Archive for the ‘ymmärtävä oppiminen’ Category

Pidin tänään koulutuksen digiohjauksesta ja palautteen annosta Digipeda Go! -webinaarisarjassa. Kyse on Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän koulutuskuntayhtymän ja Jyväskylän yliopiston yhteiskoulutuksesta. Alla esitys ja muutamia kuvia palautteen antoon liittyen: Avaa esitys SlideSharessa Kuvia saa käyttää vapaasti – lähde näkyy kuvissa; allekirjoittaneen voi mainita ainoastaan kuvien tekijänä. Mainokset


Pidin eilen webinaarin Oulun yliopiston täydentävien opintojen keskukselle. Osallistujat olivat Tyrnävän, Limingan, Lumijoen, Muhoksen, Utajärven ja Pudasjärven koulujen opettajia. Aiheena oli 21. vuosisadan eli niin sanotut tulevaisuuden taidot sekä uuden opetussuunnitelman laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet eli MOKit. Melkoisia sanahirviöitä, mutta koulutuksen tarkoitus olikin tuoda konkreettisesti esiin, mitä osaamista tulevaisuudessa (ja jo nyt!) tarvitaan sekä […]


Tänään kävin Jyväskylässä pitämässä puheenvuoron lukio-opettajien pedagogisessa iltapäivässä. Aiheena oli lukion uusi OPS ja erityisesti digitaalisuus sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa. Minun tehtäväni oli herätellä ns. isoilla linjoilla, minkä jälkeen opettajat jatkoivat päivää käytännönläheisemmissä työpajoissa. Avaa esitys SlideSharessa


Kävin eilen pitämässä ”some-illan” Porissa/Ulvilassa sikäläisille opettajille. Tilaisuuden järjesti OAJ Satakunta. Aiheena oli sosiaalisen median rooli opetuksessa. Lähestyin aihetta uusien opetussuunnitelmien näkökulmasta ja tarkastelin somen paikkaa opetuksen sisällöissä ja osana oppimisympäristöä. Toisaalta opettajille on hyödyllistä tuntea, mikä merkitys somella on nuorten elämässä. Koulutuksessa keskiössä oli, mitä asioita sosiaalisesta mediasta tulee opettaa nuorille uusien opetussuunnitelmien mukaan – ja […]


Pidin perjantaina Oulun seudun ammattikorkeakoululle (OAMK) koulutuksen vuorovaikutuksesta verkko-opetuksessa. Koulutuksen järjesti Creato-hanke. Koulutuksen aiheena oli siis nimenomaan vuorovaikutus verkossa eri muodoissaan: tekstipohjaisesti, pikaviestikeskusteluina, etäyhteydellä, videoneuvotteluna, some-palveluissa, verkko-oppimisalustoilla jne. Lisäksi käytiin läpi erilaisia verkkoyhteisöllisyyden muotoja kuten verkkoyhteisöt, verkostot ja ryhmät sekä erityisesti yhteisöllistä oppimista, pedagogisia malleja ja oppimisprosessin arviointia. Avaa esitys SlideSharessa


Pidin tänään luennon sosiaalisesta mediasta opetuksessa uuden OPS:in näkökulmasta oululaisille opettajille. Koulutuksen järjesti Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut. Tarkempia aiheita olivat mm. – Mitä OPS sanoo sosiaalisesta mediasta ja mitä se tarkoittaa vuonna 2016? – Mitä asioita sisältyy sosiaalisen median käyttöön koulussa? – Sosiaalisen median taidot osana yleissivistystä ja tulevaisuuden taitoja – Sosiaalisen median palvelut osana […]


Pidin eilen esityksen vuorovaikutuksesta ja ohjauksesta verkossa Oulun seudun ammattikorkeakoulun Verkko-ohjaaja -hankkeen osallistujille. Teemoja olivat mm. ohjauksen tietopankit, vuorovaikutus chat-keskusteluissa, vertaisryhmät some-palveluissa kuten esimerkiksi WhatsAppissa, yhteisöllinen työskentely, etäluennot ja -ohjaus, videoneuvottelut sekä some-palvelujen käyttöehdot, pelisäännöt ja tekijänoikeudet. Avaa esitys SlideSharessa Tällaisen kuvan koostin tätä koulutusta varten verkko-ohjauksen vuorovaikutussuhteista: Kuvaa saa käyttää CC BY -ehdoin.


Pidin tänään koulutuksen teknologian hyödyntämisestä verkko-ohjauksessa Oulun seudun ammattikorkeakoululla. Kyse oli Creato-hankkeen järjestämästä seminaarista. Alla on esitykseni, jossa käsittelen mm. verkko-ohjauksen suunnittelua, välineitä, verkkopalveluita, menetelmiä, verkkoympäristön rakennetta sekä työskentelyn ns. skriptaamista. Avaa esitys SlideSharessa Tein esitystä varten jäsennyksen verkko-ohjauksen verkkoympäristön osa-alueista. Idea pohjautuu tähtimalliin, mutta pyrin samalla tuomaan selkeästi esiin ohjauksessa/opetuksessa useimmin tarvittavat elementit. Nimitetään sitä vaikka verkko-ohjauksen hunajakennoksi. Kuva on […]


Pidin keskiviikkona Itä-Suomen yliopistolle koulutuksen, joka koostui kolmesta teemasta: 2000-luvun ydintaidot ja oppimisen tulevaisuus Opetuksen suunnittelu: pedagogiset ja teknologiset ratkaisut Yhteisöllisen oppimisen skriptaus ja ohjaaminen Koulutus liittyi ”Pedagogiset ja teknologiset ratkaisut oppimisprosessien suunnittelussa ja toteutuksessa” (5 op) -opintojaksoon. Käytännön järjestelynä oli videoneuvotteluyhteys (Oulu-Kuopio-Joensuu) ja työskentelyalustana sekä yhteisenä tilana Purot.net-wiki. Ei aivan mutkatonta, mutta hyvin se meni. 🙂 Alla […]


Tein syksyllä 2013 Itä-Suomen yliopiston Verkko-opetuksen asiantuntijavalmiudet -koulutuksen käytettäväksi neljä videota verkko-opetuksesta. Aiheina olivat: Oppimisprosessi (katso myös: käytännön oppimismalli) Yhteisöllisyys Pedagogiset skriptit Kotipesä ja tähtimalli Minun piti julkaista nämä jo viime vuonna, mutta se pääsi unohtumaan. Parempi silti myöhään kuin ei ollenkaan, joten tässäpä nämä: