Yritin keksiä otsikkoon nasevan väännöksen flipped classroomista.
Flipped classroom eli suomeksi käänteinen luokkahuone (myös käänteinen opetus/oppiminen) tarkoittaa sitä, että opettaja jakaa luentonsa etukäteen opiskelijoiden katsottavaksi esim. YouTube-videona, jolloin opettajalla jää tunnilla enemmän aikaa vuorovaikutukseen opiskelijoiden kanssa.
Matkan varrella flipped classroomiin on liitetty jos jonkinlaista tämän hetken muotisanaa, mutta tuota se tarkoittaa.
Ideahan on mahtava: kun ollaan yhdessä koolla, niin aikaa ei kannata tuhlata siihen, että yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Ja opettajat tekemässä videoita nettiin – saataisiin opettajat vihdoinkin jakamaan tietoaan avoimesti! Natsaa myös hyvin viimeisimmän teknologian kanssa: videot näkyvät kätevästi niin mobiilisti kuin tableteillakin.
Flipped classroom näyttää iskeneen suoraan kultasuoneen. Siksi se leviääkin nyt opettajilta toisille ja se on kuuma puheenaihe kaikkien TVT:stä kiinnostuneiden opettajien ja opetuksenkehittäjien keskuudessa. Tätähän kaikki opettajat haluavat ehdottomasti tehdä, eikö niin?
No, ei aivan, ikävä kyllä. Painetaan tässä kohtaa vähän jarrua ja vaihdetaan analyyttisempi vaihde silmään.
Realisti sisälläni kuiskii, että moni opettaja kysyisi ensin pari kysymystä:
- Pitäisikö ne videot tehdä palkattomalla ajalla?
- Mitä hyötyä olisi opettaa asiat kaksi kertaa: ensin videolla ja sitten uudestaan koulussa?
Saattaisipa joku huomauttaa myös siitä, että koululla on yksi ainoa videokamera, niin pitäisikö kamerakin ostaa itse. Ja mitä OAJ:kin tästä sanoo.
Tämä on oikea ongelma: resurssien puute ja jämähtänyt toimintakulttuuri, jossa oman osaamisen jakamisella ei nähdä itseisarvoa.
Toisaalta flipped classroom voi kuulostaa monen korvassa hyvinkin tutulta – kuten minusta, joka erehdyin kyseenalaistamaan idean uutuuden Facebook-keskustelussa mainitsemalla, että käytetäänhän videomuotoisia virikemateriaaleja esimerkiksi ongelmalähtöisessä oppimisessa. Eikä ainoastaan siinä, vaan video + sitä seuraava työskentely -opetusmallia on käytetty jo pitkään monimuoto-opetuksessa. Monimuoto-opetus on sitä, että yhdistetään opetuksessa sekä verkko-opetusta että lähiopetusta. Englanniksi (lähes) samaa asiaa tarkoitetaan käsitteellä blended learning (suom. sulautuva oppiminen), johon viitataan myös flipped teachingin Wikipedia-artikkelissa.
Flipped classroomin idea on nimensä mukaisesti kääntää perinteinen luentopainotteinen opetus päälaelleen. Perimmäinen tarkoitus on aktivoida oppijaa. Suomessa oppijan aktiivista roolia ja aktivoivaa opetusta on korostettu ainakin parikymmentä vuotta. Jos mennään ihan juurille asti, niin kyse on konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä, jonka mukaan ”oppiminen on aktiivista uusien kokemusten ja tietojen sovittamista aiempiin tietorakennelmiin” (lähde). Oppimista siis tapahtuu, kun oppija tekee jotakin opittavaan asiaan liittyvää eli käsittelee tietoja (keskustelemalla, kirjoittamalla, testaamalla, kehittämällä omia teorioita tms.), koska vain siten uusi tieto tulee osaksi aiempia tietokokonaisuuksia. Esimerkiksi itse vierastan koulutuksia, joissa luentoon ei liity mitään työskentelyä.
Flipped classroomin kritiikki luentopainotteisuutta kohtaan on erittäin aiheellista. Konstruktivismin kulmakiviä on, että oppimisen oivallusta ei saa viedä oppijalta pois esittämällä tiedot valmiiksi pureskeltuina kliinisinä faktoina. Symbolinen esitys ei saa edeltää oppijan omaa konstruktiota. Jos opetus nähdään ”tietojen kaatamisena oppijan päähän” eli faktoja luettelevana luentona, niin se on syvällistä oppimista poissulkevaa toimintaa.
Flipped classroomin mukainen luentovideoiden katselu esitehtävinä ei automaattisesti merkitse opetuksen paranemista. (Sen sijana vuorovaikutuksellisen työskentelyn lisääminen suurella todennäköisyydellä merkitsee.) Luennon hyvyys tai huonous konstruktivistisesta näkökulmasta riippuu siitä, onko luennon aikana mahdollisuus oppimisen oivalluksiin – eli miten luento on rakennettu – ja etenkin siitä, millaisen opetuskokonaisuuden osa luento on. Hyvä esimerkki on jo edellä viittaamani ongelmalähtöinen oppiminen, jossa videoluento voi toimia opittavaan aihekokonaisuuteen liittyvien avointen kysymysten, tapausesimerkkien yms. esittämisessä, jonka pohjalta ryhmät asettavat omat ongelmansa, jotka sitten ratkaistaan yhteisöllisen tiedonrakentelun avulla.
Flipped classroom ei siis ole oikotie onneen kuten ei mikään muukaan muotisana saati ”temppuoppi”. Jos se kannustaa useampia opettajia nykyaikaisen oppimiskäsityksen mukaiseen opetukseen (johon sisältyy TVT:n käyttö opetuksessa) – tai peräti ”oppimisen johtamiseen” opettajajohtoisen opetuksen sijasta, kuten Mikko Jordman aihetta sivuten kirjoittaa – niin se on pelkästään mainiota.
Joten ei muuta kuin luokat nurinpäin! Mutta tehdään silti vielä muutakin, koska muuten opiskelijat kyllästyvät pian YouTube-videoihin kuin ainaiseen luennointiin konsanaan. 😉
Lisää flipped classroomista:
- Helpoin tapa kantaa maailmaa harteillaan on seisoa päällään (Ville Venäläinen, respect!)
- The Flipped Classroom Defined
- Khan Academy (lue tästä lisää Wikipediasta)
- Flipped learning network
- Linkkikokoelma flipped classroomista
- Flipped classroom käsiteflipperissä (lisätty 14.4.2013)
P.S. Jos haluaa ”opettaa takaperin”, niin siihen ei ole pakko käyttää YouTube- tai mitään muitakaan videoita. Suomalainen osaaminen on näyttänyt opetuksessa kyntensä, joten suosin tässäkin kohtaa mieluummin suomalaista: videoiden katselun sijasta kannattaa laittaa oppijat yhdessä rakentamaan tietoa siten kuin tieteellinen tieto on alunperinkin kehitetty eli tutkien vaikkapa tutkivan oppimisen mukaisesti. Uuden tiedon luominen on tehokkainta oppimista!
LEHMÄTKIN LENTÄIS 
Hyvä Harto, meinasin kirjoittaa aika lailla samoista lähtökohdista. Se, että Flipped classroomista, tai käännetystä oppimisesta (tms) on tullut trendi, on mainio asia.
Ensinnäkin, toteutukset, jossa asiaa on mahdollista kuvata ja toteuttaa jollain tavalla perinteisiin menetelmiin nojaten (Ts. luento, open demostraatio), ovat helpommin ymmärrettävissä ja leviävät nopeammin (vrt. ns. aktiivitaulut).
Toiseksi, vaikka tässä ei pedagogisesti tai edes välttämättä teknologisesti ole mitään valtavan uutta, niin sosiaalinen media on mahdollistanut tämän(kin) idean leviämisen valtavalla vauhdilla. Me tarvitsemme näitä trendejä/ brändejä – samaa voi sanoa esim. Näkymättömästä oppimisesta. Tämä muutos saa myös opettajat ja muut asiantuntijat tuottamaan materiaalia, jota voidaan hyödyntää sitten opiskelussa.
Oli tosi turhauttavaa väännellä näitä asioita aikoinaan tutkijana, kun leviäminen ja soveltaminen tapahtui niin hitaasti. Monet didaktispedagogisista menetelmistä ovat olleet turhan polkumaisia, (step-by-step to learning..), eivätkä ole ottaneet huomioon oppimisen kaoottisuutta. Kannatan tarkkojen menetelmien sijaan itse pedagogisia ideologioita – olennaisimpana on käynnistää, tukea ja varmistaa, että oppimista tapahtuu yllä kuvaamallasi tavalla. Menetelmät toimivat tietenkin hyvänä mallina ja lähtökohtana.
Suurimmat kompastuskivet Flippedissä liittyy siihen, aktivoiko se oikeasti oppilaita ja tukeeko se informaatiotaitojen ja itseohjautuvuuden/ oma-aloitteisuuden kehittämistä. FL keskittyy siis konkreettisempaan yksittäisten taitojen tai konkreettisten sisältöjen oppimiseen (kuten matemaattinen yhtälö tms), mutta ei välttämättä itsenäiseen/ yhteisölliseen tiedonrakenteluun. Eli jos opettaja antaa valmiit materiaalit, opitaanko myös elinikäisen oppimisen kannalta olennaisia metataitoja? Eräs rehtori totesikin koulutuksessa, että kaikkein vähiten tarvitaan uudenmuotoista ”tauluopetusta”. Sitä FL/FC ei tietenkään tarkoita olla, mutta se voi muuttua sellaiseksi.
Hienoa, että keksitään jotain, mikä vie aktiivista oppimista ja konstrutktiivistä ajattelua käytännön tasolle. Kuten sanot, video ei ole itseisarvo, vaan se, millä tavoin se aktivoi oppimaan. Olen yrittänyt viedä tutkivaa oppimista peruskouluun, mutta kyllä siinä saa yksin pakertaa vain sen oman aineensa sisällä, kun koulun kulttuuri ja rakenteet ei juuri yhteistyöhön ja isompien kokonaisuuksien opiskeluun kannusta. Nyt, kun olen muutaman vuoden tehnyt työtä yrittäjänä-vaikka palaankin takaisin koulutyöhön syksyllä-toivoisin, että materiaalin tuottaminen toisten käyttöön nähtäisiin niin tärkeänä, että siitä voisi laskuttaakin. Aion jatkaa tutkivan mallin mukaista työskentelyä myös lukiossa ja varmasti väsään myös videoita. Teknistä apua joskus kaipaisi, kun on sellaista ikäluokkaa, että lapsuudessa telkkarikin oli ihmeellinen asia. Löytyisiköhän muuten tätä kautta tuohon tutkivaan ajatteluun innostunutta porukkaa? Kyllähän niitä ideoita voi jakaa ilmaiseksikin, kun jokainen sekä antaa että saa.
Morjes!
Mielestäni on tärkeää pitää työkalut ja toisaalta tarkoitus erillään. Video on vain työkalu, samoin kuin oppikirja, laskin, kynä ja paperi. Video ei missään tapauksessa saa olla itseisarvo.
Jos olisi mitä tahansa toimintatapoja, joiden avulla
a) saataisiin paremmin eriytettyä alaspäin ja myös ylöspäin,
b) opiskelijoiden oma-aloitteisuutta ja opiskelumotivaatiota lisättyä
c) yhteisöllisyyttä, yhdessä pohtimista ja kysymyksenasettelua lisättyä (vrt. Conrad Wolfram @ ted.com)
ja jos edellä mainitut vielä saataisiin aikaan opettajan työmäärää ja määrärahojen käyttöä lisäämättä ja oppimistuloksia huonontamatta niin olisitko kiinnostunut?
Tästä on kyse, ei videoiden tai minkään yksittäisen toimintatavan itseisarvoisuudesta. Tekniikka on hyvä renki 🙂
Jihuu:) Tuo kuulostaa liiankin hyvältä! Kysymykset on tosiaan monesti paljon hyödyllisempiä kuin vastaukset. Yhdessä pohtimisessa oikeastaan toteutuu sekä alaspäin että ylöpäin eriyttäminen: se heikoin lenkkinkin saattaa esittää sellaisen ajatuksen, jota fiksummat eivät ole tulleet ajatelleeksi ja ne huiput taas pääsevät toisia opastaessaan testaamaan omia ideoitaan. Mahdollisimman heterogeenisten ryhmien käyttö taitavasti ohjattuna- jotta työskentely olisi oikeasti yhteisöllistä -edistää oppimista ihan varmasti, vaikka tulokset eivät aina olisikaan heti näkyvissä. Kaikkiaan kyse ei niinkään ole tekniikasta, vaan asenteesta. Opettajien ja kouluttajien olisi suostuttava uudenlaiseen rooliin, joka voi olla aika haastavakin. Onhan paljon helpompaa vain ladella opiskelijoiden niskaan kaikki, mitä itse aiheesta tietää, ja teettää sitten vähän tehtäviä. Uudenlaisten toimintatapojen käyttö lisää riskejä: saatat kohdata muutosvastarintaa, joudut ehkä myöntämään, ettet tiedäkään kaikkea, voi syntyä kaaos, ajanhallinta voi kadota ja mitä kaikkea voikaan sattua, kun oppimisprosessi pääsee vauhtiin. Hui!
flipped classroom ja flipped learning ovat eri asioita