Olen kyllästynyt siihen, että jauhamme vuosikausia samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Puhun tietenkin tietoyhteiskunnasta, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytöstä, sosiaalisesta mediasta… Ja siitä, että kehitys tapahtuu Suomessa tuskastuttavan hitaasti.
Olemmeko edenneet askeltakaan vuodesta 2005?
Otetaan esimerkki. Vuonna 2005 OPH:n TVT-kehittämissuunnitelmassa asetettiin seuraavia tavoitteita:
1. Oppilaiden ja opettajien tieto- ja viestintätekniikkataidot vastaavat yksilön ja yhteiskunnan tarpeita.
2. Koulutuksen järjestäjät ja koulut hyödyntävät tieto- ja viestintätekniikkaa aktiivisesti omassa toiminnassaan ja toimivat yhteistyössä keskenään hyvien koulutuspalvelujen turvaamiseksi koko maassa niin, että tieto- ja viestintätekniikka toimii koulutuksen tasa-arvon ja laadun kehittämisen tukena osana oppimisympäristöä, opetuksen ja oppimisen tukena. Tieto- ja viestintätekniikkaa tarvitaan sekä lähioppimisen rikastamiseen että etäoppimisen mahdollisuuksien parantamiseen.
3. Kunnissa ja kouluissa on edellytykset tieto- ja viestintätekniikan täysimääräiselle hyödyntämiselle
Yhtä hyvin nämä olisi voitu kirjoittaa tänään ja ne menisivät yhtä täydestä läpi. Kukaan ei edes väitä, että näitä tavoitteita olisi saavutettu.
Itse asiassa täsmälleen samoja tavoitteita löytyy Arjen tietoyhteiskunnan TVT-suunnitelmasta, joka on julkaistu 12/2010 (otteita):
Esitetään tavoitetaso opetustilojen ja opettajan tieto- ja viestintätekniselle varustukselle. Opettajilla ja oppilailla tulee olla käytössään tarvittava ja ajanmukainen välineistö ja pääsy verkkoon.
Sisällytetään tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö osaksi paikallisia suunnitelmia.
Kehitetään opetustoimen ja oppilaitosjohdon osaamista ja informoidaan monipuolisesti tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuuksista ja hyödyistä opetuksen, opiskelun ja viestinnän parantamisessa.
Eli täsmälleen samoja asioita kuin 5-6 vuotta sitten. Arjen tietoyhteiskunnan suunnitelma ehdotuksineen on sinänsä hyvä, mutta ongelma on, että kaikki tämä on keksitty ja suunniteltu lukuisia kertoja tuloksetta.
Oireellista on, että kouluissa noudatetaan edelleen vuoden 2004 opetussuunnitelman perusteita, joissa tavoitteenasettelu on tällä tasolla:
Oppimisympäristön varustuksen tulee tukea myös oppilaan kehittymistä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan jäseneksi ja antaa tilaisuuksia tietokoneiden ja muun mediatekniikan sekä mahdollisuuksien mukaan tietoverkkojen käyttämiseen.
Paino sanalla ”mahdollisuuksien mukaan”. Monessa koulussahan mahdollisuuksia ei ole – tai ne [lue: atk-luokat] ovat vähässä käytössä.
Vuoden 2004 OPS mainitsee tarkemmin vain pari varsinaista taitoa: sähköpostin ja Internetin käytön (heh, eikö sähköposti kuulukaan Internetiin?) sekä tietoverkkojen käytön yksinkertaisessa tiedonhaussa eli sen, että henkilö osaa kirjoittaa hakusanan hakusanakenttään.
Opettajat ovat siis aikalailla omillaan nykyisen tilanteen kanssa. Virallinen linja puuttuu, joten kaikki voivat tehdä mitä huvittaa – jos huvittaa. Useimpia ei huvita, koska opettajilla – uskokaa pois! – riittää tehtävää muutenkin.
Pitäisikö poistaa käytöstä sana ”edelläkävijä”?
Pääongelma on, että nykyaikaisia tieto- ja viestintätekniikan välineitä kutsutaan Suomessa tulevaisuuden välineiksi ja ympäristöiksi, ja niiden käyttöä kutsutaan tulevaisuuden oppimiseksi. Siis niitä, jotka ovat olleet maailmalla käytössä jo vuosia. Näitä ovat esimerkiksi blogit, wikit, käsitekarttatyökalut ja monet muut yhteistyötä ja oppimista tukevat palvelut. Näitä käyttäviä sanotaan edelläkävijöiksi – paitsi, jos henkilö on nuori.
Minä perustin tämän blogin vuonna 2006, jolloin blogit olivat kymmenen vuotta vanha juttu. Ensimmäinen wikiohjelmakin tehtiin jo 1995. Kuitenkin blogit ja wikit ovat monelle opettajalle edelleen täyttä hepreaa. Siitä huolimatta, että asiaan on panostettu vuosikausia.
Opettajia, jotka käyttävät wikejä ja blogeja, sanotaan edelläkävijöiksi, ja heidät temmataan nopeasti jos jonkinlaisten TVT-projektien vetäjiksi, koska moiset edelläkävijät ovat harvinainen luonnonvara. Suomessa edelläkävijä-statuksen siis saa, kun käyttää vuosikausia vanhaa teknologiaa opetuksen tukena.
Mikä sitten on ns. nykypäivää?
Aiheutin keskustelua Twitterissä, kun tokaisin, että Moodle on menneen maailman ohjelma, jota kenenkään ei kannattaisi enää alkaa opettelemaan. Verkko-oppimisympäristöt keksittiin suunnilleen samaan aikaan kuin World Wide Web. Niiden kulta-aikaa oli 1990-luvun loppu ja 2000-luvun alku. Moodle oli ”moderni” oppimisympäristö vuosituhannen vaihteessa. Nyt se on yhtä moderni kuin vuoden 2000 kännykkä.
Sitten, vuonna 2005 keksittiin käsite ”Web 2.0” ja kohta perään ”sosiaalinen media”. Facebook perustettiin 2004. Samaan aikaan yleistyivät helpot blogipalvelut kuten WordPress ja Blogger. Yhtäkkiä kehitys harppasi nopeasti eteenpäin ja Moodlet, Optimat ynnä muut suljetut, kankeat ja vaikeakäyttöiset järjestelmät jäivät yksinkertaisesti sekä teknisesti että varsinkin käyttöfilosofialtaan menneisyyden haamuiksi. Sama koskee esim. multimediaohjelmien työpöytäversioita, joilla ennen nettiä tehtiin hienoja multimediaesityksiä. Tänä päivänä voi jo sanoa, että myös Flash on poistuva teknologia, vihdoinkin.
Mitäkö Moodlen tilalle? Pakettiratkaisujen sijasta kannattaa valita kuhunkin tarpeeseen sopivimmat sosiaalisen median palvelut. Yhteistyötä wikissä, oppimispäiväkirjaa blogeissa, käsitteellistä hahmottamista käsitekarttatyökaluilla jne. Näin jokainen työkalu tukee paremmin nimenomaan sitä käyttötarkoitusta, jota varten ne on tehty – so. parempi tuki oppimiselle, vuorovaikutukselle ja tiedonrakentelulle.
Se teknologiasta. Oleellisempaa on, että helpot julkaisujärjestelmät ja some-palvelut mahdollistivat pari mullistavaa uudistusta ihmisten toiminnassa netissä:
- Tiedon luomisen ja julkaisemisen kenen tahansa toimesta
- Tiedon jakamisen ja nopean välittämisen eteenpäin
- Vuorovaikutuksen, osallistumisen, keskustelun räjähdysmäisen lisääntymisen
- Lyhyesti: ennen näkemättömän avoimuuden ja sosiaalisuuden
Siihen asti oli puhuttu dokumenttien webistä. Nyt puhuttiin ihmisten muodostamista sosiaalisista verkostoista ja yhteisöistä. Kun netissä saattoi tehdä mitä tahansa yhdessä ja yhdistellä eri palvelujen parhaita puolia linkkien, rajapintojen ja upotustoimintojen kautta, aiemmat suljetut järjestelmät olivat auttamattoman jälkeenjääneitä.
Tätä kaikkea on eletty todeksi jo pitkään. Olemme nähneet, että sosiaalinen media on tehnyt avoimuudesta koko yhteiskuntaa koskevan vaatimuksen. Lisäksi siihen on liittynyt monia muita seurauksia, jotka yhdessä ovat pakottaneet yritykset uudistamaan strategioitaan. Muutos on ollut mullistava sanan täydessä merkityksessä.
Mutta. Edelleen meillä on opetussuunnitelman perusteet ajalta ennen sosiaalista mediaa. Opetussuunnitelmien tarkoitus on tähytä tulevaisuuteen. Nyt ne ovat pahasti menneisyyden maailmassa.
Uudet oppimistaidot
Mikään ei ole niin helppoa kuin tulevaisuuden ennustaminen: tulevaisuus tulee meistä riippumatta ja se on erilainen kuin kukaan meistä kuvittelee – silti vähemmän ihmeellinen kuin toivoisimme. Tämän vuoksi tärkeintä on taito oppia uutta. Kuitenkin näemme tulevaisuuteen ainakin sen verran, että sosiaalisissa verkostoissa toimiminen, netissä tapahtuva työskentely ja yhteistyötaidot ovat yhä tärkeämpiä taitoja – kriittistä ajattelua unohtamatta, jota tarvitaan aina ja kaikessa.
Katsotaanpa pari elinkeinoelämän julkaisemaa linjausta. Aloitetaan EVA:n Suora yhteys -raportista:
Yritystoiminnassa sosiaalisen median laaja-alaisin vaikutus koetaan sisäisessä viestinnässä ja toimintatapojen muutoksessa. Uudet tavat jakaa tietoa ja osaamista organisatoristen ja maantieteellisten rajojen yli lisäävät tietotyön tuottavuutta.
Tehokkaisiin ja helppokäyttöisiin viestintävälineisiin ja -palveluihin tottuneet työntekijät vaativat työnantajiltaan entistä parempia työkaluja – ja ovat valmiita turvautumaan kiellettyihinkin keinoihin saadakseen haluamansa välineen.
Läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen perustuvasta strategiasta on tullut sosiaalisen median myötä käyttökelpoinen vaihtoehto liiketoiminnan perustaksi.
Suurimmat hyödyt sosiaalisesta mediasta saavat yritykset, jotka osaavat käyttää sitä hyväksi sekä yrityksen sisäisissä prosesseissa että toiminnassaan asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
On helppo kysyä, miten koulut ovat huomioineet nämä asiat? Asian ymmärtäminen vaatisi aluksi opettajilta omakohtaista riittävän laajaa kokemusta.
Toinen tutustumisen arvoinen ”paperi” on EK:n Oivallus:
Keskeinen edelläkävijyyden kriteeri oli ns. ”toisinajattelu ja -tekeminen” sekä verkostomainen toimintatapa.
Verkosto-osaaminen ilmenee tiedon liikkumisena. kyky ja halu operoida tiedolla vaatii mm. hereillä olemista ja uteliaisuutta ympärillä tapahtuvaa kohtaan. Se vaatii kumppanikseen vuorovaikutusta muiden verkoston jäsenten kanssa. Vasta näiden asioiden toteutuessa voidaan puhua verkosto-osaamisesta.
Design-ajattelun menetelmissä korostuvat prototyypit, kokeilu ja testaaminen – usein myös ns. talonpoikaisjärki.
Ryhmissä tekeminen, toisilta oppiminen ja toisten ideoiden jalostaminen ovat harjoittelua vaativia taitoja. Ne eivät ole tämän päivän vahvuuksia Suomessa. Siksi niitä pitää vahvistaa koulu- ja opiskeluvaiheessa nykyistä systemaattisemmin.
Oppimisen tarkasteleminen luovana prosessina pohjautuu käsitykseen, jonka mukaan oppiminen on tiedon luomista, ei vain sen omaksumista. Luova oppiminen korostaa mielikuvituksen ja mahdollisuusajattelun merkitystä.
Taidot liittyvät kahteen asiaan: siihen, miten ollaan tekemisissä muiden kanssa ja siihen, miten ollaan tekemisissä tiedon kanssa.
ilmiölähtöisyyden puolesta puhuvat sen sijaan uskovat, että kokonaisuus johdattaa ja myös motivoi menemään osien eli yksittäisten tietojen jäljille. Perusteluna nojataan tutkimuksiin, joiden mukaan osaaminen ja asiantuntijuus kehittyvät pikemminkin yhteisön toimintaan osallistumalla kuin muodollista tietoa opiskelemalla.
Tässäkään ei ollut mitään viittä vuotta uudempaa. Harmi vain, että vaikka tietoa on, se leviää hitaasti. Sehän se tässä juuri on ongelma: nykyisin vallalla olevan toimintakulttuurin kehittymättömyys, josta ei olla päästy eteenpäin. Ei millään, ei edes sadoilla projekteilla, jotka ovat nielleet valtavasti rahaa.
Mitä pitäisi tehdä?
P.S. Tämä oli minun kontribuutioni eiliseen kansallisen epäonnistumisen päivään. Epäonnistuttu on ja rankasti. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Kerrankin järkevä tempaus tuo eilinen.
LEHMÄTKIN LENTÄIS 
Eräässä Opetushallituksen tilaisuudessa jokunen aika sitten lounastin suuressa suomalaisessa yrityksessä henkilöstöpuolella johtajana työskentelevän henkilön kanssa. Hän itse edusti iältään itseäni vanhempaa ikäluokkaa. Ja mikä hänen keskustelunavauksensa oli: ”Ylioppilastutkinnossa pitäisi olla ryhmäkokeita ja netti käytössä.” Ja samaa rataa muusta kouluoppimisen kuilusta tämän päivän työelämään. Siis ei tulevaisuuden tietoyhteiskuntaan ja tulevaisuuden kouluihin.
Kouluissa opitaan paljon oikeita asioita, mutta paljon jää oppimatta. Ops ei nytkään rajoita. Jos sen lukee huolella, se nimen omaa antaa paljon mahdollisuuksia toteuttaa sitä opetusta ja oppimista, joka antaa parhaat eväät nuorisollemme elämässä eteenpäin.
Mutta kuten toteat, kun tiukka ohjaus puuttuu, asiat eivät etene. Itse olen tätä samaa miettinyt, sillä on päivän selvää, että nämä tekniset asiat eivät ole vaikeita. Ne oppii jopa lukutaidoton lapsi, joten ne oppii myös akateemisesti koulutettu opettaja. On kyse muusta kuin teknisistä kynnyksistä, mutta niihin vedotaan, vuodesta toiseen.
Bloggasin aiheesta http://opeblogi.blogspot.com/2011/10/vastahangan-vuori-ja-esteiden-suo-miksi.html Kiitos Harto!
Kiitos kommentista, Anne!
Sosiaalisen median opetuskäyttö on niin kauaa tulevaisuutta, kun sitä ei tehdä _nyt_. Ja nythän sitä ei tee kuin pieni (onneksi sentään kasvava) porukka. Näissä on myös aina munakanaongelma: uutta asiaa ei tehdä, koska puuttuu sen käyttökulttuuri, ja sitä ei synny ensiksi mainitusta syystä.
Jatkan vielä tuosta ”Moodle-teemasta”: en sano, että vanhempien verkko-oppimisympäristöjen käyttö olisi jotenkin huono asia. Niitä käyttävät opettajat sentään käyttävät TVT:tä, mikä on todella hienoa! Heidän on suht helppo siirtyä somen opetuskäyttöön. Sen sijaan sanoin, että kenenkään ei ole järkeä enää alkaa harjoittelemaan uutena asiana jo vanhentunutta Moodlea (ja muita vastaavia). Se olisi sama kuin hankkisi nyt ensimmäisen kännykkänsä ja ostaisi 10 vuotta vanhan käytetyn luurin.
Rautalangasta: jos aloitat tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön vasta nyt, niin aloita se sentään tämän päivän välineillä. On ns. resurssien tuhlausta aloittaa vanhoilla välineillä, kun samalla ja pienemmällä vaivalla voi aloittaa ajanmukaisilla välineillä ja opetustavoilla.
Itse käytin ope-opiskelijoiden kanssa tätä menetelmää:
1. ensin tutustutaan Optiman ”ominaisuuksiin” eli lähetämme tekstitiedoston, lähetämme siitä uuden version ja NIMEÄMME uuden version muotoon UUSI_tiedosto (ympäristöhän ei sitä näytä). Lisäksi keskustelemme lyhyesti tekstityökalussa.
2. Sitten esittelenkin miten käytän itse wikejä opintojen toteutuksesa ja harjoittelemme sisällöntuotantoa wikissä. ”Wau! Ompa kätevää! Helppoa! Hyödyllistä”, spontaanit kommentit kaikuvat ympäri luokkaa..
Saattaapa olla niin, että parikymmentä vuotta vielä menee, ennen kuin käsitettä ”uusi tekniikka” ei enää pelätä. Itsekin, itseoppineena tvt-humanistina pelkään koko ajan sitä, että tipun kyydistä kun en jaksa enkä halua perehtyä uusimpiin teknisiin edistysaskeliin, ja kun seuraa somekiitorataa, usein huomaa ajattelevansa, (hyvä esimerkki Google+) että WTF, anti mennä, on tässä muutakin elämää.
Eli voi olla, että vasta parinkymmenen vuoden kuluttua meillä on kokonaan opettajasukupolvi, jolle uusi tekniikka ei ole enää pelokas tunne ”uudesta”, vaan heidän aivorakenteensa ovat tottuneet siihen, että puolen vuoden sisällä tulee automaattisesti ottaneeksi käyttöönsä jonkun seuraavan jutun.
Olen usein ajatellut, että opettajan kannalta on aika kova vaatimus alkaa opetustyössä käyttämään jotain sellaista, joka ei luonnistu ihan tosta vaan vasemmalla kädellä. Luokassa on tuhat jonglöörattavaa palloa, ja jos
a. koneet eivät toimi kunnolla (eihän ne koskaan toimi yhteiskäytössä. Niin kauan kuin kaikilla ei ole omat läppärinsä työn puolesta ja systeemit, joissa läppäreitä voi käyttä luokassa missä hyvänsä, homma ei oikeasti toimi. Hitsi kun se usein kaatuu sellaisiinkin asioihin, kuin että onko koneessa HDMI vai VGA, ja tämän kertoo 100 muulla potentiaalisella tuskalla)
b. kouluissa ei ole ad hoc ja asap tietoteknistä tukea (ei ole, on aika hieno suoritus jos apua saa saman vuorokauden aikana. Harvemmin tuki pystyy edes auttamaan some-tyyppisissä ongelmakohdissa)
c. opettajalla ei ole sisäsyntyistä vahvaa visiota siitä, että hän on tasavertainen oppilaidensa kanssa, saa mokata oppilaiden edessä ja nauraa yhdessä oppilaiden kanssa tietämättömyydelleen ja luottaa siihen, että ongelmat ratkaistaan YHDESSÄ oppilaiden kanssa
d. työantaja ei kouluta tvt:n käyttöön, (Ja tässä koulutuksella tarkoitan muutakin kuin yhtä veso-iltapäivää. Pitäisi varmaan olla vähintään viikko, jossa saa tehtyä edes yhden pienen osan jotain omaa kurssimateriaalia ja opetella käyttämään kaikkia juttuja)
e. ei ole olemassa selkeää oppimateriaalipankkia, jossa on mielettömät varannot käyttää helposti tekijänoikeudellisesti kelpoa materiaalia
f. ei ole selkeästi määriteltyä visiota siitä, missä ja milloin koulutehtäviä voi tehdä (vrt etäopetus, verkkopedagogiikka vs luokkahuone, kasvokkainopetus)
g. ei ole selkästi määritelty, kenen asia on kouluttaa tulevat opettajat tvt:n osalta. Ainelaitosten? OKL:n? ajatellaanko, että oppi on saatu peruskoulussa ja lukiossa? aika porsaanreikä tässä?!? vai ehkä on niin, että tvt on kuten hengittäminen, tulevilta sukupolvilta se sujuu jo automaattisesti..?
… on aika kova vaatimus alkaa muuttaa omaa opetustaan rakenteellisesti, kun siinä on niin monta mutkaa matkassa.
Mutta eipä mitään syytä olla muuttamatta;) Elämme mielenkiintoisia ja haastavia aikoja näissä koulutusasioissa!
Ja siitä täytyy kiittää teitä edelläkävijöitä, jotka jaksatte nostaa asioita keskiöön!
Voisi aina muistaa kaksi asiaa:
a) joka ikisen opettajan ei tarvitse omaksua tvt-juttuja, nuorille on hyväksi kohdata erilaisia työtapoja koulussa ja
b) ei opettajan tarvitse aina osata itse kaikkea, vaan suoda mahdollisuuksia ja antaa tilaa oppijoille toimia omista lähtökohdistaan, niillä välineillä, joita osaavat käyttää, opettaja osaa kyllä sisällön työstämistä ja oppimisprosessia ohjata loistavasti, vaikka ei teknisenä ohjaajana toimisikaan.
Kiitos Anu. Siinä tuli monta asiaa, jotka vain pitäisi laittaa kuntoon. Koordinointi ja selvä linja on puuttunut, vaikka TVT-hankkeita on tehty vuosikausia. Eli resursseja on ollut, mutta tuloksia vähän.
Pari juttua näen kuitenkin toisin:
1) koulutusta on tarjolla, myös noiden hankkeiden kautta, mutta niillä tavoitetaan enemmän tai vähemmän vain samat ihmiset joka kerta. Eli suuri osa opettajista ei lähde muuta kuin pakolliseen vesoon. Nytkin on menossa esim. OpenPäivitys-hankkeet yleissivistävän ja ammattilisen opettajille, kts. http://openpaivitys.blogspot.com/
2) Oppimateriaaleja on lukuisia, esim. http://lemill.net/ ja vanha kunnon http://www.perunakellari.fi/ On ns. vanhaa kulttuuria vaatia, että olisi jokin yksi iso oppimateriaalipankki, josta kaikki löytyisi. Se, ettei isoja suomalaisia kaupallisia materiaalipankkeja juuri ole (joita koulujen olisi helppo ja turvallinen ostaa) johtuu siitä, että oppikirjabisnes on niin hyvä bisnes.
Opettajankoulutuksesta sitten… se laahaa auttamattomasti perässä, voin kokemuksesta sanoa (entisenä koulutusteknologian opiskelijana ja opettajana), jos asiasta ei ole erityisesti kiinnostunut ja ota aiheeseen liittyvää sivuainetta.
Katsoin juuri Oulun OPS:ia (http://wwwedu.oulu.fi/opas1112/opas1112.pdf), siellä on pakollisina vain kaksi kurssia tietotekniikkaan liittyen:
– Tieto- ja viestintätekniikka pedagogisena työvälineenä, 3 op
– Multimedia oppimisprojektina, 3 op
Jälkimmäinen on selvä jäänne jostain 1990-luvulta. Multimediako on se, mitä tänä päivänä halutaan painottaa luokanopettajille?! Siis samaan aikaan, kun koulunsa aloittavat käyttävät nettiä jo sujuvasti ja ovat muutamassa vuodessa mukana jos jonkinlaisissa sosiaalisen median palveluissa.
Kommentoisin tuohon Harto sinun kommenttiisi kohtaan 2 että joo, peruskoulussa. Se on jo nyt valovuosien päässä ammatillisesta koulutuksesta, jossa sentään koulutamme työelämän osaajia. Ammatilliseen koulutukseen ei noista valmista löydy. Tai no, kaikkeahan voi soveltaa jossain määrin.
Hyvä huomautus, kiitos. Aika monesti on tullut esiin idea kerätä isommalla joukolla TVT:n opetuskäytön kokemuksia (malleja välineiden käytöstä) sekä opetusmateriaaleja yhteen. Tämä onnistuu helposti esim. wikissä tai keskustelufoorumilla. Sometussakin on ryhmä ammattillisen koulutuksen opettajille (en tarkistanut, oletko jo siellä). Kannustan tekemään jotain tällaista myös ihan oman koulun ja kunnan tasolla: ideoikaa hetki ja polkaiskaa homma käyntiin! 🙂
Hei, komenttina tuohon kommenttiisi: jep, sometussa on ryhmä ja taisin sen vuonna 2008 tulla aloittaneeksi 😉 välissä oli vähän hiljaisempi hetki itselläni työkuvioissa, nyt on vähän tullut taas aktivoiduttua toiseen suuntaan. Tuo mallien kerääminen on ollut itsellänikin mielessä ja varmastikin tulen ainakin oman talon osalta tämän lukuvuoden aikana tekemään sitä, osittain oman blogini perustin sitä varten. Meillä on ryhmä, mutta kahden kantavan voiman kanssa toiminta on aika hijaista 😉 Mutta katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi… Opiskelijat ovat onneksi ainakin meidän alalla innokkaita ja rohkeita kokeilemaan, opettaja pomppii perässä.
Hehe. Itsehän luennoin/opetan noita kahta löytämääsi kurssia! Molemmat ovat jäänne ”menneisyydestä” mitä tulee kurssikuvaukseen. Olen nyt kahtena vuotena pyrkinyt reivaamaan sisältöjä OPS:n puitteissa siten että opiskelijat edes jotenkin tutustuisivat somen käyttöön opetuksessa (pilvipalveluiden käyttöä/esittelyä ym.).. multimedian (cd-rom) sijasta opiskelijat tekevät digitarinan (ja ens keväänä julkaisevat sen opintojen youtube-kanavalla).
Suurin uudistus on kuitenkin ollut luentokokonaisuuksien päivittäminen kattamaan joitain suuria sisältökokonaisuuksia (historia, yhteiskunta, cscl, digitaalinen media yhteiskunnassa ja tulevaisuus syntyy tutkimalla). Uudistetut (ja jatkuvasti uudistuvat) luentokalvot löytyvät slidesharesta: http://www.slideshare.net/larux
Opintojaksojen nimille en mahda mitään. Ne ovat OPS:ssa ja sillä selvä. Samoin opintojaksojen kuvaukset sitovat jonkin verran käsiä :Z
OPS:n uudistaminen on hidasta ja TVT:n osalta sen aika on NYT. Parin seuraavan vuoden aikana nuo kaksi kurssia siirretään historiaan ja tilalle tulee toivottavasti jotain aivan muuta.
Omasta mielestäni olennaisinta on opettaa opiskelijat sietämään teknologian vanhemisen sietämätön epävarmuus ja löytämään yhteys teoreettisen osaamisen ja välinetaitojen väliltä.
Siinäpäs sitä on haastetta kerrakseen 🙂
Kiitos kommenteista!
Mun kritiikki koski siis OPS:ia ja tvt-kurssien määrän vähyyttä, ei missään tapauksessa opetuksen sisältöä (tässä tapauksessa) – olen noita esityksiäsi suositellut muillekin. 🙂
Varmasti haastava tilanne, kun huomaa opettajana, että OPS on vanhentunut, mutta sitä pitäisi silti toteuttaa.. Olenpa itsekin pari vuotta sitten ”venyttänyt ops:ia” ja pistänyt kurssien luentosisällöt uusiksi soveltamalla ne nykypäivän tilanteeseen.
Jatkan vielä tätä ajatusta: ”Omasta mielestäni olennaisinta on opettaa opiskelijat sietämään teknologian vanhemisen sietämätön epävarmuus ja löytämään yhteys teoreettisen osaamisen ja välinetaitojen väliltä.”
Tässä ollaan ytimessä. Ei teknisiä osaamislistoja, ei sovellusluetteloja, vaan pedagogisen käytettävyyden arviointiosaamista, jonka avulla osataan sitten valita sopivimmat välineet kuhunkin tarpeeseen. Vanhempien opettajien kohdalla on varmasti totta, että kaikilta ei onnistu ”joka kerta” uuden välineen omaksuminen, mutta nuorille oppijoille se ei lopulta ole suurikaan haaste – kokemuksen karttuessa ei ole mikään temppu siirtyä sovelluksesta toiseen (transfer). Ja opettajan tulisi voida siirtää sovellusten arivointiosaaminen lopulta oppijoille. Ihan niin kuin mitä tahansa opittavia asioita.
Loppujen lopuksi tavoitteena on, että koulutuksen kautta oppijat saavat taidot arvioida, valita ja soveltaa oppimis-/yhteistyömenetelmiä sekä niitä tukevia välineitä (/välineettömyyttä) kulloistenkin tarpeiden mukaan. Siihen EI valmista erilaisten pakkettiratkaisujen (lue: 1990-luvun ajattelutavan mukaisten verko-oppimisalustojen) käyttö koulujen ainoina TVT-ratkaisuina. Eli välineiden valinnassakin pitää olla tarkkana, koska vanhentuneen välineen mukana tulee helposti myös vanhat toiminta- ja ajattelutavat.
Joskus tein aiheesta tällaisen taulukon, ja nyt puhun tuosta viimeisestä sarakkeesta, joka voitaisiin ihan hyvin omaksua täydellisesti jo peruskoulun aikana: http://www.flickr.com/photos/harto/5144222216/in/photostream/
Niin kauan kun joka ”somehärveliin” pitää rekisteröityä erikseen ja jokaisessa on oma käyttöliittymälogiikkansa, en usko että siitä on kaikenkattavaksi ratkaisuksi massan herättämiseen sen enempää kuin mainitsemastasi Moodlesta, joskaan ei sitä vähempääkään. Ensimmäinen pointti tekee käytön hankalaksi ainakin lasten kanssa, kun heidän rekisteröintinsä eri puolille maailmaa sijaitseviin rekistereihin ei ole olankohautusjuttu. Ainakin siinä mielessä ”oma” Moodle tai muu alusta on paljon ongelmattomampi ratkaisu. Jälkimmäisellä taas tarkoitan sitä, että kun opettajille on ollut kova työ opettaa sen yhden Moodlen peruskäyttö eikä se silti ole suoranaista villitystä aloittanut, ei elämä helpotu, jos ajatuksena on opetella uusi väline joka tarvetta varten. Monet some-välineet ovat toki varsin helppokäyttöisiä, mutta eivät nekään ollenkaan niin intuitiivisia ole kuin me ”edelläkävijät” ehkä ajattelemme – jos tavoitteena on vetää mukaan nekin, jotka eivät TVT-välineitä vielä käytä. Missä se ratkaisu piilee – minusta siinä, että tarjotaan somea yhdelle, Moodlea toiselle, Officea kolmannelle ja vaikka virtuaalimaailmoja neljännelle. Jokainen nappaa siitä kiinni, mikä sopii omaan ”aivotoimintaan” parhaiten. Pääasia että nappaa, koska niin uusia kuin vanhojakin välineitä voi käyttää sekä innovatiivisesti että tylsästi.
Opettajien kannalta on varmasti juuri noin. Ymmärrän kyllä, että voi olla tuskallista opetella joka kerta uusi palvelu, joka vaatii uuden käyttäjätunnuksen jne. Enkä minä ole yksittäisiä opettajia syyllistämässä.
Monet opettajat ovat hyvin tunnollisia ja ottavat työnsä erittäin vakavasti. Toivon, ettei kirjoitukseni aiheuttanut heille (teille) syyllisyyden tuntoa. Huomaan nyt, että sellainenkin vaara on kirjoituksessani olemassa.
Mutta ongelman on pakko olla ns. rakenteissa, kun paljolla rahalla ei ole saatu haluttua tulosta. Jos systeemi ei toimi, niin yksittäisiä ihmisiä ei voi siitä syyttää. Kuten Annekin kirjoitti, niin opettajat ovat varmasti kykeneviä oppimaan ja omaksumaan sosiaalisen mediankin käytön kunhan se järjestetään oikealla tavalla. Miten – se on se ongelma.
Mutta, miksi sitten ei riitä, että yksi käyttää Moodlea ja joku vain Officea? Syy siihen, että sosiaalisen median käyttötaitojen omaksuminen olisi opettajille tärkeää, on yksinkertaisesti lapsissa ja nuorissa – he kyllä käyttävät sitä, ja tarvitsisivat siihen liittyvää opastusta: miten netissä toimitaan vastuullisesti, mitä käyttöehdot merkitsevät, tekijänoikeudet, julkisuus ja yksityisyys, verkkoidentiteetin hallinta jne. Puhumattakaan siitä, että he todella tarvitsevat kirjoituksessani mainittuja yhteistyö- ja verkosto-osaamista tulevassa elämässään. Nuoret varmasti oppivat netin viihdekäytön opettamattakin, mutta hyötykäyttöä eivät niinkään. Jos sosiaalinen media sitten on opettajalle hepreaa, niin siinä on aika vaikea auttaa oppilaita sen käytössä.
Toinen asia on sitten se, että sosiaalisen median palvelut mahdollistavat oppimisen ja opetuksen tukemisen nykyaikaisen oppimiskäsityksen mukaisesti. Eli sosiaalisen median palvelujen avulla voidaan ihan oikeasti päästä myös laadukkaampaan oppimiseen – oppien samalla em. tärkeitä käyttötaitoja.
Eli ei sosiaalista mediaa sen itsensä vuoksi, vaan siksi, koska oppilailla on mielestäni oikeus saada ajanmukaista ja hyödyllistä tietoa ja osaamista elämäänsä varten. Koulutuksen pitää voida vastata nykypäivän vaatimuksiin, eikä roikkua kiinni jossain vanhoissa teknologioissa.
Olen itse edustanut myös sitä kantaa, että kaikkien ei tarvitse käydä lävitse samaa evoluutioa (ensin jokin oppimisalusta, esim. Moodle ja sitten vasta sosiaalinen media), mutta tästä ovat monet eri mieltä. Tiedä sitten, kumpi on parempi, vaihtelee ilmeisesti yksilöittäin. Olen Harton kanssa samaa mieltä siitä, että koulutusta on kyllä tarjolla ja mahdollisuuksia osallistua siihen, jopa työajalla, mutta osallistujiksi valikoituvat ne samat ihmiset. Harton esittämä kysymys miten meidän pitäisi järjestää koulutus/tukea tvt:n opetuskäyttö osaamista, jotta se saavuttaisi uusia kohderyhmiä ja aidosti muuttaisi opetus- ja toimintatapoja arjessa, onkin haastava. Mielestäni on tärkeää, että lähellä on saatavilla tarvelähtöisesti koulutusta ja tukea some-välineiden käyttöön, mutta tämä ei riitä. Joku kommentoi edellä, että “kouluissa ei ole saatavilla ad hoc ja asap tietoteknistä tukea”, meillä on, mutta se ei ratkaise ongelmaa. Lisäksi on asialle on oltava vahva johdon tuki ja ohjaus. Mutta nämäkään (tarvelähtöinen lähituki ja johdon linjaus + tuki) eivät kokemukseni mukaan riitä, vaan tarvitaan vielä jotakin muuta, mutta mitä?
Juuri noilla samoilla argumenteilla kuin Harto, olen perustellut somen opetuskäyttöä. Se mahdollistaa nykyisen oppimiskäsityksen mukaisen oppimisen ja sillä voidaan päästä parempaan oppimiseen. Tämä mahdollinen, saavutettavissa oleva lisäarvo, tuntuu olevan liian kaukainen tekijä suurimmalla osalla opettajia motivoidakseen heitä somen opetuskäyttöön. Tämä tuntuu oudolta, sillä eikös meidän nimenomaan pitäisi olla kiinnostuneita opiskelijoiden oppimisesta?
En uskokaan, että nuorempi opepolvi käy läpi samaa polkua. Osa opettajista, jotka meidän ”putiikissamme” käyvät kursseilla haluaa tehdä vielä www-sivuja editorilla, mutta he ovat kaltaisiani tyyppejä, jotka ovat aikoinaan lähteneet www-julkaisemisen maailmaan sitä kautta. Itsekin tykkään näpertää yhä HTML:ää mm. harrastesivuilla, vaikka someakaan en pelkää. Nuorempi polvi kyllä ottaa suoraan käyttöön blogi- ja wikialustat tai vastaavat, koska se on paljon luontevampi tapa päästä kiinni asiaan.
Kyse ei ole siitä, etteikö olisi välineitä tai etteikö niihin saisi koulutusta. Molempia on tarjolla hyvin runsaasti, koulutustakin ainakin isommilla paikkakunnilla ruuhkaksi asti. Ja on niitä välineitä ennenkin ollut, joskaan ei yhtä paljon, Syyt ovat syvemmällä. Siinä, mitä opettaja mieltää opettajuuden olevan ja millaista koulutyön ”kuuluu” olla. Ei ole ”aikaa”, Ja se on ihan tottakin, jos ei mistään vanhasta karsi. Sähköisten materiaalien käyttö, esimerkiksi, on hyvin usein sellaista, jota tehdään vasta sitten, kun kirjasta on tehty kaikki tehtävät. Ei ihme ettei aika riitä. Tarvitaan rohkeutta jättää kyseinen asia kirjasta käsittelemättä kokonaan ja hoitaa se kokonaan sähköisesti. Näinkin yksinkertainen asia on loppujen lopuksi monelle aika vieras ajatus.
Välillä tuntuu siltä, että tarvittaisiin vastaava myllerrys kuin kansakoulusta peruskouluun siirtyminen, Mutta ei taida olla ajankohtainen, niin kauan kuin on PISA-pisteet kunnossa. 🙂
Jep:) ja itse ei-niin-tunnollisena opena suren sitä kuinka fokus yleisellä tasolla on vain päästä jatkossakin ykköspaikoille pisa-tutkimuksissa. Auta armias jos pisa-tulokset yhtäkkiä huonontuisivat, niin johan olisi kuukauden kuluessa ajankohtaisen kakkosen teemailta, jossa poliitikot pohtisivat koulun rappiota ja muistuttaisivat että koulussa ei enää keskitytä perusasioihin.
Tämä some-juttu on tosi perustavaa laatua oleva kysymys koulun, koulutuksen ja yhteiskunnassa tarvittavien taitojen syvimmästä olemuksesta. Mutta kaipa me kaikki jotka näillä palstoilla enemman tai vähemmän hengailemme tiedämme sen..
Ollapa jossain se päättävä taho, joka jyrää uudistuksen nimelta Koulu2050, jotta kaikkien ei tarvitsisi keksiä itse pyöriään.
Paitsi että tässä se perusongelma juuri on: mailmassa ei ole enää mitäänstaattisia, absoluutisia totuuksia – paitsi ehkä pisa-tulokset ja kvantitatiivinen mittaus.
Eikö se ole faktaa, etta aikuiset eivät mielellään muuta omaksumiaan toimintatapoja, Onhan niin, että aikoinaan koulutuksessa annettiin eväät, joiden varassa pärjää koko työelämän, niin annettiin ymmärtää. Ja nyt pitäisi jotain uutta…
Onko kukaan edes tehnyt ehdotusta laajaksi opettajien sosiaalisen median koulutusohjelmaksi?
Itse olen miettinyt asiaa sen kautta että lähdettäessä oppimaan sen oppikirjan ulkopuolelle altistutaan sille, että kaikki se, mitä opitaan ei välttämättä olekaan juuri sen opsin tavoitteiden mukaista. Kaikille ei tulekaan samanlainen potti samanlaista tietoa. Apua! No, sitten jos ajatellaan niistä oppikirjoista ja työkirjoista opiskelua, niin lopputulos on lopunperin samanlainen. On vain rajatumpaa ne asiat, mistä sitä tietoa ammennetaan. Itse siis työskentelen ammatillisella puolella. Oppikirjat ovat oikeastaan meillä tiedonhaun lähde siinä missä verkkokin. Eivätkä oppikirjat aina edes pysy muuttuvan työelämän tai yhteiskunnan (lainsäädäntö, palvelujärjestelmät esim.) tahdissa, jolloin on pakko oppia soveltamaan ja suodattamaan ja käsittelemään tietoa. Sitä voi tehdä verkossa tai ”perinteisin” keinoin. Kollegojen kanssa keskusteluissa kuitenkin huokuu minusta se, että oppikirjojen käyttöä perustellaan sillä, että se on jotenkin tae siitä, että opsin tavoitteet täyttyy…
Tietyllä tapaa olen samaa mieltä, kuin Jouni Paakkinen tuossa edellä kirjoitti: radikaalia muutosta koulukentällä tarvittaisiin, mutta en tiedä sitten, millainen sen muutoksen pitäisi olla. Pitkälti nimittäin minusta on kyse asenteista, jos kohta rakenteistakin. Ja siitä, ettei välttämättä puheen taso siirry toiminnan tasolle.
Ammatillisella puolella on ollut nyt pitkään käytössä ammattiosaamisen näytöt ja aikuisten näyttötutkinnot. Näyttötutkintojärjestelmä on sinänsä jännä, että siinä katsotaan, että osaamisen hankkimisen tavalla ei ole merkitystä, vain sillä, mitä tutkinnon suorittaja osaa. Eli periaatteessa kuka tahansa kadulta voisi ilmoittautua suorittamaan mitä tahansa tutkintoa, jos katsoo, että täyttää tutkinnon perusteissa määrätyt ammattitaitovaatimukset. Hirvittävän hieno idea, eikö? Mutta asia ei käytännössä ihan toimi niin. Jokaista tutkintoa valvoo tutkintotoimikunta, joka antaa tarkempia ohjeita siitä, mitä hyväksytään ammattitaidon osoittamisen takeeksi, ”näytön” eli työtoiminnassa tapahtuvan tutkintotilaisuuden lisäksi. Edustamallani alalla edellytetään myös erikseen valmistavan koulutuksen suorittamista, ettei siis tuo perusidea siitä, että voit mennä vain ja osoittaa, mitä osaat, kuitenkaan toimi käytännössä. Toki siellä on koulutuksen järjestäjällä mahdollisuus henkilökohtaistaa jne. mutta kaiken kaikkiaan järjestelmä tuntuu jäykältä ja byrokraattiselta.
Minusta tuntuu myös välillä, että Opetushallituksesta saattaa tulla hyvinkin innovatiivisia määräyksiä, mutta niiden soveltaminen käytäntöön ei toimikaan sitten ihan niinkuin ajatus. Esimerkiksi nyt ammatillisten tutkintojen tutkinnon perusteiden uudistus, jonka tavoitteena oli lisätä valinnaisuutta: kentän rakenteet eivät vielä olekaan täysin valmiit siihen tai muutoksen aikaansaaminen vaaditussa ajassa on haastavaa. Tällöin hyvä ajatus vesittyy. Kävikö TVT-projektin kanssa samalla tavalla?
Kirjoitin artikkelistasi kommentin omassa edublogissani, joka on mielestäni jo varsin pitkälle viety ajatuskoe käyttää verkkoa ja sen resursseja luovasti opiskelussa, tässä tapauksessa suomen alkeiden. Vaikka blogissa on paljon muutakin.
Miten muuten saisin asiantuntijan lausunnon työstäni? Anne Rongaksesta ei ollut apua, kun kysyin häneltä. Hänellä on kiire projektiensa kanssa.
Yleensä voi luottaa siihen, että blogipostauksen kautta saa palautetta, jos juttu herättää ajatuksia lukijoissa. Vaikka kyllä niinkin voi käydä, että yhtään kommenttia ei tule, vaikka itsellä on tunne, että on panostanut asian kehittelyyn kaikkensa. Sitten pitää ehkä miettiä, mikä siihen on syynä – tai vain luottaa ideansa erinomaisuuteen ja siihen, että muut eivät vielä ymmärrä sitä.
Ei kannata pahastua, jos jolla kulla ei pyydettäessä ole aikaa antaa palautetta. Annen tuntien tuo on aika ymmärrettävää: harva Suomessa (jos kukaan!) tekee ja on tehnyt yhtä paljon sosiaalisen median opetuskäytön eteen kuin hän. Yhden ihmisen aika ei riitä kaikkeen. Toisaalta kun tämä on työtä, niin kovin syvälle luotaavaa asiantuntijalausuntoa en itsekään lähtisi antamaan ilmaiseksi, ja se olisi myös suoraan pois maksavien asiakkaiden palvelemisesta (tai vapaa-ajasta ja ”omista jutuista”).
Oletko pyytänyt ideallesi palautetta esim. Twitterissä (jos olet siellä) tai Sometussa?
Hei, muistan kyllä pyyntösi, mutta täytyy sanoa, että se oli niin laaja juttu, että olisi vaatinut pitempää paneutumista. Välitin pyynnön myös Kari A. Hintikalle. Lähetitkö tarjouspyynnön? Autan aina, jos kevyesti ehdin, mutta elämäntilanteeni on näin avoimestikin tunnustaen se, että joudun tekemään kahta työtä opintojen ohella, joten vähällä vapaa-ajalla teen kevyitä juttuja, maailmanparannusta ja olemisen ihmettelyä. Asiantuntijatyötä teen yrittäjänä ja sitäkin ehdin tehdä hyvin rajallisesti. Pyydän anteeksi, että en voinut talkoina antaa asiantuntijalausuntoa työstäsi. Toivottavasti joku muu voi. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen palaute. Minuun voi toki ottaa myös suoraan yhteyttä 040 5181 229 ja gmail rongas.anne
Hyvin kirjoitettu, Harto. Olisit kuitenkin voinut aivan yhtä hyvin kaivaa OPSin tai hallitusohjelman 10 tai 15 vuoden takaa ja olisit löytänyt samat taikalauseet niistäkin. Ehkä tekniikalla oli eri nimet, mutta samaa kiveä on yritetty narulla työntää mäkeä ylös jo pari vuosikymmentä. Korupuheiksi jää. Toisaalta yritystäkin on ollut, rahaa on poltettu hankkeisiin. Hankkeet vain aniharvoin synnyttävät mitään hankerahoituksen päättymisen kestävää.
Silloin kun joku ei toimi, syy on OPS:ssa tai hallitusohjelmassa. Auta armias, jos joku keksi jotain uutta JA sitä ei ole OPS:ssa tai hallitusohjelmassa. Syy on vanhentuneessa OPS:ssa ja hallitusohjelmassa. Jos hallitusohjelmassa on jotain tuttua ja muutamaan kertaan toistettua, kuten, että kehitetään tietoyhteiskuntakehitystä koulutuksessa. Syy on hallitusohjelmassa – siis siinä, että kehitystä ei tapahdu.
Oikeesti.
Yhden asian olen oppinut, kun lyö päätä riittävän pitkään seinään, seinä antaa periksi. Ennemmin tai myöhemmin. 🙂
Jouni, kiitos kommentista. Missä syy mielestäsi on?
Hyvä idea kannattelee ajatusta. Innostava visio, jonka voi jakaa organisaatiossa pienin askelin, vie eteenpäin. Perusasioista kannattaa aloittaa, eli pysähtyä kaiken kiireen keskelle miettimään sitä mitä yhdessä ymmärretään oppimisesta ja oppilaista. Mitä voidaan kokeilla yhdessä. Kokeilemalla taas, ja jakamalla onnistumisia ja epäonnistumisia. Jos organisaatio ei kanna tai mahdollista taloudellisesti, niin sitten mietitään, mitä organisaation rinnalla voi tehdä – ja kuka tukee. Monilla oppilaiden käytössä olevilla välineillä on mahdollista tehdä yllättävän paljon, kun vain idea ”miksi?” on kirkkaana mielessä. Sitten aloittaisin jo e-skills iltapäivät, joissa opekokous hoidettaisiin verkossa. Tästä aloittaisin. Ei taida olla oikotietä, eikä syyllisiä. Tarvitaan vain rohkeutta ottaa vastuuta omasta toiminnastaan. 🙂
Saman suuntaisia ajatuksia näyttää olevan myös oheisella blogikirjoittajalla paikallisen tason edistymisestä ja työvälineiden käydöstä ”Don cram edtech down people’s throats. http://www.edutopia.org/blog/sharing-tools-nicholas-provenzano
1. Älä yritä liian montaa asiaa yhdellä kertaa
2. Käytä vaihtelevia lähestymistapoja, älä jää yhden suunnitelman (tai sen puuttumisen) vangiksi. Pidä itse virettä yllä.
3. Ole avoin uusille ehdotuksille
Olen samaa mieltä: kehitys tapahtuu Suomessa hitaasti.Tuon tähän keskusteluun raadollisen näkökulman.
Meillä on syvään juurtuneita rakenteita, jotka ovat tehokas este koulun toimintakulttuurin muuttamiselle. Näitä ovat mm. opettajien työaika, virkaehtosopimukset, opetusvelvollisuudet, pätevyysvaatimukset. ja oppikirjasidonnaisuus. Nykyiset opsit antavat toimintavapautta, mutta em. rakenteiden rajoissa.
Me olemme myös tapauskollisia. Meillä vallistee samuuden ja muuttumattomuuden ideologia: kaikille opetetaan samoja asioita, samaan aikaan, samassa paikassa, samoin menetelmin. Mikään instanssi ei velvoita tekemään toisin, kunhan hommat tehdään laillisesti. On vain ajan kysymys, koska markkinoille tulevat yksityiset firmat (koulut), jotka ryhtyvät järjestämään opetusta modernisti.
Toimintakulttuurin muutos voisi lähteä esimerkiksi opettajien kokonaistyöaikaan ja sähköisiin oppikirjoihin siirtymisestä sekä yo-tutkinnon tekemisestä verkon yli non-stop-menetelmällä toimivaksi. Lisäksi velvoitettaisiin opettajat ja rehtorit työpaikan säilymisen uhalla ammatillisen osaamisen ja kehittymisen näyttöön viiden vuoden välein.
Päättäjien olisi ymmärrettävä antaa kouluille kunnolliset taloudelliset toimintaedellytykset.
Ne koulut, jotka mainitsemistani esteistä huolimatta ovat lähteneet kehittämään toimintaympäristöään, ovat kouluja myös tulevaisuudessa.
Haasteita piisaa 😀 mobiilioppiminen ja -ohjauskin on meillä ollut enimmäkseen tekstiviestien lähettelyä. Yritämme parhaamme, että sitäkin saisi hilattua hiukan modernimpaan suuntaan….
Mobiilioppimise modernimpaan suuntaan pyrittässä kannattaa ottaa ohjenuoraksi vaikka tämä esitykseni: http://www.slideshare.net/larux/mobiilioppimisesta-about-mobile-learning
Esityksen loppupuolella esittelen kolme väitöskirjatyöhöni kuuluvaa casea, joista ensimmäinen on mlearningin varhaiselta kaudelta (pda), keskimmäisessä käytetään vertaisverkkosovellusta tutkivan oppimisen tukena ja viimeisesessä blended-learning tyyppisesti sosiaalista mediaa, mobiiliteknologiaa ja kasvokkain tapahtuvaa opetusta sekaisin.
Eli tämä:
”Oppimisympäristön varustuksen tulee tukea myös oppilaan kehittymistä nykyaikaisen tietoyhteiskunnan jäseneksi ja antaa tilaisuuksia tietokoneiden ja muun mediatekniikan sekä mahdollisuuksien mukaan tietoverkkojen käyttämiseen.”
Pitäisi olla jotain tämän tyylistä?
=>
Oppimysympäristön tulee käyttää keskeisiä nykyaikaisia työvälineitä painottaen erityisesti työelämässä kasvavia trendejä, kuten sosiaallista mediaa, opetuksen kanavana.
Keskeisenä sisältönä eri opetuskanavien käytössä tulee olla opettaa kyky
omaksua ja hankkia keskeistä tietoa, varsinkin uudesta ympäristöstä, mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti käyttäen eri menetelmiä.
Sekä opettaa perustieto, joka on siirrettävissä, ja joka nopeuttaa uusien työvälineiden omaksumisnopeutta.
Hi all,
I think it was a very well written article and plenty of discussions so I wanted to be part and contribute.
Im the CEO of http://www.Eliademy.com and I like to claim that we are the leading e-learning platform of Finland. We have combined the best of both worlds (LMS & MooC) into a single, simple to use platform.
We are offering our platform FREE to all public schools, Universities and NGOs in Finland and +10.000 users (Finnish users) are already using it, in a year time that number will explode to more than 100k users and we certain of it because we follow ”internet time” logic.
Im happy to announce that in February we will also start collecting OER books as courses that everybody can use in their classroom and that will be on top of the existing LIVE video based conferencing, private video storage that we offer.
Eliademy is simple to use, is localised in Finland and is made in Finland.
I would like to invite you to use it, vote what we should build next and together export Finnish education and technology abroad.
If you like you can join this MooC that is offered for free by the city of Espoo so you can get familiar with the platform:
https://eliademy.com/catalog/featured/ipad-opettajan-tyovalineena.html
PS: My apologies for not writing in Finnish, sometimes I avoid this in order to avoid Political situations that add no value to our main business objectives and keep my focus where it should be. I do speak fluently Finnish with my kids however.
Sincerely,
Sotiris