Archive for syyskuu, 2008

Eilen ylittyi lopulta 50 000 kävijän raja tässä blogissa. Siihen meni 57 päivää vajaa kaksi vuotta blogin aloittamisesta. Pyöristettynä siis n. 22 kuukautta. Blogissa on vieraillut keskimäärin: 2 273 kävijää kuukaudessa 521 kävijää viikossa 74 kävijää päivässä Kävijähuippu oli 16.7.2008, jolloin täällä kävi 2 476 vierailijaa. Pari kertaa muulloinkin on ylittynyt 1 500 kävijää päivässä. […]


Kauhajoen kouluammunnassa kuoli 11 ihmistä, mukaanlukien 22-vuotias ampuja. Syvin osanottoni uhrien omaisille ja kaikille, joita tapahtumat ovat koskettaneet. Enempää varsinaisesta tragediasta en kirjoita. Siitä kun on kirjoitettu jo liikaakin. Kun kuulin tapahtumasta, toivoin heti ensi järkytyksen jälkeen, että tiedotusvälineet olisivat oppineet jotakin Jokelan tapahtumista ja osaisivat tällä kertaa välttää pahimmat virheet uutisoinnissaan. Mutta kun ei, […]


Täytän nyt lupaukseni kirjoittaa tarkemmin Google Chromesta, josta kirjoitin aiemmin. Chromen ominaisuuksista en raportoi, sillä kattava raportti syntyi Jaikuun muutamassa tunnissa julkaisun jälkeen. Chromessa oli vain vähän uutta. Tärkein uudistus oli prosessien hallinta, jossa voi seurata jokaisen prosessin (www-selaimen välilehden) muistin ja suorittimen käyttöä. Googlen tavoitteena on selvästikin se, että www-selaimesta tulee vähitellen käyttöjärjestelmän korvaaja […]


Alla olevan luennon pidin Opiskeluympäristöt ja digitaalinen media -kurssilla eilen eli 12.9.2008. Luento oli jatkoa edelliselle. Näiden kahden luennon sisällöt yhdessä muodostavat perusteet digitaalisen ja sosiaalisen median opetuskäytölle siten kuin itse sen tällä hetkellä näen. Unohtamatta tietenkään oppimisteoreettista perustaa. Harjoitusten aikana tuli muuten esille vakava puute Jaiku-kanavien RSS-syötteistä: ne eivät sisällä kommentteja! Toisin sanoen RSS-syötteiden […]


Pidin alla olevan luennon eilen Opiskeluympäristöt ja digitaalinen media -kurssilla, joka on osa koulutusteknologian aineopintoja. Luento keskittyi toisaalta perusteisiin, toisaalta vähän pidemmälle menevään soveltamiseen. Osa slideistä on samoja, joita käytin viime ITK:n tutkijatapaamisen esityksessäni. Palaute on tervetullutta. 🙂


Yllä on kuva Googlen web-selaimesta, Google Chromesta (lähde). Lisää screenshotteja täältä. Google Chromen beta-versio julkaistaan julkaistiin vuorokauden sisällä. Lue lisää Googlen blogista ja sarjakuvasta, joka esittelee, mitä tuleman pitää. Google Chrome pähkinänkuoressa: Selkeä ja yksinkertainen kuten kuvasta näkyy Lupaus nopeudesta ja turvallisuudesta Käyttää Applen WebKit-selainydintä sivujen näyttämiseen. Jokainen välilehti on oma ”hiekkalaatikko”-prosessi, joka ei kaatuessaan […]