • 13 Harto

      Jarmo: Jep, näitä löytyy. Mulla olisi pitkä lista, mutta en viitsi postata tänne, koska mun asemassa tulisi syytöksiä kilpailijoiden arvostelusta…


  1. 1 Mitä on laadukas yhteisöllisyys somessa? (esitys) | LEHMÄTKIN LENTÄIS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: