Archive for toukokuu, 2018
Kävin eilen Jyväskylän yliopistolla pitämässä koulutuksen EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta. Kohderyhmänä oli alueen opetuksen järjestäjät ja opettajat. Avaa esitys SlideSharessa Valitettavasti Tietosuojavaltuutetun toimisto uudisti eilen nettisivunsa ja jätti siirtämättä suurimman osan GDPR-ohjeista uudelle sivustolle. Tämän vuoksi useat esityksessä olevat linkit eivät toimi. Mielestäni aika paha moka heiltä. Huomattavasti pienemmilläkin sivustoilla tehdään uudelleenohjaussuunnitelmat ja sisältöjen siirrot kuntoon […]
Filed under: esitykset ja luennot, henkilötiedot, koulutus, opetus, peruskoulu, tietosuoja-asetus (GDPR), tietoturva, yksityisyys | Leave a Comment
Aiempi kirjoitukseni WhatsAppin uudesta 16 vuoden ikärajasta on saanut somekeskusteluissa monenlaisia reaktioita. Jotkut ovat sitä myös kyseenalaistaneet, mikä pakotti minut miettimään kantani ja niiden perustelut vielä kerran uudestaan läpi. Olen käynyt alla olevat asiat läpi sekä moraalin että lain kannalta. Varmistin käsitysteni oikeellisuuden kahdelta eri asianajajalta. Nyt uskallan puhua ja kirjoittaa tästä vielä hivenen varmemmin […]
Filed under: kännykät, koulutus, laki, lapset, opetus, peruskoulu, tietosuoja-asetus (GDPR), WhatsApp | 3 Comments