Blogeja on moneen lähtöön. Tämä blogi on ennen muuta ajatuspuro. Ajatusvirtakin olisi liikaa sanottu. Tämähän kuivuukin välillä.

Ajatuspurolla tarkoitan etenkin sitä, että kirjoitan täällä keskeneräisistä ajatuksista, jotka vasta hakevat lopullista uomaansa. Kirjoittaminen eli ajatusten ulkoistaminen pakottaa pukemaan ne sanoiksi, käsitteiksi. Se selkeyttää ja kehittää niitä. Lisäksi kommentoijat antavat palautetta, mikä auttaa ajatusten kehittelyä edelleen – enemmän tai vähemmän. Varsinkin kriittiset kommentit pakottavat arvioimaan omia pähkäilyjä uudestaan ja muovaamaan niitä toivottavasti parempaan suuntaan.

Olen alusta alkaen käyttänyt blogia nimenomaan tähän tarkoitukseen. Blogikirjoitukset eivät siis ole “valmiita” ajatuksia, vaan korkeintaan jonkin tulevan luonnoksia. Ne ovat vain… blogikirjoituksia. Silti olen pari kertaa törmännyt siihen, että blogikirjoituksiani on käytetty jopa opinnäytetyössä lähteenä. Siinä on selvä ristiriita: ei keskeneräisiä ajatuksia pitäisi käyttää mihinkään vähänkään vakavamman argumentaation rakentamiseen. Ei ainakaan minään “totuutena” tai rinnakkain jonkin tieteellisen lähteen kanssa.

Käytän kyllä jatkuvasti itsekin blogeja lähteinä, mutta lähinnä esityksissä ja blogikirjoituksissa. Medialukutaitoa ja lähdekritiikkiä tarvitaan kulloisenkin formaatin mukaan. Esityksiä ja kirjoituksia on montaa eri “genreä”. Ajatuspuroblogit ovat vain yksi bloggaamisen lajeista. Niistä voi seurata kirjoittajan ajattelun kehittymistä ja ehkäpä jotain ajankohtaista aihetta. Lainatessa on reilua mainita, missä tarkoituksessa teksti on alunperin tehty. Tieteellisiksi tai puolitieteellisiksi tarkoitettuja blogeja voi lainata jo vähän vakavammassakin tarkoituksessa.

Tässäkin kirjoituksessa on yksi ristiriita. Jos ajatukset nähdään puroina, jotka juoksevat eteenpäin omaa uomaansa, ei valmiita ajatuksia ole edes olemassa – olipa ne julkaistu missä tahansa muodossa. Silloin ei ole kovin tärkeää, miten ja mitä lainaa, jos se kehittää ajattelua. Joten: lainatkaa jos haluatte, kunhan annatte purojen juosta vapaana.

Hyvää uutta vuotta!

Sosiaalisessa mediassa syntyy jatkuvasti uudissanoja – siis sanoja, jotka syntyvät ikään kuin itsestään tai ovat tietoisesti luotuja ja sittemmin vakiintuneita.

Tunnetuin uusista sanoista on tietenkin sosiaalinen media. EI sosiaaliset mediat monikossa, kuten joskus virheellisesti näkee, sillä media itsessään on monikko.

Sosiaalista mediaa on määritelty jos jollakin tavalla ja viimeksi sanasta syntyi pitkä keskustelu, kun Kielikello suositteli sen sijasta käytettäväksi käsitettä yhteisöllinen media. Kielikello oli artikkeleineen pahasti myöhässä: sosiaalinen media on käsitteenä vakiintunut jo pari vuotta sitten ja määrittelystäkin on päästy jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Nyt ollaan pikemminkin siinä vaiheessa, että sosiaalinen media on lyhentymässä muotoon some, ja somettuminen on siihen liittyvä verbi.

Haluaisiko arvoisa Kielikello keksiä uuden sanan vaikkapa sanan sähköposti tilalle – sikäli kun ovat vielä törmännet sellaiseen kummallisuuteen?

Mainitseepa Kielikello myös Facebookin suomennoksena käytetyn Naamakirjan. Mistä lähtien yritysten nimiä on suomennettu isolla alkukirjaimella?

Muita sosiaaliseen mediaan liittyviä uudissanoja ovat esim. blogi, wiki, mikroblogi ja yhteisöpalvelu. Nämä ovat onneksi aika ongelmattomia.

Sen sijaan käsite sosiaalinen verkosto aiheuttaa välillä ongelmia. Kysehän on ihmisten muodostamasta verkostosta, mutta jotkut sosiaalisen median palvelut (esim. Ning) käyttävät sitä yhteisöpalvelun merkityksessä. Tämä johtunee englanninkielisestä sanasta social networking site, joka pitäisi tietysti suomentaa sosiaalinen verkostopalvelu.

Sosiaalisten verkostojen yhteydessä on muuten käytetty myös sanaa parvi. Varsinkin itseorganisoituvat parvet kuulostavat todella hienoilta, mutta minulle on ikävä kyllä jäänyt epäselväksi niiden ero sosiaalisessa verkostossa syntyvistä ryhmistä. Pahemmaksi sekoitukseksi (?) puhutaan myös verkkoyhteisöistä, joita olen pureskellut aiemmin itsekin.

Tänä syksynä olen yhä useammin törmännyt sanaan webinaari, joka tarkoittaa webissä tapahtuvaa seminaaria tai vastaavaa. Sitä kyllä mielestäni käytetään webinaarien järjestäjien taholta laajemmin kuin mitä voi olettaa yleisön vielä ymmärtävän. Onneksi asiayhteys monesti kertoo sanan merkityksen.

Pitkän listan muita uudissanoja tarjoilee Yksityinen kielitoimisto.

Uudissanoja voi lanseerata itse!

Olen todistanut vierestä muutaman uudissanan lanseerausta. Crowdsourcing lienee monille hepreaa, samoin sen suomennokset joukouttaminen ja talkoistaminen. Onneksi Tuija Aalto keksi sille syyskuussa selkokielisemmän vaihtoehdon: verkostohaastattelu. Kyse on siitä, että käytetään netissä olevia sosiaalisia verkostoja resursseina ja tiedonlähteinä (katso esimerkki).

Nyt kysymys tietenkin kuuluu, mikä ero on keksiä uusi suomennos crowdsourcingille kuin sosiaaliselle medialle? Se, että laajasti vakiintuneelle käsitteelle sellaisen keksiminen on typeryyttä mutta leviämättömälle vähintään hyvä yritys.

Viimeksi uuden sanan lanseerasi Eero Leppänen. Tällä kertaa sana oli tweetmobbing. Se tarkoittaa puhujan kritisoimista/haukkumista Twitterissä esimerkiksi seminaariesityksen aikana. Tweetmobbing soveltunee kyllä tweettaajien käyttöön (monet suomalaiset tweettaavat englanniksi), mutta tuskin tulee yleistymään sen enempää. Suomenkieleen leviäminen edellyttäisi paremmin suuhun sopivaa muotoa kuten moppaus, raakkuminen (vastakohtana livertämiselle) tai nettimuilutus.

Kaikkia sanoja ei onneksi tarvita

Uudelle asialle syntyy helposti monta nimeä. Onneksi vain osa uusista sanoista jää pysyvästi kieleen. Toki kaikki sanat ovat kielen rikkautta, mutta toisinaan hankalia. Varsinkin sosiaalisen median kohdalla törmää jatkuvasti uudenlaisiin väännöksiin ja yhdistelmiin. Osalla niistä on aito ja syvällinen merkitys joillekin – ja heille ne ovat vakava asia. 

Joukkoon mahtuu aina myös sanoja, jotka eivät tarkoita mitään (tai hyvin vähän), mutta kuulostavat (ainakin käyttäjästään) todella älykkäiltä. On ikivanha temppu päteä vaikeilla sanoilla, joita ns. sivistymättömät moukat eivät ymmärrä. Kuitenkin selkeästi sanottu on aina myös selkeästi ajateltu, ja vaikeasti sanottu on epäselvästi ajateltu – tai jäänyt täysin ymmärtämättä.

Pidin tänään sosiaalisen median koulutuksen Oulun yliopiston kv-markkinointitiimille ja viestintäpalveluille. Aiheena oli mm. sosiaalisen median käyttöönotto sekä strategian ja ohjeistuksen laatiminen (slidestä 21 alkaen).

Esityksen alussa käsittelin esteitä, jotka organisaation on ylitettävä ennen sosiaalisen median käyttöönottoa. Tällaisia ovat mm. erilaisten pelkojen voittaminen, avoimeen keskusteluun uskaltautuminen ja pelisääntöjen tunteminen. Mukana on esittelyt YLE:n, Nokian ja Rovaniemi Design Weekin strategioista/ohjeistuksista sekä linkkejä muihinkin. Lopussa käsitellään erilaisia tapoja, miten voidaan mitata sosiaalisen median tuloksia sekä seurata yrityksen mainetta verkossa.

Avaa esitys SlideSharessa

Sopivasti tätä esitystä valmistellessa sosiaalisen median strategiat ovat olleet paljon esillä netissä. Tässä muutamia käyttämiäni lähteitä:

• YLE:n Sosiaalisen median strategia -webinaari, videotallenne ja Qaiku-keskustelu (sisältää myös videon ajankohdat)
• Pirkka Aunolan slideshare-esitys YLE:n strategiasta
• Hill & Knowltonin tutkimus sosiaalisen median ohjeistuksista työpaikoilla
• Daily Diegon blogikirjoitus sosiaalisen median ohjeistuksen tekemisestä
• Rautasillan Eero Leppäsen blogikirjoitus Rovaniemi Design Weekin strategiasta
• Keskustelu organisaatioiden sosiaalisen median ohjeistuksista Sometussa
• Vanhempi Jaiku-keskustelu sosiaalisen median ohjeistuksista

Tässä vielä toinen (ajallisesti ensimmäinen) tämänpäiväisen koulutuksen esitys, joka käsittelee sosiaalisen median perusteita, palveluita, käyttäjiä ja sosiaalisia verkostoja:

Avaa esitys SlideSharessa

Tein DevelOPE-hanketta varten tällaisen esityksen, joka käsittelee mm. netikettiä, verkkoidentiteettiä ja tietoturvaa (aiheesta lisää täällä):

Avaa esitys SlideSharessa

Myönnän: käytin tänään tarkoituksella Twitteriä tämän blogikirjoituksen “taustaselvityksen” tekemiseen. Oikeastaan kyse oli sovelletusta verkostohaastattelusta. Aloitin keskustelun siitä, pitäisikö RT-viesteistä kiittää vai ei. Siitä kehkeytyi yllättävän pitkä viestittely – kantoja oli molempiin suuntiin ja siltä väliltä.

Kyse on siis retweeteistä (=RT), joissa välitetään toisen käyttäjän viestiä eteenpäin omille seuraajille. Twitterissä on yleistynyt tapa, jossa alkuperäinen viestin kirjoittaja kiittää niitä käyttäjiä, jotka välittävät hänen viestiään RT:nä eteenpäin.

Esimerkki:

liisa: Hyvä tietosanakirja http://www.wikipedia.org/

jorma:  RT @liisa Hyvä tietosanakirja http://www.wikipedia.org/

liisa:  @jorma Thanks for RT!!

RT-viesteistä kiittäminen on kyseenalaista, koska viestejä välitetään eteenpäin niiden sisällön vuoksi – ei kiitoksen toivossa. Kyseessä ei lähtökohtaisesti ole palvelus toiselle käyttäjälle, joten kiittäminen tuntuu jopa vähän hölmöltä. Hyvää sisältöä halutaan jakaa omille seuraajille sekä saada se omaan feediin pysyvästi talteen. Ainakaan itse en näe mitään syytä saada siitä kiitosta. Usein ei ole edes mitään merkitystä, kuka alkuperäisen viestin kirjoitti. Jos kyseessä on esimerkiksi kiinnostava linkki, niin sen olisi voinut tweetata melkeinpä kuka vain.

Turhuudestaan huolimatta kiittämisestä on jo tullut monelle tapa. Varmasti moni pitää sitä vain kohteliaisuutena – ehkä enempää miettimättä. Toisaalta moni varmasti pyrkii kiittämisellä motivoimaan muita käyttäjiä jatkossakin retweettaamaan omia viestejään. Yksi syy tähän on se, että monet web-palvelut tilastoivat RT-viestejä ja ne korottavat alkuperäisen viestin ja kirjoittajan “arvoa” ko. palveluissa. Esimerkiksi monissa blogeissa on esillä, montako kertaa blogin artikkelit on mainittu Twitterissä. Tähänkin blogiin on alkanut tulemaan ns. pingback-viitteitä Topsy-hakupalvelusta. Ihan kivoja sinänsä.

No thanks for RT!

Vaarana RT-kiittämisen yleistymisessä on se, että siitä voi ajan myötä tulla vallitseva normi. Silloin kiittämättä jättämisestä tulee kyseenalaista toimintaa, joka voi jopa “loukata” osaa retweettaajista. On hyvä miettiä, millaisia käytäntöjä omalla toiminnallaan haluaa edistää. Varmasti kukaan ei halua tiukkoja sosiaalisia sääntöjä Twitteriin, vaikka joitain pelisääntöjä muodostuu aina väistämättä ja ne ovat tarpeellisiakin.

Mutta jos RT-kiittäminen lisääntyy, kuten näyttää tapahtuvan, niin eivätkö kiitokset samalla menetä merkityksensä? Jokin raja silläkin, kuinka paljon jaksaa ottaa kiitoksia vastaan. Automaationa tuleva kiitos ei edes tunnu kiitokselta.

Lisäksi RT-viestit lisäävät Twitterin kohinaa ja huonontavat ns. signaali-kohinasuhdetta. Kuka todella haluaa Twitterin täyteen tällaista sisältöä? Kohinan lisääntyminen tekee Twitteristä huonomman palvelun kuin se nyt on.

Joku ehdotti kiitosten hoitamista privaviesteinä, jotta yleinen kohina ei lisääntyisi. Sehän johtaisi siihen, että pian oikeasti tärkeitä viestejä pitäisi etsiä inboxista kuin neulaa heinäsuovasta. Ja jos privaviesteistä on tilannut sähköposti-ilmoitukset, niin roskaposti tulisi aina tuplana.

Jokohan pian myydään RT-suodattimia Twitteriin?

Sosiaalista vaihdantaa

Ylipäätään RT-kiittämiset johtavat siihen suuntaan, että jokaiseen @vastaukseen ja RT-viestiin pitäisi reagoida jotenkin. Toiminta synnyttää aina odotuksia seuraavalle kerralle. Vastinetta omille viesteille odotetaan yhä useammin.

Kyse on tietyssä mielessä sosiaalisesta vaihdannasta ja vaihtokaupasta. Toisen käyttäjätunnuksen mainitseminen @-merkillä tweetissä tekee aina myös linkin käyttäjän profiiliin. Kun viestit näkyvät kunkin kirjoittajan seuraajille, on kyse silkasta näkyvyydestä. Monelle käyttäjälle näkyvyys, huomion ja arvonannon saaminen ja itsensä markkinointi on tärkeää. Silloin on loogista käydä vaihtokauppaa vastineista: kun sinä huomioit minut, niin minä huomioin sinut. Palveluksia jäädään velkaa ja niitä maksetaan. Ja kun joku ei sitten “maksakaan velkaansa”, niin petytään.

Samasta sosiaalisesta vaihdannasta on kyse useissa sosiaalisen median palveluissa. Esimerkiksi Tero Heiskanen on kirjoittanut vinon pinon tekstejä sosiaalisista vastineista. Tutkimuksissakin on todettu, että aktiivisimmin sisältöä tuottavia käyttäjiä motivoi nimenomaan huomion saaminen muilta käyttäjiltä. Monissa palveluissa aktiivisten käyttäjien palkitseminen tapahtuu automaattisesti palvelun toiminnoilla (top-listat, pisteytykset ja muut mikropalkinnot yms.), mutta Twitterissä näin ei ole, minkä vuoksi on jopa odotettua, että käyttäjät ovat kehittäneet oman palkitsemisjärjestelmänsä. Tosin Twitterin uusi lista-toiminto tarjoaa käyttäjille taas uudenlaista näkyvyyttä (ah, oma listani on täällä), mutta se vain lisää kilvoittelua, kenen listat ovat suurimpia ja kauneimpia.

Kaikille käyttäjille näkyvyyden ja huomion saaminen ei ole tärkeää. Kun käyttäjillä on erilaisia motiiveja, syntyy väistämättä näkökulmaeroja palvelun käytössä. Käyttäjiä ei voi tämän suhteen jakaa vain kahteen ryhmään: itsekin lienen ääripäiden keskeltä.

RT-viestien osalta @toninummela esitti hyvän kompromissin: “Mitäs jos kiittäisi silloin kun siltä tuntuu. Se voisi olla inhimillistä.” Tosin käyttäjillä on juuri tuossa kohti niitä erilaisia tuntemuksia… Myös @Viides_Rooli antoi hyvän ohjeen, että kannattaa kerätä samaan kiitosviestiin monta käyttäjää, niin kohinaa tulee vähemmän. (Huomasitteko: annoin heille juuri linkit palkinnoiksi.)

Pidin tänään opiskelijoille lyhyen katsauksen web-pohjaisista projektinhallintaohjelmista (alla). Käytin pohjana vuoden takaista esitystä, mutta koska ohjelmat olivat kehittyneet vuodessa, sitä piti samalla päivittää.

Muutin ex-PBwikin tilalle Wikispacesin. Se toimi esimerkkinä siitä, että projektinhallintaohjelmana voi käyttää myös wikiä. Wikispacesin monipuolisuus ja muiden palveluiden upotustoiminnot takaavat sen, että käyttömahdollisuudet eivät lopu kovin äkkiä kesken. Sen rinnalla voi käyttää myös Scrumya – kunhan pitää osoitteen ei-julkisena.

Vuosi sitten Producteev oli vasta suljetussa beta-testissä, mutta nyt se on valmis. Siinä projektinhallintaohjelma on mietitty konseptina täysin uusiksi web 2.0 -tyyliin. Ominaisuuksista täytyy vähän tinkiä, mutta tilalle saa karkkikäyttöliittymän, jossa tärkeimmät – eli projektin tehtävät – ovat pääasiana. Suosittelen tutustumaan.

Basecampista löytyy nykyään ilmainenkin vaihtoehto, johon saa yhden projektin ilman liitetiedostoja ja rajoittamattomasti käyttäjiä. Sen rekisteröitymislomake on hyvin piilotettu, mutta tässä suora linkki. Tätä käytän itse.

Kotimaisessa LumoFlow’ssa saa nykyään ilmaiseksi rajoittamattomasti käyttäjiä ja projekteja, kun vuosi sitten ne oli vielä rajattu. Hienoa kehitystä!

Zoho Projectsia voi suositella vain todella vaativaan käyttöön. Ohjelmasta löytyy lähes kaikki, mitä web-pohjaiselta projektinhallintaohjelmalta voi toivoa. Extrana paketissa tulee Zohon toimisto-ohjelmat, joilla voi luoda dokumentteja lennosta. En varmasti vielä edes löytänyt kaikkia toimintoja.

Avaa esitys SlideSharessa

Hiljaiset tai heikot signaalit ovat puhuttaneet kovasti viime vuosina. Lyhyesti sanottuna ne ovat merkkejä, “signaaleja”, asioista tai tapahtumista, jotka voivat olla tulevaisuudessa merkittäviä (lisää voi lukea Wikipediasta tai aiheesta kirjoitetuista kirjoista). Sosiaalinen media on tästä hyvä esimerkki: 5-7 vuotta sitten ilmiötä olisi ollut vaikea ennustaa, mutta sen merkit olivat jo näkyvissä.

Koska hiljaiset signaalit ennakoivat tulevaa, niitä voidaan käyttää ja käytetään tulevaisuuden ennustamiseen. Tarkkaan ottaen kyse ei edes ole ennustamisesta, vaan ilmiöiden ja asioiden tunnistamisesta hyvissä ajoin. Se mikä on tänään pientä, voi olla muutaman vuoden päästä räjähtävässä kasvussa. Ja tämän ennakoinnissa tarvitaan valistunutta arvaamista. Yritysten kannalta hiljaisten signaalien tunnistamisessa on kyse tietysti myös kilpailukyvystä ja -eduista, jos ne tunnistetaan ajoissa. Toisaalta kyse on riskinotosta: aina voi veikata väärinkin.

Oletteko muuten kuulleet, että semanttinen web tulee mullistamaan koko netin parin vuoden sisällä?

Itsekin on tullut ennakoitua. Syyskuussa 2008 ennustin Google Chrome -selaimen ilmestymisen jälkeen, että Google tulee kehittämään Chromeen perustuvan käyttöjärjestelmän – mikä sitten paljastui todeksi vuosi myöhemmin. Kukaan ei kertonut sitä etukäteen, mutta sen saattoi ennakoida Googlen toiminnasta ja alan yleisestä kehityssuunnasta. Nykyään puhutaan jo selvänä asiana, että ns. työpöytäsovellukset tulevat siirtymään täysin nettiin jollakin aikavälillä. Ja nettiä käytetään web-selaimella, joten kun Google teki web-selaimen, yhtälön tulos oli selvä.

Sosiaalinen media ylipäätään tarjoaa hyvää dataa ennakointiin. Alla on jaikunkeksijä Jyri Engeströmin esitys, jonka slidessä nro 19 sanotaan osuvasti: “Microblogging is becoming the pulse of the planet.” Eli suomeksi: kuunnelkaa, mitä Twitter sanoo, ja ottakaa onkeenne. Toki kohinaakin riittää, joten ihan helppoa se ei aina ole.

Ei ole pakko mennä edes Twitteriin asti. Toinen vaihtoehto on käyttää “signaalinvahvistimia”. Tuossa esityksessähän Jyri tarjoilee valmiiksi paketoituna ennakointia, jonka mikä tahansa yritys voi valjastaa tulevaisuuden menestystekijäkseen. Vastaavia hyväntekijöitä on netti pullollaan. Esimerkiksi Roope Mokka ja kumppanit harrastavat samaa Yhteiskunta 2.0 -blogissaan. Onpa Suomeen perustettu oma Kansallinen ennakointiverkostokin.

Hiljaiset signaalit ovat siis tulleet jo aika äänekkäiksi. Tarvitsee vain kuunnella.

Puhuin tänään Suomen ladun syyspäivillä Oulussa aiheesta “Sosiaalisen median mahdollisuudet latuyhdistykselle”. Kuulijakunta oli enimmäkseen muuta kuin nuorta väkeä, joten aihe oli varmasti uusi ja herätti ajatuksia. Toisaalta tilaisuudessa näkyi sekin, että sosiaalinen media ei ole enää vain nuorten areena, sillä yllättävän moni kertoi olevansa jo mukana Facebookissa.

Esityksen valmistelu toi itsellenikin taas yhden uuden näkökulman sosiaaliseen mediaan. Keskeisenä esityksessä oli ajatus, että sosiaalisen median avulla voidaan – paitsi tiedottaa yhdistysten toiminnasta ja hankkia uusia jäseniä – myös kannustaa ihmisiä liikkumaan. Ylipäätään sosiaalinen media tarjoaa huomattavasti mahdollisuuksia aktiiviseen yhdistystoimintaan.

Avaa esitys SlideSharessa

Pidin eilen koulutuksen Oulun yliopiston Koulutus- ja tutkimuspalveluille yhdessä kollega Jari Larun kanssa. Osallistujina oli oululaisia opettajia. Esitykseni aiheena (alla) oli sosiaalisen median mahdollisuudet ja välineet. Lisäksi harjoiteltiin käytännössä blogia (Blogger), wikiä (Wikispaces) ja RSS-syötteitä (Google Reader). Kiitokset osallistujille!

Avaa esitys SlideSharessa

Puhuin tänään Avoimien yliopistojen neuvottelupäivillä aiheesta Oppiminen: Digitaalisen sukupolven haasteet. Otsikko annettiin järjestäjien puolesta – yhtä hyvin ja paremminkin otsikoksi olisi voinut laittaa virtuaalisen, sosiaalisen, yhteisöllisen, verkottuneen tms. sukupolven haasteet.

Esityksen ideana oli esitellä, millaisia haasteita nykypäivän nuoret sukupolvet asettavat ja tulevat asettamaan koulutukselle – erityisesti avoimelle yliopistolle. Minä en avoimen yliopiston kenttää juurikaan tunne, joten keskityin “digitaaliseen sukupolveen”. Lähestyin aihetta sosiaalisen median ympäristöjen ja uusien teknologioiden näkökulmasta. Toisaalta nostin esiin nykyaikaisen oppimiskäsityksen, joka lyö täydellisesti kättä sosiaalisen median kanssa.

Avaa esitys SlideSharessa

Esitysten jälkeen oli 1,5 tunnin ryhmätyö, jossa selvitimme osallistujien kanssa, mitä konkreettisia haasteita ns. digitaalinen sukupolvi asettaa koulutukselle, ja miten niihin voitaisiin vastata. Tein crowdsourcingia tarralappujen kanssa. Esiin nousivat mm. seuraavat haasteet:

• Asenteiden ja kulttuurin muutos, esim. avoimuus ja jakaminen
• Yhteistyön edistäminen avoimen yliopiston sisällä ja yhteistyökumppaneiden kanssa, verkostoituminen
• Teknologian käyttöön liittyvät haasteet: osaamisen puute, tarkoituksenmukainen käyttö, “välineen mukaisella” kielellä puhuminen, yhteiset pelisäännöt
• Tietoon ja oppimiseen liittyvät haasteet: pintatieto ei riitä, pyrittävä syvälliseen ymmärykseen
• Oppimiskäsityksen muuttaminen isossa mittakaavassa
• Resurssien puute
• Oman asiantuntijuuden kehittäminen, ajan mukana pysyminen
• Viestinnän haasteet, jo väline on viesti

Ratkaisuiksi esitettiin mm. seuraavia:

• Verkostoituminen, kokemusten jakaminen ja niistä oppiminen
• Avoimen yliopiston sisäinen pedagoginen vuoropuhelu (suunnittelijat & opettajat), ehkä jonkinlainen “kokoontumisajo” ja esim. oman verkkoyhteisön perustaminen
• Oppimiskäsityksen muuttaminen ja siihen vaikuttaminen esim. resurssien kohdentamisella. On todellinen ongelma, että opettajia ei voida pakottaa uudistamaan opetustaan, vaan voivat jatkaa vuodesta toiseen vanhoilla tavoilla, jotka eivät vastaa opetukselle annettuja tavoitteita.
• Ylipäätään pitäisi opettaa enemmän uusia taitoja: oppimistaidot, itsesäätely, yhteistyötaidot, tutkiva ote, kriittinen ajattelu, avoimuuden hallinta, teknologioiden järkevä käyttö jne.
• Informaalin oppimisen arvostaminen
• Opettajat voivat kouluttaa itseään esim. osallistumalla verkkoseminaareihin Adobe Connect Pron kautta – kustannustehokasta, jos vain aikaa löytyy
• Teknisten taitojen kehittäminen. Kehitys lähtee liikkeelle omista pienistä teoista: aluksi voi ottaa vain yhden uuden välineen käyttöön omassa työssään
• Yhteisten pelisääntöjen sopiminen uusien teknologioiden käytössä – opiskelijat, opettajat, suunnittelijat, yhteistyötahot

Näytin osallistujille esimerkkinä Sometun Ning-sivuston. Vasta yksi oli jäsenenä, joten toivottavasti moni liittyy nyt mukaan!