Mobiilia ja monilukutaitoa

15Elo17

Kesäloma on taakse jäänyttä elämää ja syyskauden koulutuskeikat päässeet alkuun.

Mobiililaitteet koulunkäynninohjaajan työvälineenä

Viime viikon keskiviikkona olin Pyhäjärvellä pitämässä mobiilaitteiden käytön koulutusta kunnan koulunkäynninohjaajille. Ennen en olekaan pitänyt koulutusta tälle kohderyhmälle. Tuntuu, että koulunkäynninohjaajat ovat jääneet monesti kuin paitsioon tieto- ja viestintätekniikan käytön osalta. Kuitenkin esimerkiksi nuorten sosiaalisen median palvelujen tunteminen ja mobiilisovellusten käyttömahdollisuuksien tunteminen oppimisen tukena ovat heille erittäin hyödyllistä tietoa.

Avaa esitys SlideSharessa

Monilukutaito lukion opetuksessa

Viime perjantaina kävin Keravan lukiolla pitämässä opettajille koulutuksen monilukutaidosta. Aivan kuten peruskoulun puolella myös lukioissa riittävää työtä uuteen OPS:iin sisältyvän monilukutaito-käsitteen haltuunotossa. Käsite on hyvin laaja ja sitä voi katsoa todella monesta eri näkökulmasta.

Omassa näkökulmassani painottuu se, miksi monilukutaito on tullut mukaan opetussuunnitelmiin, ja mihin monessa aihetta käsittelevässä artikkelissa viitataan: varsinkin verkossa uusia tekstilajeja piisaa loputtomiin, ja niitä ei perinteinen äidinkielen opetus yksinään tavoita. Siksi tarvitaan koulutuksen läpilyövää monilukutaidon opetusta, joka sisältää niin uudet luku- ja kirjoitustaidot että sosiaalisia taitoja sekä näiden arviointikykyä.

Avaa esitys SlideSharessa

Aiemman sosiaalista mediaa ja monilukutaitoa käsittelevän artikkelini löydät tästä.

 

Mainokset


No Responses Yet to “Mobiilia ja monilukutaitoa”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: