Lasten kännykät, ruutuaika ja mediankäytön pelisäännöt

13Hel20

Olen tällä ja viime viikolla pitänyt kaksi koululaisten vanhemmille suunnattua luentoa lasten ja nuorten kännyköiden, somen ja pelien käytöstä Oulun seudulla. Tämän viikon tiistaina oli luento Muhoksella ja viime viikolla Iissä. Ensiksi mainitun esitys alla:

Avaa esitys SlideSharessa

Kummassakin tilaisuudessa puhutti varsinkin TikTok-videopalvelu, joka on paitsi globaalisti kovassa nosteessa, Suomessa etenkin alakouluikäisten suosiossa. Tässä esimerkkinä DNA:n koululaistutkimuksen tulos viime kesältä:

lapset-sovellukset-dna-2019.PNG

Kyselyn mukaan TikTok oli etenkin 10-11-vuotiaiden suosiossa. Sama ”tuntuma” on kyselyiden ulkopuoleltakin.

Tosin DNA tai kyselyn toteuttanut Nepa-tutkimusyritys oli liittänyt raporttiin (s. 40) huomautuksen, että TikTokin vähäisempi käyttöaste yli 11-vuotiailla saattaisi johtua siitä, että vastaajina olevat vanhemmat eivät tietäisi sen käytöstä nuorilla. Mikä kieltämättä voisi ollakin hyvä selitys, sillä teinien kohdalla ei niinkään ole enää selvää, että vanhemmat tietäisivät, mitä sovelluksia kännyköissä on.

TikTokista on kuulunut useita varoittelevia uutisia siitä, miten alaikäiset ovat joutuneet palvelussa seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Palvelun virallinen ikäraja on 13 vuotta, mutta sisältönsä ja kommenttiensa puolesta sopiva suositusikä sille olisi mielestäni 17 vuotta – eli sama, joka on useimpien vastaavien sovellusten suositus App Storessa.

Kokosin esitykseen lyhyen listan muistakin sovelluksista, joiden ikärajan kanssa kannattaa olla tarkkana sekä harkita ja keskustella lapsen kanssa kahteen kertaan senkin jälkeen, kannattaako niihin mennä. Syynä on lapsille sopimaton sisältö, palvelussa ilmennyt häirintä tai kiusaaminen.

some-lapset-ole-tarkkana-lista-2020.PNG

Suosittelen katsomaan jokaisen uuden lapselle tai nuorelle asennettavan sovelluksen tarkemmat sisältövaroitukset App Storesta. Jos käytössä ei ole Applen laitetta, sovellusten kauppasivut löytyvät googlettamalla. Valitettavasti Google Playssa ei ole yhtä kattavia tietoja ja selkeät suositusiät puuttuvat. Googlen varoitus lapsille sopimattomasta sisällöstä on lyhykäisyydessään vain ”vanhempien valvonnassa”.

Lisäksi luonnollisesti koulutuksissa puhuttiin paljonkin peliriippuvuudesta ja ruutuajasta. Kävi selväksi, että Fortnite on edelleen suurin murheenkryyni vanhempien näkökulmasta – kiitos sen kyvylle tuottaa tasaisesti uutta sisältöä peliin.

Kirjoitin syksyllä laajahkon artikkelin ruutuajasta Mannerheimin lastensuojeluliitolle. Siksi en toista aihetta tässä, vaan suosittelen lukemaan artikkelin alasivuineen MLL:n sivustolta. Blogin puolelta löytyy lisäksi aiempi vertailu ruutuaikasovelluksista.



No Responses Yet to “Lasten kännykät, ruutuaika ja mediankäytön pelisäännöt”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: