Olen kokenut hyödyllisenä tämän oppimispäiväkirjan teon. Koska verkkokeskustelut käytiin englanniksi, koin hyödyllisenä sen, että kävin niitä suomeksi uudelleen läpi. Kun olen suomentanut kurssin asioita, olen samalla joutunut _selittämään_ niitä. Selittämisestä oli enemmän puhetta Course Assignment II:n kohdalla, joten en nyt toista sen etuja.Normaalisti oppimispäiväkirjan pitämisellä tarkoitetaan sitä, että merkintöjä tehdään usein ja suht’ lyhyesti. Minun kohdallani käytäntö on ollut täysin päinvastainen: bloggauksia on syntynyt harvoin ja pitkästi kerralla. Energiaa ei vain ole riittänyt siihen, että olisin jokaisen verkko-oppimisympäristöön lähettämäni viestin jälkeen tullut tänne lisäämään uuden merkinnän. Voidaan tietysti kysyä, onko tämä pitkien viestien kirjoittaminen yhtään helpompi tapa. Tuskinpa, mutta tämä oli kuitenkin minulle sopivampi tapa.
Ryhmäytyminen
Oppimispäiväkirjan tehtävänannossa pyydettiin lopuksi kertomaan ajatuksia ryhmäytymisestä ja yhteisöllisen verkkotyöskentelyn onnistumisesta. Näitä asioita pohdittiin jonkinverran myös ryhmämme kesken. Keskustelussa tuli esille, että ryhmäytyminen tapahtuu vähitellen ja sen myötä ryhmän toiminta tehostuu. Olen näistä asioista samaa mieltä. Olen myös tutustunut ryhmäytymisen teoriaan jo aiemminkin ja sen valossa sanoisin, että ryhmäytymisprosessi ei ehtinyt edetä vielä kovin pitkälle kurssin aikana. Lyhyesti ulkomuistista kerrottuna ryhmäytymisen vaiheet ovat:
- Ryhmän muodostaminen, tutustuminen
- Ryhmän toiminnan alkuvaihe, rooliutuminen
- Ryhmän ensimmäinen tehokas työskentelyvaihe, usko ryhmän kyvykkyyteen
- Pettyminen ryhmän toimintaan, kriisivaihe
- Epärealististen käsitysten karsiutuminen, palautuminen maanpinnalle, sisäisten ongelmien ratkaiseminen TAI ryhmän purkautuminen
- Ryhmän roolien osittainen uusjako, elinvoimaisen ryhmän syntyminen, toinen tehokas työskentelyvaihe
- Ryhmän toiminnan loppuminen (jos ei loppunut jo 5. vaiheessa)
Mielestäni ehdimme ryhmäytymisessä vasta 3. vaiheeseen. Jonkin verran esiintyi myös jo pettymisen oireita. Course Assignment III:n aikana (johon en itse osallistunut) alettiin esimerkiksi pohtia, ettei ryhmämme kesken oltu puhuttu mitään yhteisistä arvoista tai ryhmän tavoitteesta. Jossain määrin myös kyseenalaistettiin ryhmänä toimiminen kun kerran yhteistä tavoitetta ei ollut, ja nostettiin esille, että jokaisella olisi vain omat tavoitteensa. Tähän joku vastasi, että itse asiassa yhteinen tavoite on olemassa (kurssin suorittaminen), ja myös ryhmän yhteisiä arvoja on, sillä kaikki ovat jossain määrin kiinnostuneita oppimisesta, CSCL:stä jne.
Yhteisöllinen verkkotyöskentely
Yhteisöllinen verkkotyöskentely onnistui jossain määrin. Kieltämättä ongelmana OLI, ettei yhteiset tavoitteet olleet kristallinkirkkaita. Yhteiset tavoitteethan ovat tärkeitä motivaation ja yhteisöllisyyden syntymisen vuoksi. Alkuvaiheessa en pitänyt yhteisöllisyyden toteutumista kovin onnistuneena, mutta jälkikäteen ajatellen minulla saattoi olla liian korkeat vaatimukset, jotka johtuivat aiemmista hyvistä verkkotyöskentelyn kokemuksistani.
Yhteisöllisyys kehittyi ryhmäytymisen edetessä ja se oli korkeimmillaan kahden viimeisen tehtävän aikana. Pidän yhteisöllisyyden onnistumisen merkkinä sitä, että verkkokeskusteluun tulee useita säikeitä, joissa keskustelu haarautuu ja viestiketjut ovat pitkiä. Oikeastaan mitään todella pitkiä viestiketjuja ei tapahtunut (vertaa esim. news-keskustelut), joten yhteisöllisyys ei ollut lopuksikaan kovin vahvaa tai syvällistä. Keskustelussa oli myös useita viestejä, joihin kukaan ei vastannut. Arvatenkin tämä ei ainakaan vahvistanut ko. viestien kirjoittajien motivaatiota tai uskoa yhteisölliseen työskentelyyn.
Eräänä yhteisöllisyyden haittana pidin liian laajoja luettavia artikkeleita, jotka vaativat jokaisesta kahden viikon mittaisesta tehtävästä 3-5 päivää. Artikkeleiden lukemisen jälkeen aikaa aiheenmukaiselle keskustelulle jäi siten vain n. viikko per tehtävä, mikä oli mielestäni liian vähän. Mikäli tavoitteena on yhteisöllinen työskentely, lukemisen määrää tulisi mielestäni jatkossa vähentää.
Yhteisöllisyyttä edisti se, että useat keskustelijat kannustivat toisia ja antoivat arvoa toisten mielipiteille. Keskustelua hallitisivat pääasiassa tietyt ryhmäläiset. Lisäksi moneen kertaan mainittu tärkeä tuki yhteisöllisyydelle oli aktiivinen tuutori, joka paitsi kannusti ryhmää, myös ohjasi, mihin suuntaan edetä.
Mitä itse opin?
Lyhyesti sanottuna opin lisää CSCL:stä. Käsitys asiasta sinänsä ei muuttunut, mutta sain paljon lisää tietoa aihepiirin tutkimuksesta. Kaikki kurssimateriaalit antoivat jotain uutta ajattelemisen aihetta. Aiheita en lähde nyt erittelemään, sillä kun jostain aiheesta tietää riittävästi ja siitä lukee lisää, koen jälkeenpäin hankalaksi eritellä, mitkä asiat olivat uusia ja mitkä ennestään tuttuja, sillä uudet asiat ovat jo löytäneet paikkansa aiemman tiedon joukosta. Oman oppimisen kannalta tämä on mainio asia. 🙂
Kurssi oli ensimmäinen englanninkielinen verkkokurssi, jolle olen ikinä osallistunut ja sillä tavalla täysin uusi kokemus. Aluksi kieli tuotti aika paljonkin haastetta, mutta runsas artikkeleiden lukeminen ja viestin kirjoittaminen muodostui jossain vaiheessa ei-niin-vaikeaksi, vaikkei siitä toki vielä ehtinyt helppoakaan tulla. Ja kirjoituksessa virheitä satelee… Sain kuitenkin kurssista tärkeän kokemuksen, että tulen tarvittaessa toimeen englanninkielen kanssa. Toki tämä edellytti minun kohdallani sitä, että käytössäni oli runsaasti ”rakennustelineitä”. Tällaisia olivat mm. Wordin englanninkielinen oikoluku, sanakirja.net (johon Oulun puhelin tarjoaa ilmaisen käyttöoikeuden asiakkailleen), dictionary.com ja Google.
<offtopic>
Joku voi ihmetellä, miten Google liittyy kieltenopiskeluun, joten kerron samantien. Googlella voi esim. varmentaa, että tietty lauserakenne on oikein, tai tarkistaa, kumpaa kahdesta vaihtoehtoisesta sanasta käytetään enemmän tietyssä yhteydessä. Aina kun hakutuloksia tulee runsaasti, voi olla varma, ettei kokeiltu lauseen pätkä ole totaalisesti pielessä. Esimerkiksi haulla ”Is this right?” tulee 675 000 hakutulosta, joten se on mitä ilmeisemmin kirjoitettu oikein. Lisäksi Googlella voi – yllätys, yllätys – hakea lisätietoa käsitteistä ja varmistaa, että on ymmärtänyt ne oikein.
</offtopic>
Kurssi oli mielenkiintoinen kokemus myös siksi, että osallistujien taustat olivat hyvin moninaiset. Kun on opiskellut pitkään enemmän tai vähemmän koulutusteknologiaan orientoituneiden ihmisten kanssa, on hyvin virkistävää päästä kuulemaan sellaisten ihmisten ajatuksia, joiden tausta on erilainen. Samalla meitä kaikkia yhdisti kuitenkin kiinnostus opettamista ja oppimista kohtaan, joten yhteisen kommunikaation rajapinta oli valmiiksi olemassa. Tietysti sekin oli mielenkiintoista, että osa keskustelijoista oli ulkomailta, mutta merkitsevämpää oli nimenomaan aiempi koulutustausta. Jossain määrin se, että osa keskustelijoista oli vähemmän perehtyneitä kurssin aihepiiriin, myös esti keskustelun syventymistä oppimisteoreettisesti kovin syvälliseksi – sitä ei voi kieltää. Toisaalta minulla, ja varmaan monella muullakin, olisi voinut tulla kielirajoitukset nopeasti vastaan. Minä kun vielä toistaiseksi ajattelen suomeksi. 😉
Yllä olevassa kappaleessa pyrin siis sanomaan, että opin kurssilla lisää toimimisesta yhteistyössä erilaisten ihmisten kanssa. Tämä voi tuntua itsestäänselvältä, mutta yhteistyötaidot ja erilaisuuden kanssa toimeentuleminen ovat lopultakin nykymaailmassa sen verran tärkeitä taitoja, ettei niitä voi koskaan liikaa harjoitella. Tiedollisten asioiden oppimista tärkeämpää on metakognitiivisten taitojen, esim. oppimaan oppimisen, oppiminen, sillä ne eivät vanhene. Kun ajattelen asiaa, tämä saattaa olla jopa tärkein asia, mitä olen 4½ vuoden aikana yliopistossa oppinut.
LEHMÄTKIN LENTÄIS 