Perinteisen median ongelmat – netin syytäkö vai itseaiheutettua?

18Hel14

Päivälehden nro 0, 16.11.1889 - tästä se alkoi, mutta jotain uutta tarttis jo keksiä (kuva: Wikimedia Commons)Tämä on kiistatonta: perinteinen media ja etunenässä sanomalehdet ovat kriisissä. Syykin on tunnustettu: netti ja sen viime vuosien megatrendi sosiaalinen media.

1. ongelma: eilisen uutiset

Sanomalehtien perusongelma on, että enää harva on valmis maksamaan eilisen uutisista. Mitään hyvää syytä niistä maksamiseen onkin vaikea keksiä: uutissähkeet kun voi lukea ilmaiseksi niin netistä kuin ilmaislehdistäkin. Tai sitten radiosta/tv:stä – mistä itse seuraan uutisia enää harvoin. Kuulen lähes aina uutiset ensin Twitterin tai Facebookin välityksellä. Usein alkuperäislähdekin löytyy netistä helposti: vasta julkaistu tutkimus, blogikirjoitus tai alkuperäinen uutisjuttu jossain ulkomaisessa verkkolehdessä, jota suomalaiset mediat kilvan lainaavat.

Silloinkin, kun lehteen painettu uutinen on sinänsä kiinnostava, niin se on liian niukka. Lehdestä kun loppuu tila kesken, jotta mitään aihetta voitaisiin käsitellä kunnolla – jolloin oikein mitään ei käydä juurta jaksain läpi.

Jotta maksaisin uutisista, juttujen pitää olla enemmän kuin mitä luin eilen netistä ilmaiseksi.

Silti kotitalouteemme tulee montakin painettua lehteä: mm. maakuntalehti vanhasta tottumuksesta (jos päättäisin yksin, niin sitä ei tulisi) ja valtakunnan päälehti sunnuntaisin, jolloin siinä on hyviä syväluotaavia artikkeleita. Ja saapa samalla hinnalla myös ko. lehden rajoittamattoman nettilukuoikeuden.

2. ongelma: virheitä vilisee

Erittäin, erittäin, erittäin usein painettuun sanaan ei enää voi luottaa. Huolimattomuus ja puolivillaisuus paistaa läpi siellä ja täällä. Jokapäiväiset kirjoitusvirheet ovat virheistä harmittomimpia, vaikka kyllä nekin silmään pistävät. Pahimpia ovat asiavirheet, jotka huomaa etenkin kun lukee omaa alaa sivuavia artikkeleita: jutut vilisevät virheitä ja jos haastateltavana on ollut joku itselle tuttu henkilö, jonka ajatukset tuntee entuudestaan, niin voi helposti osoittaa kohdat, joissa toimittajan välittämä viesti on kuin rikkinäinen puhelin -leikissä. Pahimmissa tapauksissa toimittaja on pistänyt täysin omiaan.

Haastatteluissa ja tutkimuksiin perustuvissa jutuissa virheitä on jopa ällistyttävän paljon. Huomasin tämän kunnolla vasta, kun luin ensimmäiset kerrat omia haastatteluitani lehdistä. Käytännössä aina, kun en ole tarkistanut lopullista julkaistavaa juttua, niin toimittaja on tehnyt jonkin asiavirheen. Mikä ei sinänsä ole mikään ihme: toimittaja ei yleensä ole minkään alan asiantuntija – paitsi journalismin – joten lähtökohtaisesti hän tekee virheitä referoidessaan haastateltavan sanomisia, koska ne virheet voi huomata vain ko. alan asiantuntija. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitä enemmän numeroita ja mitä monimutkaisempi aihe, niin sitä enemmän virheitä. Virheet olisi mahdollista välttää tarkistuttamalla juttu aina alkuperäisellä haastateltavalla/lähteellä tai edes kenellä tahansa aihepiiriin perehtyneellä.

Palatakseni journalismiin toimittajan asiantuntijuutena: minun on pakko ihmetellä, miksi suuri osa toimittajista tuntuu suhtautuvan virheisiin jonkinlaisella ”sellaista sattuu” -asenteella. Virheet ollaan auliita myöntämään, mutta niitä ei yleensä olla halukkaita korjaamaan samassa mitassa kuin mitä alkuperäinen virheellinen juttu on tuotu julkisuuteen. Poikkeuksetta mahdollinen oikaisu – jos siis sellaista edes julkaistaan – tavoittaa vain murto-osan alkuperäisen jutun yleisöstä. Mieluiten virheet ohitetaan selittelyllä tai niistä yksinkertaisesti vaietaan.

Lopputulos: toimittaja ei palvele yleisöään, vaan tulee jatkuvasti suoltaneeksi virheellistä tietoa, jota pahimmillaan vielä lainataan muissa medioissa. 

Haluaisin nähdä enemmän työhönsä kunnianhimoisesti suhtautuvia toimittajia, jotka tarkistavat pikku detaljit, kysyvät näkemyksen useammalta alan asiantuntijalta ja yksinkertaisesti kieltäytyvät tekemästä puolivillaisia copy-paste-juttuja, joita voisi kirjoittaa se ensimmäisen vuoden harjoittelijakin.

3. ongelma: klikkiotsikot eli uutisspämmi

Klikkiotsikot ovat tämän päivän journalismin pahin syöpä: niiden ainoa tavoite on saada lukija klikkaamaan netissä olevaa linkkiä eli uutisen otsikkoa, jotta lehden nettisivuille saadaan kävijöitä mainoksia katsomaan ja edelleenklikkailemaan. Mitä tekemistä tällä on enää journalismin eli objektiivisen tiedonvälittämisen kanssa?

Yleensä jutun sisältö klikkiotsikon takana on ohutta – tehty vain sitä varten, että saadaan vetävä otsikko klikkauksia houkuttelemaan. Tällöin jutun laatuun kiinnitetään vain vähän huomiota: kunhan saadaan mahdollisimman monta hyvää otsikkoa päivässä ulos. Huolimattomuus voi sitten näkyä esimerkiksi tekijänoikeusvirheinä kuten Hesarilla vast’ikään valokuvan kanssa. Edit 19.2.: Hesarin tekemä korjaus ja oikaisu eivät taida vieläkään täyttää tekijänoikeuslain vaatimuksia kuten JSN:n jäsen Pasi Kivioja pohtii.

Klikkiotsikoista kirjoitti juuri ansiokkaasti HS:n Nyt-liitteen Jussi Pullinen:

Kiinnostavan tiedon keskusteluun tuo web-analytiikka tuottava Chartbeat-yhtiö. Nettisivusto Vergen siteeraaman Chartbeatin tutkimuksen mukaan Twitterissä jaettuja juttuja ei yleensä juuri lueta ennen niiden jakamista. Yhtiö on tehnyt mittauksiaan Twitterissä, mutta arvelee kuvion olevan vastaava myös Facebookissa.

Käytännössä tämä tarkoittaisi, että yksittäinen verkon käyttäjä tekee päätöksen jakaa yksittäinen juttu pelkän otsikon, jutun ensimmäisen lauseen ja kenties kuvan perusteella.

Pullinen ennakoi kirjoituksessaan, että lyhyet muutaman sekunnin tunneryöpsähdyksen aiheuttavat jutut voivat olla tulevaisuudessa isossa roolissa. Se pätee epäilemättä ilmaiseen/mainosrahoitteiseen uutis-/viihdesisältöön, mutta en usko, että kukaan olisi valmis maksamaan siitä ihan ehdalla rahalla.

Joten, jos mediataloja kiinnostaa päästä asiakkaiden kukkaroille, niin spämmiuutisten sijasta kannattaa panostaa laadukkaisiin, syvällisiin ja todella ajatuksia herättäviin sisältöihin – yksinkertaisesti sellaisiin, joita ei saa mistään ilmaiseksi.

Ei sellaisia juttuja synny tusinaa päivässä – tai edes parissa viikossa. Kyllä siinä joutuu työtä tekemään. Luulen, että Long Playn tyyppiset firmat, jotka perustuvat tekijöidensä puhtaaseen intohimoon ammattiaan kohtaan – mikä näkyy tuloksissa – osuvat kultasuoneen. Tätä lukijat haluavat ja arvostavat. Monelle yksittäisten nettisisältöjen ostaminen on jo arkipäivää – pian se on sitä massoille.

4. ongelma: netin aliarviointi

Kun katsotaan, miten juuri netti nimetään syypääksi sanomalehtien nykyiseen ahdinkoon, niin on helppo olla jälkiviisas ja todeta, että miksi ette panostaneet nettipalvelujen kehittämiseen ajoissa. Tämä jälkiviisaus on kuitenkin totaalisen turhaa, koska se oli yksinkertaisesti mahdotonta 10-15 vuotta sitten niissä perinteisen hierarkkisen toimintakulttuurin mammuttilehtitaloissa (ennen laihdutus- ja matokuureja), joita johtivat vanhan maailman tapoihin tottuneet liian tyytyväiset päätoimittajat ja omistajat. He eivät ymmärtäneet nettiä silloin ja eivät ikävä kyllä ymmärrä sitä kovin hyvin vieläkään.

Netin ymmärtämättömyys näkyy yrityksinä soveltaa printtimedian sisältöjä ja toimintamalleja nettiin. Pahimpina esimerkkeinä tästä ovat ns. sanomalehtien näköislehdet. Ne eivät edes parhaimmillaan vastaa käytettävyydeltään mitä tahansa tavallista nettisivustoa. Mutta koska taittosoftasta sai helposti PDF:n ja siitä edelleen sähköisen näköislehden, niin kaikki tekivät saman virheen. Onneksi näistä ollaan jo pääsemässä eroon. Tänä päivänä nettiin ei yksinkertaisesti kannata tehdä mitään, mikä ei toimi myös kännykässä ja tabletissa.

Toinen esimerkki on verkkolehtien netissä usein soveltama mainoshinnoittelu. Yhä vieläkin monet maakuntamediat panostavat kaikenkarvaisiin paikallisille yrityksille suunnattuihin mainos-/näkyvyystuotteisiin, joita myydään samaan tapaan kuin lehtimainoksia edelliset sata vuotta: hinta X euroa ja näkyvyys tietylle ajanjaksolle. Tämä toimii niin kauaa, kun asiakkailla on varaa maksaa pitääkseen alueen toimittajat töissä. Sitten kun ajat huononevat, niin yritykset laskevat tarkemmin, mihin rahansa laittavat. Tällöin mainosbudjetin karsiminen on perusteltua aloittaa kanavista, joiden tehokkuudesta ei ole kunnon näyttöä: jos maakuntamedialla ei ole edes auttavia tilastoja näyttö- ja klikkausmääristä saati tarkempaa dataa, niin on turha ihmetellä, jos yritykset sulkevat rahakirstunsa. Ja kuka niitä bannereita edes klikkaa? Jos haluatte alueenne yritysten mainoseuroja, miettikää, miten tarjoatte rahalle vastinetta – netissä ei ainakaan lopu palstamillimetrit kesken.

Netti tarjoaa sanomalehdelle aiempaa paremmat välineet sekä journalismiin että mainosrahojen saamiseen.

Lisäksi kannattaa laittaa ihan ne perusjutut kuntoon alkaen hakukonenäkyvyydestä, sisältöjen löydettävyydestä ja jaettavuudesta, toimivuudesta eri päätelaitteilla – ylipäätään käyttäjäkokemuksen hiomisesta.

5. ongelma: sosiaalisen median ymmärtämättömyys

Kun nettiä on aliarvioitu, niin sen ohessa myöskään sosiaalisen median mahdollisuuksia ei ole ymmärretty ja osattu hyödyntää. Perinteinen media on suhtautunut sosiaaliseen mediaan alusta alkaen kuin lapsipuoleen, jota on samaan aikaan mollattu ja salaa kadehdittu.

Viimeksi heinäkuussa saimme kuulla, miten valtaosa suomalaisista päätoimittajista oli sitä mieltä, että sosiaalinen media ei enää kasva. Ihmettelen vieläkin, miten kukaan median kehitystä seuraava voi olla niin pahasti väärässä - vieläpä päätoimittajan asemassa? Moisen sokeuden selittää vain vinha halu uskoa toisenlaiseen kehitykseen ja menneiden aikojen paluuseen. Kaikki mittarit näyttävät kuitenkin siihen suuntaan, että some kasvaa ja voi hyvin.

Päätoimittajilla on toimituksissaan suuri valta: heidän näkemyksensä vaikuttaa koko organisaatioon ja siihen, mihin asioihin panostetaan. Ainoa iso suomalainen mediatalo, joka on ottanut sosiaalisen median kunnolla käyttöön, on YLE. (Edit klo 16:05: Twitterissä minua valistettiin, että tässä kohtaa tulisi mainita myös MTV3:n viihdeohjelmien somen käyttö, joka kuulemma on pioneeritoimintaa – aukko sivistyksessä johtui siitä, etten niitä itse seuraa.) Se tapahtui Jungnerin ollessa toimitusjohtajana ja näyttäessä henkilökohtaisesti esimerkkiä somen käytössä – aina ei niin onnistuneesti, mutta sentään laittaen itsensä likoon uuden suunnan puolesta. Vähintään yhtä tärkeää oli kuitenkin se, että YLE teki toimintansa kulmakiviin perustuvan sosiaalisen median strategian ja toteutusmallin, miten strategia vietiin käytännön tasolle eli toimittajien työhön. Kuten tunnettua, muutos ei tapahtunut kivuttomasti ja toimitusjohtajakin sai lähteä – tulokset kuitenkin nähdään nyt jälkikäteen selvästi: YLE on ykkönen somessa.

On suorastaan kornia, että aika ajoin YLE:ä arvostellaan vieläkin siitä, että se ”mainostaa ulkomaisia pörssiyhtiöitä [Twitteriä ja Facebookia] kanavissaan”. Epäilemättä arvostelu ei olisi niin kärkästä, jos YLE ei olisi onnistunut sosiaalisen median käytössä niin hyvin ja saanut siten etua muihin verrattuna. Mitä itse argumenttiin tulee, niin ei Facebookin ja Twitterin menestys ole YLE:n ”suosimisen” tulosta, vaan somen käyttäjät valitsivat nämä palvelut ensin ja YLE meni sitten perässä niihin kanaviin, joita ihmiset jo käyttivät. Kyse on globaaleista kehitystrendeistä, joihin YLE:llä sen puoleen kuin millään muullakaan kotimaisella toimijalla ei ole ollut hitusenkaaan vaikutusvaltaa. En tietenkään sano, että YLE:n ei pitäisi panostaa kotimaisiin alan yrityksiin (edustanhan sellaista itsekin) – totta kai pitää! – mutta Facebook ja Twitter ovat itsestään selviä some-läsnäolon kanavia jokaiselle mediatalolle.

MTV3:n tuottaja Mari Rasimus kyseli eilen Twitterissä sosiaalisen median ROI:n perään – eli onko some hintansa väärti. Mielestäni sosiaalisen median ROI näkyy siinä, mitkä suomalaiset mediatalot ovat menestyneet viime vuosina ja mihin ne ovat panostaneet. Sama kääntäen: miksi suomalaismedialla yleisesti menee nyt huonosti ja mitä ne ovat jättäneet tekemättä.

Miten sosiaaliseen mediaan sitten pitäisi mennä ja mitä hyötyä siitä on? Tässä kohtaa viittaan edellä mainittuun YLE:en sekä lainaan aiempaa kirjoitustani:

Jos yritys haluaa olla uskottava sosiaalisessa mediassa, sen tulee toimia muutenkin kuin markkinoinnissa sosiaalisessa mediassa ja somen toimintatavoilla. On vaikea olla kovin sosiaalinen ulospäin, jos sisäisesti toimitaan vanhan maailman opeilla. Toisaalta, jotta näin voisi tapahtua, yrityksen johdon pitäisi ensin ymmärtää, mistä sosiaalisessa mediassa on kyse. Asennemuutosta harvoin tapahtuu ennen kuin käyttää itse sosiaalista mediaa aktiivisesti ja huomaa sen edut kokemuksen karttuessa. Kyseessä on siis eräänlainen muna-kana-ongelma, minkä takia tämä on suurin haaste.

Sosiaalisessa mediassa tulee toimia sen toimintatavoilla ja käyttäjien ehdoilla. Se merkitsee, että somessa voittavat ne yritykset, jotka onnistuvat tarjoamaan kiinnostavia sisältöjä ja palveluita – eli tekemään itsestään oikeasti tarpeellisen ja saavuttamaan käyttäjien luottamuksen. Parhaimmillaan yritys on asiakkaidensa kanssa tiiviissa vuorovaikutuksessa somessa, kuulee näiden toiveet ja pystyy siksi tarjoamaan juuri sellaisia tuotteita ja palveluita kuin he haluavat. On selvää, että tällaista yritystä halutaan sitten suositella muille ja muutenkin auttaa tilaisuuden tullen.

Lyhyesti: jos firman johto ei ymmärrä sosiaalista mediaa, asialle kannattaa tehdä jotain pian.

Ja kuten se entinen some-yrittäjä – nykyisin Lapin Kansan tuottajana (edit klo 16:40: titteli korjattu) vaikuttava Eero Leppänen – sanoi jo puolenkymmentä vuotta sitten: “tuossa on kamat, älä riko ittees”.

Yhteenvetona:

  1. Keskittykää ydinasioihin: tehkää laadukasta sisältöä ja tarjotkaa se yleisölle mieluisilla tavoilla, niin siitä ollaan valmiita maksamaan.
  2. Klikkiotsikoilla sahaatte omaa oksaanne: kukaan spämmiuutisia tehtaileva toimittaja tuskin on ylpeä työstään tai suhtaudu siihen journalistisen kunnianhimoisesti.
  3. Panostakaa nettiin – tai kalpaten käy.
  4. Olkaa siellä missä lukijannekin ovat (somessa) ja kuunnelkaa heidän toiveitaan herkällä korvalla, niin he sitoutuvat teihin.
About these ads


14 Responses to “Perinteisen median ongelmat – netin syytäkö vai itseaiheutettua?”

  1. Pohdin, kuinka laajasti kirjoituksesi sanan media voisi korvata sanalla opettaja/opetus…

    • 2 Harto

      Hyvä kysymys. Tässä on tosiaan paljon yhtymäkohtia: maailma muuttuu ympärillä, mutta toiminnan päivittäminen uuden ajan mukaiseksi on hankalaa kunnes se on väistämätöntä.

  2. Kiitos maininnasta, Harto. Olen monesta asiasta samaa mieltä. Mutta monesta myös eri mieltä. Olet tehnyt muutamia vääriä päätelmiä siitä, miksi lehdissä on tehty sitä mitä on tehty.
    Kaksi asiaa korjaan: maakuntalehdet tarjoavat todella tarkkaa dataa nettimainonnasta, kävijämääristä ja klikkauksista mainostajille.
    Sitten klilkkiotsikko ei ole yksinkertainen asia, se pitää sisällään laajan tavan tehdä otsikointia nettiin. Seksiwau on aikansa elänyt nettiotsikoinnissa, vaikka sitä näkeekin vielä paljon. Uskon, hyvien ja klikattavien otsikoiden tekeminen on uusi taito, joka pitää opetella ja jota monella toimittajalla ei vielä ole.
    Kolmas asia, emme ole vielä nähneet mitä sanomalehdet tulevat tarjoamaan maksullisena kuin muutamilta lehdiltä. Vielä ei voi tehdä kovin suuria päätelmiä asiasta. Pääasiassa näemme vasta sen mitä sanomalehdet tarjoavat ilmaiseksi netissä. Maksullisen sisällön tulee totta kai olla jotain aivan muuta. Ja ilmainenkin sisältö täytyy tarjota, koska Yle sen kuitenkin tekee.
    Muun muassa näistä asioista puhun torstaina Procommin Plussapäivillä Oulussa. Oletko, Harto tulossa kuuntelemaan?

    • 4 Harto

      Ikävä kyllä näitä huonojakin kokemuksia maakuntalehtien mainospalveluista olen kuullut.

      Klikkiotsikoinnin ja otsikoinnin taidoin noin yleisesti erottaisin minäkin toisistaan. Netissä otsikon pitää toki olla naseva ja sisältö on lopulta se, millä on merkitystä (tai sitten ei kuten ns. spämmi- ja copy-paste-uutisissa).

      Mun mielestä lehdet ovat auttamattoman myöhässä kehitellessään vasta nyt maksullisia palveluitaan toden teolla. Tietenkin se pitää tehdä nyt, mutta miksi sitä ei tehty jo siinä 2000-luvun taitteessa? No, tähänhän vastasinkin jo itse yllä.

      Taitaa torstai mennä tiiviisti työpöydän ääressä, mutta kiitos vinkistä – seuraan puheesi reaktioita Twitteristä ja kurkkaan esityksen SlideSharesta, jos se sinne tulee. :)

      • Kun rahaa tuli niin hyvin kuin lehdille aivan viime vuosiin asti on tullut, niin se ei ole selvästikään innostanut uusiin innovaatioihin netin puolella ja nyt joudutaan tekemään uudet ratkaisut samalla kun tehdään rajuja säästöjä. Se on se kohtalokas virhe, jonka lehtitalot ovat tehneet. Osakkeenomistajien lyhyen tähtäyksen edut ovat olleet tärkeämpiä kuin koko alan tulevaisuus.
        Printtibisenes oli hämmästyttävän pitkään todella hyvää ja lehteä oli kiva tehdä ja sillä oli selkeä ansaintamalli.

  3. Ja se (nykyään) ihmetyttää, että joku ajattelee, että lehdissä oikeasti syytettäisiin nettiä mistään. Se aika on kyllä ohi. Eikä sosiaalista mediaa kukaan pidä ongelmana. Sieltähän ne klikkaukset tulevat.

  4. Se, että sanomalehtitalot eivät näytä kauhean hyvin nyt ottavan digiä haltuun, ei ole välttämättä siitä, kiinni, etteikö siellä taloissa olisi ollut näkemystä siitä, mihin maailma näyttäisi olevan menossa, kyse on saattanut olla myös siitä, että mainostaja-asiakkaat eivät ole olleet valmiita uusia mahdollisuuksia hyödyntämään. Ja sitten – pam – maailma muuttuu mobiiliksi ja sosiaaliseksi ja samaan aikaan globaalit internet-yritykset tarjoavat loppumattoman mainostilamassan, polkien hintoja. Laske siinä sitten tulot ja menot, suunnaten viisaasti resurssit digiin ja yritä samalla saada lypsylehmästä, painetusta lehdestä, tulovirtaa niin kauan kuin sitä on saatavissa.

    Kerään muuten parhaillaan listaa keinoista, joilla suomalaislehdet ovat lähteneet digimurrosta hyödyntämään.

    https://docs.google.com/document/d/1QBKk00VD0x9XIZ35wbd3T6wvrShr_Z4uEScBihOWfwQ/edit

    Kiitos kaikesta kunniasta, mitä noteeraat Ylen ansioksi, tosiaan siellä on tehty erinomaista pioneerityötä ja raivattu tietä toimintamalleissa. Niin on voitu tehdä, koska ei ole tarvinnut laskea mainostaja-asiakkaan ymmärryksen varaan. On voitu suoraan palvella loppuasiakasta, suomalaista mediakäyttäjää. Uskon, että se mitä Ylessä on tehty ja opittu ja oppia jaettu, koituu isossa kuvassa myös koko meikäläisen media-alan eduksi. Uskon että Ylen edelläkävijyys yleisösuhteen rakentamisessa somessa tuottaa arvoa koko yhteiskunnalle.

    • 8 Harto

      Kiitos kommentista. Tuo varmaan pitää paikkansa, että mainosasiakkailta on kerätty ensiksi rahat niillä keinoilla, jotka on ollut helpointa toteuttaa.

      Ja tokihan lehti-/mediataloissa on ollut näkemystä kehityssuunnasta – siksi voi vielä painokkaammin kysyä, miksi netti yllätti perinteisen median. Tiedän toki vastauksen: ei uskottu, että kehitys tulisi tapahtumaan lopulta niin nopeasti – vaikka moni siitä jo aikoinaan varoitteli ja merkit olivat nähtävissä (kehitys tapahtui ensin rapakon takana). Toisin sanoen omistajat ja päätoimittajat eivät olleet valmiita kyseenalaistamaan omia mielipiteitään – tai sitten vain puuttui rohkeutta tarttua toimeen.

      Hyvä lista tuolla linkin takana – hyvä!

  5. 9 Harto

    Olisi muuten kiva kuulla toimittajilta kommentteja myös 1. ja 2. kohtaan.

  6. Kohta1. Eilisen uutiset. Tuotahan on huudeltu jo kymmeniä vuosia. Radio ja televisio on käsitellyt asiat jo edellisenä päivänä. Sehän on selvä.
    Nyt sähköisten välineiden kirjo on laajempi.
    Kaikkein nopein on tekstitelevisio!
    Siihen on täsmälleen sama keino nyt kuin ennenkin: lehden täytyy tarjota syventävää materiaalia eilisen uutisiin ja kaivaa omia. Siinä onnistuminen on yhä lehdille äärimmäisen tärkeää.

  7. Juuri nopeaa uutisointia varten lehdillä on omat ilmaiset uutissivustot netissä. Samaa matskua ei pistetä seuraavan päivän lehtiin muuta kuin rutiiniuutisten kohdalla. Nettiuutisesta otetaan aina askel eteenpäin seuraavan päivän printtiin.

    • 12 Harto

      Näin kyllä. Tässä on vaikea miellyttää kaikkia: mun mielestä ne rutiiniuutiset vievät lehdestä liian ison osan, jotta kiinnostaville/uusille aiheille riittäisi tarpeeksi tilaa. Haluaisin itse lukea enemmän nimenomaan pidempiä juttuja – en niitä moneen kertaan lyhennettyjä.

  8. 13 Tuula ulkuniemi

    Ehkä paperisen päivälehden aika on kuitenkin ohi, koska ei sitä Harto ehdi kovin syviä ja pitkiä juttuja joka päivä lukeakaan :)

    Olen kanssasi Harto samaa mieltä lähes kaikesta, olen työskennellyt media-alalla viimeiset 10 vuotta ( myynyt tv mainontaa ) ja hämmästelen tuota printin kompurointia.

    Ihminenhän ei ole muuttunut mihinkään, eli tiedonjano ja uutistarve aivan on entisellään, välineet vain muuttuvat, jos lehdet olisivat ymmärtäneet tämän perusasian ja eivät olisi panikoineet ja paniikissa ajaneet toimituksiaan ja toimittajiaan alas, irtisanomisilla ja muulla tavoin, vaan parantaneet toimittakuntaansa, brändänneet toimittajansa myös eikä vain lehteään niin nettiin siirtyminen olisi käynyt vaivattomasti, ja asiakkaat olisivat tulleet kiltisti perässä, uskoisin :)

    Olleesani jälleen eräässä some seminaarissa muutama viikko sitten (tom laineen koulutus) tuli mieleeni että Oulu Lehtihän oli -80 luvun Twitter,
    Siellä olivat kaikki ja yrittäjät houkuttelivat lukijoita yrityksiinsä ilmoilla joihin mahtui 140 merkkiä :) sama kuvio välineet vain vaihtuvat.

    Välineiden vaihtumisesta tuli vielä seuraavaa vielä mieleen,
    nuoret (25-35) puhuvat meille aikuisille (olen 55 v) nettikaupasta ihan niinkuin se olisi jotakin ”uutta”.
    Mutta samaahan se on kuin kivijalkakauppakin ja samat asiat on oltava kunnossa:

    Siisteys ja selkeys
    Hyvä esilleasettelu
    Helppo maksaa
    Näyteikkuna
    Kierto
    Hyvä palvelu ja asiakaslähtöisyys
    Lanseeraus ja markkinointi ( monet unohtavat nämä, ja ihmettelevät kun ei pelitä :)

    Eli välineet vaihtuvat ja kehitys kehittyy, mikä on ihanaa :)


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 5 635 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: