Ymmärtävä oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen ovat hienolta kuulostavia käsitteitä ja ovat sitä käytännössäkin. Lyhyesti sanottuna ymmärtävässä ja yhteisöllisessä oppimisessa on kyse nykyisen oppimiskäsityksen kahdesta peruskäsitteestä, joista kumpikin vastaa osaltaan kysymykseen, miten ihminen oppii. Ne eivät kuitenkaan avaudu helposti ja minulta on pyydetty käsitteiden avaamista selväkielisesti. Kehitin tätä varten uuden mallin ja nimesin sen ”käytännön oppimismalliksi”.
Kyse ei tietenkään oikeasti ole mistään uudesta pedagogisesta mallista saati teoriasta, mutta konkreettinen malli on helpompi selittää ja ymmärtää (oppia) kuin abstraktit käsitteet.
Jokainen kunnon oppimismalli tarvitsee kuvan, johon on helppo tarttua. Tunnettuja kuvia ovat vaikkapa tutkivan oppimisen sekä flipped classroomin kuva. Tein siis ensiksi kuvan, kas tässä:
Kiireisimmät eivät muuta tarvitse kuin kuvan. Kuvassa onkin kaikki olennainen, ja siihen voi jokainen liittää lisäksi mitä itse haluaa ja soveltaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Suurin pedagogisiin malleihin liittyvä erehdys nimittäin on, että niitä pitäisi noudattaa täsmällisesti – ihan kuin voisi olla vain yhdenlaisia oppimistilanteita.
Siltä varalta, että lukijoiksi osuu muitakin kuin kiireisiä, jatkan vielä hieman.
Seuraavaksi oppimisteoreetikon tulee kuvata täsmällisesti mutta samalla riittävän monitulkinnaisesti ja joustavasti pedagogisen mallin vaiheet. Ja tietenkin sen, miten malli johtaa syvälliseen oppimiseen. Ei kouluoppimiseen, vaan elävään tietoon ja taitoon, jolla on käyttöarvoa todellisessa elämässä.
Joten nyt vaiheisiin. Tai oikeammin osa-alueisiin, koska monisyistä oppimisprosessia ei voi rajata selviin vaiheisiin, sillä ne limittyvät toisiinsa ja toistuvat kerta toisensa jälkeen. Lisäksi on lähes mahdotonta rajata, milloin jonkin yksittäisen asian oppiminen alkaa ja päättyy. Oppimistahan tapahtuu läpi elämän ja voimme aina oppia lisää aiheesta kuin aiheesta.
No niin, jäin siis kiinni virheestä jo nyt. Jos oppimisen vaiheita ei voi kuvata, ei tässä tietenkään voi olla kyseessä oppimismalli. Niin, oikeampi termi onkin pedagoginen malli, siis malli siitä, miten opetus järjestetään. Opetusta tietenkin voidaan vaiheistaa, mutta samalla etäännymme ensisijaisesta näkökulmasta eli oppijasta ja hänen oppimisestaan. Ei anneta sen häiritä – nyt vaiheisiin!
Käytännön oppimismallin neljä vaihetta ja sykli
1. Alkutilanne. Tehtävä, virike, tapauksen kuvaus, ylipäätään oppimiskontekstin luominen. Alkutilanne voi yhtä hyvin koostua opettajan luennosta, oppikirjan kappaleesta kuin vaikkapa nettivideosta. Se voi sisältää myös esimerkiksi aiemman tiedon aktivointia, käsitteiden avaamista ja tilanteeseen/tehtävään liittyvien ongelmakohtien tunnistamista jne.
2. Pohdintaa. Työskentelyn aluksi oppijat lähtevät pohtimaan aiheena olevaa kontekstia, tehtävää ja ilmiötä tarkemmin. Mistä siinä oikein on kyse? Täsmennetään kysymyksiä ja mahdollisia alakysymyksiä sekä pyritään vastaamaan niihin. Haetaan lisää tietoa, tutkitaan empiirisesti, tehdään kokeiluja, mallinnetaan, haastatellaan asiantuntijoita, kysytään netissä yms.
3. Tuotos. Seuraavassa vaiheessa tehdään tuotos – olipa se sitten kirjoitus, projektityö, powerpoint-esitys, käsitekartta, ohjelmointikoodia tai jokin muu paperi, verkkotuotos tai palautettava tiedosto. Oleellista on, että tässä kohtaa oppijat kirjaavat ja esittelevät ajattelunsa ja työskentelynsä tulokset, jotta ne voidaan esittää muille. He siis ulkoistavat ajattelunsa käsitteiksi, niin sanotusti käsitteelliseksi luomukseksi, joka esittää heidän (oman tai yhteisen) käsitteellisen ymmärryksensä opittavasta aiheesta. Käsitteet ovat tietenkin aiheen keskeisiä sanoja ja selittäminen tarkoittaa sen kertomista, miten ne liittyvät toisiinsa, mikä vaikuttaa mihinkin, mitä on ilmiön taustalla, mitä seurauksia sillä kaikella on jne.
4. Keskustelua. Lopuksi seuraa yhteistä keskustelua, oppijoiden tekemää arviointia ja tietenkin opettajan palaute. Perinteisessä opetusmallissa lopetetaan tähän, mutta tämän pitäisi olla vasta alku. Kun puhutaan ymmärtävästä oppimisesta tai yhteisöllisestä oppimisesta, niin palautetta tulee saada jatkuvasti oppimisprosessin aikana – olkoon se sitten ryhmän jäsenten välistä keskustelua, vertaisarviointia tai opettajan antamaan palautetta.
Toistetaan 2. – 4. vaiheita. Ensimmäisen syklin jälkeen jatketaan jälleen siten, että haetaan ja rakennetaan uutta tietoa ja jatketaan oppimistuotoksen tekemistä. Jonka jälkeen taas keskustellaan ja saadaan palautetta. Jos ajatellaan ryhmässä tapahtuvaa yhteisöllistä tiedonrakentelua, niin kyse on siitä, että keskustelun kautta kehitetään yhteistä tuotosta ja yhteisen tuotoksen pohjalta keskustellaan taas lisää: mitä seuraavaksi, mitä kysymyksiä tähän liittyy, miksi kirjoitit noin ja niin edelleen. Periaatteessa tietyn aihepiirin oppiminen jatkuu näin prosessimaisesti eli sykli kerrallaan koko opiskelun (ja myöhemmänkin elämän) ajan – aina uudestaan arvioiden ja kehittäen, kerta kerralta syvemmälle aiheeseen pureutuen.
Opettajan kannalta haaste on, miten luoda sellaisia tilanteita, jotka synnyttävät hedelmällisiä oppimisprosesseja. Keskeistä on, että aihekokonaisuus on riittävän avoin oppijoiden omille kysymyksille, eli siihen on helppo tarttua ja tutkia syvemmin.
Niin, ja voihan tässä apuna käyttää jotain netti-/sosiaalisen median palvelua. Oikeastaan pidän sitä suorastaan suotavana, koska tekstimuotoinen esitystapa ei jätä oikoreittejä, kun ilmiöitä on selitettävä käsitteellisesti. Ja onhan siinä monia muitakin etuja kuten ajasta ja paikasta riippumattomuus (mobiilius), työskentelyn vaiheiden dokumentoituminen, eri mediamuotojen rikastava ja autentisoiva vaikutus oppimiselle, tiedon verkostomaisuus ja lähteiden helppo linkittäminen, tasavertaiset osallistumismahdollisuudet ryhmän työskentelyyn sekä lukuisat muut puhtaasti käytännölliset seikat.
Yksin vai yhdessä?
Toisin kuin monia muita oppimismalleja (oho, tein sen taas, lue: pedagogisia malleja) yllä esittämääni käytännön oppimismallia voidaan käyttää niin yksilöllisessä kuin yhteisöllisessäkin oppimisessa. Eli ”toimija” voi olla tässä mallissa joko yksittäinen oppija tai ryhmä oppijoita. Malli pyrkii siis olemaan tässä mielessä yleinen.
Yksilötasolla mallin tavoitteena on synnyttää ymmärtävää oppimista prosessimaisen/syklimäisen työskentelyn tuloksena. Prosessimaisuudessa olennaista on oppimistuotoksen tekeminen, sen arviointi ja siitä käyty keskustelu (ml. palaute). Käsitteellistä tietoa syntyy, kun oppittavaa aihetta tutkitaan, pengotaan, kokeillaan, arvioidaan – sanalla sanoen käsitellään eri tavoin olipa kyse teoreettisesta tai käytännöllisestä asiasta.
Loppujen lopuksi ymmärtävää oppimista syntyy, kun oppijat tunnistavat aiheeseen liittyviä kysymyksiä/ongelmakohtia ja tavan, miten juuri kyseisen aihepiirin ongelmia ratkaistaan. Kun nämä osataan lisäksi selittää oikeilla käsitteillä, on asia varmasti opittu ja opittua osataan soveltaa myös koulun ulkopuolella.
Ryhmän tasolla tavoitteena on synnyttää yhteisöllistä oppimista ja tiedonrakentelua. Yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, että yhden oppijan sijasta toimijana on ryhmä, jonka jokainen jäsen ottaa vastuun koko työskentelystä ja lopputulokseen pääsemisestä. Tämä edellyttää sitä, että ryhmän jäsenet muodostavat työskentelyn alussa yhteisen tavoitteen, joka voi olla puettu esimerkiksi ratkaistavaksi ongelmaksi tai ryhmän valitsemaksi teemaksi/näkökulmaksi. Keskustelu ryhmän sisällä puolestaan johtaa oikeiden kysymysten löytämiseen, aiheen kriittiseen käsittelyyn ja tietenkin siihen, että ryhmän jäsenet voivat opettaa toinen toisilleen sen, mitä itse aiheesta tietävät ja ovat siihen mennessä oppineet.
Kaikkea edellä mainittua voidaan kutsua jaetuksi asiantuntijuudeksi: kun ryhmän jäsenet tukevat toistensa oppimista, pyrkivät yhteiseen lopputulokseen ja täydentävät muutoinkin toinen toistaan mm. ottamalla joustavasti eri rooleja ja tehtäviä hoidettavakseen, ryhmä on aidosti enemmän kuin osiensa summa. Yhteisöllistä työskentelyä ei pidä sekoittaa yhteistoiminnalliseen työskentelyyn, jossa ei niinkään pyritä yhdessä ottamaan vastuuta koko työskentelystä, vaan jossa kokonaisuus esim. projektityö jaetaan palasiksi, joista jokaisesta ottaa vastuun lopulta vain yksi oppija.
Loppujen lopuksi yhteisöllisen ryhmätyöskentelyn tavoitteena on, että jokainen oppija oppii paremmin kuin yksin. Ts. yhteisöllisen oppimisen tavoitteena on synnyttää ymmärtävää oppimista.
Kerro mielipiteesi!
Mitä mieltä SINÄ olet esittämästäni käytännön oppimismallista? Pystyinkö avaamaan aiheen riittävän konkreettisesti, voisitko noudattaa mallia askel askeleelta tämän selostukseni pohjalta?
Myönnän, että lopuksi meni hieman teoreettiseksi, mulla uskon sen kiinnostavan osaa lukijoista. Jos haluat kommentoida mallin teoreettista puolta, sekin on tervetullutta, mutta muistutan, että tavoitteenani oli esittää ymmärtävä ja yhteisöllinen oppiminen helppona mallina ja välttää eri suuntauksiin liittyviä vivahteita.
Ja kyllä: ei ole sattumaa, että mallilla on yhteisiä piirteitä joidenkin muiden pedagogisten mallien kuten tutkivan oppimisen kanssa. Kysehän on loppujen lopuksi samasta asiasta – se vain voidaan esittää monella tavalla. Yhtä hyvin voisin nimittää tätä mallia vaikka flipped classroomiksi – vain tekemällä pieniä painotuseroja tekstiin. Uskon kuitenkin tämän yleisemmän esitystavan olevan helpommin sovellettavissa ja omaksuttavissa kuin jonkin ”tiukan” mallin.
Näin lyhyessä esitystavassa jää aina paljon sanomatta, joten täydentäville puheenvuoroillekin on paikkansa.
Mutta nyt lienen puolustautunut riittävästi etukäteen, joten laitahan jo kommenttia, kiitos!
LEHMÄTKIN LENTÄIS 
Kovasti olet sinäkin ollut kiireinen kun ei yhtään lähdeviitettä ole mallista kertovassa kirjoituksessa..
Noinhan se menee, yleisellä tasolla. Hyvin olet jäsentänyt asian. Hyvä, että pedagogista keskustelua avataan näin käytännöllisesti, sillä opetus, kasvatus ja oppiminen on nimenomaan käytännön toimintaa (lainkaan väheksymättä kasvatustiedettä aiheeseen liittyvän tiedon tuottajana).
Suurin ongelma käytännön koulutyössä liittyy tuon syklisyyden toteutumiseen. Opetussuunnitelmaa pitäisi pystyä rohkeasti tulkitsemaan niin, että jokaiselle tunnille jaettujen tietosisältöjen sijasta otettaisiin käsittelyyn suurempia kokonaisuuksia, jolloin kunkin kokonaisuuden parissa työskentelyyn riittäisi tarpeeksi aikaa. Näin päästäisiin laadukkaampaan ja ymmärtävämpään oppimiseen pikkutiedon pänttäämisen sijasta. Olennaista lienee tässä irtaantuminen perinteisten oppikirjojen tarjoamasta toimintamallista.
Mobiililaitteet tarjoavat hyvät puitteet tällaiselle yhteisölliselle oppimiselle. Pedagogiset ratkaisut ovat kuitenkin ihan jotain muuta kuin laitteiden hankkimista. Mielestäni tämä jäsentelysi auttaa kehittämään pedagogisia prosesseja ymmärtävämmän oppimisen suuntaan.
Kiitos kommentista ja käytännön ongelmakohdan tiivistämisestä – ei siis opetusta oppikirjan vaan oppimisen ehdoilla. Toivottavasti tuleva OPS antaa enemmän mahdollisuuksia ja ”selkänojaa” tähän kuin nykyinen.
Kiitos kirjoituksestasi! Osui hyvään saumaan, kun aihetta liippaavaa keskustelua käydään parhaillaan myös omassa blogissani
http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/09/opettajaopinnot-hienot-mutta-hyodyttomat.html
Niiden, jotka haluavat pedagogisten mallien ymmärtämisen lisäksi myös saada selkänojaa niiden käyttöönottoon kannattaa lukea myös tänään julkaistava teksti Tehoa täydennyskoulutukseen, sekä liittyä sankoin joukoin asiaa palvelemaan perustettuun Facebook-ryhmään Täydennyskoulutuksesta inspiroituneet! (lisätietoa blogissa).
Tästä sitten koulutuksen hyödyntäjien verkkoheimoa muodostamaan!
Kiitos kommentista! Osui tosiaan aiheet lähelle toisiaan, tai paremminkin toisiaan täydentävästi. Kävin vuorostani kommentoimassa blogiisi.
Jari: Oikeassa olet, mitä kiireeseen tulee. Alunperin kuva/idea mallista syntyi muutamassa minuutissa, kun valmistelin virikevideota oppimisprosessista eräälle Itä-Suomen yliopiston kurssille. Siksi malli on niin yleinen, koska mitenpä muuten oppimisprosessin voisi kuvata kuin yleisellä tasolla.
Tässä blogikirjoituksessa kirjoitin vain tuon kuvan auki. Lähdeviitteet puuttuvat, koska kirjoitin jutun yhdeltä istumalta ”omasta päästäni” enkä käyttänyt mitään lähteitä saati lainannut jota kuta muuta. Totta kai jokaiselle pikku nyanssillekin löytyy alkuperäiset lähteet, mutta tekstin syntytavan/tekstilajin takia niitä ei siis ole edes ajateltu kirjoittamisen aikana.
Toisaalta ymmärtävä oppiminen ja yhteisöllinen oppiminen ovat mielestäni sen verran alan yleistietoutta, ettei niiden avaamiseen edes tarvita lähteitä. Mutta kuka lähteitäni kaipaa, löytää ne esim. gradustani ylävalikon tuotoksia-sivulta. Jos pitää mainita tärkein lähde, niin se voisi olla vaikka tämä: http://www.nap.edu/openbook.php?record_id=9853&page=R1 (How People Learn: Brain, Mind, Experience, and School, Bransford, Brown, & Cocking, 2000)
Olit mukavasti – jopa hauskasti- tiivistänyt ajatuksesi oppimisprosessin ohjaamisesta ja tukemisesta! Monesta asiasta olen kovasti samaa mieltä, mutta yhteistoiminnallisuuden olit mielestäni ymmärtänyt kovin kapeasti. Yhteistoiminnallisia menetelmiähän on lukemattomia (ei siis vain usein viitattu palapelimalli) ja niissä on olennaista, että kaikkien ryhmäläisten panosta tarvitaan yhteisen tehtävän ratkaisuun tai yhteisen tuotoksen laatimiseen. Olennaista yhteistoiminnallisuudessa on nimenomaan yhteinen tekeminen. Jos kyse on palastellusta yksilösuorituksesta, ei mielestäni voida puhua yhteistoiminallisuudesta. Tässä mielessä yhteistoiminnallisuus tulee hyvin lähelle käsitystäsi yhteisöllisestä oppimisesta.
Hauskaa, että tällaista keskustelua käydään! Kiitos ajatuksia herättävästä avauksesta!
Kiitos kommentista. On totta, että näitä käsitteitä ymmärretään monella tavalla. Käytännössä erot eivät välttämätät ole merkittäviä ja joidenkin mielestä tarkka erottelu on jopa turhaa. Mutta kun nostit aiheen esille, niin jatkan siitä..
Yhteistoiminnallisen oppimisen ymmärrän juuri noin kuin esität, että ”kaikkien ryhmäläisten panosta tarvitaan yhteisen tehtävän ratkaisuun”, mutta se ei vielä edellytä yhteisen tavoitteen muodostamista, jaettua vastuuta koko työskentelystä eikä yhteisöllistä tiedonrakentelua. Sen sijaan yhteistoiminnallisessa oppimisessa korostetaan ns. positiivista keskinäistä riippuvuutta eli sitä, että ryhmän jäsenten menestyminen riippuu toisistaan vaikkapa niin, että yksi opettaa tietyn osa-alueen muille – kuten mainitsemassasi palapelimallissa.
Toki parhaimmillaan yhteistoiminnallinen on myös yhteisöllistä, jolloin oikeampi käsite olisikin yhteisöllinen oppiminen. Yhteisöllistä työskentelyä kuvaa hyvin se, että yhteisesssä tuotoksessa on lopulta jopa mahdotonta osoittaa, mikä osa oli kenenkin ryhmän jäsenen tuotos, koska kaikki ovat yhtälailla osallistuneet tiedonrakenteluun.
Jos haluat konkreettisen esimerkin eroista, niin sellainen oli helppo tehdä Etherpad-ohjelmalla, kas tässä: http://muistio.tieke.fi/svD3TwGHgx
Ihan omasta päästäni en tätä eroa ole keksinyt, vaan nojaudun tältä osin esim. Hakkaraisen, Longan ja kumppaneiden tutkivan oppimisen kirjoissaan esittämiin käsitteiden määrittelyihin.
Kiitos keskustelun jatkosta :)! Aina välillä törmää esittämääsi kapeaan käsitykseen yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Esimerkiksi mainitsemassasi palapelimallissa tällöin harmillisesti sivuutetaan menetelmän viimeinen – ja olennainen – osa: yhteisen tehtävän tekeminen, yhdessä ryhmänä, yhteisöllisesti. Tämä menetelmän viimeinen vaihe edellyttää ”yhteisen tavoitteen muodostamista, jaettua vastuuta koko työskentelystä sekä yhteisöllistä tiedonrakentelua”. Tämä viimeisen vaiheen tuotos voisi hyvinkin näyttää siltä kuin olit Etherpad-ohjelmalla demonnut: siis yhteisöllistä yhteiskirjoittamista, jossa yksilösuoritukset eivät erotu. Yhtä hyvin viimeisen vaiheen tuotos voi olla yhdessä työstetty ja rakennettu näytelmä, video, demo, posteri tmv. Tästä yhteisestä tuotoksesta yksittäisen ryhmänj äsenen osuutta on mahdotonta erottaa. Oma lukunsa on vielä se, että palapelimalli on todellakin vain yksi yhteistoiminnallisen oppimisen vähintäänkin kymmenistä eri menetelmistä.
Ihan omasta päästäni en minäkään näitä keksi ;). Kannattaa tutustua yhteistoiminallisen oppimisen alkuperäislähteisiin. Suomenkielisistä voi lämpimästi suositella Sahlbergin ja Sharanin Yhteistoiminnallisen oppimisen käsikirjaa. Siinä tulee hyvin ilmi, että yhteistoiminnallisia menetelmiä on hyvin monenlaisia ja niissä korostetaan yhteistoiminnallisen oppimisen eri periaatteita (joita ovat manitun keskinäisen positiivisen riippuvuuden lisäksi
avoin ja monipuolinen vuorovaikutus, vastuu omasta ja toisten oppimisesta
yhteistyötaidot, ryhmän ja oman toiminnan arviointi). Osa menetelmistä painottaa nimenomaan vuorovaikutuksen lisäämistä ja harjoittelua, osa taas ryhmän toiminnan yhteistä arviointia ja kehittämistä, osa yhteistoiminnallista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista jne. Osa on suppeampia, osa laajempia.
Tällainen keskustelu on kiinnostavaa :)! Se voi auttaa (ainakin keskustelijoita itseään 😉 kirkastamaan, mikä erilaisissa lähestymistavoissa on olennaista. Yhteistoiminnallista ja yhteisöllistä tiedon rakentamista siis… ;)?
Tulipas paljon hymiöitä tuohon kommenttiin… 😉 Piti vielä sanoa, että yhteisöllisellä oppimisella viitataan usein myös tietyssä yhteisössä (esim. työyhteisössä) tapahtuvaan oppimiseen. Yhteisöllistä oppimista käytetään tässä merkityksessä paljon työyhteisöjen kehittämistä koskevassa keskustelussa.
Niin, tuolloin tosiaan mennään yhteistoiminnallisesta yhteisöllisen oppimisen puolelle kuten itsekin esimerkeissä toit esin. Eli olisi käsitteellisesti täsmällisempää puhua silloin yhteisöllisen oppimisen malleista/menetelmistä kuin yhteistoiminnallisen.
Tarkoitan sanoa, että puhumme loppujen lopuksi samasta asiasta, vaikka haluat kattaa ”yhteistoiminnallisella” myös ”yhteisöllisen”, mitä se ei tarkkaan ottaen pidä sisällään. Ts. on yhteistoiminnallisia menetelmiä, jotka eivät sisällä varsinaista yhteisöllistä työskentelyä.
Mutta näitä tosiaan käytetään rinna rinnan ja iloisesti sekaisinkin, eikä arkikielessä ole relevanttia tehdä näin tarkkoja eroja.
Kiitos itsellesi. 🙂
http://tarmo.fi/blog/2008/10/tutkivan-oppimisen-etenemisen-kaavakuva/
Lieneekö tämä tuttu?
Kyllä on tuttu. Ei ole sattumaa, jos huomaat yhteisiä piirteitä tutkivassa oppimisessa ja tässä mallissa tai mun teksteissä muutenkin – pitkälti samoista taustateorioista on kyse. 🙂
Teen väitöstutkimusta opetussuunnitelmasta ja informaatiolukutaidosta. Sen verran haluan tuota kaaviota kommentoida, että siitä puuttuu juuri se, minkä olen havainnut olevan heikoilla juuri analysoimassani OPSissa: eli tiedon synteesi tiedonhaun jälkeen. Pelkään pahoin, että tuossakin kuviossa ns. ”tuotos” jättää tuon tiedon pohtimisen tiedonhaun jälkeen hieman jalkoihinsa ja silloin saamme niitä copy/paste vastauksia kun tähtäämme ”tuotokseen” enemmän kuin tiedon konstruointiin ja oppimiseen esittelyyn. Informaatiotieteilijän vaatimatonta mielipidettä saa kommentoida.. 🙂
Kiitos kommentista; tärkeä näkökulma. Oikeastaan tavoitteeni mallia kirjoittaessa oli juuri päinvastainen, sillä mallilla kokonaisuutena pyrin tuomaan esille prosessimaisen tiedonrakentelun/konstruoinnin, jossa tietoa rakennetaan osaltaan tiedonhaun mutta ennen muuta oppijoiden keskustelun ja eri tahoilta saadun palautteen pohjalta. Yhteisöllisellä tiedonrakentelulla tarkoitan toimintaa, jonka tuloksena ei ole copy/paste-tekstiä, vaan oppijoiden yhdessä monessa vaiheessa työstämä tuotos, josta on loppujen lopuksi vaikea erottaa eri oppijoiden ajatuksia, koska kaikki ovat osallistuneet kokonaisuuden tekemiseen ja myös muokanneet/työstäneet toistenkin aloittamia kohtia.
Yritän kiteyttää näkökulmani:
– Tiedon luominen on tehokkainta oppimista.
– Käsitteellistä oppimista tapahtuu, kun tietoa käsitellään eri tavoin (esim. argumentointi, keskustelu, yhteisen tuotoksen työstäminen).
– Oleellista ei ole lopputulos, vaan miten se tehdään. Tuotos tehdään vain, koska sitä tekemällä opitaan asioita, käynnistetään ja saadaan aikaan oppijoiden välistä keskustelua, kriittistä arviointia, kysymysten pohdintaa ja muita ymmärtävän oppimisen kannalta tärkeitä ajattelun prosesseja.