Herätys! Milloin viimeksi katsoit ulos some-kuplastasi?

18Aug15

Oletko joskus törmännyt Facebookissa tai Feissarimokissa henkilöön, joka kertoo, ettei seuraa enää uutisia, koska kaikki olennainen tieto on somessa? Hän voisi kirjoittaa esimerkiksi näin:

(Huom. kuvassa oleva status-päivitys ei ole totta, vaan löyhästi tosielämään perustuvaa fiktiota. Yhteneväisyydet todellisuuteen eivät ole sattumaa.)

Sosiaalisen median kuplista on muodikasta puhua, mutta kuinka moni on huomannut itse elävänsä sellaisen sisällä? Siinä vaiheessa, kun some-juttuihin alkaa uskomaan enemmän kuin ammattitoimittajien tekemään työhön, on viimeistään aika herätä: kaikki tieto ei todellakaan ole netissä, eivätkä aikansa kuluksi uutisia somessa kommentoivat yleensä ole perehtyneet niiden aiheisiin likimainkaan sen verran kuin toimittajat.

Toki on hyvä olla mediakriittinen – ja olen sitä usein itsekin – mutta kategorisesti ei kannata olla uskomatta kaikkea ”perinteisen median” julkaisemaa tietoa ja käpertyä vain omaan kuplaansa.

Ennen kuin menen kupliin syvemmälle, niin alla syyt, miksi olen lähtökohtaisesti valmiimpi uskomaan toimittajan kirjoittamaa juttua kuin netin kuulopuheita, vaikka toimittajalla olisikin paineita saada jutulle mahdollisimman paljon lukijoita:

  • Toimittaja on työstään vastuussa mm. lähimmälle esimiehelleen, lehden päätoimittajalle, lukijoille ja itselleen.
  • Toimittajan työtä ohjaa journalistin (eettiset) ohjeet. Kukaan toimittaja ei oikeasti halua saada jutustaan langettavaa päätöstä Julkisen sanan neuvostolta. Miettikää, mikä määrä kotikriitikkoja ja kateellisia kilpailijoita syynää jokaisen putkesta ulos tulevan tuotoksen suurennuslasin kanssa läpi.
  • Sen mitä toimittajia tunnen, niin useimmilla heistä on pyrkimys tehdä luotettavia juttuja mm. tarkistamalla faktat ja käyttämällä asiantuntijoita. Toimittaja ei ole se, joka on valmis uskomaan asian olevan totta vain siksi, että kuuli siitä kaverilta somessa. Tämä selvimmin erottaa hänet satunnaisesta Facebook-uutisseuraajasta.
  • Toimittajat erikoistuvat eri aihealueisiin kuten talouteen, politiikkaan, tietotekniikkaan, urheiluun ja kulttuuriin. Kun ihminen haastattelee aihepiiriin vihkiytyneitä henkilöitä vaikkapa 20-30 vuodessa, niin jotain on pakko tarttua häneen itseensäkin, vai mitä?
  • Kun toimittaja kirjoittaa uutisen, yllä olevat seikat painottuvat, sillä lehdissä pidetään tärkeänä erottaa asiajutut ja toimittajien omat mielipiteet. Jälkimmäiset julkaistaan pääkirjoituksissa, kolumneissa, näkökulmissa ja kommenteissa, joten niitä ei ole mikään ”tarve” sekoittaa uutisteksteihin.

Tästä huolimatta myönnän auliisti, että toimittajat tekevät virheitä, ja että ammattikuntaan kuuluu liian monia, joilla ei ole ns. journalistista kunnianhimoa, vaan he sortuvat klikkiotsikoiden tehtailuun ja copy-paste-uutisten tekoon eli kopioivat suosittuja juttuja amerikkalaisilta uutissivustoilta. Joskus olen jotain tästä kirjoittanutkin.

Ei ole mikään ihme, että lähes 90 % suomalaisista ei usko kaikkea, mitä uutisissa kerrotaan. Kaikkea ei tietenkään pidä uskoa. Toimittajat tietävät tämän epäilemättä parhaiten.

Sitten kuplien puhkontaan.

Jokainen meistä elää jonkinlaisen ”kuplan” sisällä. Kyse on vain siitä, miten isossa. Facebook-kavereiden verkostoon tietonsa perustavalla kupla on pienempi kuin monipuolisesti maailman tapahtumista uutisia kirjoittavalla toimittajalla.

Edes suuri kupla ei pelasta haksahtamasta epätotuuksiin. Toimittajat yleensä elävät valtavasssa ”toimittajien kuplassa”, jossa seurataan toimittajia kiinnostavia asioita ja kaikkea, mitä nyt muutkin toimittajat pitävät tärkeänä. Toimittajien kuplassa pätee erityinen mekaniikka, jota kutsutaan uutisarvoksi. Jos uutisarvo arvioidaan isoksi (toimittajien mielestä), ei uutisen tarkistamista pidetä niin tärkeänä kuin sitä, että uutinen ehditään julkaista ennen muita. Toimittajat nähkääs ovat kehitelleet itselleen uskomuksen, että jos jokin asia on heistä tärkeä, niin se on sitä ja olisi suorastaan väärin vitkutella sen kertomisessa.

Vanha kansa sanoisi, että tilaisuus tekee varkaan. Ja joskus tekijänoikeuksien rikkojan, jopa valtakunnan ykkösmediasta.

Toinen voimakkaasti toimittajiin vetoava seikka on hyvä tarina. Jos tarina on riittävän hyvä, sen kertojaan halutaan uskoa. Tällaista on tietenkin helppo käyttää hyväksi. Otetaan esimerkki. Muistatko vuosi sitten syksynä suuresti hehkutetun uutisen Ello-nimisestä uudesta sosiaalisen median palvelusta, jonka piti lyömän Facebookin? Se oli pelkästään hyvä tarina, jonka leviäminen ei perustunut muuhun kuin toimittajien kuplaan.

Näihin kysymyksiin uhraavat tietenkin aikaansa vain hyvät toimittajat. Huonot seuraavat Amppareiden listaa, että kuka sai minkäkin jutun ja paljonko omat jutut keräävät klikkejä. Sekä tietysti some-jakojen määriä. Onneksi enemmistö on edelleen hyvien puolella pahaa vastaan. Se on syy, miksi heitä puolustan. Kaikki eivät edes ole uhranneet itseään markkinatalouden alttarille – esimerkkeinä Rapport ja Long Play, joiden toimittajat kirjoittavat laadukkaita juttuja aiheista, jotka todella kiinnostavat heitä ja lukijoitaan.

Mutta kuplistahan tässä piti kirjoittaa, eikä iänikuisesta journalismista.

Mikä siis on kupla? Lyhyt määritelmä menee (itseäni lainaten) näin:

Kun sosiaalisen median käyttäjät valitsevat omien intressiensä mukaan, keitä he ottavat mukaan verkostoihinsa ja mitä tietolähteitä he seuraavat, niin myös somen kautta saatava tieto on jokaisen käyttäjän kohdalla erilaista. Verkostoitumisessa ei siten ole kyse vain henkilöiden ja muiden tahojen valinnasta, vaan samalla käyttäjä muodostaa konkreettisesti omien valintojensa mukaisen informaatio- ja uutiskanavan. — Tämä on omiaan synnyttämään niin sanotun kuplan: kun käyttäjä valitsee omia mielipiteitään vastaavia tietolähteitä, ne vahvistavat entisestään hänen omia uskomuksiaan.

Kyse ei siis ole enemmästä tai vähemmästä kuin siitä, mihin koko nykymuotoisen sosiaalisen median suosio perustuu: käyttäjien välisestä verkostoitumisesta ja sen tuottamasta sosiaalisesti suodatetusta sisältövirrasta. Kun tämä yhdistyy ihmisen taipumukseen valita mieluummin mieluisia kuin epämieluisia asioita, on kyseessä systeemi, joka tuottaa kuplia.

Sosiaalinen media siis tuottaa ja vahvistaa kuplia, eikä sitä voi täysin välttää. Kuplien välttämiseksi on ehdotettu sitä, että ottaa monipuolisemmin eri alojen ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä seurantaansa. Niin voi kuitenkin vain laajentaa kuplaansa – mikä on jo saavutus sinänsä. Tällä kertaa en kuitenkaan kehu somea tämän vuoksi.

Seuraava esimerkki on Tuija Aallon blogista. Hän kertoo Etnografisen tutkimustoimisto Kennon tutkimuksesta, jossa eräs haastateltavana ollut lukiolainen kuvasi omaa mediakuplaansa:

Hän toivoi, että mediassa kirjoitettaisiin esimerkiksi tavallisten ihmisten selviytymistarinoita, koska ei ole koskaan sellaisia saanut lukea. Varttunut mediakäyttäjä osaisi hakea sellaista sisältöä naistenlehdistä, mutta kyseisen lukiolaisen vastaanottama sosiaalisen median sisältö oli lähinnä ulkonäköön painottuvaa kuvallista oman elämän raportointia. Tällaisia blogisisältöjä leimaava täydellisyyden tavoittelu aiheutti nuorelle naiselle ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta liittyen ulkonäköön ja arjen hallintaan.

Lisäksi Tuija nostaa esiin asian, jota kannattaa miettiä huolella: jos ihminen ei aktiivisesti pyri laajentamaan omaa kuplaansa, valikoitu sosiaalinen verkosto johtaa lopulta passiiviseen sisältöjen vastaanottamiseen.

Kerran minulta kysyttiin mielipidettä ohjelmasta, joka etsisi automaattisesti minua kiinnostavaa sisältöä Twitteristä. Joka suosittelisi minulle sisältöjä sen mukaan, mistä olen aiemmin ollut kiinnostunut. Vastasin, että se olisi pahinta, mitä Twitterille voisi tehdä. Mutta onko meitä todella kiinnostava sisältö sitä, mikä on kuplassa, vai sitä, joka on kuplan ulkopuolella? (Vai uskottelemmeko vain itsellemme jälkimmäistä?)

Mutta kai sentään aktiivinen omien sisältöjen tuottaminen ja jakaminen somessa on hyväksi? No, ei välttämättä. Hyperaktiiviset sisällöntuottajat ovat vain kolikon toinen puoli.

En voi välttää yhdistämästä yllä olevaa lukiolaisen kertomusta tuoreeseen Sari Östmanin väitöstutkimukseen, joka käsittelee elämänjulkaisemista sosiaalisessa mediassa. En ole lukenut varsinaista väitöskirjaa, mutta väitöstiedotteessa esitetään elämänjulkaisemisen identiteetin kehittyvän kolmessa vaiheessa huipentuen lopulta tähän:

Kolmas omaksumisen vaihe on syväomaksuminen. Toimija sisäistää roolinsa identiteetiksi asti. Silloin hän saattaa huomata ajattelevansa elämää julkaisujen kautta ja pohtivansa: ”Millasen päivityksen tästä sais?” Elämäjulkaisija-identiteetti kurkistelee vaikkapa äidin tai työntekijän roolin olan yli. Näin toimiva identiteetti on täysin uusi ilmiö verrattuna aiempaan roolikäsitysten ja sosialisaation tutkimukseen, jonka edelläkävijöitä 1960-luvulta lähtien ovat olleet sosiologit Peter Berger ja Thomas Luckmann. Aiemman käsityksen mukaan roolin taustalla vaikuttava identiteetin osa painuu taka-alalle, kun toinen rooli siirtyy toimimaan aktiivisesti. Elämäjulkaisija-identiteetti kieltäytyy tekemästä tätä.

Vastaavia tutkimustuloksia omasta elämästä kertomisen koukuttavuudesta some-palveluissa on saatu muuallakin. Näin epäilemättä voi tapahtua Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, YouTubessa ja muissa some-palveluissa, joiden ydin on omien sisältöjen julkaisu ja verkostoituminen. Monien kyselyjen mukaan yksi suurimmista syistä sosiaalisen median käyttöön on yhteydenpito tuttujen kanssa. Mutta eikö koko homma ole mennyt päälaelleen silloin, kun omien asioiden kertomisesta on tullut kaikkein tärkeintä? 

Mielestäni elämänjulkaisemisen identiteetti ei ole tavoiteltava asia, vaan uhkakuva. Ei sosiaalisen median ollut tarkoitus tehdä meistä omaan napaamme tuijottajia vaan muista kiinnostuneita ja heihin vuorovaikutuksessa olevia. Elämänjulkaisijan kupla on pienin mahdollinen: siihen ei mahdu muita kuin hän itse.

Ja entäpä tämä kirjoitus? Onko tämän tarkoituksena julkaista minun ajatuksiani vai saada sinut pohtimaan asiaa? Pelastaako tätä enää edes kysymys, että mitä mieltä sinä olet?



No Responses Yet to “Herätys! Milloin viimeksi katsoit ulos some-kuplastasi?”

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: