Tänään monen sosiaalista mediaa aktiivisesti käyttävän illuusio Pekka Haaviston suuresta suosiosta murentui. Sosiaalisessa mediassa kun on voinut helposti luoda itselleen mielikuvan, että Haavisto olisi voinut voittaa vaalit – vaikka jo ensimmäisen kierroksen lukemat osoittivat sen käytännössä toivottomaksi.
Source: flickr.com via Tuija on Pinterest
Kyseessä on sosiaaliselle medialle tyypillinen volyymiharha: some voimistaa pienenkin joukon äänen niin voimakkaaksi, että se alkaa kuulostamaan isomman ryhmän ääneltä. Muutosta haluavat ovat aina äänekkäimpiä.
Twitterissä @laurakarppinen kuvasi tilanteen osuvasti:
Äänestään kertovista FB-kavereista 95% on ollut Haaviston kannalla. Yli puolet tosin ei ole kertonut.
Kaikkein vahvin volyymiharha on koko kansaa koskevissa näkemyksissä. Sosiaalisen median kautta kuuluu yksinkertaisesti kovimmin niiden ikäryhmien ääni, jotka sitä käyttävät eniten. Tällä hetkellä merkitsevä ”ikäraja” on 45 vuotta: sitä nuoremmista yli puolet käyttävät yhteisöpalveluja ja sitä vanhemmista alle puolet. Yli 18-vuotiaita suomalaisia on Facebookissa 1 744 240 ja heistä alle 45-vuotiaita on 1 470 420 eli 84% (lähde: Facebookin mainoskone).
Sosiaalinen media ei siis ole edustava otos suomalaisista ja lisäksi megafoni-efekti vääristää sen välittämää kuvaa todellisuudesta entisestään.
Totta kai sosiaalisen median kautta saa ”oikeaakin” tietoa – kunhan muistaa edellä mainitun. Esimerkiksi Haaviston pääsy toiselle kierrokselle näkyi ensin sosiaalisessa mediassa ja vasta sitten gallupeissa. Haavisto saavutti sosiaalisen median osalta tavallaan jo ensimmäisellä kierroksella sen, mikä oli tavoitettavissa – etenkin, kun myös Niinistö käytti sosiaalista mediaa tehokkaasti. Toisellakin kierroksella Facebookin käyttäjien aktiivisuudesta tehty ennuste osui lähes samaan lopputuloksen kanssa.
Yhteenvetoa sosiaalisen median merkityksestä vaaleissa
Vaikka sosiaalinen media ei lopulta näyttänyt ”ratkaisevan vaaleja”, niin sen merkitys oli valtava. Haavisto-ilmiöllä oli siinä iso osuutensa, koska hänen kannattajansa olivat netissä kiistatta äänekkäimpiä, mutta myös muut ehdokkaat käyttivät sosiaalista mediaa aktiivisesti. Poikkeuksena tästä oli Timo Soini, joka joutunee tarkistamaan mielipidettään sosiaalisesta mediasta seuraaviin vaaleihin. Kuten muuten moni muukin.
Kuitenkin vielä suurempi merkitys on ollut sillä, että ihan tavallisilla äänestäjillä on ollut luonteva ympäristö mielipiteensä kertomiseen ja keskustelujen käymiseen. Ympäristö eli netti sinänsä on ollut olemassa jo pitkään, mutta se on ollut vain harvojen käytössä ja hekin ovat aiemmin hajautuneet lukuisiin eri verkkopalveluihin. Nyt etenkin Facebookin yleistyminen merkitsi sitä, että suurella osalla äänestäjiä oli yksi ja yhteinen keskustelupaikka.
Niinistön ja Haaviston Facebook-sivujen tykkääjäkilpailu oli luku sinänsä, mutta poliitttinen keskustelu kantautui myös jokaisen käyttäjän omalle seinälle tai vähintään kavereidensa seinille. Loppujen lopuksi some oli niin tehokas väline vaalikampanjointiin, että aktiivisimmat vaalityön tekijät alkoivat ärsyttämään osaa muista käyttäjistä. Osittain perinteisen median kritiikki ”somen tyhmistyttävästä vaikutuksesta” oli aiheellista: kukaan ei valitse ehdokastaan ”äänestä XX:ää, se on paras!” -kommenttien innoittamana. Sen sijaan monen äänestyspäätökseen vaikutti takuulla myös netissä käydyt asialliset keskustelut ehdokkaiden hyvistä ja huonoista puolista.
Toinen merkittävä kanava näissä vaaleissa oli Twitter, joka toi vaalitentteihin uudenlaisen vuorovaikutuksen. Ja tällä tarkoitan pääasiassa Twitterin käyttäjien välistä keskustelua, mutta toisella sijalla tulee se, miten YLE ja MTV3 ottivat Twitter-kommentit mukaan tentteihin – parhaimmillaan myös suoria kysymyksiä ehdokkaille. Kiinnostavaa on myös se, että Twitterissä vaaleihin liittyvä keskustelu ja vaalitentit keskittyivät yhdelle kanavalle eli #vaalit2012-hashtagiin. Onneksi MTV3 ja YLE eivät jakaneet keskustelua omille hashtageilleen, vaan sen sijaan molempien talojen edustajat osallistuivat aktiivisesti keskusteluun myös toisen talon pitämissä vaalitenteissä. Itse asiassa näyttää siltä, että toimittajat ovat Twitterissä yliedustettuina, mikä aiheuttaa omanlaisensa ”vääristymän” – eli Twitterin merkitys julkisessa keskustelussa on kokoaan suurempi. Sosiaalinen media onnistui siis näissä vaaleissa yhdistämään paitsi tavallisia äänestäjiä myös perinteisen median toimijoita.
Lopputulos on, että yhteiskunnallisesti kantaa ottava keskustelu lisääntyi sosiaalisen median vaikutuksesta valtavasti ja eniten juuri nuorten kohdalla, joiden poliittisesta passiivisuudesta on oltu huolissaan. Odotan mielenkiinnolla, miten tämä näkyi nuorten äänestysprosentissa. Joka tapauksessa voidaan sanoa, että sosiaalinen media oli näiden vaalien toinen voittaja.
Edit 6.2.2012: Tätä juttua lainattiin tänään TV2:n Suora linja -ohjelmassa, katsottavissa YLE Areenasta.
LEHMÄTKIN LENTÄIS 
Ylen vaalilähetyksessä otettiin esille myös se näkökulma, että verkko auttoi tavoittamaan ihmisiä, jotka innostuivat antamaan pieniä lahjoituksiaan ehdokkaiden kampanjaan, tehden näin ehdokkaat vähemmän riippuvaisiksi isoista rahoittajistaan. Asialla voi olla merkittäväkin demokratiaa vahvistava vaikutus, studiossa arvioitiin.
Hyvä pointti!
Ja kiitos kuvasta, Tuija. 🙂
Tämähän on ilmiselvää nettivihaa Saulia vastaan, hyi hyi vihaiset netinkäyttäjät. Toivottavasti edes sentään Elisa oppii filtteröimään oikeat äänet seuraaviin vaaleihin mennessä..
Muuallakin kuin somessa on inhimillistä, että ihminen hakee tukea ajatuksilleen ja ympäröi itsensä samanmielisillä. Vaikka ennen pitkää somessa olisikin edustavampi otos kansalaisista, se tuottaa useimmille itse valittua ja suodatettua viestivirtaa todellisuudesta.
Käytännön vaalityössä syntyy samalla tavalla värittynyt kuva todellisuudesta, ns. ’tuntuma kentällä’. Monen mielestähän gallupit ovat ihan väärässä. Vaaleissa menestyneellä tuntuma sitten jälkikäteen osoittautuu oikeaksi, mutta menetelmä ei silti ole kovin luotettava.
”Vaikka sosiaalinen media ei lopulta näyttänyt “ratkaisevan vaaleja”, niin sen merkitys oli valtava.”
”Valtava” lienee varsin mahtipontinen ja abstrakti ilmaisu. Vai oliko tähän olemassa jotakin statistiikkaa osoittamaan sitä merkitystä?
Jan: Jos olet seurannut julkista keskustelua viime aikoina, niin sosiaalisen median on nähty tehneen näistä vaaleista erilaiset verrattuna aiempiin vaaleihin, kun ”massat ovat osallistuneet”. Lisäksi moni muukin kuin minä näki Haaviston pääsyn toiselle kierrokselle tapahtuneen juuri sosiaalisen median ansiosta.
Jos lukuja haet, niin riittääkö yli 100 000 tykkääjää sekä Niinistön että Haaviston Facebook-sivuilla? Kts. http://pagedata.appdata.com/pages/facebook/-/112733662097410+119610058074166
Tai tuhannet pienlahjoittajat etenkin Haavistolla? Kts. http://www.ts.fi/online/kotimaa/305883.html
Tai YLE:n julkaisemat vajaat tuhat twiittiä eilisessä lähetyksessään? Kts. http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/02/twitter-kommentointi_vilkasta_tuloslahetyksissa__myos_vastavalittu_presidentti_twiittasi_kiitokset_3233724.html
Joten kyllä ”valtava” oli minusta ihan sopiva ilmaisu, vaikkakin abstrakti ja mahtipontinen.
Väitän, että some ratkaisi vaalit – se auttoi Haaviston nousemaan ekan kierroksen kakkoseksi?
Ja toki se mahdollisti tasaväkisen kilpailun, kun vaalitukea saatiin kerrytettyä tehokkaasti.
Somella on merkitystä, mutta se ei ole kuin osa totuutta.
En usko, että Haaviston kannattajat missään harhassa elivät – onhan joka tapauksessa selvää, että kampanjan aikana pitää hehkuttaa mahdollisuuksia. ”Äänestä Pekka häviöön” ei varmaan oikein toimisi, eikä tappiomieliala muutenkaan. En siis vetäisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kampanjan aikana annetuista voitonvarmoistakaan lausunnoista. Uskoisin myös, että näissä vaaleissa oli monelle kyse tuen antamisesta tietylle arvomaailmalle riippumatta siitä, oliko mahdollisuuksia voittoon vain ei.
Ei varmasti voi yleistää, mutta kyllä moni on kertonut netissä, että odotti ihan erilaisia lukemia. Veikkailipa jotkut jo ennen tuloksia Haaviston voittavan täpärästi, mikä tuskin oli enää vaalityötä. Muutenkin oli yleisesti havaittavissa ”mitä jos sittenkin” -ilmapiiriä/jännitystä ja mediakin uutisoi tulosten julkaisun jälkeen, että ”yllätystä ei tullutkaan”.
Hmm. Tässä kärsii nyt itsekin helposti volyymiharhasta, kun yrittää arvioida, kuinka moni uskoi ja kuinka moni ei =:] Enpä nyt mene varmaksi sanomaan mitään. Oma ilmiönsä on kylläkin myös se, mitä ”usko oman ehdokkaan mahdollisuuksiin” tarkoittaa vaaleissa – varmaan vähän eriä kuin se, että kukin taustaryhmä pitäisi oman ehdokkaan voittoa varsinaisesti todennäköisenä. Silti tällainen kuva on vähän pakko antaa.
Kyllä, minulla on hatara mielikuva, että olisin ohimennen seurannut mainitsemaasi keskustelua. En ilmeisesti kuitenkaan riittävässä määrin, sillä en ole toistaiseksi havainnut missään ns. mutu-tietoa syvällisempää informaatiota mistä nähtäisiin, tai voitaisiin edes perustellusti arvioida, että miten (jos mitenkään) ”tykkääjät” ja muu ns. SOME-hälinä korreloi äänestyskäyttäytymisen kanssa. Ymmärsin siis mainitsemasi valtavan merkityksen nimenomaan koskevan äänimääriä. Pahoittelen jos ymmärsin kirjoituksesi väärin.
100.000 ”tykkääjää” per ehdokas, muutama sata tonnia lahjoituksia ja YLE:n julkaisemat twiitit eivät ainakaan minulle kerro mitään siitä, että mikä (jos mikään) efekti näillä oli äänimääriin.
Jep, taisin lopettaa kirjoituksen siihen, että on kiinnostavaa nähdä, oliko tällä nuorten aktivoitumisella netissä vaikutusta heidän äänestysintoonsa.
Niin, mikä vaikutus somella, tv- ja lehtimainoksilla, kavereiden suosituksilla ja ylipätään millään kampanjoinnilla on äänimääriin? Ainakin ehdokkaiden taustajoukot käyttävät siihen tuhottomasti rahaa, joten kai sillä jonkun mielestä jotain vaikutusta on. 😉
En ole missään määrin ekspertti tällä sosiaalisen median saralla, mutta olenkohan kovinkin väärässä mikäli totean, että mainitsemasi volyymiharhaisuus ei ole kiveen kirjoitettu vaan elastinen?
Jos amatöörimäinen päätelmäni olisi oikea, niin eikös se tarkoittaisi silloin sitä, että Haaviston voitosta muodostetun illuusion lisäksi, samaan kategoriaan kuuluvaa harhaisuutta voisi olla illuusio sosiaalisen median valtavasta vaikutuksesta äänimääriin? 😉
Taisin tekstissä jo selittää, mistä se volyymiharha syntyy: siitä, että some saa pienenkin ryhmän äänen kuulostamaan ”kovemmalta” ja lisäksi sitä vääristää somen käyttäjien painottuminen nuorempiin ikäryhmiin.
En ole väittänyt, että sosiaalisella medialla olisi ”valtava vaikutus äänimääriin”. Sitä ei ole kukaan vielä osoittanut. Kannattaa lukea uudestaan tarkemmin.
Kaikki some-hörhöilevät konsultit ja viestintäihmiset toki tiesivät asian jo ennen vaaleja, jos kerran hommansa hallitsevat, …vai eikö? Silloin nämä johtopäätökset olisi voinut vetää vaalien alla ja somessa kertoilla vaan, kenen standillä kävit ryystämässä munkkikahvit tai hernorokka-lounaalla.
Toin tuon volyymiharhan esille Twitterissä jo viikko sitten, kun Haaviston voitonmahdollisuuksiin näytettiin uskovan somessa kovastikin, vaikka gallupit näyttivät ihan muuta: http://twitter.com/#!/hponka/status/164123291647348737
Luonnollisesti piti odottaa tuloksiin asti, että harha osoittautui varmuudella siksi mitä se olikin.
(Kommentoijalla taisi olla jokin väärinkäsitys allekirjoittaneen taustasta. Minun taustani löytyy tuolta esittely-sivulta.)
Mainio kritiikki, kirvoitti muutaman ajatuksen:
1. Haaviston kannattajat, nuo medialukutaidottomat idiootit?
Varsinkin Facebook-kritiikissä ollaan nyt tarkasteltu sitä, minkälaisen äänen kenenkin kaverikunta sai aikaan, ja miten se on loi harhakuvan mahdollisesta vaalivoitosta.
Nimenomaan Haaviston mahdollisesta vaalivoitosta, sillä suurin osa Niinistön kuppikunnastahan ei sosiaalisessa mediassa hillu (?).
Nyt lähes kaikesta SOME-kritiikista saa sellaisen käsityksen, että Haaviston kannattajien käteen jäi vain murentunut harhakuva, kun taas ne harvat Niinistön fanit kaikkine ns. tilastoineen ja faktoineen olivat koko ajan täysin tietoisia lopputuloksesta.
Käännetäänpä kiveä.
Tosiasiassa myös Niinistön SOME-klubin puntti tutisi heikkoina hetkinä.
Tällöin sosiaalinen media täyttyi materiaalista, joka loi tietynlaista, ärsyttävääkin hurmosta – yhtä idioottimaista ja harhaanjohtavaa kuin Haavistonkin kannattajien kanavoima vaalitunnelma tänä kosketusnäyttöjen vuonna 2012.
Hävinneen ehdokkaan kannattajia ollaan nyt kohdeltu ehkä turhankin ankarasti.
50-50 veikkauksissa toiset voittavat, toiset häviävät. Ketään ei voi syyttää harhaluuloiseksi siitä, jos luuli kummallakin ehdokkaalla olevan jossain vaiheessa yhtäläiset mahdollisuudet voittaa. Suomessa moisen tilanteen pitäisi sentään olla mahdollista.
Varmasti moni niin kakkoslainen kuin kutoslainenkin ymmärsi, että kyse ei ole vain kolikonheitosta.
2. Ei se pöytä, vaan se seura!
Jussi Pullinen vertasi blogissaan SOMEa ja baaripöytiä: http://www.hs.fi/kotimaa/Kupla+etsii+presidentti%C3%A4/a1305554686510
Vertaus toimii jokseenkin hyvin: SOMEssa jokainen valitsee piirinsä itse, kuten tässäkin blogissa on joskus todettu.
Tosin eroa sosiaalisen median ja baarien välillä löytyy. Kapakan pöytiin tulee tuskin tulevaisuudessakaan tarjoilijaa, joka suosittelee oluen tilaajalle puolukkamehua ihan vain siksi, että se olisi tälle hyväksi. Ovimies ei myöskään hae kadulta oikeistolaista taloustieteilijää radikaaliin vasemmistokuppilaan selittämään asiaa omalta kantiltaan.
Sosiaaliseen mediassa tietynlainen vastakkaisen näkökulman tarjoava sovellus on täysin mahdollinen – mieltymyksiä osataan jo suositella, miksei siis pian myös inhokkeja?
SOMEssa on potentiaalia avoimen keskustelun alustaksi – eri asia on, alammeko itse valitsemaan seuramme monipuolisemmin, vai jätämmekö homman virtuaalisille suosittelijoille.
—
Ja hei, olihan meillä ihan ok vaali!
Kiitos kommentista ja hyvistä pointeista!
Mutta, eikö tässä juuri ole se harha: ”Nimenomaan Haaviston mahdollisesta vaalivoitosta, sillä suurin osa Niinistön kuppikunnastahan ei sosiaalisessa mediassa hillu (?).”
Niinistöllä oli Facebookissa lähes saman verran tykkääjiä kuin Haavistolla, joten se siitä väitteestä. Ei somen käyttö katso poliittista suuntautuneisuutta, vaikka kukin ryhmä haluaakin ajatella niin mielellään.
Sama koskee usein vastaantullutta lausetta ”suurin osa Facebook-tutuistani on Haaviston kannattajia.” Tuskinpa monikaan oli oikeasti laskenut, pitikö väite paikkansa, vaikka siltä varmasti tuntui. Tekstissä siteeraamani Laura Karppisen toteamus on osuva: ”Äänestään kertovista FB-kavereista 95% on ollut Haaviston kannalla. Yli puolet tosin ei ole kertonut.”
Ja on totta, että harha puri myös Niinistön kannattajiin. Itsekin myönnän pohtineeni, että ”mitä jos Haavisto yllättää sittenkin”. Siitähän harhasta juuri on kyse: se saa näyttämään epätodennäköisen mahdolliselta.