Virtuaaliopetuksen kehitystrendejä ja tulevaisuuden näkymiä (esitys)
Eilispäivän toisen esitykseni (kts. ensimmäinen) pidin Kainuun ammattiopiston (KAO) ja Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) Liiketalouden saumaton urapolku aikuisoppijoille -hankkeen päätösseminaarissa. Esityksessäni tarkastelin virtuaaliopetuksen nykyisiä kehitystrendejä sekä tulevaisuuden näkymiä. Eli ennakointia ja hiljaisten signaalien havainnointia. Tulevaisuus sitten näyttää, onnistuinko.
Ennen omaa esitystäni oli todella kiinnostavaa kuulla, miten ammattiopisto ja ammattikorkeakoulu ovat tehneet yhteistyötä opetukseen sekä tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämiseen liittyen. Oli mukava kuulla, kuinka kummankin organisaation henkilöstön ja eri yksiköiden osaamista arvostettiin puolin ja toisin. Tärkeä havainto TVT:n opetuskäytön kehittämisessä ja tukemisessa oli, että siinä on yhdistettävä sekä pedagoginen että tekninen näkökulma (=opettajat/koulutussuunnittelijat sekä tietohallinto/atk-tuki) painopisteen ollessa kuitenkin pedagogiikan puolella. Sain kaikin puolin kuvan hedelmällisesti alkaneesta yhteistyöstä, jota kannattaa jatkaa myös yksittäisen hankkeen päättymisen jälkeen!
Tässä allekirjoittaneen esitys:
Kainuun radio teki seminaarista/hankkeesta sekä sosiaalisen median opetuskäytöstä lyhyen jutun lähetykseensä. Tekstimuotoinen uutinen löytyy täältä (käsitteet ovat menneet uutisessa vähän sekaisin – korjauspyyntö toimittajalle lähetetty).
Kategoria(t): avoimuus, ennakointi, esitykset ja luennot, Facebook, opetus, oppiminen, oppimisympäristö, sometu, sosiaalinen media, sosiaaliset verkostot, tabletit, tiedonrakentaminen, toimintakulttuuri, uutiset, verkko-opiskelu, verkostoituminen, yhteisöllinen oppiminen, yhteisöllisyys, yhteisöt, yhteiskunta | 1 Comment







Yksi vastaus artikkeliin “Virtuaaliopetuksen kehitystrendejä ja tulevaisuuden näkymiä (esitys)”