Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit

20Mar20

Pidin eilen Suomen kesäyliopistoille webinaarin yhteisöllisestä oppimisesta ja pedagogisista malleista. Kyse oli osasta laajempaa Digiopetus ja -ohjaus vapaassa sivistystyössä -koulutusta, jonka järjestäjänä oli Suomen eOppimiskeskus ry.

Yhteisöllinen oppiminen ja pedagogiset mallit ovat itselleni yksi läheisimpiä koulutusten aiheita. Samaan aikaan etä- ja verkko-opetus sekä yleisemminkin pedagogiikkaan liittyvä keskustelu ovat hyvin ajankohtaisia.

Ehkä näistäkin syistä koulutuksen valmisteluun tuli paneuduttua hieman tavallista enemmän, mikä toivoakseni näkyy materiaalissa:

Avaa esitys SlideSharessa

Katsahdus taaksepäin ja tähän päivään

Esityksen valmistelussa kohtasivat toisaalta yli kymmenen vuoden yhteisöllisen oppimisen ja verkkopedagogiikan ajatukset ja kokemukset sekä toisaalta ajankohtaiset opetuksen kehittämiseen liittyvät teemat. Sen aikana kertasin niin vanhempia kuin uudempiakin materiaaleja aiheesta.

On todettava, että vaikka etä- ja verkko-opetus ovat tänä vuonna kokeneet varsinaisen buumin koronaviruksen vuoksi, niin tärkeimmät niihin liittyvät pedagogiset innovaatiot – ja niiden taustalla oleva oppimistutkimus – on tehty pääosin jo yli 20 vuotta sitten.

Etä- ja verkko-opetus eivät ole millään tavalla uusia teemoja, vaan niistä on laajasti osaamista (ja tutkimusta) suomalaisella koulutuskentällä.

Huomasin tämän konkreettisesti esimerkiksi siinä, että 12 vuotta sitten parin kollegan kanssa tekemäni esitys sisältää samat pääasiat yhteisöllisestä oppimisesta kuin eilinen esitykseni. Sen sisältö tuntuu jopa yllättävän tuoreelta – katsokaa vaikka itse:

Toinen esimerkki: ymmärtävän ja yhteisöllisen oppimisen sekä teknologian opetuskäytön tärkeimmät periaatteet esitetään kattavasti jo vuonna 1999 julkaistussa teoksessa Tieto- ja viestintätekniikka tutkivan oppimisen välineenä (Kai Hakkarainen, Lasse Lipponen, Liisa Ilomäki, Sanna Järvelä, Minna Lakkala, Hanni Muukkonen, Marjaana Rahikainen & Erno Lehtinen).

Kun suomalaisen koulutusjärjestelmän pedagogiikasta käydään parhaillaan julkisuudessa osin kiivastakin keskustelua, niin en malta olla ottamatta yhtä kriittistä lainausta tuosta vuoden 1999 teoksesta:

Vaikka nykyisessä koulussa käytetään suhteellisen paljon tekemällä oppimista ja projektioppimista, johtaa se kuitenkin harvoin olennaisiin muutoksiin oppimistuloksissa tai oppilaiden ajattelun ja asiantuntijuuden kehittymiseen. Bereiter esittää, että nykyisten tekemällä oppimista korostavien pedagogisten käytäntöjen taustalla on kolme virhepäätelmää. Ensinnäkin oletetaan, että kun lapsilla on hauskaa, he oppivat. Toiseksi oletetaan, että lapset ovat kiinnostuneita ainoastaan konkreettisista ja tutuista asioista. Kolmanneksi uskotaan perusteettomasti, että konkreettisten ja välittömästi havaittavien asioiden kanssa työskentely johtaa käsitteellisen ymmärryksen syvenemiseen. Näiden olettamusten tueksi ei ole olemassa mitään tieteellisiä perusteita. Vaikka tekemällä oppiminen on sinänsä pedagogisesti arvokas käytäntö, yleensä sitä kautta opitaan ainoastaan niitä asioita, joihin toiminta kohdistuu. Tekemällä oppimisen välityksellä voidaan harjoitella tärkeitä taitoja (esim. kertolaskuun tai vieraaseen kieleen liittyviä taitoja), mutta se ei itsestään johda oppilaiden ymmärryksen syvenemiseen. Jotta oppilaiden omalla aktiivisella toiminnalla ja tiedonhankinnalla olisi myönteisiä pedagogisia vaikutuksia, on olennaista pyrkiä rikkomaan perinteisen projektioppimisen rajoja ja ohjata osallistumaan aitoihin, ymmärtämisen syvenemiseen tähtääviin tutkimusprosesseihin.

Kipeän relevanttia ja ajankohtaista. Lue tarvitteassa useamman kerran.

Lainauksessa mainittuihin ongelmiin löydät vastauksia esimerkiksi yllä olevista esityksistä. Katso ainakin tämä:

Mikä sitten on muuttunut tällä välin?

Se, mikä 20 vuotta sitten oli opetuksessa pioneeritoimintaa, on tänä päivänä jo monille opettajille arkipäivää.

Eteenpäin on menty. Ja mennään.

Vaikka mitään mullistavaa uutta oppimisen ja opetuksen perusteista tai teknologian opetuskäytöstä ei tällä välin ole keksitty.

Toki laitteet ja sovellukset ovat kehittyneet paljon 20 vuodessa. Tämän päivän laitteilla pystyy uskomattomiin asioihin.

Mutta kyse on edelleenkin enemmän siitä, osataanko välineitä käyttää pedagogisesti tarkoituksellisesti eli ymmärtävää oppimista tukevalla tavalla. Tähän liittyvää täydennyskoulutusta tarvitaan yhä paljon.

Kun oppimistutkimuksen havaintoihin perustuva pedagogiikka on hallussa, opettajat tekevät oppimisessa (lue: ymmärryksessä) mitattuna kovaa tulosta kulloinkin käytössä olevilla laitteilla.

Filed under: eoppiminen, esitykset ja luennot, etäopetus, flipped classroom, koulutus, koulutusteknologia, ongelmalähtöinen oppiminen, opetus, oppiminen, pedagogiset mallit, peruskoulu, teknologia, tutkiva oppiminen, verkko-opiskelu, yhteisöllinen oppiminen, yhteisölliset skriptit, ymmärtävä oppiminen   |  Leave a Comment