Archive for the ‘Web 2.0’ Category

Pidin tänään opiskelijoille lyhyen katsauksen web-pohjaisista projektinhallintaohjelmista (alla). Käytin pohjana vuoden takaista esitystä, mutta koska ohjelmat olivat kehittyneet vuodessa, sitä piti samalla päivittää. Muutin ex-PBwikin tilalle Wikispacesin. Se toimi esimerkkinä siitä, että projektinhallintaohjelmana voi käyttää myös wikiä. Wikispacesin monipuolisuus ja muiden palveluiden upotustoiminnot takaavat sen, että käyttömahdollisuudet eivät lopu kovin äkkiä kesken. Sen rinnalla voi […]


Sain Janilta Google Waven testitunnukset lainaksi (kiitos!) ja pääsin testaamaan, lunastaako Wave lupauksiaan. Ei muuta kuin heti kirjautumaan ja sisälle Waveen: En ollut katsonut demovideota kovin tarkasti, joten lähtökohta oli sama kuin kellä tahansa uudella käyttäjällä uuden ohjelman kanssa. Lähinnä olin lukenut, mitä sillä voi tehdä. Ensin piti tietysti selvittää, mitä tapahtuu mistäkin. Ylhäällä näkyy […]


Pidin tänään syksyn ”megaluennon” sosiaalisesta mediasta oppimisympäristönä. Megaluennon siinä mielessä, että kokosin siihen viimeisen vuoden ajalta kertyneitä palasia siitä, millainen ympäristö sosiaalinen media on ja miten sitä voidaan käyttää helposti ja toimivasti opetuksessa. Niitä palasia olikin runsaasti. Luentoesitys alla ja Qaikussa kommentteja ja keskustelua (luento sisälsi keskustelutehtäviä). Kiitos aktiivisille opiskelijoille sekä Qaikussa keskusteluun osallistuneille! Avaa […]


Kirjoitan parhaillaan sosiaalisesta mediasta DevelOPE-hankkeen syksyllä ilmestyvään julkaisuun. Kuten mainitsin aiemmassa kirjoituksessani, sosiaalisen median käsitteestä on monta näkemystä. Kokoan tähän muutamia löytämiäni määritelmiä. Sosiaalinen media sateenvarjokäsitteenä Koska sosiaalisesta mediasta löytyy lukemattomia määrittelyitä, se on yleisimmässä merkityksessään sateenvarjokäsite, jonka alla sille annetaan erilaisia merkityksiä. Varsinkin aluksi sosiaalisen median käsitteen yhteydessä lueteltiin joukko web-palveluita, jotka ovat sosiaalista […]


Kaivelin viikon varrella nippelitietoa ja tilastoja sosiaalisesta mediasta. Tuoreita lukemia löytyi yllättävän monipuolisesti. Koostin niistä ja muutamista aiemmista löydöksistä tällaisen esityksen: Avaa esitys SlideSharessa ”Iso kuva” näyttäisi nyt tältä: Sosiaalista mediaa käytetään ennen muuta yhteydenpitoon ja yhdessä tekemiseen. Nuoret käyttävät eniten sosiaalista mediaa, mutta myös 25-40-vuotiaat ovat aktiivisia. Riippuu paljon palvelustakin. Sosiaalisen median käyttö kasvaa […]


Avaa esitys SlideSharessa Kas tällaisia sosiaalisen median tuoreita paloja kokosin tämän päiväisen DevelOPE-seminaarin alkuvirikkeeksi. Lisää seminaarista DevelOPE-blogissa Edit 25.3.2009: Lisää tuoreita faktoja bongasin Nielsenin sosiaalisten verkostojen tutkimusraportista. Hesari tarjoaa uutisessaan suomenkielisen referaatin. Tärkein tutkimuksen tulos on, että yhteisöpalveluja ja blogeja käytti viime vuonna 66,8 prosenttia kaikista verkon käyttäjistä, mikä on enemmän kuin henkilökohtaisen sähköpostin käyttö.


Pidin tänään alla olevan esityksen DevelOPE-seminaarisarjan ensimmäisessä seminaarissa (linkin takaa löytyy muutkin päivän esitykset), jonka aiheena oli sosiaalinen media oppimisympäristönä. Mielestäni sain esitykseen kiteytettyä ainakin jotain olennaista, joten laitanpa sen tännekin. 🙂 Avaa esitys SlideSharessa


Pidin tänään lyhyen esityksen web-pohjaisista projektinhallintaohjelmista. Vertailussa on mukana Scrumy, PBwiki, Zoho Projects, Lumo Flow, Basecamp ja Producteev. Jälkimmäisen arviointi on tosin tehty toisenkäden tiedoilla ja kuvakaappausten avulla, koska en vielä saanut invitation codea beta-versioon rekisteröitymistä varten. Edit 18.1.2009: sain invitation coden Producteeviin ja rekisteröidyin. Alla olevaa esitystä on päivitetty sen osalta. Avaa esitys SlideSharessa


Avaa esitys SlideSharessa Pidin tänään yllä olevan esityksen, kuinka sosiaalista mediaa voidaan käyttää järjestötyön tukena. Kyseessä oli Nuorten Areena ry:n ja Tietoteknologia järjestöosaamisen välineeksi -projektin järjestämä Tehokas verkkoviestintä -seminaari. Käsittelin esityksessä mm. seuraavia aiheita: Mitä on sosiaalinen media ja yhteisöllinen toiminta? Sosiaalisen median työkalut järjestötyön käytännön tehtävien hoitamisen sekä yhteisöllisen työskentelyn tukena Sosiaalinen media järjestötyön […]


Pidin tänään ao. esityksen sosiaalisen median käytöstä yhteisöllisen työskentelyn tukena Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen johtoryhmälle. Esitys liittyy ideaan, että kaupungin varhaiskasvatussuunnitelman uudistuksen tukena käytettäisiin wikiä, johon pääsisi myös vanhemmat, tutkijat ja muut yhteistyötahot. Avaa esitys SlideShare-palvelussa