”Joskus oon jotain jakanut”

04Lok12

Sosiaalinen media perustuu siihen, että jaamme jotain itseltämme – tai itsestämme – toisille. Jakamiseen on useita syitä, joista vähäisin ei ole se, että kun jokainen jakaa vähän, niin kaikki saavat paljon.

Ovatko ihmiset (jo) valmiita jakamaan? Kysyin eräässä koulutuksessa, kuinka moni pitää jakamista hyvänä asiana. Lähes kaikki nostivat kätensä. Sitten kysyin, kuinka moni on valmis jakamaan verkossa jotain yksityistä tietoa. Enää vain muutama käsi nousi. Jakamista pidetään periaatteessa hyvänä, mutta konkreettisena tekona se on ihan eri juttu.

Myönnän, että jälkimmäinen kysymys oli huonosti muotoiltu, koska yksityinen mielletään sellaiseksi, että sitä ei jaeta. Olisikin pitänyt kysyä, mikä on yksityistä. Jokaisella on siihen oma vastauksensa. Tavallisten juttujen kertomista ei edes pidetä jakamisena ja siis maininnan arvoisena. Jakamiseen sisältyy ajatus luopumisesta, vaikka se hämärtyykin pian, jos jakaa paljon.

Mitä sosiaalisessa mediassa sitten jaetaan? Kattavaa luetteloa ei voi laatia, joten tiivistän sen kolmeen kokonaisuuteen:

  1. Sisältöjen ja tietojen jakaminen
  2. Suhteiden jakaminen
  3. Itsestä antaminen

Ensimmäinen, sisältöjen jakaminen, on helpointa. Esimerkiksi itse olen jakanut SlideSharessa esityksiä, Twitterissä linkkejä, Flickrissä kuvia, Wikipediassa tietoja, blogissa ammattillisia ajatuksiani ja niin edelleen. On aika helppoa laittaa jokin tiedosto, linkki tai tieto muiden saatavaksi. Kynnys sen tekemiseen voi silti olla korkea, jos jakamisen kulttuuri on vielä uutta tai työyhteisön/organisaation toimintatavat eivät kannusta jakamiseen. Jopa periaatteessa julkisen tiedon jakaminen avoimesti verkkoon voi olla ylitsepääsemätön tehtävä, jos päähän on iskostunut ajatus, että kaikki mitä annan muille, on itseltäni pois.

Toinen, suhteiden jakaminen, menee askeleen pidemmälle. Sosiaalisen median palveluissa keskeinen ”omaisuus” on käyttäjän sosiaalinen verkosto ja etenkin tiiviimmät suhteet ja kontaktit. Suhteiden jakaminen on sitä, että suosittelee itselle tärkeiksi ja arvokkaiksi tulleita ihmisiä muille. Esimerkiksi Twitterissä on joka viikko ”Follow Friday”, jolloin käyttäjät suosittelevat hyviä seurattavia muille. Suosittelut ovat samalla luottamuksen osoitus sekä sille, jota suositellaan, että sille, jolle suositellaan. Kenelle tahansa ei olla valmiita jakamaan tärkeitä sosiaalisia suhteita.

Itsestä antaminen on kaikkein vaikeinta. Niin ainakin minä koen. On helppoa kirjoittaa persoonattomasti, kliinisesti, asiantuntijamaisesti, neutraalisti, kärkkäästikin. Paljon vaikeampaa on laittaa arvoja peliin, ottaa kantaa tai kertoa jostain itselle herkästä asiasta. Kun paljastaa itsestä, tulee haavoittuvaksi, sillä muut voivat käyttää tietoa hyväkseen myös ikävillä tavoilla. Olen kuitenkin varma, että nimenomaan itsestä antamista arvostetaan jakamisen muotona eniten.

Sosiaalisen median käyttäjät ovat yleisesti ottaen kriittisiä ja medialukutaitoisia. He myös huomaavat väärän jakamisen tai sanottakoon sitä vaikka valejakamiseksi. Se on tarkoitushakuista ja laskelmoitua jakamista. Jos ensisijaisena tavoitteena on esimerkiksi myydä jotain tuotetta, niin kyse ei ole enää jakamisesta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kyseessä voi toki olla freenomics/freemium tai sitten ihan vain perinteinen markkinointi. Esimerkiksi poliitikko voi jakaa ajatuksiaan Twitterissä vaalien alla, mutta tullessaan valituksi jakaminen loppuu kuin seinään. Tai yritys voi pitää blogia, jossa ”jaetaan” tuote-esittelyjä. Oma lukunsa ovat innokkaat kommentoijat, jotka päättävät viestinsä linkkiin verkkokauppaan, josta voi ostaa heidän kirjansa.

Jostain syystä ihmiset ovat paljon vastaanottavaisempia, kun et koko ajan yritä hyötyä heistä jotenkin. Mikä ei poista sitä, että aktiivisella jakajalla voi sosiaalisessa mediassa olla hyvinkin vahva agenda, jota hän toiminnallaan pyrkii edistämään. Avoimuus ja jakaminen mahdollistavat muille vastaanottamisen, mutta eivät pakota siihen. Jakaminen ei ole tyrkyttämistä.

Ota tästä, jos kelpaa.

P.S. Jakamiseen sisältyy myös omat pelisääntönsä. Tärkein niistä on, että jakaminen ei poista alkuperäisen jakajan oikeuksia. Netissä jaettujen teosten (=tekstien, kuvien, esitysten, videoiden, musiikkien ym.) tekijänoikeudet ovat alkuperäisellä tekijällä, mikäli hän ei niistä erikseen luovu joko kokonaan tai osittain. Pienenkin tekstilainauksen yhteyteen on korrektia lisätä maininta tekijästä ja linkki alkuperäislähteeseen, jos mahdollista. Vähänkin suurempaan teoksen käyttöön tarvitaan tekijän lupa.



3 Responses to “”Joskus oon jotain jakanut””

  1. Hyvä teksti Harto!

  2. Kiitos Harto! Hyvä kirjoitus. Pohdin juuri samaa jakamisen vaikeuden teemaa, joten oli kiva lukea näkökulmiasi. Yksi syy jakamisen vaikeuteen on mielestäni myös se, että keskeneräistä on jotenkin todella vaikea sietää. Moni kokee, että netissä voi julkaista tai jakaa vain jotain todella hienoa ja viimeisteltyä. Harmi, sillä usein hienossa ja viimeistellyssä ei ole samanlaista tarttumapintaa kuin vähän raakileisessa keskustelunavauksessa.


  1. 1 Oppimateriaaligate ja opettajien välinen yhteistyö « LEHMÄTKIN LENTÄIS

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: