Tässä päivänä muutamana minulle soitti ystävällinen nuori nainen Directan 020300200 numeropalvelusta. Koska saan näppyjä puhelinmyyjistä ja pidän Googlea sata kertaa parempana markkinointikanavana kuin yrityshakemistoja, ilmoitin samantien, että en ole kiinnostunut asiasta, enkä halua tilata heiltä näkyvyyttä yritykselleni. Neiti vastasi, että kyse on ilmaisesta valtakunnallisesta palvelusta, joten eikös tarkisteta tiedot kuitenkin.

Ei liene yllätys, että puhelun edetessä kävi ilmi vain perustietojen olevan ilmaisia. Ylimääräisistä tiedoista (kuten toimiala ja paikkakunta) täytyy maksaa. Directa tarjoaa uutta hinnoittelutapaa, jossa yritys maksaa vain 0,29 euroa “jokaiselta asiakkaalta, jonka 020300200 ohjaa yrityksenne luo”. Samalla hinnalla yrityksen tiedot saa myös nettiin sekä Nero-mobiilipalveluun. Hyvältä kuulostaa tähän asti!

Koska istuin koneen ääressä, suuntasin puhelun aikana 020300200-verkkopalveluun. Tein yksinkertaisen haun “www-palvelut”, josta tuli monta sivua hakutuloksia. Keksin kysyä, mitä vaaditaan, että nettisivuston kautta tietoja selatessa palvelusta napsahtaa yritykselle laskua. Vastaus oli yllättävä: riittää, kun yrityksen tiedot ovat hakutuloksissa.

Rautalangasta: Jokainen 020300200-palvelussa tehty haku maksaa 0,29 euroa kaikille sopimuksen tehneille yrityksille, jotka ovat mukana hakutuloksissa. Laskun kertymiselle ei tarvita, että käyttäjä klikkaa yrityksen nimeä hakutuloksissa tai menee edes sille hakutulossivulle, jossa yritys on. Sama koskee ilmeisesti myös puhelimitse tehtyjä yrityshakuja, vaikka soittajalla ei ole puhelimessa edes todellista mahdollisuutta selata läpi kymmeniä tai satoja hakutuloksia.

Directan hinnoittelu kuulosti sellaiselta rahasammolta, että en tilannut palvelua omalle yritykselleni (vaan purskahdin spontaaniin nauruun). Sen sijaan kysyin Directalta sähköpostitse varmistusta tästä asiasta sekä palvelun sopimusehtoja. Sopimusehdot vahvistivat yksiselitteisesti asian todeksi:

8.2 Sopimuksen vuosittainen laskutusperuste on kultakin laskentakaudelta kertyneet yhtiön hakemistotietokantaan kohdistuneet hakutapahtumat, joissa asiakasyrityksen yritystiedot ovat osuneet hakuun ja ovat täten sisältyneet hakutuloslistaukseen. Edellä kuvattua yksittäisen yritystiedon sisältymistä hakutuloslistaukseen kutsutaan hakuosumaksi. Hakuosumien kertyminen alkaa palvelusopimuksen aloituspäivämäärästä lukien, toisin sanoen siitä ajankohdasta lukien, kun yhtiön edustaja ja asiakas ovat palvelusopimuksen solmimisesta sopineet. Hakuosumien lukumäärä kerrottuna kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisella hakuosuman yksikköhinnalla muodostaa kultakin laskentakaudelta asiakkaalta veloitettavan laskun pääoman. Laskentakaudelle asetettua laskutusrajaa ei voida muuttaa kesken laskentakauden. Laskentakauden hakuosumien lukumäärä ilmoitetaan kultakin laskentakaudelta toimitettavan laskun yhteydessä. Laskentakausi on 12 kuukautta.

Lisäksi yritys ei siis voi edes muuttaa laskutusrajaa 12 kk:n laskentakauden aikana. Laskentaraja on oletuksena 30 euroa/kk. Epäilen vahvasti 30 euron tulevan täyteen joka kuukausi, sillä se vaatii vain 103 hakuosumaa kuukausittain, mikä on todella pieni määrä yrityshakemistopalvelussa. Vuodessa palvelun todennäköinen hinta on siis 360 e (sis. Alv 22%).

Hintana 360 e/vuosi on tasoltaan normaali yrityshakemistolle, mutta se kuulostaa aivan toiselta kuin “0,29 euroa jokaisesta teille ohjatusta asiakkaasta”. Jälkimmäinen lause ei edes pidä paikkaansa, sillä vain murto-osassa hakutapauksia, joissa yritys on mukana tuloksissa, mahdollinen asiakas myös valikoi yrityksen monien muiden hakutulosten joukosta.

Palvelun ostava yritys maksaa ilmeisesti myös niistä hakutapahtumista, jotka aiheutuvat www-linkkien kautta tulevista hauista sekä muiden hakupalvelujen robottien käynneistä Directan verkkopalvelussa. Jälkimmäisen varmistaa Directan “toimialahaku”, joka toimii kuten perinteinen linkkihakemisto. Hakuosumien suuri määrä on taattu. Arvatenkin asiakkaat ovat vain tyytyväisiä saadessaan paljon “näkyvyyttä”. Mutta kuinka moni tietää maksavansa hakuosumista, joista ei enimmäkseen ole mitään iloa?

Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko on 020300200-palvelun CTR (kuinka monta prosenttia hauista johtaa yrityksen nimen klikkaukseen) ja CPC (klikkauksen hinta). Molemmat lienevät todella surkeita.

Merkille pantavaa sopimusehdoissa on myös seuraava lause:

7.1 Sopimus on voimassa toistaiseksi ja jatkuu automaattisesti kunkin laskutuskauden jälkeen, ellei asiakas ole irtisanonut sopimusta 14 päivän kuluessa uuden laskutuskauden alkamisesta. Irtisanominen on suoritettava yhtiölle kirjallisesti.

Eli mikäli yritys ei irtisano palvelua 14 päivän kuluessa uuden laskutuskauden alettua, se on naimisissa palvelun kanssa koko seuraavankin vuoden. Kysyin Directalta, kuinka pian edellisen laskutuskauden päättymisestä he lähettävät laskun, mutta siihen en saanut vastausta. Jos laskua ei tule em. 14 päivän sisällä, niin tuskinpa kukaan edes keksii irtisanoa palvelua sinä aikana, sillä mitäpä syytä siihen olisi ennen laskun saapumista.

Edellä lainattu palvelusopimus on toistaiseksi ainoa kirjallinen vastaus, mitä olen Directalta saanut. Olen kysynyt heiltä sähköpostitse lisätietoja em. asioista ja pyysin vastausta nimenomaan kirjallisesti, mutta siihen ei suostuttu, vaan Directan strategiana tuntuu olevan vastata kaikkiin kyselyihin puhelimitse. Puhelimessa heidän asiakaspalvelijaltaan ei saanut suoria vastauksia ja vähänkin monimutkaisempia kysymyksiä hän kieltäytyi ymmärtämästä.

Retorinen kysymys: Onko tässä huijauksen makua?



556 Responses to “Directan 020300200 yrityshakemiston hinnoittelu”  

  1. Loistavaa, että joku on ottanut selvää asiasta puolestani. Minulle soitettiin ko. palvelusta, ja jostain syystä – yleensä torppaan nämä aina ajanpuutteeseen vedoten – jaksoin kuunnella pidempään myyjän jorinoita. Päädyin tilanteeseen, jossa minulle voimallisesti kaupattiin palvelua (“haluan kyllä miettiä vielä” – “mitä sä siis haluat miettiä?”), ja luikahdin perinteisellä tavalla: pyysin palaamaan asiaan, ja tallensin numeron nimellä “älä vastaa”. Selkärangatonta, kyllä, myönnetään!

  2. 2 Harto

    Ei ole selkärangatonta välttää päällekäyvää puhelinmyyjää, joka myy palvelua, jonka todennäköisenä tuloksena menetät 2 x 360 e = 720 euroa saamatta paljonkaan rahoille vastinetta.

    Jos yrityksesi nimi sattuu alkamaan aakkosten häntäpään kirjaimella, ja samassa hakutuloksessa on satoja yrityksiä, niin tuskinpa monikaan asiakas löytää yritystäsi hakutulosten viimeisten sivujen kätköistä. Yleensähän hakutuloksista luetaan 1-3 ensimmäistä sivua.

    BTW. Tämä kirjoitus kerää tasaisesti Googlen osumia. Hakusanoja ovat olleet esim. “directa huijaa”, “directa huijaus”, “directan sopimusehdot”, “directa irtisanominen” ja “020300200 hinta”. Nämäkin kertovat omaa tarinaansa.

  3. 3 Markku

    No tämä palveluhan on erittäin simppeli. Hakuosumien määrään voi vaikuttaa hakusanojen määrällä sekä toimipaikkakuntien määrällä, eli missä kunnissa haluaa osua hakuun. Se että yritykseni kaikki tiedot sain numerotiedusteluun, internettiin sekä mobiilisovellukseen on minusta loistava juttu. Löytyy suht hyvin myös Googlen kautta niiden sivuille 020300200.com.

    Ja kun on olemassa maksimi hintakatto, niin ei todellakaan ole liikaa tuo 360€(jos tulee täyteen) jos sitä alkaa vertailemaan Fonectaan tai Eniroon. Isompia taloja ovat, tiedetään, mutta onko meikäläisillä pienyrittäjillä varaa maksaa satoja ja tuhansia euroja edellämainituille vuosittain? Sillä kalliita ovat kun laitat yrityksesi sähköpostiosoitteita, nettiosoitteita, ekstra-hakusanoja ja niin edelleen heidän numerotiedusteluihin. Jo on maksanut helposti 1000€/vuosi tai jopa enemmän. Eli ei kiitos.

    “Eli mikäli yritys ei irtisano palvelua 14 päivän kuluessa uuden laskutuskauden alettua, se on naimisissa palvelun kanssa koko seuraavankin vuoden”. Kuka on niin lahopää että ei muista irtisanoa kun saa edellisvuoden laskun? Sillä irtisanominen suoritetaan laskutuskauden jälkeen, niin ei kai tuollaista asiaa voi unohtaakkaan?

    Monipuolinen, suht edullinen ja hyvä palvelu tämä Directa, eri asia ovat jotkut netissä toimivat yritysrekisterit jotka lähettelevät laskuja vaikka mitään et ole tilannutkaan. Kokemusta on myös näistä.

  4. 4 Harto

    Markku,

    Mielestäni suurin ongelma 020300200-palvelussa on se, että asiakkaat luulevat maksavansa 0,29 euroa jokaisesta kerrasta, kun joku saa/löytää yrityksen tiedot ko. palvelusta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan 0,29 euroa maksetaan jokaisesta kerrasta, kun yrityksen tiedot ovat sisältyneet palvelun hakutulokseen, olipa käyttäjä edes nähnyt niitä tai ei.

    Mainitsemasi hakuosumien määrä siis EI TARKOITA, että joku ihminen olisi nähnyt/saanut yrityksesi tiedot niin monta kertaa palvelun kautta. Juuri tuolla hakuosumien suurella määrällä harhaanjohdetaan tietämättömiä asiakkaita luulemaan, että he saavat palvelun kautta paljonkin näkyvyyttä. Hakusanamainontaan hieman perehtyneenä veikkaan, että 020300200-palvelussa todellisia osumia eli “hittejä” (=käyttäjä näkee yrityksen tiedot ja soittaa tai vierailee yrityksen kotisivuilla) tulee keskimäärin vain n. 1 %:ssa hakuosumia. Osalla enemmän, osalla vähemmän, riippuen yrityksen nimestä, toimialueesta, toimialasta, määritellyistä hakusanoista jne.

    Vertaaminen Eniroon ja Fonectaan (Keltaiset sivut, 020202, Inoa) on ontuva, koska ne painivat täysin eri sarjassa kuin 020300200. Eniro on ylivoimaisesti suosituin suomalainen yrityshakemisto netissä ja Fonectan palvelut ovat myös hyvin suosittuja. TNS Metrics, joka mittaa suosituimpien suomalaisten nettipalvelujen kävijämääriä, ilmoittaa Enirolle yli 400 000 viikoittaista käyttäjää (!), Inoalle n. 100 000 ja keltaisetsivut.fi:lle n. 85 000. Directan 020300200 ei ole liittynyt listalle. Directa ei missään kerro (ainakaan minä en ole löytänyt), paljonko palvelulla on viikoittaisia käyttäjiä. Ilmeisesti ei kovin paljon, koska muutoinhan se kyllä kerrottaisiin. Veikkaan luvun olevan alle 10 000 kävijää viikossa, korkeintaan vähän yli. Jos tämä arvio pitää yhtään paikkansa, niin Eniro saavuttaa n. 40 kertaa, Inoa n. 10 kertaa ja Keltaiset sivut n. 8,5 kertaa enemmän näkyvyyttä kuin 020300200.

    Mitä 020300200:n hintaan tulee, niin jokainen päättää tietysti itse, kannattaako siihen satsata 360 euroa vuodessa.

    On myös epäselvää, tuleeko palvelusta laskua ENNEN kuin 14 päivän irtisanomisaika on mennyt. On kuulunut sellaistakin, ettei tulisi. Jos olet ollut jo yli vuoden asiakkaana, niin kerro toki, milloin edellinen lasku tuli?

    P.S. Blogin tilastoista kävi ilmi, että tämän sivun URL on päätynyt jo Iltalehden ja Suomi 24:n keskustelupalstoille.
    P.P.S. Myös Hesarin keskustelupalstalta löytyi viestiketju aiheesta. Karua luettavaa, kuinka vaikeaa palvelusta on päästä eroon.

  5. 5 Harto

    Jaha. Hesarin ja Suomi 24:n keskusteluissa olleet viestit on poistettu. Ko. viestit olivat asialliasia, joten mitä ihmettä tämä on? Kun Directa valvoo imagoaan, siinä saa näköjään sananvapauskin kyytiä. Onko jopa Hesari polvillaan, kun Directa käskee poistamaan viestejä nettikeskustelusta? Vai mistä tässä on kyse?

  6. 6 Jani

    Directan “uhri” täälläkin…

    Jouduin aikanaan koukkuun kun pyysin lisätietoja sekä tarjouksen jota miettisen. No tarjous tuli johon en sen kummemin reagoinnut , siis yli kaksi vuotta sitten. No kas jotenkin se oli kirjattu tilaukseksi heidän järjestelmään!!! ensimmäisen laskun tultua yritin välittömästi peruuttaa palvelun onnistumatta siitä koska uusi kausi oli jo laskun tullessa käynnistynyt. Kiroilin ja maksoin ja irtisanoin mailitse välittömästi ko. palvelun…

    kului vuosi ja eilen oli postissa odottamassa jälleen directan lasku!!!!

    mitä …..ja taas irtisanominen tehtävä kirjallisesti 14vrk ennen uuden kauden alkua!

    Miten tästä pääsen eroon?

    t. Jani

  7. 7 Harto

    Melkoinen tapaus. Ei missään tapauksessa pidä maksaa palvelusta, jota ei ole edes tilannut. Jos olet Suomen Yrittäjien jäsen, niin sieltä saa asiantuntevaa apua, miten pitäisi toimia. (Meinasin ehdottaa kuluttajaneuvojaa, mutta sitten muistin, että kyse on kahden yrityksen välisestä asiasta.)

    Olen kuullut vastaavasta tapauksesta (taisi olla Hesarin nettikeskustelussa, joka on jo poistettu), jossa Directasta pääsi eroon, kun jätti aiheettoman laskun maksamatta ja antoi sen mennä perintään. Perintätoimisto sitten ymmärsi, mistä on kyse, ja jätti laskun sikseen, kun ei ollut sopimusta, jonka perusteella periä.

  8. 8 Timppis

    Markulle tiedoksi…

    Lainaus tekstistäsi. “No tämä palveluhan on erittäin simppeli. Hakuosumien määrään voi vaikuttaa hakusanojen määrällä sekä toimipaikkakuntien määrällä, eli missä kunnissa haluaa osua hakuun.”

    Aivan kuten edelläkin mainitaan, hakutulosten määrään EI VOI vaikuttaa hakusanoja tai toimipaikkakuntaa muuttamalla. Tai kyllä voi, mutta ainoastaan hakuosumien määrää lisäävällä tavalla. Directan palvelu antaa hakuosuman jos yksikin hakuehto täyttyy, välittämättä paikkakunnasta tuon taivaallista. Meille mainostettiin palvelua täsmähakuperustaisena, jossa yrityksen tiedot sisältyvät hakuun mikäli paikkakunta ja toimiala oikea. Palvelua kokeiltuamme huomasimme tämän olevan täyttä sontaa. Jos hakusanaksi laittaa esimerkiksi “auto” tulee osumia ympäri suomea yli 8000, mitkä mahtuvat kätevästi noin 300 sivulle. Hakutuloksiin sisältyvät muunmuassa kaikki lautoja myyvät yritykset, automaatiofirmat jne… Directan tilausvahvistuksessa sanotaan laskun tulevan AINA, kun yritys sisältyy hakutuloksiin.

    Toinen lainaus tekstistäsi. “Kuka on niin lahopää että ei muista irtisanoa kun saa edellisvuoden laskun? Sillä irtisanominen suoritetaan laskutuskauden jälkeen, niin ei kai tuollaista asiaa voi unohtaakkaan?”

    Tämä “lahopää” yritti perua palvelun jo ennen ensimmäistäkään laksua siinä kuitenkaan onnistumatta. Lähettämäni perumiskirjeet katosivat jäljettömiin ja tilausvahvistuksen tullessa oli valitusaikakin mennyt umpeen. Kätevää! Myy siis puhelimessa mitä vain ja tee perumisesta mahdotonta. Kuulostaa hyvältä ja kannattavalta bisnekseltä!

    Tilausvahvistuksessa Directa uhkaa poistavansa tiedot nettisivulta mikäli perustamismaksua ei maksa. Tämäkin sontaa… Itse en ole saanut tietojani poistettua edes pyytämällä. Directan kotisivuilla on jopa palvelu jossa voi itse muuttaa asiakasnumerollaan oman yrityksen hakutietoja. Yritin sitäkin kautta “tyhjentää” yritykseni tiedot, mutta turhaan. Jäisihän heiltä silloin vuoden osumamaksut saamatta…

    Tällä hetkellä odotellaan yhteydenottoa perintätoimistolta…

  9. 9 Miksu

    Itse sain puhelun ja annoin myyjän jutella niitä sun näitä koska en tykkää olla töykeä myyjiä kohtaan (ensimmäinen virhe)

    En missään vaiheessa hyväksynyt tilausta mutta en myöskään kieltäytynyt siitä, seuraavana viikonloppuna tarkistin sähköpostin ja katsos vain…siellähän on joku tilausvahvistus.

    Sähköpostilla viestiä etten ole mitään tilannut ja että ei soita kiireiden takia.
    Laskun ja oheiskrääsä lähti samanapäivänä postin kautta takaisin ja nyt on kyseisen firma soitellut lähes joka päivä (huolimatta kiellosta) eikä minulla ole mitään mielenkiintoa tai aikaa alkaa tappelemaan tästä asiasta.

    Sähköpostia olen saanut sen verran missä ilmoitettu että on koitettu olla yhteydessä ja minun pitäisi tehdä reklamaatio puhelimen kautta (?)
    Eli siis reklamaatio, miksi? En minä ole tilannut mitään niin eihän koko homman pitäisi minulle edes kuulua vai?

    Nyt myös minä odottelen perintätoimiston yhteydenottoa.
    Saa nähdä löytyykö niiltä sopimusta missä olisi minun allekirjoitus.

  10. 10 Harto

    Alkuperäistä kirjoitusta tehdessäni en näköjään osannut aavistaa kuin pienen osan Directan toimintatavasta. Janin, Miksun ja Timppiksen kommenttien jälkeen vaikuttaa siltä, että kaikki mikä liittyy puhelinmyyntiin, toimitusehtoihin, asiakaspalveluun, numero-/hakupalveluun, omien yritystietojen hallintaan, laskutukseen ja irtisanomisten käsittelyyn on tehty tukemaan samaa toimintaperiaatetta: lasku tulee, vaikka et olisi palvelua tilannut, ja sen jälkeen irtisanominen on tehty ilmeisen mahdottomaksi. Directan toiminta näyttää siis täysin harkitulta ja systemaattiselta.

    Mikäli joku tekisi tästä rikosilmoituksen, niin luulisi viranomaisiakin kiinnostavan. Tätähän voi verrata ns. valelaskutukseen.

    P.S. Hyvin luultavasti Directa seuraa tätä sivua. Blogin statistiikkojen mukaan sivulle on tultu osoitteesta http://www.tracsense.com , joka on yritysten maineenhallinnan web-palvelu. Sitä niittävät, mitä kylvävät…

  11. 11 Jarnojii

    Nähtävästi olen liittynyt jäsenmäärältään kasvavaan klubiin. :)

    Koskapa ahdistavasta puhelinmyyjästä ei päässyt muuten eroon kuin luovuttamalla “HYVÄ ON, anna tulla vaan niitä papereita (en kuitenkaan aio rekisteröityä enkä maksaa joten aivan sama)”. Nyt onpi postista saapunut jo ensimmäinen huomautus ja perinteinen perinnällä uhkailu.

    Mitenkäs sitovaa tuollainen tilaus on, kun jättää aktiivisesti peruuttamatta 7 päivän (yleensä puhelin/postimyynnissä tuokin raja on 14 pv) kuluessa? Mitään allekirjoitusta todellakaan kirjoittanut minnekään saatika täyttämässä edes rekisteröitymislomaketta.

    Sopimusehdoissa lukee sopimuksen syntyvän näin: “Mikäli asiakas on tilannut rekisteröitymisen yhtiön toteuttaman puhelinmyynnin kautta, tai asiakas on itse ottanut puhelimitse yhteyttä yhtiön myyntiin, syntyy sopimus asiakkaan suullisesti tilattua rekisteröitymisen puhelimitse.” … “Kaikki reklamaatiot koskien sopimuksen syntyä on toimitettava 7 päivän sisällä vahvistuksen ja laskun vastaanottamisesta kirjallisesti yhtiölle.”

    WTF? :D Oisko jotain valmista lakitekstiä tai ennakkotapausta näistä, kun ei yhtään huvittaisi tapella näiden kanssa, mutta vielä vähemmän maksaa vajaata satasta siitä, ettei alunperinkään halua tulla löydetyksi, koska ei kaipaa asiakkaita!

  12. 12 Harto

    Jarnojii: Olet siis tilannut palvelun puhelimessa. Suullinen sopimus on kyllä ihan pätevä. Sen jälkeen sinulla on ollut 7 päivää aikaa tutustua sopimusehtoihin, etkä ole silti perunut sitä, joten käsittääkseni olet nyt palvelun kanssa naimisissa. Joku tosin sanoi, että lain mukaan peruuttamisen pitäisi onnistua puhelimessa, kun sopimuskin on tehty puhelimessa. Siihen voit ehkä vedota. Mutta en ole juristi, joten en osaa vastata tämän kummemmin.

    P.S. Tällä sivulla on ollut jo lähes 500 lukijaa. Tieto siis leviää, vaikka sitä yritetään estää poistamalla aihetta käsitteleviä viestejä eri keskustelupalstoilta.

  13. 13 "######"

    Directalla on todella huijaava puhelinmyynti. Vasta saatuamme kirjalliset sopimusehdot, päätimme ettemme tee tällaisen yrityksen kanssa sopimuksia. Kun puhelimessa sanotaan ihan muuta kuin sopimusehdoissa todellisuudessa lukee. Sanoimme irti sopimuksen kirjallisesti ja lähetimme vielä kirjattuna kirjeenä. MUTTA MUTTA silti yrityksemme tiedot näkyvät vielä directan sivuilla??? Tapahtumasta aikaa jo kuukausi. Täytyy varmaankin soitella heille ja jos alkaa änkytys, ettei sopimusta voi katkaista tai ettei he ole saaneet kirjettämme niin ei muuta kuin rikospoliisin puheille.

  14. 14 Miksu

    “Sopimusehdoissa lukee sopimuksen syntyvän näin: “Mikäli asiakas on tilannut rekisteröitymisen yhtiön toteuttaman puhelinmyynnin kautta, tai asiakas on itse ottanut puhelimitse yhteyttä yhtiön myyntiin, syntyy sopimus asiakkaan suullisesti tilattua rekisteröitymisen puhelimitse.” … “Kaikki reklamaatiot koskien sopimuksen syntyä on toimitettava 7 päivän sisällä vahvistuksen ja laskun vastaanottamisesta kirjallisesti yhtiölle.”” -Jarmojii

    Tuohon viitaten, miksi minulle väitettiin että asia pitäisi tehdä puhelimitse? Tietääkö kyseinen firma edes omia käytäntöjä?
    En siis noita sopimusehtoja tiedä kun pistin koko roskan avaamattomana takaisin.

  15. 15 Perintään

    Directalla on asiakaspalvelussaan nainen, joka on ÄÄRIMMÄISEN tiukka koskien mitään laskun tai sopimuksen peruuttamista. Itse en palvelua ole koskaan tilannut, lasku on kyllä tullut parikin vuotta. Annoin mennä perintään ja reklamoin myös perintätoimistoa, eivät jatkaneet perintää. Mitään sopimusta ei Directalta löydy, tietenkään.

    Uuden laskutuskauden lasku tulee noin 14 päivää kauden alkamisen jälkeen, eli noin kuukautta sen jälkeen kun sopimus olisi pitänyt purkaa. Clever.

  16. 16 Tyhmä yrittäjä

    Olin niin järjettömän tyhmä että suostuin palvelusopimukseen Directan kanssa, kun olin aikani yrittänyt kieltäytyä. Puhelimessa minulle sanottiin, että “kun meille soittaa numeroon 020xxx joku joka kysyy xxx (toimiala)n yrityksiä omalta paikkakunnaltasi ja luovutamme tietosi, se maksaa sinulle vain 29 senttiä kerta.” Edelleen epäröidessäni Directan edustaja sanoi, että voin milloin tahansa irtisanoa palvelun, että kokeilisit jonkun aikaa ja irtisanot jos siltä tuntuu.
    Lasku ja sopimusehdot tulivat, maksoin laskun. Vasta paljon myöhemmin tutustuin sattumalta Directan verkkopalveluun, ja huomasin yritykseni tietojen löytyvän myös sieltä. Puhelimessa sopimusta tehtäessä nettipalvelusta ei mainittu sanallakaan. Soitin asiakaspalveluun, minulle vastattiin tylysti, että “asia käy ilmi sopimusehdoista, ja te olette ne hyväksyneet.” Maksan siis myös netissä tehdyistä hauista, vaikka en mielestäni ole niistä sopinut. Yritin irtisanoa palvelun välittömästi, kuten minulle oli puhelimessa luvattu että voin irtisanoa milloin haluan. Minulle kerrottiin, että palvelun voi irtisanoa laskutuskauden jälkeen. Eli nyt kärsin palvelusta vielä 10 kuukautta. Kaikkiin kysymyksiini vastattiin samalla lauseella tylyyn sävyyn: asia on mainittu sopimusehdoissa, ja te olette ne hyväksyneet. Olisiko minun pitänyt tietää, että minulle valehdeltiin puhelimessa ja jätettiin asioita kertomatta, ja että sopimusehdoissa lukee jotain aivan muuta?

  17. 17 Huijausta

    Yep, eilen tuli postissa lasku. En ollut muistanutkaan että olin tällaisen sopimuksen tehnyt. Mutta nyt kun kaivelin muistin perukoita, niin muistan että joku superinnokas myyjä soitti vuosi sitten ja kertoi että 29 senttiä jokaisesta yhdistetystä puhelusta. Yhtään puhelua ei tuolta kautta ei ole tullut, mutta laskua tuli 12×30 euroa + alv!!! Siis tämä on aivan älytön huijaus!!! Pitää tänään yrittää soittaa tuonne asiakaspalveluun…

  18. 18 Huijausta

    Hesarin sivuilta aiheen keskustelu on poistettu varmaan siitä syystä, että Directan yhteistyökumppani on Taloussanomat…

  19. 19 Huijattu pien-yrittäjä täälläkin

    Samaa linjaa meni myös minunkin höynäytys tuon Directan kanssa.. Lipevä myyjä soitti n. vuosi sitten ja olin vielä suht meluisassa ympäristössä etten edes kuullut kaikkia tämän puheita. Laivaristeily sieltä luvattiin “kylkiäisenä” kun ottaa tämän palvelun käyttöönsä. Myyjä vertasi tuota risteilyn hintaa palvelun hintaan ja kehui sen olevan jo pelkästään arvokkaampi. Mitään risteilyjä en koskaan saanut.. Kun aloin asiaa tiedustelemaan asiakaspalvelusta tms. firman yhteysnumerosta, erittäin tyly naishenkilö ilmoitti että: “teidän olisi pitänyt tilata se määräpäivään mennessä”

    No kas kummaa.. vai että pitää vielä tilata jostakin, kun on kaupanpäälle saanut jotakin.
    Olin jo tosi pettynyt tuossa vaiheessa, ja ilmoitinkin että en halua olla missään tekemisissä kyseisen palvelun kanssa. Ja arvaatte varmaan onnistuiko..

    Yhtäkään asiakasta tai puhelua en ole tuolta tai tuota kautta saanut. Muistan senkin viittauksen että “tuo hinta on minimaalinen uudesta asiakkaasta”

    En tiennytkään että tuo nettihaku/laskutus toimii noin löyhin perustein. Siellähän voi periaattessa olla niiden omat agentit “maksimoimassa noita hakuja”
    En kyllä myöskään aio maksaa tuota järkyttävää laskua. Mihinkään tälläiseen en todellakaan ole sitoutunut. Enkä usko että kukaan muukaan.

    Eikö Suomesta löydy tahoa joka tutkisi ja puuttuisi tälläisten firmojen toimintaan ajoissa. Käsittämätöntä. Jos joku vetoomus tulee niin minä ainakin lähden mukaan.

  20. 20 Huijausta

    Kahden tunnin yrittämisen jälkeen joku vastasi asiakaspalvelusta. Sain sentään sopimuksen irtisanottua, mutta lasku on kuulemma asianmukainen ja perusteltu. No, en aio laskua maksaa. Jätin soittopyynnön myynnin esimiehelle. Katsotaan soittaako koskaan…

  21. 21 Mitäpäteen

    Tutulta tuntuu nämä jutut. Noi vuosi sitten erehdyin samaan yritykseen. Lasku tuli 360+alv. Irtisanoin kirjeitse 14 pv sisällä. Kaikenkaikkiaan laskun muodostuminen ei ollenkaan noudata sitä mitä puhelinmyyjä sävelsi vuosi sitten. Yhtään ainoaa yhteydenottoa näiden sivujen kautta en ole saanut.Soittelin asiakaspalveluun ; ei kuulemma ole irtisanottu, ja hinnasta ei neuvotella. No olen päättänyt taistella asiassa katkeraan loppuun saakka!! Riitautan asian niin eivät pääse hoitamaan asiaa perintätoimiston kautta ( siis kirjallisesti ,todistettavasti,kirjeellä,faxilla jne.). Riitautettu asia pitänee viedä jonkun oikeuteen jos aikoo että asia etenee. Odottelenpa kutsua…. Jospa kaikki ne tyytymättömät asiakkaat tekevät samoin, niin Directan pitää haastaa jokainen oikeuteen erikseen. Sitten onkin Helsingin käräjäoikeuden juttulistat aika ykstotista luettavaa; directa,directa ,directa,directa,directa…jne….tuhat ..parituhatta juttua….
    Mielestäni saattaa olla että yrityksen “sopimukset” ovat lainmukaisia,mutta yrityksen tapa hankkia asiakkaita vilpillisin keinoin on moraalisesti päin ….. Pienet yritykset ja nuoret yrittäjät maksavat suuria laskuja itku kurkussa. Yleisillä keskustelupalstoilla yritystä koskevat jutut poistetaan ripeästi. Loppujen lopuksi sananvapaus voittaa ja tässäkin käy niin varmasti. Pidetään asia esillä ja taistellaan. Ihmettelen myös miten on moraalisesti mahdollista että samanaikaisesti kun pienyrittäjät yrittävät saada vilpillistä toimintaa kuriin, Työministeriö tekee yhteistyötä ao. yrityksen kanssa ja Directa käyttää heidän logoaan mainoksissa.

  22. 22 Huijausta

    Oi jes, minullekin soitettiin vihdoin Directalta. Sitä soittoa olenkin odottanut vuoden, pääsin sanomaan niille aika suoraan mitä mieltä olen niiden palveluista ja yrityksestä ylipäänsä. Meille oli tämä jostain käsittämättömästä syystä otettu 4 vuotta sitten silloisten työntekijöiden tietämättömyyttä asioista. Viime vuoden laskua yritin reklamoida tähän aikaan vuodesta, tosin pikainen googletus totesi silloin että vaikeaa vaikeaa. Joten irtisanoin palvelun syyskuussa 2007. Viikko sitten irtisanominen astui voimaan, joten tänään sieltä soittelivat.

    Nykyään ovat “muuttaneet irtisanomisehtojaan”, kun työministeriökin on ihan mukana tässä. Voi hurja. Aikaisemmista irtisanomisehdoista on tullut “jonkin verran palautetta”. No aijaa ihan totta hei.

    Ja nyt voi liittyä ihan elinikäiseen palveluun, joka maksaa vain ja ainoastaan sen jotain 29c per hakuosuma ja muuta höpölöpöä. Jaksoin kuunnella tätä selittelyä siitä ilosta, että tunnen niin syvää vihaa koko firmaa kohtaan. Tämä oli siis päiväni ehdoton piristys, mahtava juttu että pomoni osasi ohjata puhelun juuri minulle :)

    Puhelun aikana se miesmyyjä sieltä vielä yritti selittää, että juu heidän palvelunsa kautta on annettu meidän yrityksen numeroita viime vuonna 5000 kertaa. Kumma kun ei täällä näy semmoista määrää puheluita, siitähän tulee keskimäärin 25 yhteydenottoa pelkästään sitä kautta jokaikisenä työpäivänä myös loma-aikoina. Heidän vastauksensa oli, että mistäs minä sitä näkisin, kun eivät ne soitot tule minun numerooni. Niin aivan, harmi vaan kun soitot nimenomaan tulevat tämän huoneen kautta…

    Sanoin sitten vaan että ei me tähän silti mukaan lähdetä. “no, ei sitten laiteta tietoja” “juu ei niin” tuut tuut

    Directa ja 020300200 ovat nimiä, joista ei googlellakaan löydy muuta kuin pahaa sanottavaa.

  23. 23 Harto

    Kiitos kommenteista. Kyllähän tämä vaikuttaa jo selvältä tapaukselta. Kun alunperin kirjoitin yo. artikkelin, se oli pitkälti oman päättelyn tulosta. Osuin näköjään turhankin tarkkaan oikeaan.

    Tähän mennessä tämän artikkelin on lukenut 1100 vierailijaa ja parhaimpina päivinä on ollut 20-30 kävijää. Vähitellen yhä useampi osaa varoa Directaa.

    Mitäpäteen:
    Kerrohan sitten, miten asia etenee. Hyvä kun joku on valmis viemään tämän oikeuteen asti.

    • 24 Rate

      just hiljan tuli joo soittoa tähänki suuntaan ja sama resepti: lipevä ämmä kehu niin halvaks että hyvä ettei ne muka oo jo maksun puolla itte, mut sano nimenomaan et toi kertataksa on yhteyden otoista firmalle tai jotenki sinne päin, ei prrrrkle puhunu mitään mistään hakukonetaksasta joka raksuttaa enemmän hetkessä ku mikkosen taksimittari… ehe ehe täälläkipäin. onneks yhtiökumppanin tuttu mainihti sille puhelimessa että nyt tuli virhe, et niille kävi kuten näköjään monelle muullekkin, yhtään soittoa ei tullu mut muutaman tonnin lasku kyllä ihan ajallaan…nyt tiedetään tämä heti ja varuilta laitetaan kärkeen irtisanomisia jne. vaikka nimeä ei ole kyllä yhessäkään lapussa. jos ne hamppitukat ei errrrrkele usko ni minä lähen käräjiin het kärkeen
      on tää niin paksua jos se oikeesti näin menee. käräjille vaan kaikki, minäki pääsisin sinne kerranki muuten ku syytettynä…

      • 25 ieva

        Ei ole onnistuttu pääsemään eroon kirjallisesta reklamaatiosta huolimatta. Miten ja mihin pitäisi rikosilmoitus tehdä. Miten olisi joukkokanne?

  24. 26 ärsyttävää >:(

    Mullekin soittivat marraskuusa, aloitusmaksun hinta annettiin ymmärtää väärin, sekä se, että olin pelkän puhelinkeskustelun takia sitoutunut johonkin. Yleensä kuitenkin saa kirjallisena vielä tutustua sopimusehtoihin. Lähetin heti laput saatuani sopimuksenpurkulapun kirjallisena postin kautta. Syinä myös tuo hinnan vääristely. No, sieltä tuli sitten vihainen puhelinsoitto jossa myyjä kävi päälle ja kyseli että arvaa onko hänestä kiva joutua maksamaan 100E siitä että minä en aijo maksaa tätä laskua? HUHHUH!
    Hän siirsi laskuni eräpäivää ja sanoin että ehkä maksan sen, mutta vaadin että tietoni poistetaan välittömästi heidän systeemeistään. HÄN LUPASI, mutta siellähän ne tiedot komeilee… Mitä tässä oikein voi tehdä?

  25. 27 Js

    Samassa veneessä ollaan ilmeisesti täälläkin. Minulle soitettiin Directasta vuosi sitten ja luvattiin laivamatka jne.. eipä kuulunut =)
    Laskutuskausi loppui 23.2., lasku oli kirjattu 27. päivä ja minulle se saapui postissa vasta eilen, eli 4.3. Jäihän siihen se 4 päivää aikaa irtisanoa sopimus.

    Ja se haku on aivan käsittämätön, osumia oli tullut 8500 kpl, mutta tokkopa oli kertaakaan klikattu minun yrityksen tietoja näkyviin tai näkynyt edes koko sivulla. Mutta silti on aina 0,29 senttiä napsahtanut laskua. Olen välillä kysellyt asiakkailta, ketkä ovat minulle soittaneet, että mistä he ovat saaneet yhteystietoni, mutta kertaakaan ei ole Directan kautta tietoa haettu.

    Ajattelin lähettää kirjatun irtisanomiskirjeen huomenna ja soitto vielä perään perjantaina, onko kirje saapunut, että haluan todellakin irtisanoa sopimuksen. Nyt pitkin hampain maksan laskun 360 + alv, asiakkaita ko. firman kautta ei ole kyllä tullut yhtäkään…Mutta onpahan touhua.

  26. 28 ak

    täälläkin yks huijattu..tilasin viime vuonna kyseisen palvelun jonka piti maksaa tietyn summan ja omaan yritykseen kohdistuneisiin hakuihin tulee maksaa se 0,29 senttiä muttei mainittu että se olisi esim.niiden 400 haun mukana ja joka maksaa mulle ja todennäköisesti olisin se 360….kuka sitä tietoo enää kattelee..yhtään puhelua en saanu tämän hakupaikan jäljiltä mut hakuja oli useita tuhansia…sain kuiteskin selvitteyä puhelimes ko.asian ja se on nyt irtosanottu ja vaadin vielä kirjallisen todistuksen että se on loppunu koska ei jaksais oottaa ens vuonna uutta laskua;)tuli kuiteskin maksamaan sen vajaa 420 ekee tuo vuosi ja oonkin ajatellu et mitä seurais jos sen jättäs vaan kylmästi maksamatta…

  27. 29 nalo

    joo, samoin jouduin kusetetuksi. Myyjä: Petteri Alatalo – kertoi aivan selvästi puhelimessa, että palvelu maksaa 29snt joka kerta, kun he yhdistävät minulle puhelun. Luulin siis, että kyseessä on numeropalvelun tyylinen systeemi. Siis myyjä valehteli ihan suoraan päin naamaa. Todella törkeää!

    TÄYTTÄ KUSETUSTA KOKO PULJU!

    Tämä sopimuskauden kärsin, mutta irtisanoin jo sopimuksen ensi vuoden osalta. Luultavasti lasku tulee kuitenkin vuoden päästä.

  28. 30 Directaan kyllästynyt

    Olen jättänyt Directan toisen kauden laskun maksamatta, koska puhelimessa sovittiin vain “kokeilu” sopimuksesta. Juridisesti se mitä puhelimessa sovittiin ajaa ohi vakiosopimus kaavakkeen. Todistamisen vaikeus tietenkin tulee, mikäli käräjäoikeudessa asiaa setvitään (mitä suuresti epäilen) ja jos Directa ei nauhoita puheluitaan.
    No, luotanpa siihen, että halukkaita todistajia löytyy näiltä palstoilta, joille on myös myyty kerta sopimus, joka on muutettu omatoimisesti toistaiseksi voimassaolevaksi. Asiakaspalvelun nainen viimeistään varmisti sen, että menen vaikka käräjille mitättömän summan takia ja otan riskin oikeudenkäyntikuluista, kunhan saan Directan sopimusehdot oikeuden tarkasteltavaksi mm. korostamisen vaatimus ankarien ja yllättävien sopimusehtojen tapauksessa

  29. 31 Sananvapaus netissä

    Onko kukaan muu huomannut, että “yleisillä” keskustelupalstoilla olleet, asiallisetkin, kritiikit Directasta poistetaan melko ripeästi? Jännää :) .

  30. 32 yrittäjät

    Sama juttu täällä, tein asiasta kirjallisen reklamaation tänään ja olen tänään ollut yhteydessä directaan, mutta eivät halua sopia, täytyy kyllä sanoa ettei meitä edes kiinnosta sopia, koska mitään sopimusta ei ole olemassa, olemme vain normaalisti vastanneet puheluun ja sanoneet ettemme tee sopimusta ja hupsista vaan johan tuli lasku. Olen jo käynyt suomi24 ja laki24 sivuilla ilmoittamassa, että aiomme tehdä asiasta huomenna rikos-ilmoituksen, ja jos halukkaita löytyy voi meidän asianajajan kautta hoitaa myös joukko-kanteen. Me olemme päättäneet ettemme jätä asiaa tähän, onhan tämän hitto vie loputtava! Onhan kumma, että suomesta löytyy yrityksiä ja jopa työministeriötä myöten, jotka tukevat tälläistä toimintaa. Olen nyt illalla jo lukenut ihan liikaa näitä juttuja Directasta ja jonkun on jotain tehtävä, mun oikeudenmukaisuuteni sanoo ettei tämä voi jatkua! Olemme mieheni kanssa päättäneet tehdä ilmoituksen Directasta huomenna jos kiinnostaa lähteä mukaan niin kirjoittakaa viestiä tänne.

    • 33 yrittäjä

      Hei, oletteko saannet irtisanottua itsenne Directalta? olen kanssa tehnyt rikosilmoituksen kyseisestä yritylsestä mutta edelleen tulee laskua heiltä?

  31. 34 yrittäjä

    minulle kävi näin että posti oli palauttanut ensimmäisen laskun takaisin lähettäjälle ja sieltä sitten soittelivat perään osoitettani ja kuinka ollakkaan osoite oli oikein. sen jälkeen tuli postissa MAKSUKEHOITUS ja sopimusehdot. Tämän saatuani otin välittömästi yhteyttä puhelimitse ja ilmoitun etten moista palvelua halua ottaa niin samainen tiukka nainen sanoi siellä että maksettava on ja irtisanoa ei voi. Ja tiedusteltuani että missä on reklamaatio aikani niin minun käskettii reklamoida postia kun olivat hävittäneet ensimmäisen laskun joka kuitenkin oli heille directaan palautettu. Lähetin myös sähköpostia myynnin vastuuhenkilöille joihin ei ole vieläkään vastattu (noin kolme viikkoa) tänään tipahti luukusta perintätoimiston lasku ja nyt alkaa myös sieppaamaan sen verran että minäkin marssin huomenna poliisilaitokselle tekemään asiasta rikosilmoituksen …. Näinkö meitä kusetetaan ????

  32. 35 kusetettu

    Tänään tuli lasku 25.3 , hieman vajaa 500 €. Laskutuskausi loppunut 7.3, pitää irtisanoa 14 vrk kuluessa laskutuskauden päättymisestä.
    Eli sopimusta ei pystynyt enään purkamaan. Vaan sopimus päättyisi nyt 7.3.2009 vasta, eli odotettavissa olisi vuoden päästä samanlainen vajaan 500€ lasku, ellei suurempikin.

    Directan asiakaspalvelu vetoaa tuohon 14vrk aikamääreesen joka on umpeutunut, mutta tuo sopimusehtohan on kohtuutun tässä tapauksessa, koska en ole voinut tietää mitää palvelun lopullisesta hinnasta ennenkuin nyt vasta sain laskun.

    Ilmoitin että en tule maksamaan seuraavaa laskua missään tilanteessa, koska se on oikeeton. Siinä vaiheessa tarjottiin 10€ / kk maksukattoa, eli 12 x 10€ + alv, huono sovinto. En ole maksamassa mitään.

    Mitenkäs tässä nyt kannattaisi edetä?

  33. 36 kusetuksen uhri

    Petteri Alatalohan se täälläkin kusetti oikein olan takaa!!

    Myi palvelun ruotsinriseteilyn siivellä (eikä tietenkään maininnut, että laiva lähtee Turusta ja ei mene edes maihin asti!!). Hän myös sanoi, että voin lopettaa palvelun milloin vaan. Tajusin huijauksen pian ja halusin erota palvelusta, mutta sain silloin tietää, että se onkin väkisin vuoden voimassa. Pyysin että ottaisivat kaikki tietoni pois, että ei laskua tule ja sieltä vakuutettiin, että kun on niin harvinainen hakusana kuin taiteilijatoiminta niin ei voi tulla paljon osumia. Nyt tuli sitten 169 euron lasku…

    Aivan käsittämätöntä toimintaa. En haluaisi maksaa laskua, mutta onko vaihtoehtoja?

  34. Tähän linkkiin voi käydä jättämässä Fonectan palveluun oman arvion kyseisestä yhtiöstä arvoasteikolla 1-5 tähteä plus kirjallinen palaute. Suosittelen lämpimästi jättämään lämpimät sekä tulenkatkuiset terveiset kyseiselle lafkalle :=)

  35. Ja jos haluaa antaa palautetta suoraan myynnistä vastuulliselle niin tässäpä osoite myös hänelle.

    Tässä henkilö, joka on vastuussa directassa tapahtuvasta myynnistä ja sen etiikasta:
    janne.lumikko@020300200.com
    ei muuta kun antaa sormien laulaa :)

  36. 40 Hannu

    Moi
    Lähden mielelläni joukkokanteeseen mukaan. Suomi 24 näyttää olevan tukossa jostain syystä…

  37. 41 Taina

    Aivan samanlainen tarina minullakin. Ruotsinristeilyä luvattiin ja NUMEROpalvelusta 0,29 senttiä/kpl. Ei kuulostanut pahalta ja tämä oli ainoa hakupalvelu johon olen liittynyt… Kun laskutuskauden välillä yritin kysyä paljonkohan tällä hetkellä avoimessa piikissä on osumia, niin yllätyksekseni niitä oli satoja/kk??? ja puhelun aikana paljastui että nettihaut ovat mukana. Myyjät ovat opetelleet kuinka vedetään höplästä – yrittäjällä on yleensä muutakin tekemistä kuin tutkia suurennuslasin kanssa sopimuspapereita, vaan olemme tottuneet toisenlaiseen yrityskulttuuriin. Kun soittelin sopimuskauden aikana, pyysin lopettamaan sopimuksen kauden loppuun. Nyt kun luin tämän viestiketjun, taitaa olla parasta vielä irtisanoa kirjallisesti. Laitoin sähköpostiakin, mutta yllätys yllätys siihen en ole saanut muuta kuin automaattisen vastauksen että viesti on tullut perille.

    Lasku lienee pakko maksaa, mutta jos puuhaatte jotain joukkokannetta niin mukana ollaan!!!

    Sitä ihmettelen, että ainakin minulla työn tekemisessä oleellinen osa on tyytyväiset asiakkaat ja onnistuminen työssään. Kuvittelisin että ei ole kovin hauskaa vastailla “asiakkaiden” puheluihin ja yhteydenottopyyntöihin.

  38. 42 Pekka

    Hyvin pyyhkii näköjään muillakin..
    Minulla tuli hiljan täyteen vuodeksi luulemani koeaika Directan kanssa. Nyt näyttää tulevan toinen vuosi samaa kakkua vielä päälle.
    Minun laskutuskauteni on päättynyt 11.1.2008 ja laskun päiväys on 25.1.2008. Eli väliä on juuri prikulleen se kaksi viikkoa jona aikana irtisanominen olisi ollut sopimusehtojen mukaan tehtävä. Siis ei mitään mahdollisuutta. Jos tämä on laillista bisnestä Suomessa niin ihmetellä pitää.
    Hakuosumia minulle on hienon ja vakuuttavan luettelon mukaan tullut vuodessa pitkälti yli 20 000 kpl. Kyllä, nollien määrä on oikein, neljä kappaletta. Ainuttakaan yhteyden ottoa asiakkaan taholta minulle ei ole tämän palvelun kautta tullut. Ei ainuttakaan. Mutta oli sentään mukana piristävä huumoriosuus siinä luettelon alalaidassa. Kun minulla oli se 30 euron (+alv) kuukausittainen maksukatto, niin olin saanut säästettyä n. 6000 euroa! Hieno fiilis.

    Sähköpostiini vastattiin vasta noin viikon päästä puhelimella, ja kun tiukkaan sävyyn ilmoitin naiselle että asia ei osaltani tähän jää, ja etten vuoden päästä tule enää toista laskua maksamaan, hän sanoi tekevänsä kanssani erittäin poikkeuksellisen ratkaisun, ja laskevansa tuon kuukauden maksukaton kymppiin. Ja sitten ensi vuonna katsottaisiin jatkoa..
    Nyt aion poistaa ainakin hakusanoistani kaikki, ellei koko osioni poistaminen ole mahdollista. Saapa nähdä.
    Tämä asia pitäisi saada jotenkin julkisuuteen ja näkyvästi. Vähät siitä että itseltä meni ja menee muutama sata euroa ammatinharjoittajan muutenkin laihasta pussista, mutta periaatteelliselta kannalta tämä on niin pöyristyttävää kuin olla saattaa!

    P.s. Säälittää lähinnä ihmiset jotka joutuvat olemaan töissä tuon kaltaisessa firmassa ja huijaamaan toisia oman leipänsä eteen. Jos ihminen ei muuta työtä löydä tai osaa, olisi eettisesti oikeampaa jättäytyä vaikka työttömäksi. Jätän sanomatta mitä kyseisen firman johtoportaan pitäisi itselleen tehdä..

  39. 43 pate

    itse otin kyseisen palvelun (020300200) loppulaskussa hakuja noin 2000kpl ja yhtäkään yhteyden ottoa en saanut noitten hakujen perusteella..kiitokseksi sain laskun noin 430€…ITSE EN OTTAISI KYSEISTÄ PALVELUA ENÄÄ. KUSETUSTA

  40. 44 pieni yrittäjä

    sama laulu jatkuu täälläkin, pari kertaa postin kääntämänä napsahti 360+alv palvelusta jonka luulin olevan nimenomaan puhelunyhdistys. Lähetin s-postia asiakaspalveluun ja sieltä soitettiin tänään ja tyrmättiin koko homma ja että lasku tulee maksaa. Lähden aivan varmasti viemään asiaa eteenpäin.

    Huvittavaa koko systeemi juuri siinäkin mielessä että 4700 kertaa oli ‘tiedot annettu’ ja yhtä ainutta asiakasta en omista joka olisi minuun päin ottanut yhteyttä eikä muitakaan yhteydenottoja ole vuoden aikana tullut. Summa on vielä itselleni kohtuuton maksaa koska harjoitan yritystoimintaa vielä jonkin aikaa opintojen lomassa ja tuo lasku on vastaa melkein 10% koko vuoden kuluista.

    Mielenkiintoinen on tuo pointti että palvelu tulee irtisanoa kirjallisesti koska soitin jo syksyllä puljuun ja sanoin haluavani lopettaa palvelun ja he sanoivat että palvelu loppuu vuoden määräajan jälkeen. Eli ei minua neuvottu kirjallisesti irtisanomaan.

    Itse lähden kyselemään asiaa ensin asianajajilta ja katsoo miten he kehoittavat etenemään. Kyllähän tästä joku ilmoitus on eteenpäin saatava. Laskua en varmasti maksa ennenkuin tuomari sen maksettavaksi määrää.

    Jos jollakin on jo asia vireillä ja tarvitsee lisää asianomistajia niin minuun voi ottaa yhteyttä osoitteella avem1r_hv ät jahuuuu piste komi.

  41. 45 uskomatonta

    Kaikki tuo mitä yllä on kirjoitettu on siis yleinen toimintatapa. Yksi mikä on myös mielenkiintoista on se, että kun olen ihmisille kertonut tästä niin juuri kukaan ei tunne kyseistä numerohakua – vaan ihmiset muistavat paremmin muita numeropalveluita.

    Itse aion kyllä maksaa ekan kauden laskun – otan sen oppirahana kaikenlaisista hakupalveluista… oma moka kun en lukenut sopimuspapereita. Mutta irtisanoin palvelun ja lähetin kirjeen kirjattuna kirjeenä: muille yrittäjäille tiedoksi tämä yli 400 euron arvoinen säästövinkki!! :)

    Se korpeaa vielä myös, että ystävällinen myyjä yrittää kaikin tavoin saada mahdollisimman paljon eri hakusanoja joilta mahd. haettaisiin – siis jymäyttään nyt yrittäjää sitten kunnolla kun saadaan ansaan. Jos tästä joskus joku oikeusjuttu tulee, niin olisi myös mielenkiintoista tietää kuinka paljon Directalla on henkilöitä jotka työkseen tekevät noita hakuja eri koneilta ympäri Suomea. Olisi nimittäin aika hyvä business!

  42. 46 tarkastaja

    Nyt on tuolta 020202-sivulta poistettu kaikki kritiikko ko. puljua vastaan. On tämä uskomatonta. Miksi 020202 on antanut mahdollisuuden kirjoittaa kritiikkä yrityksistä, jos ne kuitenkin heti poistetaan?

  43. 47 Harto

    Todella vaikea ymmärtää, miksi Directaa koskeva kritiikki poistetaan useilta palstoilta. Ilmeisesti sitä imagoa, mikä firmalla on jäljellä, yritetään vaalia tarkkaan. Lain mukaan sananvapautta ei kuitenkaan pidä perusteettomasti rajoittaa “varmuuden vuoksi”.

    Itse asiassa minuakin on jo painostettu poistamaan pari viestiä tältä palstalta. Otin asiasta selvää: minulla ei ole mitään velvollisuutta siihen pelkästään ko. yrityksen tai sen työntekijän pyynnöstä. Eri asia, jos joku kommentin kirjoittaja pyytäisi sellaista.

  44. 48 Jeppe

    Voin kertoa olleeni tässä puljussa töissä. Tällöin laskutus ei tosin toiminut tämän 29snt periaatteella, vaan oli n. 100 euroa vuodessa. Hinnankorotusta ei oikeen enää inflaatiollakaan voi selittää.
    Myyjien vaihtuvuus tällä puljulla oli melkoinen. Kun sitten vihaiset asiakkaat soittelivat sulopuheisten myyjien perään, ei myyjiä löytynyt enää talosta selittelemään.
    Voin kertoa ettei siinä talossa ollut paljoa sen mukavempaa olla töissäkään kuin asiakkaana, raha puhuu ja paska kävelee.

  45. 49 Tollo

    En

  46. 50 Tollo

    Olen tästä aiheesta niin suuttunut, että en viitsi sanoa tässä vaiheessa muuta kun LIITTYKÄÄ NYT KAIKKI SAMAAN JOUKKOON JA ÄLKÄÄ MAKSAKO MITÄÄN LASKUA minkä directa lähettää !!!!
    Ainoa neuvoni on se minkä yrittäjien lakineuvoja sanoi, että jos et selvästi tilannut tuotetta puhelimessa, niin saat repiä kaikki paperit mitä ne lähettävät!!
    Palaan asiaan, kunnes olen saanut postia perintätoimistosta ja päässyt heidän kanssaan neuvotteluyhteyteen.
    Siis siihen, mikä oli directan kanssa hiukan hankalaa…

  47. 51 Petetty

    Täällä myös yksi Directan uhri. Lähden ilman muuta mukaan joukkokanteeseen. Olin äsken taas yhteydessä asiakaspalveluun, mutta siellä lopetetaan puhelut, joten sitä kautta asia ei etene. Aion taistella tämän asian puolesta.

  48. 52 Harto

    No niin. Nyt (eilen) laitettiin jo asianajotoimisto asialle, eli pyytämään, että poistaisin vapaaehtoisesti joitakin viestejä täältä. Soittaja ei kuitenkaan osannut sanoa ainoatakaan lakipykälää, miksi minun pitäisi niin tehdä. Minähän en ole vastuussa kommentoijien viesteistä, ja mahdollisesta kunnianloukkauksesta päättää tuomioistuin – ei Directa, asianajotoimisto tai minä. Koin soiton yrityksenä painostaa minua rajoittamaan kommentoijien sananvapautta perusteettomasti. Soittaja kielsi painostustarkoituksen. Selitin hänelle, mikä Directan toiminnassa mielestäni on vialla, ja vetosin hänen oikeustajuunsa ja lakiasiantuntemukseensa tässä asiassa.

  49. 53 Kokkarinen

    kyllä lähdetään joukkokanteeseen mukaan sanoin tänään puhelimessa naisäänelle, että teen tästä rikosilmotuksen.

  50. 54 tarkastaja

    Täytynee tehdä tästä asiasta julkinen. En missään nimessä hyväksy minkäänlaista painostusta ko. yrityksen taholta. Tulen ottamaan yhteyttä jokaiseen lehteen ja tv-toimitukseen tämän asian tiimoilta. Selvitetään Directan puuhat ihan sitten valtakunnallisessa mediassa. Tuleepahan totuus ilmi ja Directa saa kaipaamaansa mainosta.

  51. 55 ketutus

    koko päivän olen etsinyt sivua,jossa oltaisiin valmiit joukokanteeseen!itselläni sama tilanne….360e ja alvit päälle.toivottavasti tähän lähtee porukka mukaan..!

  52. 56 petetty

    viemässä asiaa eteenpäin. Minuun voi ottaa yhteyttä osoitteessa oikeutta at gmail piste com.

  53. 57 Huijattu

    Puhelinmyynnistä minullekin soitettiin maaliskuussa. Suostuin palveluun, kuullosti hyvältä palvelulta. Mieheni kuultua sopimuksesta, totesi heti, ettei kyseiseen sopimukseen tulisi suostua, todennäköisesti on huijausta.

    Olin saanut sen käsityksen puhelimessa, että tiedot yrityksestäni tulevat vasta sitten palveluun kun olen maksanut laskun. Ensimmäinen maksu saapui, en edes avannut sitä, juuri senkin takia, että jos en maksa, tiedot eivät tule näkyviin. Huomautuslaskun tultua, aloin toimimaan. Ja selvitettyäni yrityksen tietoja, olen ollut enemmän kuin kauhuissani, huomatessani, että muitakin “höynäytettyjä” yrittäjiä on mukana. ‘

    Olin yhteydessä yritykseen ja halusin perua sopimuksen, ei onnistu, kuten varmasti kaikki olemme jo lukeneet sopimuksesta, mihin myös puh. myyjä vetosi. Irtisanomisoikeus normaalisti tulisi olla mahdollista tehdä heti jos asiakas ei halua, mutta ei tässä tapauksessa.

    Soitin Suomen Yrittäjiin ja sieltä sain neuvoja. Laitoin kirjallisen irtisanomisilmoituksen sähköpostilla, laitan vielä saman faxilla, jota Suomen Yrittäjistä suositeltiin. Olen myös laittanut sanomalehtiin viestiä ko. yrityksestä, jotta tekisivät jutun ja ottaisivat selvää toiminnasta ja kuinka paljon näitä huijattuja yrittäjiä on tähän firman lankaan mennyt tahtomattaan tai suostumuksella.

  54. 58 petetty

    Huijattu, ehkä sillä kirjallisella ilmoituksella sait katkaistua palvelun ensi vuodelta, mutta tältä vuodelta joudut todennäköisesti maksamaan osumista. Näin neuvoisin sinua poistamaan kaikki mahdolliset hakusanat, jotka pystyt poistamaan. Palaan asiaan kunhan saan tietää hiukan enemmän.

  55. 59 Huijattu

    petetty: todennäköisesti näin on, että joudun maksamaan ainakin tuon perusmaksun ja epäilyttävästi myös tulevat osumat. Kävin poistamassa tietoja sivuilta ja hakusanoiksi laitoin pelkän pilkun, jolla yritän vaikuttaa osumien vähyyteen. Näin ainakin toisella palstalla oli vinkki, katsotaan toimiiko.

    Suomen Yrittäjistä neuvoivat kirjallisen irtisanomisen tekemään ja vetoamaan myös siihen, että puhlinmyynnissä ei kerrottu sopimuksen olevan kestotilaus. Tämähän tulisi myös kertoa ja muita perusteita laitoin myös. Heillehän kyseinen yritys on tullut tutuksi ja ovat olleet yhteydessä toimitusjohtajaan asian tiimoilta. Jos emme pääse sopimukseen niin soitto Suomen Yrittäjille, jotka soittavat asiasta uudestaan kyseiseen yritykseen. Mutta maanantaina palvelun tarjoaja on luvannut uudestaan ottaa yheyttä puhelimitse.

  56. Luulin olevani ainoa jota on kusetettu todella raskaasti. Kyllähän tälle asialle jotain pitäisi tehdä. Eihän laskutus voi perustua hakuosumiin, koska hakuosumia tulee aina yli sata ja Directa 020300200 laskuttaa niistä kaikista asiakkaita, vaikka hakusanan laittaja ei ole edes käynyt yrityksen sivuilla. Onko tämä huijaus todellakin laillinen?
    Olen mukana yleiskanteessa, kunhan joku veisi asiaa eteenpäin.
    Olen lähettänyt yrittäjä ystävilleni varoituksen Directasta ja toivon että sana kiertäisi. Ei enää yhtään kusetettuja yrittäjiä.

  57. 61 ketutus

    harri konttinen. ainakin minä ja nimim.petetty ollaan tekemässä ilmoitusta poliisille.enemmän selviää tämän viikon aikana.laita osoitetta, jos haluat olla enemmän juttusilla.

  58. 62 Huijattu

    Myyjä on ollut maanantaina yhteydessä. Nauhoitin puhelun ja niin teen vastaisuudessa. Julkisesti en halua nyt kertoa, mitä puhelu piti sisällään, mutta sähköpostilla voi tiedustella.

    Olisin sitä mieltä, että mahdollisimman monen tulisi kertoa tapahtuneesta tiedotusvälineille. Ehkäpä heillä kiinnostus heräisi tekemään asiasta julkinen jos monet uskaltautuisivat kertomaan yrityksen tekemästä palvelusta.

    Onko niin (näin olen ainakin itse havainnut), että muutama sanomalehti poistaa kekskustelupalstaltaan tai siellä ei edes julkaista Directaa koskevia keskusteluja?

  59. 63 Huijattu

    Lisäyksenä vielä, että laskussa tulee mainita onko kyseessä kestotilaus vai määräaikaistilaus. Tätähän ei laskusta näy vrt. lehtitilauksiin, missä se on heti näkyvillä tai muu vastaa tilauslaskutus.

    Tänään olen menossa itsekin tekemään paikalliseen poliisin ilmoitusta kyseisen yhtiön toiminnasta.

    Ja “lainoppineet” ovat sanoneet minulle, ettei mitään sopimusta välillämme ole syntynyt, mitä pitäisi irtisanoa. Laitoin jo pe sähköpostilla kirjallisen irtisanomisilmoituksen, maanantaina lähti faxi samaisesta aiheesta ja teenpä tämän vielä kirjattuna kirjeenä. Ainoa kummastus toki on, minkä sopimuksen irtisanon, jota ei ole olemassa?

    Minulle annettiin ymmärtää, että tiedot tulevat vasta sitten näkyviin kun lasku on maksettu ja sitähän en maksanut, kun mies sanoi heti asiasta kuultuaan, että on huijaus. Tulee varmasti toistoa, mutta olen niin hämmästynyt tällaisesta toiminnasta. Kunpa tuntisikin lakia paremmin, näissä menee niin sekaisin kun lakia tuntevat sanovat, etten ole sopimukseen suostunut, sopimusta ei ole… puhelimessahan annoin suostumukseni, mutta harhaanjohtavin tiedoin.

    sähköpostiosoitteeni on kirsi.temonen (at) dnainternet.net ja vaikka kysessä on julkinen palsta, numeronkin annan jos joku haluaa asiasta keskustella 041-537 5927.

  60. Terve ystävät. Samassa veneessä ollaan. Laittakaa Directaan liittyen viestiä osoitteeseen harri@graafinenvaltatie.fi. Tuollaisen toiminnan on loputtava. Olen maksanut ainakin 4 vuotta 49,- vuodessa ja nyt tuli lasku 444.64.
    Ehdotin sopuratkaisua, että maksan puolet joka olisi “kohtuullinen” nousu palvelusta. Eivät suostuneet vaan minun on maksettava koko summa, jonka jälkeen he näin poikkeustapauksessa poistavat minun tietokantani eikä sopimusta uusita.

  61. 65 Huijattu

    -Näissä asioissa kannattaa käyttää maalaisjärkeä. Jos yrityksellä on paljon asiakkaita jo ennestään, moni muukin on luottanut ja ollut tyytyväinen sen toimintaan. Hyvästä palvelusta kertoo esimerkiksi se, että luvatut asiat tehdään sovitulla tavalla, ja laskutus pysyy aisoissa. Kannattaa myös varmistaa se, että tilatun mukainen palvelu saadaan ensin, ja lasku maksetaan vasta sitten, Komppa muistuttaa.

    Näin mainostaa Directan toim.johtaja: http:www.ukinuutiset.com/talous.html

    Pitäisiköhän asiakaspalveluakin muistuttaa toimitusjohtajan lupauksista…

  62. Tämä Directa 020300200 on niin ovela ja keksinyt todella kieron tavan saada jokaiselta sopimusasiakkaalta laskutettua aina tuon max kuukausilaskutuksen. Lisäksi kun olet suostunut puhelimessa kauppaan sinulle tulee postissa sopimuspaperit, jotka on niin pitkät ettei niitä kukaan jaksa lukea ja kun et lue tai ole peruuttanut kirjallisesti spimuksesi 7 päivän sisällä, huomaat saavasi vuoden päästä 444.64 suuruisen laskun. Tässä vaiheessa rupeat ihmettelemään laskua. Valitettavasti sopimuksessa lukee että sinun olisi pitänyt sanoa sopimus irti 14 pv mennessä uuden sopimuskauden alusta. Eikä siinä vielä kaikki . Vuosilasku on tullut sinulle irtisanomis ajan jälkeen. Lasku on päivätty heti uuden sopimuskauden alkaessa mutta posti on kuulemma viivytellyt laskun kantoa niin kauan , että irtisanomis aika on mennyt umpeen. Harmi! Me Directasta voimme olla armeliaita ja alentaa sinulle seuraavaksi vuodeksi laskutuskattoa arvotaan vaikka 15,- kuussa joka tekee vuodessa maksua 180,- + alv. Ja näin Sinä häpeissäsi vain maksat suomalaisena yrittäjänä laillisen huijauksen.
    Älä vain missään tapauksessa joudu tuohon kuokkuu.

  63. 67 Sirpa Uski

    Taas yksi huijattu lisää.
    Juttu samanlainen kuin muillakin paitsi minulle luvattiin puhelimitse 0,10 e per hakuosuma.
    Valitettavasti jätin tilausvahvistuksen lukematta. Tänään tein rikosilmoituksen ja kuulin kuinka monta jo tehty. Lisää vain rikosilmoituksia ja saa samalla tietää tilanteen. Sopimuksessa lukee voimassa toistaiseksi ja olen jo irtisanonut sähköpostilla, joka muka ei ole tullut perille. Tänään faksilla ja ilmoitin samalla että menee mukaan rikosilmoitukseen.
    Huomenna on maksuhuomautuksen eräpäivä ja sitten taas odotellaan.

  64. 68 Petetty

    Sirpa, sinun viestisi ei mennyt perille? Ihan käsittämätöntä, että s-posti, joka normaalisti toimii hyvin, juuri tärkeissä asioissa lakkaa heillä toimimasta, uskomaton firma. Täytyypä soitella huomenna ja kysellä onko minun viestini menneet perille, automaattinen vahvistus on kyllä tullut, mutta keltään henkilöltä en viestiä ole saanut. Olen myös maininnut poliisille, että odotan kirjallista vastausta. Kun kerran sopimus on irtisanottu, täytyy siitä saada pitävät todisteet.

  65. 69 Sirpa Uski

    Eilen kun faksilla tein irtisanomisen niin samalla vaadin poistamaan kaikki tietoni. Korkeintaan kaupparekisterissä oleva nimi saa näkyä. Nyt aamulla poistin heidän tietokantaan rekisteröidyt hakusanat. Onnistuukohan?

  66. 70 tarkastaja

    taas kerran 020202 on poistanut kaiken kritiin sivuiltaan:

    http://02.fi/yritys/helsinki/156132/directa%20oy/#kommentit

    käykäähän laittamassa uudestaan, että muut osaaa varoa.

  67. 71 Huijattu

    Nuo poistot eivät päivityksessä onnistu, olen poistanut kaikki oleelliset tiedot sivuilta, mutta ainoastaan ovat korjanneet oikean osoitteen ja sähköpostitiedot. Joten odottelen sitten tuota perintätoimiston laskua, maksuhuomautusta en ole maksanut.

    Ja laitoin vielä pyynnön nauhoitetuista puheluista (tietosuojavaltuutetun valmis pyyntöpohja), heillä on tuo 3 kk aikaa toimittaa nauhoja, mikäli ovat niitä äänittäneet. Kun niitä as.palvelussa pyysin, mainittiin, että ne saat vasta oik.käynnissä. Soitto tietosuojavaltuutetulle ja selvitys, pitääkö paikkansa. Nauhoitukset ovat aina henk.kohtaisesti pyydettävä, sitä ei voi tehdä as.ajaja tms.

    Periaatteessa kenellä on sopimus Directan kanssa ohi ja ei halua tietojaan sivuille, heidän on ne pynnöstä poistettava. Hehän eivät voi laittaa yrityksestä tietoja ilman yrityksen lupaa. Tiedot perustuvatkin siihen, että yr:lle on soitettu, esitetty palvelua, mutta kaikki eivät halua palvelua ottaa, mutta tiedot voi laittaa tietokantaan perustietoineen ilman maksua yr:n suostumuksella. Mikäli Directa ei suostu tietoja poistamaan, on vastatoimenpide laskutus jokaisesta esilläolopäivästä. Siihenhän yr:llä on oikeus jos ko. yritys pitää tiedot näkyvillä iman yr:n lupaa.

  68. 72 Saku

    Keskiviikkona soitteli tännekin päin mukavankuuloinen naisihminen 020300200 palvelusta ja yritti kovasti myydä palvelua. Kiireessä en kerennyt juuri sillä hetkellä ruveta vääntämään asiasta, vaan totesin että periaatteesta en tee mitään sopimuksia tai osta mitään puhelimessa perehtymättä ensin asiaan, koska heti firman perustamisen ekana päivänä jouduin Suomen Yritysrekisterin huijaamaksi, ja tämän seuraukseni tuli kulutettua aikaa lukemalla hieman yrityslainsäädäntöä ja sainkin asian selvitettyä kirjallisella reklamaatiolla ja sain oikein anteeksipyynnön kyseisestä firmasta.

    Mietinkin jo kyseisen puhelun aikana että jossain tuo Directa on nimenä osunut ennenkin silmään mutta en sitä juuri sillä hetkellä keksinyt, jälkeenpäin muistin että sitä ensimmäistä huijausjuttua selvittäessäni osui Directakin jossain keskustelussa silmään. Jokatapauksessa, kysyin myyjättäreltä sitten tarjoamansa palvelun nettiosoitteen jonka sainkin ja neiti lupasi sitten soitella perjantaina, eli tänään asiasta uudemman kerran.

    Eipä ole puhelua kuulunut, mutta äsken kun tsekkasin niin eikös firman tiedot siellä 020300200 sivuilla jo komeile, tosin tiedoissa lukee vaan ytj:stä löytyvät tiedot koska puhelun aikana en mitään tietoja luovuttanut. Saas nähdä että päättivät sitten sopimuksen syntyneen eivätkä jaksaneet enää perään soitella, vaika nimenomaan puhelun aikana väänsin ratakiskosta että en tee mitään sopimuksia, tai osta mitään puhelimitse.

    Onneksi kotoani on matkaa Hämeenlinnan poliisiasemalle sen korttelin verran, joten ei tule pitkä reissu rikosilmoituksen tekemistä varten jos sieltä lasku postissa ilmaantuu.

  69. 73 ketutus

    onko jollain kokemusta täällä tuleeko tratta,jos jättää maksamatta?olin itse yhteydessä poliisiin ja sanoivat älä maksa.mitäköhän tässä nyt pitäisi?tuntuu,että näitä keskusteluja on tässä parin päivän aikana poistettu roimasti (suomi 24) tai sitten kukaan ei vaan enää jaksa?

  70. 74 JJ

    Itse peruin tuon sopimuksen sähköpostitse jo joskus helmikuulla ja nyt 18.4 päättyi sopimuskausi, jolloin yritykseni sopimuksen olisi siis pitänyt päättyä directan kanssa. Tiedot siellä vielä ovat ja antaapa olla, mutta seuraava laskua en maksa, minulla on sähköpostissa vahvistus että sopimus loppuu 18.4.08.

    Tämä 444.64e maksan, joskin paha ilma kasvoillani, en voi mennä vannomaan mitä minulle puhelimessa huijattiin, mutta oma vikani on tietysti kun en sopimuspaperia lukenut. Tosin enpä olisi tuommoista “hakuosuma” sanaa niistä osannut etsiäkään. Kumma juttu, että säästin muka jotain 3000-4000e kun oli 30e/kk hintakatto, vaikka YHTÄÄN ASIAKASTA EN OLE SAANUT directan kautta koko vuotena.

  71. 75 tarkastaja

    Nyt sitten 020202 on laittanut etukäteen hyväksyttäväksi arvostelut. Saa nähdä kuinka monta negatiivista arvostelua Directasta tulee läpi. Veikkaan, että ei yhtään.

  72. 76 Mainosalan yrittäjä

    Sama ongelma directan kanssa. Lasku 435,52€ ja hakuja muka 3079, soittoja tasan tarkkaan 0. En olis ikinä ensinäkään ostanut tällaista palvelua että kun heidän sivusta joku hakee yhteystiedot, niin minä maksan. Vaan se myyjä antoi ymmärtää että kun joku soittaa heille ja kysyy yhteistietoa esim. mainostoimisto tai yrityksen nimi niin he välittävt meikäläisen yhteystiedot, en edes tiennyt näistä internethauista, kun vasta eilen kun lasku tuli. Eli myyjä on harhaanjohtanut minut. Myynyt yhtä ja toimittanut toista. Ja oli lupaillut että mitään muita kuluja ei tule. Mutta puolen kuukauden päästä tuli joku aloitusmaksu 45- 60€ en muista tarkaan. Tulen ehdottomasti joukokanteeseen mukaan.

  73. 77 Petetty

    Hei Mainosalan yrittäjä, mikäli haluat sanoa sopimuksesi irti, etkä ole sitä vielä tehnyt, niin tee se välittömästi lähettämällä kirjattu kirje tai sähköpostilla. Mutta älä tyydy sähköpostissa automaattiseen vastaukseen vaan pyydä kirjallinen vastaus, josta käy ilmi, että irtisanomisesi on hyväksytty.

    Sait eilen kirjeen, mikä oli laskun päiväys? Mikäli irtisanomisaikasi on mennyt umpeen, niin mainitse irtisanomisilmoituksessa päiväys milloin kirje oli sinulla.

    Meitä harhaanjohdettuja on paljon ja lisää tulee, kunhan muutkin saavat viime vuonna myydyn “palvelun”.

  74. 78 Tanja

    Minäkin erehdyin ottamaan Directan hakupalvelun ja nyt kauhulla odottelen että minkälaisen laskun saan sieltä. Miten tälläinen toiminta on mahdollsita!!??! Olin aivan järkyttynyt kun luin noita aikaisempia viestejä!

  75. 79 yrittäjät

    Jepulis, eli tilanne näyttää olevan se, että kaikki viestit koskien Directaa on kaikilta muilta sivuilta poistettu eli siellä oli tosiaan antoisasti näitä viestejä koskien directaa, mutta ilmeisesti pääsevät jotenkin vaikuttamaan asiaan, sillä ovat jotenkin työministerönkin tukemia. Palstoilta kuten esim. 24, löytyi aikaisemmin paljon kirjoituksia kyseisesä yrityksestä, mutta nyt lähinnä viimeisen kahden kuukauden uhrit joilla ei ole aavistustakaan näistä ns. vanhoista uhreista. Kirjoitin tuossa aikaisemmine joukko-kanteesta ja siihen lähtemisestä, nyt olemme jo aikamme odotelleet ja peruutelleen perinnän perintätoimia yms. tänään on rikos-ilmoitus tehty. Mikäli kiinnostuneitä vielä joukko-kanteelle löytyy, laittakaa tähän viestiä niin otan yhteyttä.

  76. 80 yrittäjät

    Tilanne: Rikos-ilmoitus on nyt tosiaan tehty tänään, poliisille on tähän mennessä tullut 37kpl rikos-ilmoituksia Directasta eli ehkä tässä on jonain päivänä odotettavissa jotain iloisiakin uutisia. Eli meidän neuvo on se että kannattaa tehdä se rikos-ilmoitus.

  77. 81 yrittäjät

    Ai niin vastaan vielä tuohon neuvoon:
    Hei Mainosalan yrittäjä, mikäli haluat sanoa sopimuksesi irti, etkä ole sitä vielä tehnyt, niin tee se välittömästi lähettämällä kirjattu kirje tai sähköpostilla. Mutta älä tyydy sähköpostissa automaattiseen vastaukseen vaan pyydä kirjallinen vastaus, josta käy ilmi, että irtisanomisesi on hyväksytty.
    Näin todella kannattaa toimia ja taitaa olla turha pyytää sieltä vastausta, me emme saaneet mitään vahvistusta, ovelasti soittavat kun saavat meilin ja näin ollen et pysty mitenkään todistamaan sanoneesi irti sopimusta jne. Itse nauhoitetut puhelut eivät ainakaan mun tietojen mukaan käy todisteeksi. Mutta kirjalliset itse toimitetut meilithän säilyvät ne kannattaa ehdottomasti tulostaa ja säilyttää.

  78. 82 ketutus

    heips!tänään tuli sitten muistutus lasku directalta…tein aikaisemmin ilmoituksen poliisille.asia ei etene.sanoivat vaan,ettei ne varmaan lähde sitä perimään.juu ei varmaan!!että onko nyt jollakulla kokemusta olla maksamatta?tätä olen yrittänyt kysyä jo.miksi ei ketään vastaa?nyt tuntuu että kaikki on hävinneet kuin savu tuuleen.maksaneet laskunko?itselläni ei ole rahaa lähteä yksin käräjille…eli mites te muut?

  79. 83 Perintään

    “että onko nyt jollakulla kokemusta olla maksamatta?tätä olen yrittänyt kysyä jo.miksi ei ketään vastaa?”

    Jätin maksamatta. Perintätoimisto luopui perinnästä siksi aikaa kunne sallekirjoitettu tilausvahvistus löytyy. Ja sitähän ei tietenkään ole edes olemassa…

  80. 84 Joni

    Juu rupee olemaan taas verenpaine alle 200

    Tänään yritin irtisanoa sopimuksen directasta siinä onnistumatta (yllätys yllätys..)
    Siinä hetken raivottuani karkeaa kieltä käyttäen, sain vain vastauksen että olen
    hyväksynyt sopimukset, jaa siis mitkä?
    Pyysin asiakaspalvelijaa lähettään kopiot sopimus papereista, jos sellaisia on edes olemassa. Pienen rupattelu hetken jälkeen soitin asianajotoimistoon ja kysyin miksi, miten, milloin.
    Ystävällinen lakimies vain totesi, tuo on hyvän kauppatavan vastaista ja jos sopimuspaperi löytyy niin täytyy heidän se toteen näyttää ja kehotti pysymään asiassa tiukkana. -> tekemään kirjalliset irtisanomiset ja riitauttamaan perintään jos sinne asti menee

    Yhtään asiakasta en ole saanut directan palveluista osumia reilu 6000
    ja lasku on taidokkaasti kirjattu ja postitettu niin, jotta irtisanomista ei voida tehdä
    heidän ehtojensa perusteella.
    perkele että vituttaa saunan takana olisi vielä tilaa.

  81. 85 nv

    Pyysin directalta täydellistä raporttia osumista, milloin yritystäni on klikattu/haettu eli todistetta siitä mikä minulle myytiin.
    Ei ole mahdollista saada.

    Soitin toisena päivänä ja intin samaa asiaa.
    Nyt se onkin mahdollista saada, mutta se maksaa.
    Tuntipalkka, sanoi työntekijä.
    kysyin että paljonkohan se mahtaa sitten olla…
    100e tunti :-D

    Seuraavaksi siirsin eräpäivää, jonka piti olla 15.5
    No muistutus tuli viime viikolla jossa oli ilmoitus että en ole maksanut laskua.

    Soitin taas ja ilmoitin että eräpäivä luvattiin muuttaa. No se ei ole mahdollista heillä.
    Kuukausi sitten oli vielä mahdollista.

    Pakko oli lopettaa puhelu siihen,ja päästää suusta muutama vee ja pee niin raivostutti.
    (aikaisemmin olen siis taistellut ja tapellut veemäisen naikkosen kanssa puhelimessa jonka laittaisin ensimmäiseksi asiakaspalvelu kouluun.
    En siis jaksa lähteä tappelemaan eteen päin , yksin se on hieman vaikeata ja raskasta ( yksi tappelu voitettu ja se oli vuosien tappelu) mutta olen mainostanut Directan palveluja kaikille mahdollisille tahoille..ja sana leviää kauas.

    toivottavasti te jutun nostaneet jaksatte tapella loppuun asti .-)

  82. 86 Huijattu

    Olen saanut sop.paperit ja tilausvahvistuksen, joista selvitys aikaisemmin sekä maksumuistutuksen. Nyt odottelen sitten perintätoimiston laskua (ei ole saapunut vielä). Laitoin myös tietosuojavaltuutetun esitäytetyn pyyntölomakkeen, missä pyydän kaikkia tietojani, mitkä liittyvät nimeeni, samoin puhelinnauhoitteita. Kysyin tästä vielä puhelimessa tietosuojavaltuutetulta. Sain sitten puhelun Directalta, jotka kyseenalaistivat, keneltä olen saanut tällaiset ohjeet, jotka eivät koske yritykseen liittyviä sopimuksia (tietosuojahan koskee yksityishenkilöitä). Kerroin saaneeni ohjeet tietosuojavaltuutetulta. Directalla on aikaa vastata pyyntööni kolmen kuukauden kuluessa kirjallisesti ja heidän on myös esitettävä kieltäytymisensä kirjallisesti. Vastaus lähetetään tietosuojavaltuutetulle. Directalta soitti mieshenkilö ja sanoi puhelun päätteeksi, että asiakspalvelija (jonka kanssa olen puhunut) ottaa minuun myöh. yhteyttä. Kello oli tuolloin vajaa klo 18. Mielenkiintoinen aika soitella, jota samalla itsekin mielessäni hämmästelin. Asiakaspalvelun soittoa ei ole vain vielä kuulunut.

    Soitin sitten tietosuojavaltuutetulle ja kerroin tapahtuneesta ja he neuvoivat edelleenkin samoin. Eli odottelen tietojani, joissa nimeni on mainittuna ja joihin olen osallistunut henk.kohtaisesti eli puhelinneuvotteluihin.

    Osittain olen pysytellyt sivustaseuraajana palstalla, mikä ei tarkoita sitä, että asiassa olisi vaiettu. Olisihan tästä yrityksestä hyvä tiedoittaa eteenpäin, jotta mahdollisimman moni välttäisi kyseistä yhtiötä. Itse en siis ole maksanut perustamismaksua, mutta mielenkiinnolla odotan perintälaskua.

  83. 87 Timppis

    Tuttuja tarinoita kaikki! Alkuperäinen viestini on ketjun 8. Meidän juttu päättyi lopulta siihen että kuukausien taistelun, kymmenien sähköpostien ja lukuisten puhelinsoittojen jälkeen maksu meni perintään. Perintätoimistolta tuli ns. Tratta perintä, josta teimme jälleen kerran reklamaation, kuitenkin tällä kertaa perintätoimistolle. Muutama päivä viimeisen reklamaation jälkeen meille soitettiin Directan asiakaspalvelusta ja ilmoitettiin, että perumiskirje (joka ei koskaan ollut saapunutkaan Directalle) onkin löytynyt ja asia loppuunkäsitelty.

    Yhä edelleenkin ihmettelen sitä, kuinka yritys vaan jatkaa toimintaansa…

  84. 88 VeePee

    Itsesensuuri
    En ole aikaisemmin keskustelupalstoille kirjoitellut ja koska innostuin ylilyönteihin ja arveluttaviin ilmaisuihin pyysin itse palstanpitäjää vaihtamaan aikaisemmat kirjoitetukseni seuraavanlaiseksi. (Kiitos)

    Maksuautomaatti
    Aivan uskomatonta että yrittäjiä voi Suomen lainsäädännön mukaan sitoa maksuautomaatiksi. Olen aloittanut yritystoiminnan v 2005 ja ajattelin katsoa miten toiminta kehittyy ilman kotisivuja. Puhelinmyyjille olen tyypillisesti todennut että en ehdi hoitaa lisää asiakkaita joten jos jotain katalogeja kokoilette saatte käyttää yritykseni nimeä mutta mitään en siitä maksa. Nyt Directan onnistui jotenkin “ihailtavalla” keinolla soluttautumaan laskuttajaksi yritykselleni. Lohduttaa kuitenkin että en ole yksin. Olen sitä mieltä että asia pitäisi viedä eteenpäin oikeuden käsiteltäväksi jotta saadaan nykyinen Suomen sopimusoikeuskäytäntö testatuksi. Samoin voidaan selvittää lakiin sisältyvä sopimusoikeuden kohtuullistamisosio ( =sopimus ollut niin selvä että asiakakkaan on täytynyt sen velvoitteet ymmärtää).

    Yritin muuttaa yritykseni tietoja tämän Directan tietokantaan ja juttu oli farssi sikäli että vain osa oli mielivaltaisesti muutettu. Tässä tulee mielestäni tärkeä kysymys: Saako yritys Suomen lain perusteella päättää omista tiedoistaan ja niiden esilläolosta.

    Strategia (hyökkäys on paras puolustus)
    Tutustuin joku aika sitten Riot-On tarinaan ja ajattelin kertomusta opetukseksi itselleni yritystoimintaan. Tähän opetukseen kuuluu periaate olla maksamatta tyhjästä. Yrittäjäperheen vesana olen saanut eettisen ja moraalisen perustan elämääni jo äidinmaidosta ja isän hiestä enkä ole sietänyt kusetusta enkä myöskään tule sietämään. Koska olen reservissä saanut oikeusupseerin koulutuksen en peräänny vaan aion lähden marssille.

    Strategia MARSSILLE ja mukaan otettava varustus:
    1. Lakimies
    Selvittää Suomen tämänhetkisen sopimusoikeuden lainsäädännön pätevyyden puhelinsopimuksiin ja jatkosopimuksien syntymiseen.
    2. Toimittaja
    Kerää listan yrityksistä jotka tuntevat tulleensa huijatuiksi; mukaan myös jo maksaneet yritykset.
    3. Ekonomi
    Laskee asiakasyrityksille jo aiheutuneet palkkakustannukset (a 100€/h) sopimuksen oikeudellisuuden selvittämiseen.
    4. Kirjailija
    Kirjoittaa kirjan arveluttavasta tavasta vaurastua “täsmäsopimuksilla”
    5. Poliitikko
    Vie kyselyn ennakkotapauksena eduskuntaan.

    Mistä marssin rahoitus?
    Arvioidaan kaltoin kohdeltujen yrittäjien määräksi esim. 1000. Jos yritykset sijoittavat esim. 100€ selvitykseen saadaan kokoon 100 000€ asian hoitoon. Jos yrityksiä kertyy 10 000 summa on miljoona euroa. Luulisi nyt miljoonalla eurolla löytyvän nämä asiantuntijat. Tästä voi samalla laskea minkä summan yrittäjät muuten pulittavat maksaessaan 720€ kahden vuoden aikana; siis 7,2 miljoonaa euroa. Vastapainona selvittäessään tapauksen omatoimisesti yrittäjät SÄÄSTÄVÄT 6,2 miljoonaa euroa !!!

    POWERIA YRITTÄJÄKOLLEGAT !
    VeePee

  85. 89 Oikeassa olet Veepee

    Olen itse taistellut sukulaiseni puolesta samassa asiassa jo kolmisen kuukautta.
    Lyhyesti totean että em. yritys pyrkii taivuttamaan asiakkaan perintätoimiston uhkauksilla yms. ,vaikka sopmimuksissa selvästi lukee että riita-asiassa asia menee käräjäoikeuteen mikäli sopimukseen ei päästä. ei pidä paikkaansa. Ensiviikolla tulee ainakin yksi tutkintapyyntö poliisille lisää ja samaan kasaan menee nyt tämä kuuluisa perintätoimistokin. Mitä tulee politiikkaan on perusteltua syytä selvittää onko moraalisesti perusteltua että Työministeriö tekee yhteistyötä samaisen yrityksen kanssa.
    Hyvä että taistelijoita riittää! Olen ollut hiljempaa jonkinaikaa näissä keskusteluissa mutta asiat kyllä etenevät. Julkisuuteen asia tuodaan. Jos Suomen yrittäjät eivät siihen pysty niin kuka sitten?

  86. 90 Tanja

    Täälläkin on Directan uhrien kirjoituksia: http://www.laki24.fi/keskustelu.php?id=22151

  87. 91 VeePee

    Tilannetiedoitus Yrittäjäkollegat

    Karavaanimme kulkee jo ; koirat eivät vielä hauku

    1§ Alustavasti
    2§ Jos ei Suomesta niin sitten Ruotsista
    3§ Hupsista kun en huomannut. Jokainen yrittäjähän on myös ekonomi siis OK
    4§ Tämä myös. Jokaisessa yrittäjässä asuu pikku kirjailijapersoona siis OK. (Timpurinkynälläkin kirjoittaa proosaa vaikka lankun laitaan)
    5§ Uskon näin koska eduskunnassa on onneksemme vielä lukuisia rehellisiä edustajiamme
    6§ En kerro vielä enempää mutta liittyy karavaanin kokoon(sarjaamme seurataan vieraista pöydistä)

    PS.
    Näin tuossa varmaan kymmenen vuotta sitten TV:ssä noin 3v pikkupojan joka polki kolmipyöräisellä toimittajan haastateltavaksi. Toimittajan kysymys oli jotakin että mitä mieltä olet leikkipaikoista. Poika siihen että “Tulta munille” ja surrasi vikkelästi katua eteenpäin.

    Siispä “Tulta munille” vaikka pääsiäinen on jo ohi

    v;-p

  88. 92 Jeppe

    Eikös kirjeitä ole mahdollisuus kieltäytyä vastaanottamasta? Tällöin posti kiikuttaa kirjeen takaisin lähettäjälle ja kirjeeseen tulee merkki “kieltäytyi vastaanottamasta”.

  89. 93 Harry

    Tästä on tullut jo niin monta tarinaa, että on turha kerrata vanhaa antamalla oma versio tarinasta, mutta totuus on se, että Directan laskutus on uskomatonta huijausta ja se täytyy lopettaa. Moni uusi yrittäjä kärsii varmasti karvaasti tästä toiminnasta. Itse en saanut ensimmäistäkään asiakasta. Saas nähä vastaavatko irtisanomismailiini. Lähetin jo valituksen Suomen Yrittäjiin, toivon mukaan asiaa viedään eteenpäin. Kyseinen yritys pitäisi lynkata ja johtajat pistää sakkorangaistukseen tai toisin päin… vai miten se nyt oli? :)

  90. 94 Sakari Niemi

    Hei ja osaanottoni kaikille huijatuille.

    Luin viestit läpi tältä sivulta, enkä voinut kuin pyöritellä päätäni. Ihmeellistä että suomessa voi toimia yritys joka selvästi harrastaa vilpillistä toimintaa.

    Olen itse ollut puhelinmyynnissä samantyylisessä firmassa. Siellä meiniki oli välillä aika raisua. Jäi kuva että asiakasta vähän puijataan. Mutta palvelut olivat kyllä oikeasti toimivia ja laskutus oli selvä. Mutta vaikka kyseessä olikin rehellinen suomen vahvimmat sertifikaatin saanut firma, niin silti kauppaa tehtiin “puoliväkisin´´. Eli, ei vain annettu asiakkaan kieltäytyä. Palkkaus puhelinmyyntifirmoilla voi olla todella hyvää tasoa. Työ itsessään on mielestäni todella veemäistä. Asiakkaalta tulee puhelimessa turpaan kun olet taas joku vitun puhelinmyyjä. Taitaa olla ammattinakin aika heikosti arvostettu.

    Totuushan on kuitenkin se että nykypäivänä suurin osa yrityksistä tarvitsee oikeanlaisen näkyvyyden netissä. Kyse onkin vain siitä että löytää sen oikean kanavan.
    Itse en usko kuin Googleen. Omat kotisivut nettiin ja Googlen sponsorilinkki. Selkeää ja toimivaa. Ei toki välttämättä kaikilla mutta uskoisin että suurimmalla osalla toimisi.

    -Kiitos ja kumarrus….

  91. 95 petetty

    Directa pitää itsepintaisesti kiinni omasta tavastaan tulkita sopimusta. Vuoden 2007 sopimuspaperissa ei ole irtisanomiselle mitään ehtoja vaan sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja näin irtisanottavissa. Vuoden 2008 sopimuspaperiin on lisätty ehto sopimuksen päättymiskohtaan, mutta se ei päde niille jotka ovat sanoneet sopimuksen irti 2007. Joten olkaa tarkkoina, verratkaa viime vuonna ja tänä vuonna päivättyä sopimusta, se poikkeaa “Sopimuksen päättyminen” kohdassa. Directa muuttaa sopimuspaperin tekstiä ilmoittamatta siitä mitään asiakkaille. Asiakaspalvelussa sanottiin, että se lisäys on vain selvitys, mutta tämähän ei pidä paikkansa vaan kyseessä on sitova ehto, josta asiakkaan pitäisi tietää.

  92. 96 VeePee

    “peteylle”
    Sopimuksen muuttaminen ilmoittamatta toiselle sopimuspuolelle on aivan varmasti lainvastaista
    sopimusoikeudessa. Ymmärtääkseni sopimus on yksipuolisesta muutospäivästä lähtien lain mukaan pätemätön. Alkaa jo huvittaa tämän Directan alkeellisuus. Yritys joka ei ymmärrä palkata edes jotenkuten sopimusoikeutta tuntevia asiantuntijoita. No joka tapauksessa tällä viikolla alkaa tapahtua ja näkyä. Hyvin on “vapaata sananvapautta” sensuroitu eri keskustelupalstoilla; olipa kokemus.
    Kun tämä yrittäminen on välillä verta, hikeä ja kyyneleitä niin ei tule kuulookaan että antaisin kyykyttää itseäni ja vielä pitäisin turpani kiinni kansalaisoikeuksistani. Ei koskaan.

  93. 97 ahdistaa

    Voi ei! Eilen tuli lasku Directan palvelusta 444,64€. Minä tyhmä uusi yrittäjä menin lankaan, kun vuosi sitten puhelimessa jankkaamalla jankattiin, että laitetaan nyt tällainen palvelu. Se on halpa, maksat ainoastaan vain silloin, kun yrityksesi tietoja joku kysyy tai hakee. Ja mitä minä sitten menin tekemään. Otin palvelun, maksoin sen vajaa 60€ rekisterimaksun lukematta kovin tarkaan, mihin sitouduin. TYHMÄ minä! Lasku tuli sopivasti yli 2 viikkoa laskutuskauden loputtua. Kirjoitin heille eilen illalla vastineen koskien laskua, iritisanoin sopimuksen (hyväksyvätköhän? tuskin.) päättymään HETI. Poistin kaikki tiedot yrityksestäni kyseisestä palvelusta, mutta näinköhän he niitä poistavat?! Tänä aamuna lähetin kirjeeni faksilla ja laitan kirjeeni myös menemään postin kautta. Pyysin heiltä pikaisesti vastinetta KIRJEITSE. Laskun eräpäivä on ensi viikolla. Mitä teen? Maksanko laskun? Teenkö rikosilmoituksen? Miten pääsen Directasta eroon? Ei minulla ole joka vuosi 450€ maksaa ihan turhasta. Yhtään yhteydenottoa minulle EI ole kyseisen yrityksen kautta tullut! Täten en voinut edes ymmärtää, että lasku olisi niin suuri! TYHMÄ, TYHMÄ, TYHMÄ…

  94. 98 Tanja

    Melko mystistä että kolmella tänne kirjoittanella yrittäjällä on sentilleen sama summa laskussa eli 444.64 euroa.. Vetäiseekö joku hatusta noita summia??

  95. 99 Harto

    Tanja:
    Olet huomannut tärkeän pointin: kyse on käytännössä vuosilaskutuksesta (=hinta kaikille sama), ei siitä, että laskutus perustuisi osumien määrään (=hinta vaihtelisi eri yrityksillä). Kaavana on 12kk x kk-hintakatto + Alv 22% = 444,64 e. Directa on vaihdellut tuota kuukausittaista hintakattoa matkan varrella.

  96. 100 petetty

    Kyllä se sama summa taitaa olla lähes kaikilla. Itselleni tuli tuo 444,64, tuttavayrittäjä sai eilen laskun 444,64. Lisäksi laskut lähetetään myöhässä, itselläni sopimus olisi sopimus päättynyt 5.4, lasku minulla 17.4, tuttavallani sopimus päättyy 7.5, lasku perillä 26.5. Uskomatonta mutta totta, Itella tukee tätä yritystä, joka kikkailee postin kanssa. Ainoastaan maksumuistutus tulee normaalin postin vauhtia, eli 3 päivässä.

  97. 101 VeePee

    Lisää kysymyksiä:
    Onko Työministeriö Directan asiakas ?
    Kun Työministeri tänä iltana TV:ssä suositteli naisia perustamaan lisää yrityksiä onko pakko käyttää Directan palveluita ?
    Onko Liikenneministeriö Directan asiakas ?
    Jos on, niin luoko Directa Suomeen uuden viestintälain ?
    Onko “Directan kolmio” Myyntiyhtiö, Perintä ja “Tekaistu Trattayhtiö”. Kirkastumassa.
    Tästä on tulossa poliittinen skandaali. Katsotaan sitten jos vielä vaikka ulkopoliittinen. Tutkiva journalistiikka on eurooppalainen käytäntö;
    Olemmeko Euroopassa ?

    Jos teitä uhataan tratalla niin soittakaa lakimiehelle ja kysykää mitkä ovat Tratan asettamisen ehdot. Näin saatte rauhan itsellenne koska mikään humpuukipoppoo ei kyllä Suomessa voi ryssiä rehellisen yrityksen luottotietoja.

    Tästä sitten tulee Suomen yrittäjien voimannäyttö. Hyvä Näin. Tapaus on laajenemassa
    julkisuuteen. Vielä vähän kärsivällisyyttä ystävät. Tulemme saamaan oikeutta.

    Kiitän Sinua Harto tässä julkisesti. Toimintasi tämän keskustelupalstan ylläpitäjänä on ollut ja on sankarillinen teko suomalaisen yrittäjän sananvapauden puolesta. KIITOS

  98. 102 Joni

    Täälläkin ilmottaudutaan samaan joukkoon, lasku tuli 424,90 euroa.Irtisanoutuminen on tehty puhelimitse,sähköpostitse ja kirjeitse.Sentään ehdimme tuohon yhtiön määrittelemään kahden viikon aikarajaan koska laskutuskausi oli päättynyt 16.5 ja lasku oli peräti perillä “jo” 27.5…
    Seuraavana toimenpiteenä on rikosilmoitus ja laskureklamaatio, jonka ajattelin lähettää kirjattuna kirjeenä.Onko kokemusta kannattaako laskureklamaation lähetys kirjattuna kirjeenä? Toivon että kaikki kynnelle kykenevät jatkavat taisteluaan tämän huijausyrityksen toiminnan lopettamiseksi.

  99. 103 VeePee

    Huomaatteko miten vastapuoli on muuttanut tyyliä irtisanomisen suhteen. Kun lypsyhomma alkoi kuumentua nyt laskut alkoivatkin tulla ajallaan niin ettei yrittäjän tarvitse mennä toisen vuoden lypsyyn. Olisiko Directalla ymmärrys että jos ensin lypsää naapurin lehmää ja siten ei enää lypsäkkään niin naapurin isäntä ei huomaa mitään ja hups ei tulekkaan seuraamuksia. Voi jumppa hui ! Olen jo todennut Directan suhtkoht alkeelliseksi strategiansa suhteen. Vähän on kuin kanan lento.
    Arvioni muutamasta tuhannesta Directan lypsystä pitävät paikkansa jos Turussa on jo 120 tapausta Directa.

    Korostan nyt sitä että saamme kerättyä Directan toimista kaikki Suomen yrittäjien kertomukset.
    Tästä vastausmateriaalista sitten syytteet kasaan ja kirja opiksi tuleville sukupolville.

    Tapauksesta tulee myös poliittinen ja jos ei ole tullakseen niin sitten vaan pistämme tulemaan. v;-p

    PS.
    Tarkkailkaa sanomalehtiä.
    En kirjoittele karavaanista huvin vuoksi.

  100. 104 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Sain directan laskun ja samoin oli käynyt hakuosumat lisääntyneet… jne
    Sain laskun pääsiäisen jälkeen, soitin välittömästi peruakseni sopimuksen, no yllätys 14pv aika oli mennyt umpeen, kyselin miksi lasku tuli myöhässä niin etten millään voinut perua sopimusta ajoissa. Kertoivat että lasku on lähtenyt viikkoa ennen pääsiäistä heiltä ja laskun päiväys oli “ok”, mutta syytä miksi lasku tuli myöhässä en saanut.
    Päre paloi ja menin lakimiehen luo selvittämään asiaa.

    HUOMASIMME LASKUN OIKEASSA REUNASSA OLEVAN TULOSTUS KUITTAUKSEN, PYSTYSSÄ OLEVA TEKSTI, JOSSA OLI TULOSTUS PÄIVÄMÄÄRÄNÄ 22.03 KLO:16.50.
    LASKUN PÄIVÄYS OLI 13.03!!!!!!!!!!!!!
    JÄIVÄT KIINNI JA SOPIMUKSEN PURKU ONNISTUI HETI!
    OLIVAT VIETTÄNEET PÄÄSIÄISEN TULOSTAMSSA LASKUJA….

    JOS JOKU DIRECTAN HUIJAREISTA LUKEE TÄMÄN JA VÄITTÄÄ VASTAAN, LAKIMIEHELLÄ ON KAIKKI TALLESSA, POSTIN TULOPÄIVÄ, JNE…

    Erehtyivät pohojalaasia kusettamaan!!!!

  101. 105 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Lisäys edelliseen:
    Laskun päiväys oli muistaakseni 13.03, en ole ihan varma mutta TARKISTAN ASIAN LAKIMIEHELTÄ.
    Kuitenkin lasku tuli juuri sopivasti pari päivää myöhässä ja postin tulopäivä pitää paikkansa, postinkantaja toi minulle sinä päivänä paketin kotiovelle ja samalla päivän postin. Kirjeet katsoin ja directan kirjeen avattuani päre paloi, jonka 2 todistajaa sai seurata sivusta.

  102. 106 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Kunnioitan kolmea rohkeaa yrittäjää, jotka olivat tänään ilkassa olevassa jutussa!
    Kiitokset teille kun tuotte esille yrittäjien arjen kääntöpuolia, onnea ja menestystä taistelussa, johon olen valmis tulemaan mukaan omilla kokemuksillani!

    Kiitos!

  103. 107 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Ja ristus etelä-pohojanmaalla puhutaan suoraan eikä olla piilossa, ollaan sanojen takana!

    Teveisin: JB ASENNUS
    Jukka Bergbacka

    PS: Tässähän on ilmaista mainostilaa, tuskin tulee laskua perästä… :)

  104. 108 Petetty

    Etelä-pohojalaanen yrittäjä, huomasin itsekin juuri eilen, että laskun tulostuspäivä näkyy laskun oikeassa reunassa. Silloin kun oma laskuni tuli 17.4 ja ollessani samana päivänä yhteydessä asiakaspalveluun, minulle sanottiin, että heiltä posti lähtee ajoissa eli se on lähtenyt 7.4 ja ollut minulla perillä 10.4 ja, että minun täytyy reklamoida postia asiasta. Kas kummaa, kun paperini olivat tulleet ulos heidän tulostuskoneestaan vasta 15.4, joten eivät ole voineet olla minulla 10.4. Oma tilanteeni on sellainen, että olen sanonut sopimuksen irti, joten tilanne ei jatku, mutta teille muille tiedoksi tarkkailkaa tulostuspäivämäärää, saatatte yllättyä.

    Niin Hartolle kiitoksia, kun olemme saaneet täällä käydä keskustelua ja teille kolmelle yrittäjälle, jotka olitte tuoneet asiaa esiin pohjolaisessa, kiitos myös teille. Olen varmasti mukana taistelussa, meille yrittäjille täytyy löytyä oikeutta.

  105. 109 Hannu pohojammaalta

    Eihän tässä voi enää kuin nauraa. Pannahan tua yritys vähin äänin halki, poikki ja pinohon. Porukalla ei pitääs olla vaikiaa. Itellänikin on lakimies asiaa hoitanu, mutta mielelläni tuun viälä vähän muurahaaspesää sorkkimahan.

    Ongelmana on vain se, että avaavat saman puljun pian uusiksi eri nimellä. Käsittääkseni Directa OY:kin on toiminut aiemmin jollain muulla yrityshakemiston nimellä. Pitäis vissiin perustaa Directan johtoa kyttäävä yhyristys, joka panis kunnolla kapuloota rattaasiin.
    Taitaa vaan olla laiton se semmoonen, vaikka kaikenmaailman prätkäjengikki saa mielin määrin täällä jyllätä.

    Olis muuten kiva laskuttaa directaa sen mulle aiheuttamista työtunneista. Onkohan tuo oikeusteitse mahrollista?

  106. 110 VeePee

    Petetylle ja meille kaikille

    Loistavaa Petetty !

    Kun Directan taholta kiistetään myöhäiset postituspäivämäärät niin he ovat todella jakaneet todistusaineiston myöhäisiin postituksiin laskussaan MEILLE KAIKILLE.

  107. 111 VeePee

    Korjaan kun en heti huomannut että pvm merkintä läpimurto on sinun viestissäsi Etelä-pohojalaanen yrittäjä.

    Siis pitää olla näin:

    Loistavaa Etelä-pohojalaanen Yrittäjä!

    Ja kyllä varmaan sallinette:

    Loistavaa ME !

  108. 112 ketutus

    hei veepee!oletko turun suunnalta?itse olen ihan turun naapurista liedosta.kiva,että jollain/joillain on taas puhtia:) alkoi jo jossain kohtaa tuntua siltä,ettei mitään tehtävissä.

  109. 113 Petetty

    Niin VeePee, hyvä me kaikki, sen ei ole väliä miten vyyhti purkaantuu pääasia, että saadaan oikeutta.

  110. 114 Petetty

    Niin ja vielä lisäys. Yritin eilen aamulla tavoitella asiaani hoitanutta poliisia, mutta hän on paikalla vasta maanantaina, joten olen yhteydessä häneen silloin. Taistelu jatkuu, tämä on vasta jäävuoren huippu.

  111. 115 VeePee

    No vaikka Bergbackan Jukka esitteli itteensä komian reteesti ja maailma on niin pieni että Jukan kanssa varmasti tavataan kirkonkylällä niin sen verran nyt kuitenkin kerron että olen se etummainen vatsa siinä Pohjalaisen/Ilkan kuvassa. Olin alussa niin täynnä vihaa tätä D:tä kohtaan tai ehkä kuitenkin itseäni kohtaan koska olin antanut kusettaa. Ja jos oikein huutaa ja vihaa niin menee omat voimat. Siksi aloin alussa kirjoittaa suunitelmaa vähän draaman muotoon mutta kylläkin ihan tosissani. Teknokraattina” osaan kyllä myös totaalisen lineaarisen väsyttävän tekstin. Samoin ajattelin että D:llä on hyvä luulla että tuo heppu ei ole tosissaan marsseineen ehkä joku Dille. Oli kyllä tärkeää pitää identiteetti salassa tuohon Pohjalaisen uutiseen asti.

    Sitten vielä tämä
    “meissä kaikissa asuu pieni lehmä”.
    Lisään tähän sarjaan:
    “Meissä kaikissa asuu pikku pohojalaanen”
    “Meissä kaikissa asuu pieni Suomen ensimmäinen yliopisto”
    “Meissä kaikissa asuu pikku Lauri; missä Lauri asuu”

    Ja sitten asiaan:

    Kun katsomme D:n laskun oikean reunan merkintää jossa on tiedoston nimi huomaamme että LL0xxxx luku on aina tätä muotoa mikä tarkoittaa että xxxx riittää lukuun 9999 mikä taas tarkoittaa että Diectalla ei ole edes 10000 yrityshakupalvelulypsyä. Itselläni luku on vähän yli 5000.

    Julistan kilpailun suurimman luvun löytäjälle.

    Voittaja saa palkinnoksi Directa aiheisen suurennuslasin ja palkinto luovutetaan yhteisessä tilaisuudessa jonka me yrittäjät pidämme kun me olemme saaneet tämän D-Lypsyn
    halki, poikki ja pinoon.

  112. 116 Tanja

    Tässä se Ilkassa 29.05.2008 ollut juttu:

    Kolme vaasalaista yrittäjää on riitauttanut nettimarkkinointia yritykselle tarjonneen Directa Oy:n laskut.

    Vaasalaisyrittäjät ovat löytäneet erilaisilta keskustelupalstoilta omia tarinoitaan muistuttavia tarinoita. Yrittäjät pyrkivät kartoittamaan tilanteen tarkemmin. He lähettävät alueen muille yrittäjille kyselyn ja etsivät muita saman tilanteen kokeneita.

    Vesa-Pekka Päärnin insinööritoimisto sai viime vuoden huhtikuussa puhelintarjouksen Directalta. Päärni luuli saaneensa noin 60 euron liittymismaksulla vuodeksi palvelun, mutta tämän maksun lisäksi Directa on perinyt 29 senttiä jokaiselta kerralta, jolloin hakuun on osunut Päärnin yritys. Hakukertoja oli 1 600, mutta yhtään yhteydenottoa ei näistä kontakteista tullut. Päärni olisi halunnut perua koko nettisivuston käytön, mutta seuraavan vuoden kausi oli jo ehtinyt alkaa ja kahden viikon valitusaikakin oli mennyt.

    Päärni puhuu sopimusoikeudessa olevasta kohtuullistamisen säännöstä, hän ihmettelee, eikö tuotteen pidä antaa jotain mitä lupaa. Päärni ärsyyntyi myös siitä, ettei hän pystynyt muuttamaan tietojaan sivuilla, joten hän kyselee, eikö tietosuojalaki takaa, että yritys saa muuttaa omia tietojaan.

    Mainostoimistoyrittäjä Harri Konttinen on ollut Directan asiakas kolme vuotta. Noin 50 euron vuosimaksun lisäksi hän on saanut laskua 30 euroa kuussa yhteensä 2 800 kontaktista. Yhtään yhteydenottoa hän ei varmasti osaa sanoa saaneensa näiden sivustojen perusteella.

    Jukka Wahls on monialayrittäjä. Hänen toimialansa ulottuu ratsastuksesta, sähkötöihin ja talonrakennukseen. Viime helmikuussa hänelle soitti puhelinmyyjä, joka halusi auttaa nettiasioissa. Wahls lupasi, että tarjouspyynnön saa jättää. Hän mainitsi soittajalle aikovansa lähteä useaksi viikoksi ulkomaille. Matkalta palattuaan häntä odotti sopimuskirje ja myös maksukehotus maksusta. Wahls kokee, että häntä laskutetaan tarjouksesta, eikä ole maksanut. Maksukehotus muuttui trataksi, jonka Suomen Asiakastieto sittemmin veti pois listoiltaan, ainakin siksi ajaksi kuin Wahls on riitauttanut tapauksen.

  113. 117 Ahti Pohjanlahti

    Huomasin juuri että suomi24 poistaa viestejä.
    Ompa lahnamaisen veikeää.

  114. 118 Petetty

    Niin poistaa, laitoin yhden viestiketjun Suomi24 sivulta suosikkeihin, eilen vielä toimi, tänään kun klikkasin suosikkilistalta sitä ketjua tuli vain teksti: Viesti on poistettu.

    Siinä ketjussa puhuttiin tulostuspäivämäärästä ja myös siitä ettei Directan s-posti toimi vaan irtisanomiset täytyy laittaa faxilla. Laitoinkin siihen ettei voida vaatia, että irtisanominen on suoritettava faxilla, kaikkilla ei ole faxia ja ei ole asiakkaan vika jos heidän s-postinsa ei toimi. On se kyllä s-posti tähän asti toiminut, mutta nyt se on herennyt toimimattomaksi, ehkä irtisanominen halutaan tehdä vaikeaksi. Kirjattu kirje käy myös, jos haluaa olla varma. Annoin eilen neuvoja yhdelle uudelle uhriksi joutuneelle, kuinka täytyy toimia, mutta en tiedä näkikö hän sitä tekstiä koskaan ja osaako nyt toimia oikein. Että näin sananvapaussuomessa yhden yrityksen toimesta halutaan myös sananvapautta horjuuttaa.

  115. 119 Ahti Pohjanlahti

    Tulemme yrittäjät kirjoittamaan vähintään kaksi kirjaa tästä todennäköisesti maamme suurimmasta pienyrittäjään kohdistuneesta huijausketjusta.

    1. Kirja esim. “Pakuhaku ja sen seurannaiset”

    2. Kirja esim. “Pienyrittäjän oikeusopas”

    Kirjojen tuoton käytämme tulevaan massiiviseen oikeudenkäyntiin ja loput talletamme
    mahdollisien tulevien kusetusten tutkintaan.

    Olen tosissani.

    PS.
    Oletteko huomanneet että suomisivujen
    yläpuolella mainostetaan asianajajia. Jos
    onkin niin että keskustelusta editoidaan
    taustalla markkinatoria.

  116. 120 marko

    Minulla taitaa olla tuo hakuosuma ennätys hallussa, kun Directan mukaan niitä on vuodenaikana kertynyt reilut 36000 kpl. Oman sivuston statistiikka ei ilmoita yhtään vierailua directan sivuilta omilleni. Vastaavasti google ei ole tehnyt kuin joitain kymmeniä hakuosumia kuukaudessa.

    Itselläni palvelun keskeytys onnistui aika kivuttomasta. Ainakaan vielä ei ole tullut lisä yllätyksiä.

  117. 121 Jouko

    Täällä myös yksi Directa huijattu.

    Kukaan ei muuten ole maininnut “ilmaisesta” risteilystä jonka on saanut.
    Varauskulut pitää tietysti maksaa ja ei ole voimassa kuin arkipäivinä, jota ei sanottu
    eikä lue sopimuspapereissa !!! Tämä lienee täyttää huijauksen tunnusmerkit !

    Ilmottaudun mukaan joukkokanteeseen yms. jos joku alkaa järkkäämään !!!
    Menen tekemään rikosilmoituksen muiden kehoituksesta huomenna 3.6.08.

  118. 122 ahdistaa

    Lämmin kiitos sinulle etelä-pohojalaanen yrittäjä! Kiitos kun kerroit siitä reunassa menevästä laskutustulostuksesta!

    Tänään minulle soitti Neiti Directa reklamaationi pohjalta (huom! reklamoin 27.5.). Olen tehnyt irtisanoutumisen liian myöhään. Laskutuskaudesta oli kulunut jo yli 2 viikkoa. Ja sitten hän sanoi tämän; JOS SE NYT ON TULLUT TEILLE MYÖHÄSSÄ. Kyllä kuulkaas päreet meinas palaa! Eli Directassa asiakas on AINA VÄÄRÄSSÄ! No, olihan minulla dokumenttia, että lasku ei ole mitenkään voinut olla mulla aikaisemmin kuin 26.5. Lasku oli tulostettu 22.5.2008 klo 20.58.
    Neiti Directa kyllä yritti silti esmennellä, että sopimuksessa lukee, että irtisanoutuminen täytyy tehdä 14 päivää (onko sama kuin 14 vuorokautta?) laskutuskauden päätyttyä. Ja minunko olisi se pitänyt muistaa? Kyllä kai, tietenkin. No, enhän minä edes tiennyt olinko heidän palveluunsa tyytyväinen. Enhän ollut palvelusta saanut laskuakaan! Minähän en voinut kuvitellakaan, että lasku olisi se maaginen 444,64€. Ja miten olisinkaan? Niitä yhteydenottaja ei Directan kautta ole tullut yhtään.

    Huomenna pitäisi lasku maksaa. Ei kyllä yhtään kiinnosta! Onneksi pääsin kuitenkin eroon tuosta naimakaupasta Directan kanssa! Edes joku voitto!

    Mutta taistelua en silti lopeta! Kyllä minä ainakin kerron Directasta ja sen palvelutavoista kaikille! Joka ainoalle yrittäjälle, tutulle tai tuntemattomalle.

  119. 123 Petetty

    “ahdistaa” oletko saanut kirjallisen vahvistuksen, että sopimuksesi on irtisanottu, mikäli et ole saanut niin vaadi se kirjallisena ennen kuin maksat laskun. Lisäksi maksuehto on heillä 21 päivää, joten eräpäivä ei ihan taida pitää paikkansa.

    Olen tänään ollut yhteydessä poliisiin, juttu etenee, joten odotellaan.

  120. 124 Huijattu

    Pohjalaisen artikkelissa toimitusjohtaja vakuuttaa, että seuraavana päivänä kun sopimus on puhelimessa tehty, joku muu yrityksen sisältä soittaa ja kertaa sopimuksen sisällön. Tällaiseen tarkastukseen saadaan Kompan mukaan 80 % ed. arkipäivänä sopimuksen tehneistä. Onko yhdellekään näin käynyt? Vai kuuluuko tämä joukko näiden 20 % piiriin, jotka eivät ole saaneet tälaista vahvistusta puhelimessa tehtyyn sopimukseen?

  121. 125 Petetty

    En muista, mutta vaikka sieltä soitettaisiin, niin mitä hyötyä tuollaisesta tarkistussoitosta on? Puhelinmyynti ei vastaa lainkaan sitä mitä sopimuspaperi sisältää, joten tuskin se asiakas viisaampi on seuraavanakaan päivänä, mitä itse sopimus pitää sisällään. Tuskin niistä osumista seuraavana päivänäkään puhutaan niiden oikeilla nimillä. Kyllähän se on niin, että tämä huijaus tulee selville vasta vuoden kuluttua. Juuri silloin kun saat ensimmäisen laskun ja näet ne huikeat osumat, joilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kuinka yritystäsi on kyselty. Moni siinä vaiheessa haluaa peruuttaa sopimuksen, mutta kas se on mahdotonta, reklamointiaika on ummessa.

    Onneksi on todisteet, kun asiakaspalvelija vakuuttaa kiven kovaan sopimusten lähteneen heiltä ajoissa ja olleen minulla 6 päivää ennen kuin ne on edes tulostettu ulos heidän tulostimestaan.

  122. 126 Ahti Pohjanlahti

    Kysymys ?
    Kuinka kauan menee Exceliä osaavalta tehdä kuukausittainen käyttäjäprofiili. (15-30min)
    Uskotteko että teille lähetetyt “profiilit”
    ovat jonkun firman serveriltä. Jep.

    Kysymys ?
    Kuinka moni meistä yrittäjäjistä uskoo että Kusti ei olekkaan polkenut ajallaan kun tuhannet lähetykset ovat aiemmin tyylikkäästi tulleet ajallaan.

    Kun tämä nyt tärähtää todella julkisuuteen
    viitsiikö joku yrittäjä jatkossa muuta kuin
    sulkea puhelimensa telefonisantroille. Riskinä kun on menettää kuukauden päästa luottokelpoisuutensa. Ompahan aikoihin eletty.

  123. 127 yrittäjät

    Mietin tässä, miksi, mikä, kuka tai ketkä tässä on takana ettei tästä saada isompaa juttua aikaiseksi. Luulisi, että toimittajia kiinnostaa tälläinen, juttu joka varmasti saa suuren huomion mediassa siitä kuinka suomalaisia yrittäjiä on huijattu. Kirjoitin jossain vaiheessa tuonne iltalehden keskustelupalstalle tästä aiheesta, mutta eivät ole tarttuneet asiaa, mitä hittoa on tekeillä??? Luulisi nyt hitto vieköön edes työministeiötä kiinnostavan.

    No, toiseen asiaan, poliisi tuossa viime viikolla soitti ja kertoi väliaikatietoja meidän tekemän rikos-ilmoituksen tiimoilta eli homma etenee, pikku hiljaa, mutta kuitenkin..

    Eikö kukaan tosiaan tunne yhtään toimitajaa joka olisi asiasta kiinnostunut tai voisi edes selvittää sen, että miksi media ei tästä kiinnostu, tässähän pyörii isommat rahat kuin siinä viime aikoina mediassa olleessa valuuttakauppa huijauksessa (nimeltä mainitsemattomassa).

  124. 128 Anette

    Sillälailla!
    Sama tarina minullakin.Paitsi että minä sain purettua sopimuksen vaikka aika oli menny umpeen.Jäikö siihen 12päivää mistä en joudu maksamaan mitään!!!Kummalista ,miksi minä mutta ei muut!?Sain kirjallisena irtisanomis päätöksen.Kas kumma kun tänään katsoin
    sivuja niin siellä mun tiedot vielä on.Soitin taas asiakaspalveluun,totesivat että ne on ja pysyy siinä eikä maksa mitään!!!!!!!!Mä en enään ymmärrä mitään1Ymmärtääkö joku jotain?

  125. 129 Sakari Niemi

    Hei vain kaikille taas.

    Näin aluksi sivun ylläpitäjälle, eli ilm. Harto suuri kiitos. Moni on saanut äänensä kuuluviin. Tuntuu nuo jotkin tahot hieman arkailevan Directaan kohdistuvan kritiikin julkaisemista.

    Ja jos mietityttää että miten mediaa saisi kiinnostumaan niin ottakaa joku yhteys yleradio1 toimittajaan nimeltä Kirsi Virtanen. Kokemuksesta tiedän että on valmis yleensä auttamaan minkä kiireiltään ehtii. Olen Kirsin tuntenut yli 20-vuotta ja tiedän hänen yleensä ottaen olevan kiinnostunut ja puolustavan altavastaajia. En tietenkään mitään voi luvata mutta mainitsen hänelle että käy lukemassa nämä viestit ja voittehan vaikka yhdessä lähettää hänelle mailia että kiinnostaako…?

    Kiitos ja Kumarrus.

    -Sakari Niemi

  126. 130 Sirpa Uski

    Moi

    Laki24 oli 25.5 kuvalehden toimittajan kirjoitus,että aihe kiinnostaa myös mediaa ja yhteystiedot. Sieltä ne löytyy yhä.
    Odotan yhä työministeriön lausuntoa heidän yhteistyöstään D:n kanssa ja minulle on luvattu soittaa tänään. Toivottavasti edes tällä viikolla. Hitaasti mutta varmasti!!!!

  127. 131 Pekka

    Ehdin lukea tuon laki24-palstan kirjoituksen tänään, mutta nyt sekin on lukittu. Herää tosiaan kysymys miksi.

    Directa lähetti tekstiviestin jossa tarjoavat jotain mobiilipalvelua. Viestiin vastaaminen on varmaankin sama kuin palvelun tilaaminen sikäli kuin vanhat merkit paikkansa pitävät…

    Hyvä että muistivat ja muistuttivat olemassaolostaan, mun onkin pitänyt tehdä rikosilmoitus tai ainakin tutkintapyyntö tuosta paskahuijareiden puljusta.

    Pohojanmaalla on jo herätty, vaan onko pääkaupunkiseudulla vastaavaa toimintaa?

    Perkele sentään, en paremmin osaa sanoa: mun täytyisi antaa kaivurin pyöriä kymmenen tuntia montulla että saan maksettua kusettajille laskun tyhjästä.

    Ei tule kauppoja. Ei varmasti tule.

  128. 132 Petetty

    Minäkin olen tänään nähnyt Laki24 sivuilla sen keskustelun, mutta nyt se on hävinnyt ja heti kun Sirpa Uski mainosti, että siellä ollaan kiinnostuneita, vai olenko jo vainoharhainen? :)

  129. 133 Jake

    Näin minäkin sen laki24 jutun,mutta nyt sitä muka ei ole siellä ollutkaan.Löysin viime viikolla myös jonkun naistenlehden keskustelupalstalla aiheesta aloituksen,sekin kadonnut mystisesti.Laitoin myös viime viikolla suomi24 keskusteluun viestin jossa ohjeistin minkä osasin,viesti poistui melkein heti.Tuskin kukaan ehti edes lukemaan.Tuskin siis vainoharhaisia,tässä vaiheessa ennekkoluuloinen todellakin.

    Täällä yrittäjä joka samassa tilanteessa kuin tekin.Lasku tuli sopivasti varmasti myöhässä ja directan “asiakaspalvelu”hyvin ohjeistettu.No,tein heti ilmoituksen poliisille ja kirjattukirje postiin jossa peruutus ja reklamaatio pyyntö.Ei kai voi olla Suomessa mahdollista toimia näin?Jos kysymyksessä olisi yksityinen kuluttaja,ei yrittäjä,olisi keinoja lopettaa sopimus.Arvatkaa ottiko directa yhteyttä reklamaatioon.Jossain luki että, jos reklamaatioon ei vastata se on hyväksytty?
    Yrittäjää saa siis huiputtaa,verottaa,petkuttaa ja lyödä kuin vierasta sikaa?Haluan kyllä nähdä näinkö tämä ihan aikuisten oikeasti menee.

    Seuraavat asiat kyllä mietityttää;jos en maksa laskua….mitä sitten.Luottotiedot nurin,yritys konkkaan ja uutta putkeen?Ja miten on mahdollista että jos käyt muuttamassa oman yrityksesi tietoja niin uusit sopimuksen?Voinko pyytää poliisia poistamaan tietoni heidän sivuiltaan?Tiedot ovat minun ei directan?

    Kyllä nyt on niin että puhelimessa en osta enää kuin Nalle Puh lehden,edullinen ja asiakaspalvelua löytyy!Kaikille muille tulee luuria korvaan niin että rutisee!

  130. 134 Sirpa Uski

    No hitto sentään. Ken leikkiin ryhtyy niin…kestän kyllä seuraukset.
    Mulla on paperilla sen toimittajan sähköpostiosoite. Annan sen kyllä, jos joku haluaa.

    Kävin myös maanantaina patistamassa poliisia.

    Ja perintätoimiston menettelyä moitin törkeäksi. Perusteluineen.

    sirpa.uski@gmail.com

  131. 135 Joni

    Mulle sanoivat asiakaspalvelusta,että eivät poista kenenkään sellaisen yhteystietoja,joilla on maksamattomia laskuja Directaan. Laskureklamaatiostani ottivat yhteyttä heti samana päivänä sen saatuaan ja totesivat,etteivät voi toimittaa mulle tietoja siitä,kuinka monta kertaa asiakas on saanut juuri minun tietoni heidän kauttaan. Vaadin niiltä lisäselvitystä laskureklamaatiossani,koska puhelimessa silloin sopimuksen syntyhetkellä myyjä vakuutteli että 0,29 euron lasku menee vain jos asiakas saa/katsoo nimenomaan minun tietoni. Silloin myös sanottiin, että sopimuksen voi irtisanoa milloin vain mutta kun koitin sen tehdä jo viime marraskuussa niin eipäs onnistunutkaan… En ole saanut heiltä kirjallista vahvistusta irtisanoutumisestani vaikka olen sitä pyytänyt.Puhelimessa ovat kuiten vakuutelleet, että sopimus on irtisanottu.. saapa nähdä. Meillä laskun päiväyksenä oli 19.5 mutta tulostettu koneelta ulos 26.5, viikon myöhässä olemisesta huolimatta ehdittiin juuri ja juuri toimittaa kirjallinen irtisanomisilmoitus määräaikaan mennessä,kiire tosin tuli!
    Laskua ei ole maksettu,tutkintapyynnön poliisille teen tällä viikolla.Pelottaa kuiten tuo laskun maksamatta jättäminenkin vaikka asianajaja kaverikin neuvoi niin tekemään.Mietityttää, että kuinka iso lasku tulee maksettavaksi,jos en pysty todistamaan miten törkeästi myyjä johti harhaan selvittäessään laskunsumman määräytymistä. Oikeuden puolesta haluaisi kuitenkin taistella ja varoittaa muita yrittäjiä,etteivät joutuisi samaan kuseen.

  132. 136 Huijattu

    Eräs tuttuni, jolla jonkin verran on tuntumaa ns. huijausfirmoihin kertoi, että yleensä ne summat liikkuvat 100 euron / vuosilaskutus, mikä myös Directalla on ollut aikaisemmin. Useimmiten firma maksaa laskut mieluummin (juurikin nämä pienemmät summat) kuin lähtee niitä reklamoimaan, sillä siihenkin kuluu aikaa ja se on pois työtunneista. Siihenhän osittain perustuu näiden huijausfirmojen toiminta, pieni summa menee huomaamatta. Nyt sitten Directa onkin alkanut laskuttamaan jo ihan eri summia ja tuttavani kauhisteli, että törkeää huijausta.

    Hän oli kuullut Directan toimitusjohtajasta, ei tuttu, mutta tiesi nämä ns. puhelinhuijausfirmat, mitkä menevät ns. lain rajoilla eli tekevät juurikin tämänkaltaista puhelintietokantaa, josta sitten laskuttavat yrityksiä. Ja näitä on muitakin kuin Directa. Sehän tässä Directan toiminnassa on ikävää, että miten ihmeessä sitä itsekin on tähän mennyt mukaan? Oletteko nähneet mainostusta kuten Enirolla? Kuinka moni käyttää Directan palveluja ja kuinka monelle se on tuttu? Missä se mainostaa?

    Suurin kynnys monelle on varmaankin se, että huomaa tulleensa huijatuksi, mutta se häpeä kun tajuaa, että miten ihmeessä on voinut suostua niin selkeään huijaukseen. Miten sitä ei ole puhelimessa tajunnut? Puolisolleni, jolle asiasta kerroin heti, totesi, että todennäköisesti on huijausta, tuttuni oli samaa mieltä, mutta miksi itse en sitä huomannut? Ja Lohjan poliisi toteaa, että hyväuskoiset ja hölmöt menevät juurikin tämänkaltaisiin palveluihin suostumaan ja heidän kantansa on se, etteivät lähde tekemään rikosilmoitusta näiden toiminnasta, vaikka niitä muiden paikkakuntien poliisit ovat ottaneet vastaan. Mutta aion kyllä yrittää niillä keinoilla kuin mahdollista tiedottaa tämän yrityksen toiminnasta, miten se on huijannut pienyrittäjiä.

    Kuluttajasuoja-asiamies puolustaa kuluttajia, kuitenkin pienyrittäjät ovat hankalassa välikädessä, kuka meidän etuja ajaa? Kalliit asianajajat? Kuitenkin on kyse kuluttajista, jotka harjoittavat omaa ammattiaan, mutta juridisesti ovatkin hankalassa asemassa, joihin kuluttajasuoja-asiamiehen palvelut eivät yllä.

  133. 137 Ahti Pohjanlahti

    Dokumentoikaa nämä palstojen sensuroinnit ylös
    niin käännän toiselle kotimaiselle ja soitan länsinaapurin meediaan.
    Olen tosissani

    Toisaalta on jotenkin säälittävää kun ohjaamme tätä suomipalstaa sun muita palstasensuroijia kirjoituksiemme mukaan ON-OFF-ON-OFF-ON. Oho meinasi tulla tästä hyttyskarkotteen mainos.

    Taas pompahti takaisin inhimillisten auttavaisten lakiasiantoimistojen rivi mainostamaan sensuroitua suomipalstaa yrittäjien hädässä. Entä jos ovatkin kimpassa
    keskustelun aiheemme D:n kanssa. Arvelisin että tämä inhimillisyys perustuu siihen että palstalta “pelastetaan” kuuluvimmat yrittäjät
    ja urhea toimisto irtisanoo D:n sopimuksen ja
    sitten pelastettu yrittäjä elää elämänsä loppuun asti onnellisena ja D jatkaa toimintaansa.

    PS
    En silti vielä usko että Suomesta olisi tullut Euroopan Zimbabwe.

  134. 138 ketutus

    sitäpä olen tässä ihmetellyt,että miksi toisaalla poliisi jatkaa jutun tutkintaa ja toisaalla ei?!itse kävin tekemässä ilmoituksen.meni ehkä kaksi päivää ja puhelu poliisilta:ei etene.ohjeeksi sain ei kannata maksaa.joo kiitos vinkistä!että lounaan poliiseilla näyttää olevan muuta puuhaa…

  135. 139 Petetty

    Joni, mikäli olet ollut jo marraskuussa yhteydessä halustessasi sanoa sopimus irti, pidä tästä päivämäärästä kiinni ja vaadi heiltä vahvistus sille ja kirjallisesti. Sinun pitää saada se, koska mikään sopimuksen pykälä vuonna 2007 ei kiellä sanomasta sopimusta irti keksen kauden. Vaadi se ennen kuin menet poliisille. Tilausvahvistuksessa lukee, että sopimus on voimassa: Toistaiseksi. Ei määräaikainen, ei vuosisopimus vaan toistaiseksi voimassa oleva ja toistaiseksi voimassa olevan sopimus on irtisanottavissa mikäli mitään ehtoja ei ole ja 2007 sopimuksen päättymiskohdassa niitä ehtoja ei ole.

    Ei he voi tilausvahvistuksessa kertoa sopimuksen olevan toistaiseksi voimassa oleva ja sitten yhtäkkiä päättää se vuosisopimuksesi kun asiakas ilmaiseen halunsa irtisanoutua. Eihän tässä ole pelkkä sopimuspaperi minkä asiakas on aikanaan saanut vaan myös tilausvahvistus, josta asiakas tarkistaa asioiden oikeellisuuden ja siinä sanotaan selvästi, ainakin minulla, että sopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimuspaperi on yleissopimus,joka on tulostettu kaikkille samanlainen, mutta se millaisen sopimuksen asiakas on tehnyt näkyy tilausvahvituksesta ja se pätee. Näin minä asiaa tulkitsen ja taistelen oikeuksistani loppuun asti.

    ketutus, vaikka me ollaan kaikki tultu huijatuksi, niin toisten tapauksia on vaikea todistaa ja toisten taas helppo ja poliisi näkee varmaan hyvin mikä juttu pitää. Näin minä tämän näkisin, en usko sen olevan poliisista kiinni. Kyllä täällä taistellaan ja uskon, että jokainen saa oikeutta, löytyy varmasti taho joka tähän puuttuu. Yrityksen takana on suuria yhteistyökumppaneita, joten media ei ehkä uskalla lähteä mukaan, mutta kyllä tämä vielä julki tulee.

  136. 140 Petetty

    Ahti Pohjanlahti, minä en aio perääntyä vaikka mikä olisi ja vaikka sieltä lopetettaisiin perintä. Ei se niin mene, että he sanovat, hups, ei me oltu tosissaan. Minulla on mennyt ihan hirveästi aikaa tämän sotkun selvittämiseen, lisäksi puhelinlaskut ovat nousseet huimasti yrittäessäni selvittää asiaa vähän joka suunnalta. Minä aikani tarjouduin maksamaan osan, mutta he kieltäytyivät, joten nyt taistelen. Siellä on niin tiukkaa linjaa pidetty, että nyt pidetään täällä päässä.

  137. 141 Huijattu

    Directan näillä myyjillä menee sekaisin niin määräaikaiset kuin toistaiseksi tehdyt sopimukset. Tietävätköhän itsekkään, kummasta on kysymys? Ja samahan se on, miten paljon palturia sitä puhelimessa lupaa, kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista… Puhelimessa luvataan edullinen palvelu, postissa tulee tilausvahvistus ja lasku, tilausvahvistuskin on mitä on, hinnat ilmoitetaan alv0. Sopimuksessa kohdassa 8.3. ilmoitetaan, että hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero. Laskussakaan ei mainita onko sopimus määräaikainen vai toistaiseksi. Mitäs sillä on väliä kun sopimuspaperi tulee mukana, sehän pitää lukea. Ei niin väliä, vaikka laskukaan ei täytä kaikkia standardeja tai tilausvahvistuskin on vähän sinne päin. Jos kiireisillä yrittäjillä on vähän aikaa silmäillä laskua ja tilausvahvistusta, mikä on puutteellinen ja sopimuspaperin lukeminen jää toiseen kertaan, on Directa saanut jo asiakkaan, joka on tyytyväinen näkemäänsä? Ja kuinka monta näitä onkaan?

    Oletteko katselleet tämän yrityksen tarjoamia nettisivupalveluita? Siinä sitä viedään yrittäjää taas ihan kuin “vierasta sikaa”. Nekö takaavat näkyvyyden, jota toimitusjohtaja mainostaa? Täytyy kyllä sanoa, että nykypäivän ekaluokkalaisetkin osaavat tehdä kotisivuistakin mielenkiintoisemmat. Helppoahan se on, kun on valmis tietokantapohja, mihin yrityksen perustiedot ja vähän muuta sälää, niin siinä se on. Ja tästäkin palvelusta yritykset maksavat.

    Lohjan poliisin kanta on näihin yrityksiin yleinen, he eivät lähde tekemään tutkintaa, onko kyse sitten resurssipulasta, ettei aika riitä. Vaikka tietävätkin, että samaisesta yrityksestä on tehty usemapia rikosilmoituksia.

    Haluaisin omat tietoni kokonaan pois yrityksen sivuilta, sehän ei onnistu, kyllä he haluavat asiakkaana pitää, jotta voivat sitten laskuttaa palveluistaan. Tosin vieläkään en ole saanut perintälaskua maksamattomasta perustamismaksusta.

  138. 142 Ahti Pohjanlahti

    Petetylle
    Ei menekkään.Puhelinkulut samassa mallissa täällä. Tämä juttu on niin iso yrittäjän oikeusturvakysymys että ei varmasti tule lakaistuksi.

    Onko tämä meedian toiminta nyt sitä klassista “suomettumista” ? Saa uusikin sukupolvi ymmärryksen menneistä neukkuajoista.

  139. 143 Petetty

    Joo olen tutkinut myös heidän kotisivujen tarjontaa ja sen markkinointi on mielestäni myös harhaanjohtavaa. Googlettamalla “kotisivut ilmaiseksi” tulee Directan mainos: Ilmainen sivusto ja luomme yrityksellenne kotisivut ilmaiseksi, lisätiedot tästä.

    Siellä sivustolla lukee, että kokeile 2 viikkoa ilmaiseksi, mutta siellä myös erehdyttävästi TÄYSIN ILMAISEKSI, mutta kuinka moni huomaa, että TÄYSIN ILMAISEKSI tarkoittaa vain sivuston luomista, joka tarkoittaa, että valmiiseen pohjaan laitetaan yrityksen tiedot. Missään ei ole hintoja, mitä sivusto tulee loppujenlopuksi maksamaan. Esim. peruspaketin kohdalla lukee, se tarjoaa edullisen ja vaivattoman tien nettiin, mutta lopullista hintaa ei löydy. Sen ilmeisesti saa vasta ottamalla yhteyttä. Automaattisesti ihmiset ottavat yhteyttä puhelimella kun sivuston luominenkin tehdään puhelimella, mutta kuka sitten todistaa mitä on puhelimessa sovittu.

  140. 144 huijattu2

    Kyllä tuo aika huijausta on..
    sovittiin puhelimessa että maksu tulee numero palvelun hausta.
    ja kun nyt lasku tuli siellä oli webhakutuloksista laskutus, soitin sinne (todella moneen kertaan että sain kiinni jonkun laitoin myös sähköpostia johon ei vastattu..)
    puhelin vastaus oli että ei meillä voi sellaista sopia, mutta puhelimessa niin sovittiin ja liittymis laskussakin lukee että puhelinkeskusteluun viitaten, ja missään kohti ei sanota mitä hakutuloksia haut koskevat puhelin vai netti?
    että tällaista..
    tuommonen pulju pitää saada lopetettua.
    Millään tavalla eivät tulleet vastaan, seuraavaksi pitää kysellä yrittäjien lakimiesten neuvoja.
    Kellään mitään uutta tietoa asiasta?
    pitää soittaa ja pyytää varmuuden vuoksi irtisanominen mustaa valkoisella.
    Kyllä sapettaa tällainen toiminta..

  141. 145 Janne Lumikko

    Hyvät keskustelijat.
    Olen lukenut tällä palstalla käytyä yritykseemme liittyvää keskustelua, joka on ollut osin kriittistäkin. Rakentava kritiikki on tervetullutta ja se auttaa meitä parantamaan ja kehittämään toimintaamme. Directalla on noin 50 000 asiakasta, ja on valitettavaa, että aivan jokaista emme ole pystyneet toivotulla tavalla miellyttämään. Pahoitteluni tämän johdosta.

    Julkinen keskustelu on hyvä asia, kun sitä käydään asiallisessa hengessä ja faktoihin perustuen. Muutamia keskusteluissa ilmenneitä olettamia haluan kuitenkin oikaista ja selventää. Ne koskevat ensisijaisesti sitä prosessia, jonka seurauksena sopimus media-asiakkuudesta syntyy.

    Itse myyntiprosessi on kolmevaiheinen ja tähtää siihen, että asiakkaalle käy aina selväksi, mitä hän on ostamassa. Pyrimme aina mahdollisimman läpinäkyvään toimintaan asiakkaan suuntaan. Myynti on vaiheistettu seuraavasti:

    1. Puhelinmyyntikeskustelu, jonka aikana asiakkaalle kerrotaan palvelun sisältö ja miten palvelu on hinnoiteltu. Sopimus käynnistetään kun yhteisymmärrys palvelun ostamisesta on saavutettu ja suullinen sopimus on syntynyt. Tämän jälkeen kirjataan asiakkaan mediatiedot palveluun asiakkaan toiveiden mukaisesti.

    2. Laadunvalvontayksikkömme tekee varmistussoiton muutaman päivän sisällä sopimuksen aloituspäivämäärästä lukien (tällä tavoitetaan noin 80 % asiakkaista). Puhelun aikana asiakkaan kanssa käydään vielä läpi sopimuksen luonne, oikaistaan mahdolliset väärinymmärrykset ja vastataan asiakkaan esittämiin kysymyksiin.

    3. Kirjallinen sopimus ja tilausvahvistus toimitetaan asiakkaalle postitse ensimmäisen laskun yhteydessä. Laskussa on normaali huomautusaika. Palvelun hinnoittelun perusasiat on vielä kerrottu erikseen laskun etusivulla, jolloin laskua käsittelevä henkilön on ne helppo huomata.

    Mikäli asiakas reklamoi tilauksestaan laskun ja sen liitteet saatuaan, asiakkaaseen ollaan uudelleen yhteydessä. Jokainen reklamaatio käsitellään ja ratkaistaan tapauskohtaisesti olosuhteet huomioon ottaen.

    Edellä mainittu koskee siis sopimuksen syntyprosessia, joka tähtää nimenomaan siihen, että asiakas on varmasti ymmärtänyt tilaamansa palvelun ja sopimuksen luonteen. Vasta tämän jälkeen asiakas maksaa ensimmäisen palveluun liittyvän laskun.

    Directan media-asiakkaiden tietoja jaellaan yhtiön mobiili- ja verkkohakemistojen sekä numeropalvelun kautta. Hakemistomediana tavoitteemme on saavuttaa mahdollisimman paljon näkyvyyttä palveluille ja sen myötä kunkin asiakkaan mediatiedoille niin, että asiakas saa palvelun kautta uusia yhteydenottoja.

    Directan http://www.020300200.com verkkohakemiston viikoittaisiin kävijämääriin voi tutustua julkisessa TNS-Metrix tulospalvelussa osoitteessa http://www.gallupweb.com/tnsmetrix/site.aspx

    Sopimuksen lopullinen hinta perustuu asiakkaan saamien hakuosumien määrään. Tähän vaikuttaa asiakkaan yrityksen ja sen mediasisällön kiinnostavuus Directan palveluiden loppukäyttäjien keskuudessa. Kullekin kuukaudelle on kuitenkin asetettu laskutusraja. Tämä tarkoittaa sitä, että lasku voi kuukausitasolla olla suuruudeltaan nollasta eurosta laskutusrajaan saakka, jonka ylittävältä osalta hakuosumat ovat maksuttomia.

    Keskustelussa käsitelty sopimuksen irtisanomisaika ja laskutusajankohta eivät ole sidoksissa toisiinsa. Laskutuksen ajankohta ei siis liity sopimuksen mukaiseen irtisanomisehtoon, vaan ne ovat kaksi erillistä asiaa. Asiakkaalla on mahdollisuus niin halutessaan irtisanoa sopimus kuluvan laskentakauden loppuun mm. milloin tahansa koko vuoden mittaisen laskentakauden ajan.

    Lopuksi kommenttina vielä, että kaikki asiallisessa hengessä annettu palaute Directan palveluiden ja prosessien kehittämiseksi on tervetullutta ja se otetaan huomioon toiminnan kehittämisessä. Kaiken palautteen ja mahdolliset palveluun liittyvät kysymykset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen palaute@020300200.com

    Mukavaa kesää kaikille keskustelijoille toivottaen,

    Janne Lumikko
    Myyntipäällikkö
    Directa Oy

  142. 146 Harto

    Janne, mukavaa, että tulit osallistumaan keskusteluun ja selvittämään asiaa reilussa hengessä. Tällä sivulla on viikoittain useita satoja lukijoita, joten sinulla on nyt “tuhannen taalan paikka” oikaista ja/tai vahvistaa täällä esitettyjä väitteitä.

    Voisitko ystävällisesti vastata näihin kysymyksiin:
    1. Kuinka monella prosentilla asiakkaistanne tulee kuukausittainen laskutusraja täyteen joka kuukausi? Varmastikin seuraatte tätä koko ajan.
    2. Jos(/kun?) vastaus ensimmäiseen kohtaan on 90-100%:ia, niin eikö ole harhaanjohtavaa markkinoida palvelua hakuosumakohtaisella hinnalla? Kysehän on silloin tosiasiallisesti vuosilaskutuksesta.
    3. Miksi laskujanne on tulostettu ja lähetetty maksuaikaan ja eräpäivään nähden myöhässä?
    4. Kirjoitat, että “hinta perustuu asiakkaan saamien hakuosumien määrään”. Mitä tämä teknisesti ja käytännössä tarkoittaa?
    5. Miksi ette vastaa kirjallisesti (sähköpostilla) esitettyihin kysymyksiin, vaikka sitä olisi nimenomaisesti pyydetty?
    6. Miksi Directaa koskevat kirjoitukset poistetaan useilta keskustelufoorumeilta, asiallisetkin? Foorumeiden ylläpitäjät eivät tee sitä oma-aloitteisesti.

    Luotan siihen, että luet tämän viestin hyvin pian. On aina parasta, että yrityksen edustaja itse kertoo, miten asiat oikeasti ovat. :-)

  143. 147 Seppänen

    Janne Lumikko: Kiitän, että otatte kantaa, mutta kirjoituksenne ja Directan toimintatapa herättää lukuisia kysymyksiä.

    Ensinnäkin, myyjä puhui ilmaisesta yritysnumeropalvelusta, johon viittasi myös laskun saaja 020300200 Yritysnumeropalvelu. Ei puhuttu mitään osumista ja varsinkaan siitä, että osumat tulevat jokaisesta sanasta mitkä yritystiedoissa on. Laskun ja tilausvahvistuksen saatuani, minulla ei ollut 7 päivää aikaa tutustua palveluun, koska lasku saapui myöhässä. Mainitsin tästä halutessani peruuttaa tilausta, mutta sitä ei uskottu, vaan väitettiin laskujen lähteneen ajoissa. Peruutusta ei hyväksytty, vaan sanottiin myyjän soittavan minulle.

    Sanotte kirjoituksessanne: ” Mikäli asiakas reklamoi tilauksestaan laskun ja sen liitteet saatuaan, asiakkaaseen ollaan uudelleen yhteydessä. Jokainen reklamaatio käsitellään ja ratkaistaan tapauskohtaisesti olosuhteet huomioon ottaen.”

    Miksi puhelinmyyjä laitetaan soittamaan asiakkaalle, kun asiakas reklamoi laskusta?
    Miksi myyjän yhteydenotto kesti peräti 4 päivää, jolloin peruutus oli varmasti myöhässä?
    Millä oikeudella puhelinmyyjänne uhkailee perintätoimistolla?
    Miksi toimialueita, jotka puhelinmyyjä on omatoimisesti väärin merkinnyt, ei pyynnöstä huolimatta ole korjattu, vaan ne ovat olleet koko vuoden väärin?

    Kirjoititte myös: Asiakkaalla on mahdollisuus niin halutessaan irtisanoa sopimus kuluvan laskentakauden loppuun mm. milloin tahansa koko vuoden mittaisen laskentakauden ajan.

    Miksi minulle sanottiin, yrittäessäni irtisanoa sopimusta kesken laskentakauden, ettei se onnistu, vaan minun täytyy palata asiaan kauden päättyessä? Vasta pitkän taistelun jälkeen sain sen irtisanotuksi, mutta sopimus laitettiin päättymään kauden loppuun.

    Sanotte sopimuksen olevan voimassa vuoden.
    Miksi tilausvahvistuksessa lukee voimassa toistaiseksi, eikä voimassa vuoden?
    Miksi sopimuspaperissa lukee toistaiseksi voimassa, eikä voimassa vuoden ja jatkuu automaattisesti ellei asiakas jne.?

    Ette suostuneet irtisanomiseen.
    Missä kohdassa vuoden 2007 sopimuspaperia kielletään sanomasta sopimusta kokonaan irti kesken kauden?
    Uuteen sopimuspaperiin on lisätty, ettei sitä voi katkaista kesken kauden, miksei siitä ilmoitettu asiakkaille?

    Sopimuksessa lukee, että maksamalla laskun asiakas hyväksyy sopimuksen.
    Miksi minulle, jolla sopimus oli jo irtisanottu, tuli uusi sopimus, muttei ilmoitusta, että sopimuksesi on päättynyt?
    Oliko tarkoitus, että maksan laskun ja olen vuoden taas kiinni sopimuksessa?

    Posti oli lähetetty monta päivää sen jälkeen kun se oli päivätty.
    Miksi asiakaspalvelussa valehdeltiin laskun lähteneen ajoissa?
    Miksi minut laitettiin reklamoimaan postia vaikka vika oli teidän?

    Lopuksi kysyisin, onko asiakaspalvelua todeta: Ota se sopimuspaperi käteen ja lue.

    Taina Seppänen
    Atk-PalveluT. Seppänen

  144. 148 Jake

    Hyvä Taina.Samoja kysymyksiä tuli mieleen minullekin.
    Mietin kuitenkin vielä,miksi laskutus ajankohta ja sopimuksen irtisanomisaika eivät ole sidoksissa toisiinsa?Laskutuskauden loputtua asiakkaalla on 14 vrk aikaa lopettaa sopimus? Jos nämä eivät ole sidoksissa toisiinsa ja sopimus on voimassa toistaiseksi, eikö sen voi irtisanoa koska vain?
    Ja todellakin mikä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus? Vuoden?
    Miehinen mies olisi laittanut oman säponsa eikä asiakaspalautteen.Ja tämä oli naisen mielipide!

  145. 149 Pekka

    Nuo on hyviä kommentteja, jep. JOS kyseessä olisi normaali, rehellisin tarkoitusperin toimiva yritys/yrittäjä, jonka tavoite on saada elantonsa ja nakittaa vielä voittoakin tuottamalla kunnollista ja toimivaa palvelua kanssayrittäjilleen, otettaisiin noista kommenteista oppiakin ja jopa vastattaisiin ilman tyhjää sanahelinää. Vaan kun tästä ei ole kysymys.

    On pelkkää ajanhaaskausta keskustella näiden direktojen kanssa kuten normaaleiden liikesuhteiden kanssa, asiallisesti ja sopuun pyrkien. Heillä EI ole sitä moraalin-, ja oikeudentajua, mikä valtaosalla ihmisistä on. He EIVÄT ymmärrä miksi rahoja ei tule vastaanottaa huijaamalla, heidän mielestään se on täysin hyväksyttävää ja oikein. Jos maailma ei olisi turhaa pehmeyttä minusta karsinut jo ajat sitten, niin en voisi kuin sääliä näitä tunnevammaisia. Sitä ei pysty edes kuvittelemaan, millaista elämää viettää ihminen, joka on kykenemätön erottamaan oikeaa väärästä, harmaata valkoisesta, joiden toiminnan ainoa tarkoitus on saada mahdollisimman paljon rahaa, keinoista viis. Elämää, joka perustuu pettämiselle ja valheelle.
    Rehellinen murtovaras on näihin verrattuna valioyksilö.

    Ja vielä enemmän ihmetyttää nämä niinat ja tiinat jotka pikkurahasta suostuvat tekemään työkseen moista paskaa, valehtelemaan puhelimessa päivät pitkät. Jos joku direktan myyjä sattuu tätä lukemaan, niin kehoittaisin vakavasti harkitsemaan jotain kunniallisempaa duunia…

    Joka tapauksessa direktan toiminnan loppumisen jaksaa kyllä odottaa, eikä käy edes aika pitkäksi. Silmukka kiristyy päivä päivältä. Ken paskaan tarttuu, hän paskaan hukkuu.

  146. 150 Ahti Pohjanlahti

    Siinä työministeriön mol.fi möllöttää
    Directan laskun mukana tulevassa mainoksessa.
    Joten jos muiden palstojen sensurointia ihmettelemme. Työllistämme sitten jatkossa Directan molli systeemillä firmaamme porukkaa. Valtavan loistava idea jos ei jaksa normaalilla tavalla hakea työtä. Sitten vaan odottamaan että Directan hakupalvelu toisi uusia asiakkaita että voisi maksaa tämän kännykkäporukan palkat. Sori mutta hymy on vahvasti suupielissäni ja taitaa kääntyä röhönauruksi on tämä niin huvittavaa.

  147. 151 Harri Keränen

    Directan http://www.020300200.com verkkohakemiston viikoittaisiin kävijämääriin voi tutustua julkisessa TNS-Metrix tulospalvelussa osoitteessa http://www.gallupweb.com/tnsmetrix/site.aspx

    Tämä virke on täysin turhaa pullistelua. Jos yritykseni on vaikka autokorjaamo. Niin kun kirjoitan tämän googleen paikkakunnan kanssa, on directan linkki siinä hyvin näppärästi. Ja näin tulee myös posketon määrä turhaa käyntiä sivuillenne. Tuhansien hakusanojen kautta.

    Sitten jos joku laittaa sinne teidän sivuillenne hakusanaksi autokorjaamo, ilman mitään paikkakuntaa. Vastauksia löytyy n.1200, joille kaikille menee lasku!?!?!? 1200*0.29€=348€ näppärää… Onko Janne Lumikko tämän tapainen toiminta sinun mielestäsi asiallista ja hyvää palveluntarjoamista.
    Minun mielestäni tämä olisi asiallista toimintaa jos yrittäjälle tulisi laskua kun tämä “joku” valitsisi jonkun tietyn korjaamon yhteystiedot sieltä 1200kpl joukosta. Mutta kun ei…

    Siten tinkasin asiakaspalvelustanne selitystä sille minkä takia laskutatte vain kerran vuodessa, ettekä kuten asiallista olisi, kerran kuukaudessa. Jotta asiakkaanne voisi seurata palvelunne toimivuutta suhteessa hintaan. Kuulemma ei ole järkevää laskuttaa niin pieniä summia?! Miten tele operaattoreilla perse kestää laskuttaa kaikki yli 10€ laskut joka kuukausi. Esim. itse en ole tietääkseni kauttanne saanut yhtään yhteydenottoa. Vaikka kahden viiemeisimmän kuukauden aikana hakuosumia oli yhteensä 1200kpl. Olin kokonaan unohtanut että olin edes asiakkaanne, kunnes tuli tuo poskettoman kokoinen +400€ lasku. Jos olisin saanut teiltä laskun kerran kuukaudessa n30€ olisin irtisanonut asiakkuuteni muutaman kuukauden jälkeen hyödyttömänä. Tämä taitaa olla syy vuosi laskutukseenne. Ette siis tässäkään kohtaa halua palvella asiakastanne. Vaan sumuttaa tältä rahat pois.

    Harri Keränen
    0400 705 998
    harri.keranen@elisanet.fi

    ps. jos haluat perustella näitä esittämiäni kysymyksiä yksityisesti voit joko soittaa tai lähettää s-postia. Vastauksen haluan jokatapauksessa.

  148. 152 Huijattu

    Kävin katsomassa Janne Lumikon linkin kävijämäärästä. Yhä edelleenkin olen epäilevällä kannalla todellisen kävijämäärän suhteen, sillä Directa ei mainosta itseään suoraan yksityiskäyttäjäille eli lopulliselle palvelunkäyttäjälle.

    Ketkä siis ovat nuo kävijämäärät listoilla? Koostuuko suurin osa näistä palvelunottajista, osa käy tarkistamassa tietojaan tai uusi yrittäjä on saanut tämän “hienon palvelukonseptin” ja selvittää, mistä on kyse. Kuinka paljon meidän käyntimme lisäävät kävijälaskuria?

    Jos asiakkaita on Directalla 50 000, onko tuo kävijämäärä tullut näistä omista asiakkaista? Missä ovat ne käyttäjät, joiden palvelunottajat toivovat löytävän kyseiset sivut? Kyllä haluaisin kuulla Janne Lumikon vastauksen tähänkin kysymykseen.

  149. 153 Seppänen

    En ole minäkään nähnyt Directasta yhtään mainosta ja itsekin olin unohtanut, että tuollainen palvelu on, kunnes sain laskun. Osumani olivat ihan uskomattomia summia, mutta selvisihän se syy, kun laskun saatuani ryhdyin ottamaan selvää, miten nuo osumat tulevat ja uskon jokaisen laskun saaneen tehneen saman ja näin kävijämäärät ovat vamasti nousseet.

    Hakusanoilla ei ole tuon taivaallista merkitystä, ei niiden avulla yritys saa näkyvyyttä vaan ovat mukana tuomassa Directalle rahaa. Itselläni oli hakusanoissa virus, kun sen kirjotti hakukenttään niin ei puhettakaan, että sieltä olisi tullut ensin ne, joilla sana “virus” oli hakua helpottamassa. Ei, ensin tuli kaikki Virusmäentien yritykset, oli kyseessä sitten mikä tahansa yritys. Oma yritykseni löytyi vasta paljon myöhemmin.

    Pelkkä ja-sana tuo osumia melkoisen määrän ja näkisin, että kun asiakas maksaa jokaisesta osumasta, niin yritys joka haluaa palvella, eikä pelkästään rahastaa, olisi suunnitellut hakukoneen niin, että ja-sanan kirjoittaessa olisi tullut teksti: Antamallasi haulla ei löytynyt yhtään osumaa.

  150. 154 Ahti Pohjanlahti

    On kirjoitettu Directan hakulistoilta löytyvän yrityksiä jotka eivät ole tietoisia koko Directasta. No kun kirjoittaa googleen sanat “markkinaoikeus” ja “directa” niin saa vastauksen asiaan. Aika veitikoita.

  151. 155 Huijattu

    Directan hakulistoiltahan löytyy yrityksiä, jotka ovat pelkällä perustiedolla eli yrityksiä, jotka eivät kuulu maksullisen sopimuksen piiriin. Yrityshän käy läpi vastaperustettuja yrityksiä ja tarjoaa palveluja, jos et halua sopimusta, perustiedot voi kuitenkin laittaa esille. Ja tässä vaiheessahan yritykset eivät ole kovin kiinnostuneita yrityksestä, kukapa näitä muistaa ja käy sivustoja selaamassa, mutta yllätys, yllätys. Nämä ns. maksuttomat yritykset kun kuuluvat haun piiriin siinä, missä maksullisetkin. Kun toistamiseen Directa tarjoaa palvleua, eihän se kerro sinulle, onko sinun perustietosi jo näkyvillä ja aivan maksutta!

    Myyjä, joka tarjosi minulle sopimusta, totesikin tiukasti, etten minä voi tietää, ketkä yritykset siellä ovat sopimuksen ulkopuolella. Kerroin, että teen työtäni siinä yrityksessä, jonka perustiedot ovat heidän listoillaan maksamatta edes kyseisestä palvelusta, miksi siis ottaisin itselleni maksullista sopimusta kun siellä tiedot jo näkyvät. :)

  152. 156 Harri Keränen

    Kävin varsin tuossa katsomassa mikä on suomi24 tilanne. Jokin aikaa sitten otsiokon “directa 020300200 huijausta…” minu kirjoitukseni poistettiin. Olen tivannut tälle sensuroinnille ylläpidolta vastausta. Saamatta mitään vastausta. Nyt oli näköjään koko ketju poistettu… Ihmeellsitä, kun keskustelu on ollut asiallista. Ei mitään veetä peetä, vaan ihan asiaa.

  153. 157 huijattu2

    Juu.. minun viesti oli kans poistettu viesti sama joka minulla tuossa aikaisemmin kirjoitettuna täälläkin (4.6.)
    Jospa tälle directalle 020300200 saataisiin jotain tehtyä..

  154. Pian alkaa eestipoika toimiin he he.

    Directa on avanud Eestis oma elektroonilised teenused kaubamärgi emateab all. Internetis ja mobiiltelefonis kasutatav infokanal esitab teistele sarnase teenuse pakkujatele väljakutse oma nüüdisaegsete lahenduste ja teenuse komplektsusega. Emateab.ee teenus toimib kõikide mobiiltelefonidega, millel on veebilehti sirvida võimaldav brauser,moodustades mobiiltelefonile kohandatud keskkonna.

    Milleks maksta tasulise infoteenuse eest kui saad sama info kiirelt ja tasuta otse oma mobiiltelefonist?

    Directa eesmärgiks on esimese tegevusaasta jooksul saada oma kliendiks iga kolmas tegutsev Eesti ettevõte.

    Soomes on ettevõttel vastava teenusega liitunud üle 50 000 lepingulise kliendi.

  155. 159 Mikko

    Kannattaa vilkaista “Google Trends” -palvelusta kolmen suurimman numeropalvelun tietoja. Eniro ja Fonecta keräävät Google hakuja, Directa uutisjulkisuutta. Suora linkki: http://www.google.com/trends?q=directa%2C+eniro%2C+fonecta&ctab=0&geo=FI&date=all&sort=0

  156. 160 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Moi!
    Ei jää rahastus yhteen yritykseen!
    Tänään fonectan myjää soitti mulle ja kysyi haluanko laittaa saman ilmoituksen vaasan alueen puhelinluoetteloon mikä viime vuonna oli, kysyin mistä yrityksetä myyjä soittaa, sanoi fonecta, noh kerroin että vlp:n kanssa viimeksi tein diilin ja oli hinta 91,80 alv0%, miksi fonecta tajoaa samaa. Ovat kuulemma ostaneet luettelon julkaisun vlp:tä…
    HINTA OLIKIN NOSSU n.190€ ALV0%, EN MUISTA IHAN TARKKAA SUMAA KUN PÄRE MEINAS TAAS PALAA… KYSYIN MISTÄ HINNAN POMSAHTAMINEN JOHTUU, INDEKSI KOROTUKSIA KUULEMMA, 91,80–>n.190… AIKA KOVAT INDEKSIT…
    PYYSIN TILAUSVAHVISTUKSEN, JONKA KANSSA MENEN POLIISIN, POHOJANMAAN KANSANEDUSTAJIEN, ETELÄ-POHOJANMAAN YRITTÄJIEN (jotka pyysivät valtakirjaa vlp:n yhtiökokoukseen), MEDIAN JA KAIKKIEN TAHJOEN LUO JOTKA SAAN VASTUUSEEN TÄLLAISESTA RAHASTUKSESTA…

    PS. TOIVOTTAVASTI FONECTA EI LUE TÄTÄ ENNENKU LÄHETTÄVÄT TILAUSVAHVISTUKSEN…

    Terveisin. Jukka Bergbacka
    JB ASENNUS

  157. 161 huijattu2

    Laitoin viestiä tuonnekkin: http://www.e-finland.org/fin/directa_oy_muistilista_yrittajalle_kaikki_irti_sahkoisista_hakemistopalveluista
    artikkelissa directan toimitusjohtaja..
    ainakin jo 1 päivän jo minun mielipide siellä pysynyt.. =)

  158. 162 Joni

    Kaarinan poliisille jätin tänä aamuna tutkintapyynnön.Nyt on sitten vain odotettava, että mitä mieltä ovat ja lähteekö juttu etenemään.

  159. 163 T.Tarkki

    Terve. Joku mainitsi täällä lohjan poliisin ja etteivät ottaneet kantaa asiaan. Itse olen lohjalta ja tänään ruvennut selvittelemään tätä lasku mysteeriota. Hain oman yritykseni tietoja hakusanalla ja paikkakunnalla: tulos oli että muutama yritys 40 näkyvillä olevasta oli lohjalta, loput ympäri suomea. Todellista paikallista mainontaa. Lisäksi vielä tämä sama juttu kuin niin monella. Puhelinmyyjä P.Alat.(on tainnut soitella teille muillekin) antoi ymmärtää että yhteydenotoista yritykseeni tulee lasku 29 centtiä. Se olisikin ollut ihan jees mutta kun jokainen työtilaus viimeisen vuoden aikana on tullut jo entuudestaan tutuilta asiakkailta, en voi kuin ihmetellä tätä 2197 osumaa. En myöskään ole saanut yhtään tarjouspyyntöä, sähköpostia tai muuta yhteydenottoa mistään muualta kuin muilta puhelinmyyjiltä. Peruin kyllä tilauksen kun tilausvahvistus tuli mutta Alatalo soitti uudestaan ja suostuttli kuitenkin kokeilemaan jankkaamalla jankaten.
    Eilen sain 363.22 euroa laskua, tänään soitin directan asiakaspalveluun josta vastattiin kolmannella yrityksellä ja mies ilman nimeä totesi että vaikka tutkintapyynnön tekisikin niin asia on jo perinnässä ennen kuin poliisi asiaan kerkiää perehtyä. Jotta sellasta. Kaveri lupasi lopettaa sopimuksen mutta enpä taida kyllä tuohon luottaa.
    Laskua en ainakaan heti maksa ja vältän kaikin keinoin sen maksamista muutenkin. Nyt vaan pitäisi keksiä toimintatapa, millä asiaa lähtisi hoitamaan… Sääli seuraavaa kaupparatsua, joka puhelimeeni soittaa, ei tule kauppoja enää kenenkään kanssa. Kaikkein vähiten näiden nettifirmojen kohdalla.

  160. 164 huijattu2

    Directalta soitettiin hetki sitten.
    Kaipailemani irtisanominen kirjallisena kuulemma lähetetty.
    muuten eivät voineet auttaa..
    olin pyytänyt hieman tarkennusta hakutuloksista, IP:t, hakusanat ja ajat, niitä ei kuulemma voi toimittaa.

    minun laskunikin jää ikävä kyllä toimittamatta directalle sillä en ole tilannut web-hakupalvelua vaan puhelin hakupalvelun.

  161. 165 T.Tarkki

    Lähetin sähköpostitse reklamaation ja sopipuksen purkuvaatimuksen directan asiakaspalveluun. Onko kokemuksia kauan menee kun vastaavat vai vastaavatko edes. Automaattinen viesti tuli jossa sanottiin että käsittelevät asian pian ja ovat sen jälkeen yhteyksissä.
    TT

  162. 166 huijattu2

    Minulle kerrottiin että postia lähetetään perjantaisin..
    Joten voi mennä viikkokin helposti jos vastaavat reklamaatioon.
    Puhelimitse ilmoittivat tänään, toissapäivänä laittamaani sähköpostiin, jossa pyysin aikaisemmin irtisanomani sopimuksen kirjallisena vahvistuksena.
    Reklamaatiosta sanoivat että sopimus on sopimus, ja tuossa aikaisemmin mainitsemiani ip, hakusanoja ja aikoja eivät voi laittaa.

  163. 167 Seppo

    Jep. Menin tähän lankaan. Luulin, että minun pitää maksaa toi 0,29 euroa jokaisesta kerrasta, kun joku saa/löytää yrityksen tiedot minun palvelustani. No todellisuushan on jotain muuta ja nyt odottelen sitä 360€ laskua. Eniten tässä harmittaa, se että unohdin irtisanoa palvelun määräajassa, eli jotain pari päivää myöhässä ja näin saan kärsiä koko vuodesta. Hyvin voivalle yritykselle se 360 € ei ole raha eikä mitään, mutta minulla toiminta on opiskelun ohessa tapahtuvaa ja todella pienimuotoista. Toimintaa ei ole ollut moneen kuukauteen joten varmaan opintolainalla maksettava toi summa. Jonkin verran sapettaa, mutta minkäs teet.

    Bisnestähän firma harrastaa mutta näin pienenä yksilönä tuntee olonsa huijatuksi. Vaikka oma vikahan se on, että en tutustunut palveluun tarkemmin. Jos nyt sattuisi tuon firman työntekijä kohdalle, niin.. no jätämpä sanomatta.

  164. 168 Seppo

    Niin tosiaan soitin tuonne Directalle ja nyt on laskua jo tulossa reilut 200 €. 4 kuukautta vielä niin vuosi on täynnä ja sinne 360 € se varmaan hinta painuu. Yhtään yhteydenottoa ei ole tuon palvelun kautta tullut, joten hienosti meni. Mielummin olisin sen 360€ lahjoittanut hyväntekeväisyyteen.

  165. 169 huijattu2

    tarkistitko päiväyksen laskusta?
    ja sivun vasemmalla reunalla oleva teksti myös?
    kaikille lasku on tullut myöhässä.. ainakaan kukaan ei ole toisin väittänyt.

  166. 170 Henkka

    Onko kukaan ajatellut MOT:ta taikka Kuningaskuluttaja ohjelmaa? Pitäisikö laittaa jommalle kummalle tiimille viestiä? Tästä saisi aika mehevän aiheen. Meinaan kyllä itsekkin haluan kovasti tarjota näille kiitokseni 444 euron laskusta.

  167. 171 Jake

    kävin katsomassa huijattu2 linkin ja sain hyvät naurut.Directan ohje oli:tee mainos budjetti!Se on helppo homma,directa veti 7 vuoden mainosbudjetin.No hätä,muut jää nyt nuolemaan näppejään.
    Vai on perjantai postituspäivä,minkä kuun perjantai,ei ainakaan joka viikon!Tänään ottivat yhteyttä ja eivät voi muka mitään,no katsotaan voiko virkavalta. Tutkimuspyyntöön on jo tehty töitä ja ensi viikoksi on varattu keskustelu tuokio tuomari-ystäväni kera.Se on kuulkaa pojat käytettävä kaikki sukulais ja ystävä (poliisi,tuomari,asianajaja,yrittäjät)mahdollisuudet hyväkseen.Jos ei muuten niin se, että loppuu tämä huiputus.
    Ja yritin muistella paria muuta huiputusjuttua jotka paljastuivat nettikeskustelujen avulla.Siinä vaiheessa kun yrityksestä lähdettiin keskusteluun mukaan ,oli pullat jo huonosti uunissa.Ensimmäinen joutui muuttamaan kauppanimeään ja kitkuttelee nyt hiljaiseloa eteenpäin.Toinen meni vielä syvemmälle suohon,joutui muuttamaan oman nimensä,avosiippa omansa,paikkakunta vaihtui pari kertaa ja poliisit pisti putiikin kiinni.Saa nähdä kuinka directan poikien käy,jatkuuko rallin ajo vai loppuu.

  168. 172 Seppo

    En muista nyt millään tuliko lasku silloin viime syyskuussa ajallaan vai myöhässä. Sen verran on jo aikaa vierähtäny ja oli silloin kaikenlaista muuta hässääkää elämässä. Meni kyllä usko kaikkiin tälläisiin palveluihin ja muihinkin mitä melkein päivittäin tyrkytetään. Kallis opetus, ei voi muuta sanoa. Directa, 020300200 ja vastaavat palvelut saisi leipoa suohon minun puolesta. Myyvät www-sivujakin ilmaiseksi tätä nykyä. Näinköhän sekään on mitä he lupaavat.

    Äsken soitti puhelinmyyjä jostain omega-kapseleista. Hetken ajan jouduin huokaisemaan syvään ja kohteliaasti keskeyttämään myyntitilaisuuden. Jotenkin tämä puhelin myyntihomma on lähtenyt ihan käsistä. Minulle soitetaan, jos ei päivittäin niin ainakin 4 kertaa viikossa jostakin puhelinmyynnistä. Usein soitellaan vieläpä samasta toimistosta ja parhaimmillaan sama myyjä. Ärsyttävintä oli kun kerran soitettiin klo 21 jälkeen illalla, ja kaupattiin jotain lehteä. Ei tunnu toimivan vaikka sanon aina, että minulle ei tarvii enään soitella asiasta.

    Puhelinmyynti pitäisi kieltää mielestäni jollakin lailla. Tai se pitäisi tehdä jotenkin niin, että puhelimesta näkisi onko myyjä vai jokin oikealla asialla oleva henkilö. Jokin palvelutunnus tai tunniste pitäisi olla numeron edessä.

  169. 173 henkka76

    HAH HAH!! Lumikille Hamekangasta!!

  170. 174 Ahti Pohjanlahti

    Kysyn kuka ohjaa muiden palstojen sensurointia Directa keskustelussa?

    Kysyn edelleen onko Työministeriö Directan asiakas? Kun mol.fi möllöttää Directan mainoksissa.

    Kysyn edelleen onko Directa saanut valtiolta kehitysrahaa.

    Miksi muut kuin pohjalaiset tiedotusvälineet eivät käy tapaukseen käsiksi.

    Pistäkää yrittäjät VIIDAKKORUMPU SOIMAAN paikkakunnallanne ja ottakaa yhteys omaan yrittäjärjestöönne.

    NYT ON TÄRKEÄÄ ETTÄ KAIKKI SUOMEN YRITTÄJÄT KUULEVAT TARINAN DIRECTASTA JA PAIKALLIS JÄRJESTÖT KERÄÄVÄT TIEDOT JÄSENILTÄÄN.

  171. 175 Seppänen

    Seppo, bisnestähän Directa tekee, mutta tapa millä sitä tehdään, on hyvän tavan vastaista. Puhelinmyynnissä asiakasta johdetaan harhaan, koska kukaan meistä ei tiennyt miten se 0,29 euroa todellisuudessa tulee. Ainakin itse vasta laskun saatuani ja ryhdyttyäni tutkimaan asiaa huomasin, että sehän tulee jokaisesta sanasta mitkä yrityksellä siellä on ja huolimatta siitä löytääkö asiakas minun yritystä. Lisäksi Directa sanoo, että maksavat asiakkaat ovat etusijalla, mutta tämäkään ei pidä paikkansa. Kirjoittamalla hakukenttään esim. lääkäri, tulee sellaisia nimiä joilla on vain puhelinnumero (ovatko tulevia asiakkaita odottamassa yhteydenottoa) ja ne maksavat asiakkaat, joilla on tietoja tulevat paljon myöhemmin. Irtisanominen on tehty hankalaksi ja laskun lähettämistä on tarkoituksella viivästetty. Myös sen voisi lisätä syntilistaan, että irtisanotuille ei laskun mukana tule mitään tietoa sopimuksen päättymisestä vaan tulee uusi sopimuspaperi. Mielestäni sekin on harhaanjohtamista, koska jos en olisi muistanut sitä irtisanomista, niin maksamalla laskun sopimus jatkuisi taas. Näkisin asian niin, että heidän pitää ilmoittaa selkeästi, että sopimus on päättynyt, koska sopimuspaperi sitoo niin paljon. Voisihan olla, että yritykseni laskut hoitaa joku muu kuin henkilö, joka vastaa markkinoinnista ja näin laskun maksaja ei ole tietoinen, että sopimus on jo päättynyt. Itse sain melkoisesti taistella, että sain mustaa valkoisella, että irtisanominen on vastaanotettu. Asiakaspalvelussa vielä sanottiin, että kun olen sanonut sen irti puhelimessa enkä kirjallisesti he voivat vedota siihen. Tämän tyssäsin kyllä välittömästi sanomalla, että minulla on todiste, että olette vastaanottaneet irtisanomisen viime heinäkuussa.

    Jotenkin tämä tilanne täytyy saada ratkaistua, toki täytyy odottaa mitä poliisi tekee. Toisaalta, ollessani yhteydessä kuluttajavirastoon, sieltä sanottiin, että yksityispuolella tähän puututtaisiin heti, mutta yritysten välisiin riitoihin he eivät voi ottaa kantaa. Ehdotti, että ainoa taho joka tässä voisi auttaa, on Liiketapalautakunta, se antaa nopeasti päätöksiä, mikäli jokin toiminta on hyvän liiketavan vastaista.

    Sieltä sivulta löytyy ICC Markkinasäännöt, jotka on hyvä jokaisen lukea.

    http://www.keskuskauppakamari.fi/kkk/palvelut/Liike-elaman_erimielisyydet/fi_FI/Liiketapalautakunta/

  172. 176 Seppänen

    Sori, tuli väärin, siis sieltä löytyy ICC Markkinointisäännöt. :)

  173. 177 Ahti Pohjanlahti

    Kun Directan lähettämä tarjous johon yrittäjä ei vastaa johtaa yrityksen Tratan asettamiseen niin nyt kyllä ole enää kysymys hyvästä tai moitittavasta liikemiestavasta vaan selvästä petoksesta. Näitä tapauksia virtaa koko ajan “sisään”.

    Directan vuosilaskussa lukee että sopimus astuu voimaan 1.2.2008 ilman että toinen osapuoli tietää asiasta. Ei varmasti mene lakituvassa Directan hyväksi. Siis sopimusta ei räpelöidä yksipuolisesti.

    Selvitän sanamuodon millä sopimus sanotaan Directan suhteen irti ja julkaisen sen tällä palstalla. Saamme nyt ainakin aluksi kaikki sopimukset päättymään 1.2.2008.

  174. 178 rauski

    Kyllä tollanen toiminta pitää saada loppumaan. Ei tällänen oo tänä päivänä mahdollista. Kaikki uhrit hoidattamaan asiaa yhden asianajajan kautta. Ei maksa kovin montaa euroa per nuppi.

  175. 179 Huijattu2

    Rauski, ei tuu tosiaan montaa euroa per nenä, ainakin halvemmaksi kuin directan lasku.
    Varmasti satoja yrittäjiä joita kusetettu.

  176. 180 Seppänen

    Miten esimerkiksi voi todistaa, ettei ole saanut Directalta puhelinsoittoa?

    Kävi nimittäin niin, että tutkittuani silloin aikanaan miten nuo hakusanat tulevat, törmäsin ystäväni yritykseen Directan palvelussa. Soitin hänelle ja kysyin, että oletko sinäkin mukana tässä yrityksessä. Ystäväni sanoi, että ei, hän on sanonut sen irti jo vuonna 2006, koska oli tyytymätön palveluun. Sanoin, että tietosi löytyvät sieltä vielä, joten odotahan vaan kohta saat laskun. No tulihan se lasku sieltä ja kun ystäväni selvitteli tapausta, hänelle oli sanottu Directalta, että kyllä sinulle ollaan soitettu ja sinä itse olet ollut puhelimessa ja olethan sinä laskunkin maksanut. Laskun hän oli epähuomiossa maksanut, olihan se summa niin pieni, mutta puhelinsoittoa hän ei muista. Nyt ystäväni ei saa irtisanottua sopimusta, koska laskut mistä asia kävi ilmi, tulivat vasta kaksi viikkoa sen jälkeen kun uusi sopimus on alkanut. Ystävälleni on sanottu, että onhan sinulla ollut koko vuosi aikaa, mutta miten hän olisi voinut sitä aikaisemmin perua, kun ei tiennyt edes olleensa asiakkaana.

    rauski, olen samaa mieltä, yhdessä yhden asianajajan kanssa voimme hakea oikeutta. Nythän Directassa ollaan sitä mieltä ja olemmehan Janne Lumikon kirjoituksestakin saaneet lukea, että:

    ” Keskustelussa käsitelty sopimuksen irtisanomisaika ja laskutusajankohta eivät ole sidoksissa toisiinsa. Laskutuksen ajankohta ei siis liity sopimuksen mukaiseen irtisanomisehtoon, vaan ne ovat kaksi erillistä asiaa. Asiakkaalla on mahdollisuus niin halutessaan irtisanoa sopimus kuluvan laskentakauden loppuun mm. milloin tahansa koko vuoden mittaisen laskentakauden ajan.”

    Tämä ei tosiaan ole pitänyt paikkansa, vaan on keksitty nyt kun tulostuspäivät tulivat ilmi. Muistan nimittäin kuin eilisen päivän puhelinkeskustelun minkä kävin Directan kanssa viime vuoden heinäkuussa. Silloin virkailija sanoi, että en voi sanoa sitä irti, vaan minulla on 14 päivää aikaa sanoa sopimus irti laskutuskauden päättyessä. Sanoinkin vielä siihen, että en jää odottamaan sinne asti, koska en välttämättä enää muista sitä ja jos laskut jälleen tulevat myöhässä niin olen kiinni myös seuraavan vuoden. Taistelin pitkän tovin siitä irtisanomisesta ja sanoinkin vielä siinä puhelinkeskustelun aikana, että minä arvasin, että tästä on vaikeaa päästä irti. Puheluthan on kuultava oikeudessa, joten moni asia saa päivänvalon.

  177. 181 Seppänen

    Taloussanomien keskusteluissa on säilynyt Directaan liittyvä keskustelu, Suomi24 siivoaa ahkerasti omaa palstaansa. Me yrittäjät olemme niin kaukana toisistamme ja emme tiedä kuinka erilaisia tarinoita on aiheesta, joten on hyvä kun olemme täällä saaneet keskustella. Sinne Taloussanomien sivulle oli kirjoittanut nimim. kohtalontoveri mielenkiintoisen kirjoituksen. Laitan linkin tähän, jotta voitte lukea.
    http://www.taloussanomat.fi/keskustelut/?&threadID=101737&offset=40#comments

  178. 182 huijattu3

    Minua ihmetyttää tuo sopimuksen päättyminen, toisilla se on 14 päivää edellisen kauden päättymisen jälkeen vielä mahdollisuus päättää tilaus, meidän sopimuksessa, joka nyt tuli, lukee 2 viikkoa ennen laskutuskauden loppua… ja lasku tietysti putkahti kauden päätyttyä. Näköjään vaihtelee sopimuksien sisällöt.

  179. 183 T.Tarkki

    Teinpä tossa muutamia lisähakuja joilla aikaisemmin yritystäni mainostettiin directan loistavassa hakupalvelussa joka “ohjaa asiakkaan juuri sinun yrityksesi luo”.
    Hakusana rakennuspalvelut 1450 osumaa, rakennus saneeraus 2795 osumaa, yleiset talonrakennus työt vain 61 osumaa, kalusteasennus 477 osumaa ja keittiöremontit 793 osumaa. Sieltäpä se sitten onkin melkoista onnen kauppa jos oma firma jonkun silmille osuu. Ei vuoden aikana todellakaan kertaakaan. Esim itse haen kaiken tarvitsemani tiedon poikkeuksetta googlen kautta. Olis varmaan pitänyt directakin googlettaa jo vuosi sitten:(

  180. 184 Seppänen

    Huijattu3, millainen oli sinun viime vuotinen sopimus ja milloin kautesi on päättynyt? Nimittäin mikäli viime vuoden sopimuksessa lukee 14 päivää laskutuskauden jälkeen, niin sen sopimuksen sinä olet aikanasi hyväksynyt ja se pätee. Mikäli ei vielä ole mennyt 14 päivää, sinulla on oikeus sanoa se irti. Olisin kiinnostunut näkemään nyt tulleen sopimuspaperisi, olisitko ystävällinen ja ottaisit minuun yhteyttä 24h ät atk-palvelutseppanen.fi tai soittaen 044 0623790.

  181. 185 huijattu2

    tuohon rauskin asiaan eli porukan lakimieheen tai ryhmä kanteeseen olisin kiinnostunut tulemaan mukaan.
    Minnekkä voin ilmoittautua =)

  182. 186 Harto

    Eipä ole Janne Lumikko Directasta käynyt vastaamassa kysymyksiin. Voimme jokainen tehdä siitä omat johtopäätöksemme. Merkillepantavaa on sekin, ettei hän viestissään edes yrittänyt kiistää tai korjata täällä esitettyjä väitteitä – eli hän epäsuorasti vahvisti ne.

  183. 187 Seppänen

    Harto, näin minäkin asian näen.

    Huijattu2, voit laittaa yhteystietosi vaikka minulle, laitoin s-postiosoitteen tuohon huijattu3:lle suunnattuun viestiin, katsotaan miten homma etenee.

  184. 188 Ahti Pohjanlahti

    Suomen Yrittäjien jäsenyrityksistä 50% on yksinyrittäjiä ja 84% alle 5 työntekijän yrityksiä.
    Yli 20 työntekijän yrityksiä on 3,3%.
    (tietolähde Yrittäjäkalenteri 2008)

    Kysyn vielä kerran miksei mikään meedia ole alkanut aktiivisti penkomaan tätä kusetusta joka täyttää petoksen tunnusmerkistön ainakin 5 kohtaa esim: puhelinmyynti, tarjous, sopimus, laskutus, perintä, luottotiedot.
    Vastaan
    Suomessa tutkiva journalismi on muuttunut tukkivaksi journalismiksi. Tukkimisvälineenä käytetään tyypillisesti rahatukkoa.

    Tämä yrittäjien ryhmäkanne olisi tietääkseni ensimmäinen laatuaan ja olisi kyllä ihan hyvä jos joku olisi valmistellut omalla ajallaan kanteen ja selvittänyt asian. Nyt tässä vaiheessa kuitenkaan tällaista kannetta ei vielä ole eikä Ruuhkasuomessa ole edes kuultu nimeä Directa. Moni (itse myös) on kääntynyt yrittäjäjärjestön puoleen joka ohjaa asian tuntevalle lakimiehelle.
    Olen tutkaillut 3 mahdollista toimistoa joilla olisi mahdollisuus hoitaa näin isoa ryhmä juttua.(mahdollisesti muutama tuhat kannetta)

    Korostan että Yrittäjäjärjestön lakimiehen apu tässä vaiheessa ei maksa kuin murto-osan Directan huijauksesta.

    Tarvitsemme aikaa ryhmittymiseen. Taustalla tapahtuu. Tyypillisesti “suurhyökkäys alkaa radiohiljaisuudella”

  185. 189 Ilona

    Kokemukseni on varsin samanlainen kuin muiden tänne kirjottaneiden: tein sopimuksen Directan kanssa vähän yli vuosi sitten, koska se myytiin minulle sellaisena, että maksan vain niistä puheluista, jotka ohjataan minulle. Niinpä niin. Onneksi eksyin tänne sivustolle viime syksynä ja irtisanoin sopimuksen saman tien. Odottelin tässä laskua, joka tulikin sopivasti 3 vkoa laskutuskauden loppumisen jälkeen (kyllä posti sitten kulkee hitaasti näinä päivinä) ja siinähän sitten taas väitetään, että sopimukseni jatkuu edelleen. Tätä osasin jo odottaakin. Onneksi minulle on tallessa kaksi sähköpostiviestiä, joissa sopimukseni loppuminen vahvistetaan heidän puoleltaan. Saahan nähdä vastaavatko mitään tänään lähettämääni kyselyviestiin asiaa koskien… Jotenkin epäilen. Tämä on kyllä viimeinen kerta, kun maksan tyhjästä 424 euroa, kirpaisee yksityisen elinkeinoharjoittajan lompakkoa melkoisen ikävästi. Onneksi on lähisuvussa juristi, johon turvaudun, jos yrittävät sopimusta vielä jatkaa.

  186. 190 huijattu2

    Ei kannata edes sitä laskua maksaa.
    Minulla aivan samanlainen tapaus Ilonan kanssa, ja en aio maksaa laskua, vaan selvittää asian.
    sillä ei olla ainoita joita on huijattu, ja toivon että uusia ei enää tulisi ainakaan directaan.
    Ja periaatteen vuoksi en aio maksaa laskua joka on aiheeton, sellaista sopimusta ei ole koskaan ollut, että maksan INTERNETIN haku tuloksista, varsinkaan kun ne ei koske minua ja kukaan ei ole tullut directan kautta asiakkaakseni.

  187. 191 Petetty

    huijattu2 laitoin sinulle postia.

    Ilona, tekstistäsi saimme lukea saman kuin omalla kohdallani, ei mitään tietoa, että sopimus on päättynyt. Millainen oli sinun sopimuspaperisi, kohdasta sopimuksen päättyminen? Pitikö irtisanominen tehdä 14 päivää ennen kauden päättymistä vai 14 päivää jälkeen?

  188. 192 Seppänen

    Hei Ilona, tuo petetty on minun nimierkkini, jonka olen poistanut käytöstä. Oli jäänyt oletuksena tähän toiseen koneeseen. Olen käyttänyt nyt Seppänen nimimerkkiä, koska halusin rehdisti omalla nimellä vastata Janne Lumikon tekstiin ja odotin, että hän tulisi tänne vastaamaan. No, häntä ei ole näkynyt, mutta jatkan Seppäsenä.

  189. 193 Ilona

    Minun sopimuksessani lukee, että irtisanottava 14 päivän kuluessa uuden laskutuskauden alkamisesta. Tosiaan lähetin sähköpostia Directalle viime marraskuussa ja vastasivat, että sopimus päättyy 21.5. Todisteet sopimuksen irtisanomisesta siis löytyvät.

    Katselin tässä tarkemmin tätä saamaani laskua ja kas kummaa: päiväys on 22.5. ja lasku on tulostettu 6.5. Miten sopivaa. Maaginen kahden viikon raja umpeutui ennen postitusta.

    Lähetin muuten Directaan heti tuolloin 22.5. postia ja pyysin poistamaan tietoni nettisivuilta, koska sopimukseni oli päättynyt. Vastausta en saanut, mutta itse täydentämäni tiedot katosivat sivuilta. Perustiedot yrityksestä tietysti jäivät. Taidan kanssa vaatia vielä ihan postissa kirjallisen vahvistuksen sopimuksen päättymisestä.

  190. 194 flipu

    kahlasin tässä ketjua läpi ja mietin, että kuulostaapa tutulta..

    sain nimittäin yhteydenoton directalta huhtikuussa 2007. myyntipuheen kuunneltuani pyysin lisätietoja asiasta sähköpostilla. sain sähköpostiini yhden sivun mittaisen infoliitteeen, jossa kertoiltiin palvelusta ja sen ominaisuuksista muun muassa tähän tyyliin.

    “www.020300200.com on yrityshakemisto verkossa, josta löytyy kaikkien suomalaisten yritysten yhteystiedot, palvelut ja kartat. Palvelusta tehdään yli miljoona yrityshakua kuukausittain. Verkkopalvelu on käyttäjämäärältään nopeimmin kasvava yhteystietojen jakelukanava, sen kävijämäärä kasvaa kuukausittain lähes 10%. Verkkopalvelussa on kerralla nähtävissä kaikki asiakasyritysten itsestään julkaisemat palvelutiedot. ”

    koko liite on myös saatavilla, josko siitä jollekin on hyötyä. kanteita ja muita ajatellen.

    ilmeisesti viestini haluttomuudesta osallistua “palveluun” meni perille, koska laskua ei ole vielä tullut, vaikka myyjä muutaman päivän perästä uudelleen soittikin.

    yritykseni tiedot kuitenki hakutulosten joukosta löytyvät..

  191. 195 Pelkonen

    Hei!
    Minulle kävi myös edellä mainitulla tavalla. Eli turhista maksettavaa reilu 300 e plus aloituskustannukset. Halvimmasta tuli lähes kallein, eniroon (kallein kaupattu) ei jäänyt montaa kymppiä eroa. Yritin muokata myös tietojani, lähetin kolme kertaa samat muutokset yhteystietolomakkeen kautta, poistin kaikki hakusanat ym. Eikä näkynyt laskussa nämä poistamiset ja lisäksi papereissa kehotettiin tarkistamaan yhteystiedot ym. Aivan kuin olisin jatkamassa palvelua, vaikka olin saanut vahvistuksen irtisanomisestani ym. Soitin asiakaspalveluun ja vaadin muutoksia, sanoivat että irtisanominen on vastaanotettu, ja aikoivat selvittää yhteystietojen päivittämistä. No kaiken tämän jälkeen lasku pieneni yhden kuukauden osalta 30 e, mutta asiakaspalvelija ei osannut laskea uudesta summasta edes alv:n osuutta sitä kysyessäni. Uutta laskua he eivät pysty lähettämään, kun sitä pyysin vaan maksaa pitäisi samalla pohjalla.
    Ei vaikuta hirveän uskottavalta! Löydettyäni nämä viestit, olen entistä varmempi että tämän laskun maksaminen saa odottaa. Taidan myös yrittää tehdä asiasta tutkintapyynnön.

  192. 196 Seppänen

    flipu, olisin kiinnostunut tuosta infoliittestä, voisitko laittaa minulle s-postiin, osoitteen löydät viestistä 181. Kiitos etukäteen.

    Pelkonen, mistä ihmeestä he saivat sen yhden kuukauden poiston, perustuiko se mihinkään?

    Itselläni kävi nimittäin niin, että kun toimialueeni oli väärin ja siitä kyselin miksei niitä ole korjattu ja tivasin, että mistä voi tietää vaikka ne osumat ovat tulleet vääristä hakusanoista. Siihen mies totesi, että voidaanhan me vähentää sinulta 2000 hakua, mutta maksamista jää kuitenkin. Sanoinkin siihen, ettei niitä hakuja voi vähennellä ihan summassa, täytyyhän ne johonkin perustua vai noinko niitä teillä tuleekin? Siihen mies sitten totesi, että no ei, se oli vain ehdotus. Välillä ei tiedä itkeekö vai nauraako.

  193. 197 kari pynnönen

    Aivan samanlainen juttu ale hinta 426 ja risat hakuja 3200 jotain kanteeseen lähden mitä pitää tehdä.

  194. 198 Ahti Pohjanlahti

    Hyvät kolleegat älkää mainostako mitään ryhmäkannetta ennenkuin tiedämme kuka lakimies on kiinostunut vetämään Suomen ensimmäisen yrittäjien ryhmäkanteen ja myös halukas valmistelemaan sen huolellisesti. Olisimme jo moni täällä palstalla keskusteleva ajatsitten ripustaneet nimemme listaan ja lähteneet kesälomalle. Kuluttajapuolella moinen on arkipäivää vaan nyt on kuitenkin kyse kahden yrityksen välisestä sopimuksesta ja sen toteuttamisesta.

    Saattaa olla että joudumme tekemään kaikki osalliset erillisen rikosilmoituksen Helsingin poliisille. (vaivalloista mutta todennäköistä)

    KAIKISTA PARASTA JUURI NYT OLISI JOS PISTÄISITTE S U U R E N H A L O O N OMAAN YRITTÄJIEN PAIKALLISJÄRJESTÖÖN JOTTA TÄMÄ
    JUTTU TULISI KUNNOLLA JULKI.

  195. 199 Sirpa Uski

    Mennään kaikki samaan aikaan Helsinkiin tekemään rikosilmoitusta niin eiköhän tule julkisuutta.

  196. 200 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Minä mukana myös, voin kysyä mun lakimieheltä haluaisko lähteä mukaan…..

  197. 201 Etelä-pohojalaanen yrittäjä

    Tässä selitys miksi paikalliseen luetteloon pitää yrittäjän maksaa tänä vuonna näin paljon enemmän,
    2007= 91,80€
    2008= 193,5€ HUPS!!!!

    193,5€ +alv SELITYS:

    Hei taas Jukka!
    Tällä hinnalla saa tänä vuonna myös nettiin sen mainosrivin, eli sinne 02.fi -osoitteeseen, missä kävitkin tutustumassa.
    VLP on myynyt näitä rivipaketteja mihin hintaan sattuu viime vuonna, Fonecta on tehnyt yhtenäisen hinnaston, ettei asiakkaat ole eriarvoisessa asemassa. Kaikilla asiakkailla pitää olla yhdenvertainen kohtelu. Siksi hinta on tämä.

    Pistetään 193,5 € +alv sellanen ja kehykset ja mainostekstirivi mukaan kaupan päälle (mainostekstirivin saat sinne 02.fi -osoitteeseen). Mutta miksi et laita suurempaa näkyvyyttä? Hintaeroa ei kauheasti ole. Pistetään sellasella “tulitikkuaski” -ilmoituksella sulle tulemaan kaikki asiakkaat, että noi muut yritykset kyseisestä toimialasta jää sun yrityksen varjoon. Värittömään voit saada esim. mustan taustan ja keltaiset kirjaimet. Se on hyvä kikka, millä saa mukavan näkösen ilmoituksen ilman väriä. (hinta olis tikkuaskille ollu 229€ +alv)

    VLP on myynyt mainostilaa vuosia luetteloon, tuskin on kauheen pielessä ollu hinnottelu????

  198. 202 Seppänen

    Ahti Pohjanlahti, totta, tämä on kahden yrityksen välinen asia ja kuluttajapuolella homma toimii toisella tavalla. Ei täällä mainosteta mitään ryhmäkannetta. Me työskentelemme kukin tahollamme, joten on hyvä, että vaihdamme yhteistietoja, jotta tavoitamme toisemme.

    huijattu3, olisin halukas näkemään sen sinun sopimuksesi. Laita viestiä, osoitteen löydät viestistä 181.

  199. 203 Ahti Pohjanlahti

    Kiitos Seppänen
    Taisi minulta tulla ylilyönti, täysillähän me kaikki haemme vastauksia ja keinoja Directan toiminnan lopettamiseksi ja oikeuden toteutumiseksi.

    Täällä Pohjanmaalla haemme keinoja saada kaikki Directan huijaamat kuulluksi. Muutamat yrittäjien paikallisjärjestöt ovat jo toimineet omatoimisesti mutta tämänhetkinen on vain alkua.

    Poweria päivään.

  200. 204 Suomen Yrittäjäkin tuntevat.

    Tuttuni yritykselle kävi samoin kuin niin monelle muulle täällä. Yhteydenotto eilen Suomen Yrittäjiin paljasti, että Directa on heille hyvin tuttu tapaus, soittoja tulee jatkuvasti. Suomen Yrittäjiltä saa toimintaohjeet, ja tässä tapauksessa tehdään poliisille tutkintapyyntö. Mielestäni pieni vaivannäkö tämän asian eteen kaikilta asianomaisilta olisi tehokkain keino päästä tästä ongelmasta eroon.

  201. 205 Huijattu2

    Noniin.. Pitihän se arvata.. *****na, ****ele nyt sitten tuli se tilauksen peruutus vahvistus.
    Lukee että tilaus päättyy laskutuskauden päätyttyä 2009!! ja puhelimessa täti niin kivasti sanoi että laitan sen nyt päättymään nyt 5:nä päivänä kun soitin..
    He***ti, on touhua sanon minä, harmikun en nauhoittanut puhelua.
    Pitää huomenna soittaa paikallis lehteenkin jos niitä kiinnostaisi myös.

  202. 206 Yrittäjä Turusta

    Directalta lasku. 450e!!! onpas paljon minulle ohjattuja puheluita directan kautta, jos 29c/kpl… Ja nyt kun luin tätä jonoa tiedän etten ole yksittäistapaus, vaan directa tekee tätä päivätyökseen!!! Hiukan on tunteet pinnassa, mutta laksua en maksa ja se on varma, ainakin minun ja directan välinen “sopimus” on harhaanjohtamista. prkl.
    Odottelen innolla perintätoimiston laskua ja riitauttamista, en aio yö-uniani menettää tapauksen kanssa. PRKL

  203. 207 Kysymys Huijattu2:lle

    Miten sait tilauksen peruutusvahvistuksen, sähköpostitse vai kirjeellä? Olen nähnyt sähköpostivahvistuksen, jossa sanotaan sopimuksenne päättyväksi, ja päivämäärä “nyt”, ei sopimuskauden päättyessä. Kuinkahan paljon noihin voi luottaa, ja pitäisikö olla kirjemuodossa. Luonnollisesti aikaisempaakaan laskua ei makseta, ja tutkintapyynnön pitäisi toimia vastauksena jos karhuja tulee.

  204. 208 huijattu2

    Kirjeellä, sanoin irti puhelimitse kun lasku tuli, lähetin muutama päivä sen jälkeen vielä pyynnön että haluan kirjallisen vahvistuksen, kun olin lukenut näitä viestejä.
    irtisanomis paperissa sanotaan että laskutuskauden jälkeen 9.5.2009.
    pitää tilata dna:lta tiedot soitetuista numeroista, niin näen että olen varmasti ajallaan soittanut.

  205. 209 huijattu2

    Tuli vain tässä tälläinen juttu mieleen..
    Olisko kukaan halukas tekemään nettisivua directaa vastaan?
    Voin hoitaa palvelimen ja osoitteen, eli nettisivutilan ja jonkun hyvän/hauskan osoitteen.
    Tai jos joku haluaa kirjoittaa tekstin niin voin laittaa sen sivuun, myös tälläinen blokikin voidaan laittaa tai foorumi, josta huijatuksi tulleet voisivat vaihtaa sanaa ja esim. tiedosto palvelu niin sinne voisi laittaa esim. lomakkeet ha muut joita voisi käyttää taistelussa directaa vastaa.

    niin minut tavoittaa sähköpostilla: antisitti(ät)gmail.com, muutakin directaan liittyvää saa kysyä ja kertoa osoitteeseen.

  206. 211 huijattu2

    118 numero palveluista soittivat tänään, sanoin että en ota mitään, saatte kiittää directaa..
    Keskustelimme hetken puhelimessa ja kerroin directasta, sanoi kuulleensa directan tavasta tehdä rahaa, sekä ymmärtävänsä miksi meille ei tullut kauppoja 118:n kanssa, toivotti vielä onnea ja jaksamista taistelussa directaa vastaan =)
    kerroin vielä että jos joku asiakas sanoo jotain directasta niin pyytää tätä tekemään ilmoituksen lähi poliisille tai helsingin talousrikos yksikölle joka myös hoitaa asiaa.

    että näin.. kyllä se sana tästä pikku hiljaa leviää.

  207. 212 Sirpa Uski

    Työministeriö tietää tarkalleen missä mennään. Ei sano sopimusta irti, koska mol toimii. Mutta kun ja jos poliisi laittaa jutun syyteharkintaan niin yhteistyö loppuu.

    Valitettavan moni on maksanut kiltisti laskunsa vaikka on sapettanut. Ja valitettavan moni ei käytä nettiä ja sähköpostia. MInäkin vasta tämän jutun puitteissa. Että jotain positiivista tästäkin seurauksena.
    Kokeilin siis paria liikettä. Ensimmäisessä oli maksanut ja tuntui huiputukselta, mutta vajaa vuosi jäljellä. Nyt tutkii asian ja haluaa tietää missä mennään.
    Toinen liike oli onnekseen saanut irtisanottua. Hakuammuntaa ja molemmissa tärppäsi.
    Eräs kirjanpitäjä oli maksanut laskun ja ei edes epäillyt mitään.
    Sana kiertämään ja tarkkoina sopimusten ja laskujen kanssa. Vaikka kyllä tämän jälkeen pysyy muistissa tutkia ihan kaikki paperit.

  208. 213 Sirpa Uski

    Jokaiseen myyntipuheluun olen vastannut, että selvitän ensin välini Directan kanssa. Enkä usko sanaakaan vaikka mitä lupaisitte. Kiittäkää Directaa.

  209. 214 Henkka

    Itse laitoin tämän keskustelupalstan linkin viime viikolla 45min ja MOT:lle ohjelmille palautteena. Katsellaan onko syksyllä tulossa kannanottoja tämän asian suhteen median puolelta. Olisi kovin tärkeää, että tämä saisi jotain media julkisuutta, niin hommaa päästäisiin penkomaan oikein kunnolla.

    Vielä sen verran, että itse tilasin palvelun viime vuoden puolella. Näen hyvin esim kaikki webbi-sivuillani käyneet linkitykset ja mistä kukin on tullut sivuille. Vuoden aikana oli tullut vain yksi suora linkitys Directan sivuilta. Oisikohan sekin ollut yrityksen oma myyntihenkilö. Kuka tietää. Yhtään kontaktia ei ole Directan kautta saanut. Kaikki vuoden aikana lupaamat webbi statistiikka, mitä luvattiin joka kk, niin tuli vasta laskun yhteydessä laskutus kauden päätteeksi. Minusta tuntuu, että tuokin grafiikka on lähetetty jokaiselle sama, niin on helpottanut huomattavasti turhaa työtä. On se hieno olla helposti kusetettava henkilö :D

  210. 215 huijattu2

    Juu.. Minun palvelimella oli 2 kertaa tullut directalta koko aikana 5/07-5/08.
    Google ohjannut melkein kaikki muuten jos suoria sivustolle tulleita vierailijoita ei lasketa.
    Yritystele eniten noista yrityshakupalveluista, ja sekin ilmainen.

  211. 216 Yks yrittäjä vaan

    Sen verran huijattu2:lle pitää sanoa, että eipä tuolla mainitsemallasi 118 palvelullakaan ihan puhtaat jauhot ole pussissa. Erehdyin meinaan siihen itsekin, kunnes kuulin että tunnettu 118 numeropalvelu ei tarjoa yrityksille minkäälaista näkyvyttä, eli sieltä ei soitella yhdellekään yrittäjälle. Kyseessä on yksityisen yrittäjän ylläpitämä 118.fi internet-hakemisto, millä ei ole mitään tekemistä tunnetun numeropalvelun kanssa, mutta kun numerosarjaa ei kuulemma voi patentoida.
    Directa sentään on mikä sanookin olevansa.

  212. 217 pienyrittäjä

    Taas yksi huijattu lisää…

    Tänään tuli 435€ lasku directalta ja kyllä ihmetytti, sillä yhtään asiakasta ei sieltä minulle ole ohjattu. Lähden mahdolliseen joukkokanteeseen mielelläni mukaan jos sellainen joskus tulee.

  213. 218 Pelkonen

    Hei!
    Joku kysyi kuinka sain viimeisen kuukauden(laskun) laskusta pois. Sillä että jankutin puhelimessa, että ette ole huomioineet mitenkään tietojeni päivittämistä ja että asian täytyy selvitä tämän päivän aikana. Ihmettelin myös puhelimeen myös sitä, etteikö irtisanominen ole muka mennyt perille, kun tietoja käskevät tarkistamaan.
    No lupasivat selvittää ym, seuraavana aamuna soittivat ja sanoivat että asia on niin kuin sanoin ja sen kuukauden verran lupasivat pudottaa hintaa.
    Tuota tietojen muuttamista/poistamista “mainostettiin” yrittäjälehdessä, eli kun ottaa kaikki hakusanat pois niin ei pitäis tulla laskua.
    Aion myös viedä joka tapauksessa asian poliisille, niin katsotaan mitä he pystyvät tekemään asian hyväksi. Ainakin ensivaikutelma oli kun soitin, että aihetta tutkimiseen on… Tällä haluan varmistaa sen ettei kyseinen yritys yritä edelleen lähetellä laskujaan. Epäilen kovasti että niin käy, koska tietoni palvelusta edelleen löytyvät, vaikka olen pyytänyt poistamaan ne.

  214. 219 Pelkonen

    Vielä yks ihmetyksen aihe ja muuta asiaa…
    Miten tätä sivua ei enää löydä googlen kautta? Onko joku ihmesensuuri päässyt siihenkin vaikuttamaan? Tiistaina (muistaaksein) löytyi vielä, onneksi että minäkin löysin tämän.:)
    Toiseksi haluan varoittaa myös nettisivujen tekijöistä. Jouduin nimittäin itse myös sellaisen uhriksi. Tapaus on nimeltään yreg/ yellow register online ab. Kun googlettaa yreg, niin löytyy paljon asiaa(suomi24), myös minun tarinani.
    On ollut raskas ja todella vaikea ensimmäinen vuosi yrittäjänä. Täytyy vain toivoa että asiat joskus selviäis. Mutta jos eivät selviä, sitten jätän nämä yrittäjän haasteet muille. Työnilon tämä on toistaiseksi tappanut kokonaan, kun kaikki ylipitkät päivät ja ponnistelut ovat “valuneet toisten taskuihin”. Onneksi en sentään nälkään kuole kun yritystoimintani on sivutoimista, ja leipä tulee vakityöstä. Mutta tsemppiä kaikille ja onnea uusille yrittäjille! Ja vielä kiitokset palstan pitäjälle, sekä menestystä “taisteluusi” meidän puolesta!

  215. 220 Huijattu Antti

    Tervehdys
    Onko kellään vielä olemassa mitään kerrottavaa poliisien suunnalta, miten tähän on suhtauduttu? Onko tietoa että Directan edustajia olisi kuultu tms?

    AA

  216. 221 Seppänen

    Huijattu Antti, mikäli sinä olet yksi meistä huijatuista, niin kai itse olet tehnyt rikosilmoituksen ja näin tiedät kuinka poliisi asiaan suhtautuu. Emme mielellämme täällä palstalla kerro mitään tietoja.

    Nyt kun pienyrittäjien kaivo alkaa ehtyä, ovat ilmeisesti seuraavaksi pienet kunnat kohteena.

    http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/tiedotteet/lehdisto/cision/tiedote.jsp?selected=kaikki&oid=20080601/12130883649190

  217. 222 ahdistaa

    Arvatkaas mitä? Kerroinhan, että pääsin eroon tästä naimakaupasta Direnctan kanssa. Pyysin vahvistuksen asiasta ja se tuli sähköisesti eilen. Mutta mutta… Directa LASKUTTAA minulta “haut” irtisanomispäivään asti! Ja hakujahan on tietenkin tullut parissa viikossa yli sen 30euron verran. Tämä painajainen vain jatkuu ja jatkuu…

  218. 223 Sirpa Uski

    Sapettaa sapettaa sapettaa!!! Toi Villen projektien rahoitus. Laskun päiväykset ja tulostus on nevadasta ja hakuosumat kanadasta. Siis poliisilaitokselle tekemään ilmoitus. Vaikka olisi jo laskun maksanutkin. Jos ei nyt kiltisti maksakaan Villen projekteja vaan antaa laskun mennä perintään. Lasku menee jäihin, kun ilmoittaa sähköpostilla perintätoimistoon tehneensä rikosilmoituksen. Näin ehkäistään toivottavasta tulevia huijauksia ja rikoksia. Ne Directan keinot hankkia asiakkaita ja todennäköisesti niitä projektejaan on … arvatkaa mistä!

  219. 224 Hernepyssy

    Kumpi tässä nyt on spämmiä tai huijausta? Sinun mainostuksesi murobbs:ssä vai 020300200?

  220. 225 Harto

    Hernepyssy:
    Tämän sivun osoitteen levittämiselle riittää pettyneitä Directan asiakkaita ilman, että minun tarvitsisi sitä tehdä. En ole laskenut, monesko foorumi MuroBBS on, jonne linkki on jo postitettu. Seuraan kyllä mielenkiinnolla, saako Directa sen sieltä poistettua, kuten se on saanut esim. Helsingin Sanomien ja Suomi24:n foorumeilta.. Rautalangasta: En ole mikään Directan vastainen masinaattori, vaan minun osuuteni on ainoastaan se, että kirjoitin Directan 020300200-palvelusta yo. artikkelin tänne blogiini. Directa on kyllä yrittänyt tehdä minusta jonkinlaista “osapuolta”, mutta sille ei löytynyt mitään perusteita.

  221. 226 Ahti Pohjanlahti

    Terve Harto
    Mikä tämä uusi keskustelun aivan alusssa oleva firmojen mainosalue on ?
    Saammeko siirtää tämän mainostajajengin nimet yrittäjien boikottilistalle.

  222. 227 Jake

    Hei!Kaikille voimia taistelussa oikean markkinoinnin ja hyvän kauppatavan puolesta.Jossain oli, että typerää on tulla huijatuksi,rehelliset tässä taisi tulla huijatuksi.Jos mietitään niin ei rehellinen ihminen voisi ajatellakaan tällaista “d”-tapausta tapahtuvaksikaan.Laittakaa siis kaikki, jotka koette että on oikein,ilmoitus poliisille.Antaa rattaitten pyöriä sitten niin kuin pyörivät.Se täytyy kyllä sanoa, että uskoni suomalaiseen oikeuteen ja oikeustajuun saa musertavan kolauksen jos tämä juttu hautautuu johonkin. Kirjoittelu täällä on rauhoittunut,se ei tarkoita sitä että mitään ei tapahtuisi,se tarkoittaa sitä että tätä palstaa lukevat nekin joiden ei toivottaisi lukevan.Hyvää Jussia ja kiitos tuesta kaikille!

  223. 228 jari 2

    Hei kollegat.

    Kerron oman tarinani, sitten kun verenpaineeni hieman tasaantuu.
    Yritysmaailmassa me kaikki olemme tottuneet siihen sananparteen “tulos tai ulos”, ja se että joku näin välinpitämättömästi polkee kaikkia yritysmaailman arvoja ja periaateita vastaan laskuttamalla tekemättömästä työstä on jotain mitä minä ettekä tekään hyväksy.

  224. 229 Ahti Pohjanlahti

    Taustalla vauhti kiihtyy.

    Tämän joukkokusetuksen viitekehys on kyllä niin hyvin näytetty että jopa sanomalehden kesäharjoittelija kirjoittaisi briljantin jutun aiheesta. Ehkä suomalaisen pienyrittäjän joukkokusetus ei ole yhtä mediaseksikäs juttu kuin ruusustarinat ja teletapit.

    Mielestäni kaikista karmein juttu petossarjassa on tapaus jossa yrittäjä vastattuaan puhelimeen lopuksi menettää luottokelpoisuutensa.

    Jos nyt voisi mitenkään sattua ja tapahtua
    että tästä tulisi Suomen yleinen liiketoiminta tapa niin yritystoiminta loppuisi muutamassa kuukaudessa.

    Aivan varmasti tämä juttu ei hautaudu sillä Suomi neito kuuluu nykyään isompaan yhteisöön.
    Rötösherrat eivät vielä hoksaa kaikkea niinkuin me yrittäjät.

    Kiitos Jake jusseista ja omasta puolestani myös kiitos Teille yrittäjä ystävät ja Harto. Kaunista Suomen kesää.

    PS
    Luetaan lehtiä

  225. 230 T.Tarkki

    Hyvä esimerkki miten hakusana varmasti löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen. Katsokaapa Puuteollisuusyrittäjät Ry ja mitä kaikkea hakusanoissa löytyykään. Mahtaako olla kannattavaa maksaa 29 centtiä ihan joka sanasta? No etsii sitten directasta lähes mitä tahansa niin noille sivuille ainakin törmää väkisin…

  226. 231 Seppänen

    Kiitos Jake ja myös minä toivotan kaikille yrittäjäkollegoille ja Hartolle hyvää jussia, on ihana huomata, kun sateen jälkeen paistaa taas aurinko. ;)

  227. 232 Kanteessa mukana

    Täällä on tilanne se että 360e laskusta reklamoin Directalle, johon vastattiin että lasku tulee maksaa. Kävin poliisiasemalla, josta sanoivat että vastaavia tapauksia on runsaasti tullut mutta toistaiseksi rikoksen kynnystä ei directa ole ylittänyt. Sanoivat kuitenkin että ÄLÄ MAKSA LASKUA. Lasku siirtyi perintään jonne reklamoin ja kerroin mitä poliisista sanottiin. Nyt perintälasku tuli uudestaan Directan vastauksen kanssa joka oli sama valitus sopimusehdoista ja “sähköpostihyväksymisestä” palvelusta josta en tiennyt tilatessani mitään. Perintälaskulla on nyt sitten eräpäivä ensiviikolla mutta täytyypä käydä vielä laitoksella ja soitella vielä jonnekin muualle joukkokanteen tiimoilta jottei tarvitsisi maksaa laskua ensin ja sitten tapella rahat takaisin. Kellä vaan kannetta on vireillä niin minulta saa kertomuksen ja nimen alle. Postia voi laittaa osoitteeseen avem1r_hv at yahoo piste com.

  228. 233 Ahti Pohjanlahti

    Rikoksenko kynnyskö. Ei Suomen laissa ole määritelty rikoksien lukumäärästä niin että esim
    7 nakin varastaminen ei ylitä kynnystä mutta koko popsipaketin ylittää.

    Eikö nyt Suomen lain mukaan tapahdu rikosta kun puhelinjeppe ryssii rehellisen yrittäjän luottokelpoisuuden. Näinkö vaiko? Tähänkö me yrittäjät uskomme. Vastaan että EMME USKO.

    Directa on pelotellut tuhannet rehelliset Suomen yrittäjät perinnällä pakkomaksajaksi.

    Tämä puhelinmyynti on Suomessa vitsi jos EI tilaajan pitää alkaa todistelemaan että sopimusta EI ole syntynyt. Voi herran pieksut on aikoihin eletty. Vastaan että näyttö on myyjällä. Joillekin lakimiehille rikoksen tunnusmerkistö on päivänselvä ja joillekin jopa hyvin sumea. Laatutaso vaihtelee.

    Olemme paraikaa kerämässä yrittäjien valaehtoisia lausuntoja tapahtumista;
    se vaan ottaa aikaa.

  229. 234 Passe

    Tämä on ihan älytöntä, olen nyt aloittavana uusmedia-alan yrittäjänä seurannut tämän tilanteen kehitystä melko tiiviisti ja en vieläkään ymmärrä miten tämmöinen voi jatkua.
    Kerta suomen poliisikin on saanut KYMMENIÄ yhteydenottoja ja kehoittaa jättämään laskun maksamatta, miksi he eivät tee tälle mitään? Onko tosiaan suomen yrittäjille annettu huomattavasti kuluttajaa huonompi suoja kusetuksia vastaan?

    Viimeinenkin usko meni koko telemarkkinointiin kun tänään kuulin eräältä henkilöltä joka myy aikakausilehtiä eräässä firmassa että heidän POMONSA opettaa heitä sanomaan mahdollisille asiakkaille että lopettaa lehden tilauksen kun tämä n.s. “tarjousaika” on päättynyt, tämähän on ihan järjetöntä, toinen yritys jää ilman katetta koska toinen yritys haluaa saada enemmän vaikka he tekevät yhteistyötä.

    Onko oikeasti telemarkkinoinnin piirissä olevat yritykset niin naurettavia etteivät he kunnioita muita yrittäjiä, asia on ainakin suomen puolella mielestäni melkein pahempi kuin nytten paljon pinnalla olleet verkostokusetukset, paitsi verkostokusetuksiin yleensä halutaan liittyä mutta tässä tapauksessa jotkut ovat joutuneet liittymään vaikka eivät olisi halunneet.
    Molemmissa kuitenkin liikkuu isot rahat ja molemmissa ne on yhtä vaikea ellei mahdoton saada takaisin.

    Eikö kuluttajasuojan vastapainoksi voisi tehdä kunnon yrittäjäsuojaa niin että meillä rehellisillä suomalaisilla yrittäjillä olisi mahdollista tehdä liiketoimintaa turvallisesti?

    Haluankin nyt kiittää ihmisiä jotka jaksavat oikeasti taistella tätä vastaan, teette suuren palveluksen yrittäjille! itsekkin annan oman panokseni boikotoimalla telemarkkinointifirmoja niin pitkään kunnes tämä asia on saatu käsiteltyä.

  230. 235 Ahti Pohjanlahti

    Jos suomalaista 18 toimittajaa seuraa pääministerin uuden naisystävän pyöräilyä ulkomailla niin sen pitäisi kertoa maamme journalismin nykytilasta.
    Yrittäjien kusetus ei ole mediaseksikästä.

  231. 236 Pelkonen

    Hei!

    Olin tänään directan asiakaspalvelijan kanssa puhelimessa. Aloite oli heidän puoleltaan, kun kyse oli reklamaatiosta. Koko puhelu oli yhtä soopaa, kuten aiemmatkin. En voi ymmärtää tämmöistä asiakaspalvelua. Lupasivat lähettää puhelun yhteydessä samat asiat myös sähköpostiin kirjallisena. Vaan eipä oltu lähetetty mitään, kun muutaman tunnin päästä puhelusta kotiuduin. Jään odottamaan milloin vastausta tulee, sillä nyt olen kolmesti jo vaatinut että vastaus reklamaatioon täytyy tulla kirjallisena.
    Olen aina vain enemmän “täysi” tälle jutulle!
    Mutta eipä tässä auta muu kuin pitää lippu korkealla ja tsemppi päällä. Voimia ja onnea kohtalotovereille! Tästä palstasta ja täällä kirjoittelevista ihmisistä on ollut paljon tukea ja apua minulle, joten kiitos siitä kaikille kirjoittaneille ja erityisesti myös Hartolle!
    Ja hyvää juhannusta!

  232. 237 Sirpa Uski

    Sain maanantaina myös kirjeen ja laskun toistamiseen perintätoimistolta Directan selvityksen kera.
    Directa tiedottaa: Kaikki meiltä lähtevät laskut tarkistetaan aina ennen postitusta manuaalisesti. Tästä johtuen laskun päiväys ja tulostuspäivä ovat eri päivinä.

    Muutenkin juttu oli sellaista potaskaa, että vastinetta löytyy. Lupasivat laskun olevan jäissä, koska rikosilmoitus tehty. Reklamoin asiasta ja sitten taas kiikutan uudet todistusaineistot poliisille.
    Kyllä Directan työntekijöillä kiirettä pitää. Laskutkin tarkastetaan manuaalisesti. Eihän siinä ehdi puhelimeen vastata. Kukaan kuitenkaan soita, että minä välttämättä haluan teidän asiakkaaksi.
    Varsinainen vitsi koko juttu.

  233. 238 Sirpa Uski

    Hetkinen. Jos lasku tarkistetaan niin miten tulostuspvm pomppaa reunaan sen jälkeen?
    Joku viisaampi selvittää tuon ennen kuin pyydän siitäkin reklamaatiossani selvitystä.

  234. 239 Huijattu Antti ->Seppäselle

    Tervehdys,

    En ole toistaiseksi rikosilmoitusta tehnyt. Syy on saamattomuus ja se että maksoin laskun ajallaan ja arvelin että reklamaatiolla sieltä palautetaan rahat asiallisesti. Vaan xxxxxt. Tämä on huijausta, ei siinä ole epäselvää. Totesivat ettei ole mitään syytä palautella rahoja, vaikka olivat mielestäni tehneet useita rikkeitä ja muutoksia matkalla, sekä myyneet koko paketin perustuen siihen että puhelinkusetus menee läpi, enkä lue kuitenkaan sopimusehtoja kunnolla. No seurailen tätä palstaa tässä vielä tovin ja harkitsen tutkintapyyntöä. Olisin kovin mielelläni kuullut kommentteja siitä mitä viranomaisten taholta tässä on jo selvinnyt.
    Zemppiä, jaksamista ja Juhannusta kaikille!
    PS: Kuljetusyrittäjät, älkää ajako kahtakymppiä!

  235. 240 Seppänen

    Huijattu Antti, en halunnut olla töykeä ja kyllähän tässä Directan tapauksessa ainoa oikea tie on poliisi, ei tähän kannata energiaa haaskata sen enempää. Onhan se ihan älytöntä, että yksi yritys teettää meillä töitä ihan jumalattomasti, kyllä Suomessa vielä oikeutta täytyy löytyä.

    Meillä on oma yritys jokaisella hoidettavana, joten ei kannata haaskata myöskään aikaa asiakaspalvelun kanssa jankkaamiseen, koska asia ei siitä etene. Mikäli Directa soittaa vastauksen reklamaatioon puhelimitse, ilmoittakaa, että ette puhu puhelimessa vaan kaikki tapahtuu kirjeitse, joko s-posti tai faksi. Vaatikaa kirjallisesti, että asiakaspalvelusta joku henkilö vastaa reklamaatioon kirjallisesti tai ainakin vahvistaa kirjallisesti, että lähettämänne reklamaatio on vastaanotettu. Automaattinen vastaus ei ole riittävä, eikä maksumuistutus ole vastaus reklamaatioon kuten Directalta väitettiin. Mikäli ette pyynnöstä huolimatta saa vastausta, niin se ei ole teidän ongelma, pääasia, että olette itse reagoineet ja kannattaa säilyttää lähettämänne s-postit/faksit ja mainita asiasta myös poliisille.

    Sirpa Uski, tuo laskun manuaalinen tarkistus oli kyllä ehkä paras selitys mitä olen kuullut. Olisimmehan saaneet kaikki kuulla tästä tarkistuksesta jo silloin kun otimme ensimmäisen kerran yhteyttä. Siellähän väitettiin laskun lähteneen päiväyksen mukaan ja olleen meillä perillä normaalin postikulun mukaan.

    Mikäli siellä väitetään, että manuaalinen tarkistus tehdään koneella, niin silloinhan laskun päiväys olisi pitänyt olla tarkistuspäivämäärä, jonka mukaan myös eräpäivämäärä määräytyy. Ei eräpäivättyä laskun lähettämistä saa pitkittää viikkotolkulla. Mikäli taas väitetään, että tarkistus tehdään paperilaskusta, niin sehän ei ole mahdollista, koska lasku on vielä koneessa.

  236. 241 Anne Yrittäjä

    Hei!

    Yrityksellämme on myös ollut valitettava kunnia asioida Directan kanssa.

    Laitoin juuri irtisanomisen faxilla ja sähköpostilla menemään. Pyysin heitä vahvistamaan minulle irtisanomisen ja myös laittamaan asiakastietoihimme merkinnän että irtisanominen on tapahtunut 2 viikkoa ennen sopimuskauden loppua väärinkäsitysten välttämiseksi.

    Mielenkiintoista nähdä, että laitetaanko sieltä vahvistusta….

    Hyvää juhannusta kaikille!

  237. 242 ketutus

    “keskustelin” tuossa juuri asiakaspalvelun kanssa 15 min…arvatkaa oliko suurta apua.lähetin heille reklamaation saamastani laskusta,mutta eihän siinä ole heidän puoleltaan mitään epäselvää.perintätoimisto ei edes ollut kiinnostunut kuulemaan mikä laskussa mättää pyysivät vaan heti ottamaan yhteyttä d:taan.olen tässä vaan miettinyt,että jos näitä saamattomia saatavia lähdetään käräjiltä hakemaan niin kyllä pitää käräjillä kiirettä…en oikein jaksa uskoa,että edes tämä pulju olisi niin tyhmä.kovin kalliiksi se d tulisi,jos vaikka sattuisi jokusen jutun häviämään.onko kukaan muu kummastellut perintätoimiston vaisua toimintaa?

  238. 243 Huijattu Antti ->Seppäselle sekä muille

    Seppäselle,
    Olet kyllä ihan oikeassa tuon poliisin suhteen. Näin toimin.
    Minä reklamoin tuonne niin monta kertaa että asiakaspalvelijat kyllästyi ja lopulta tuli meili herra Ville Kompalta itseltään, jossa hän yksi oikoisesti totesi ettei mitään makseta takaisin. Hän ei puuttunut reklamaatiossani mainitsemiin asioihin laisinkaan, tuskin oli sitä edes lukenut. Liekö itse edes oikeasti vastannut?

    Tuli sellainen asia mieleen, että eikös puheluiden nauhoittamisesta pidä ilmoittaa asianosaisille heti puhelun alussa? En usko että minun puheluissani sellaista asiaa olisi kerrottu, muistaako kukaan muu? Mielestäni jossain vaiheessa tuon puljun toimesta on kerrottu että näin on toimittu.

    Tietääkö kukaan että koskeeko yrityksiä samanlainen tietosuoja-asetus kuin kuluttajia kohtaan on, että pyydettäessä on luovutettava tieto kaikesta informaatiosta, jota on tietojärjestelmiin tallennettu? Tuumin että mikäli näin, ottaisin kovin mielelläni kaikki tiedot yrityksestäni, mukaan luettuna nauhoitetut puhelut, joihin en yleensäkään usko laisinkaan.

    Kertokaahan joku jos tietoa on.

    A

  239. 244 T.Tarkki

    Jos tuolta yhtä ainotta nauhoitettua puhelua löytyy, niin ihme… Ja kyllä, esim pankin puhelut jotka nauhoitetaan, siitä tulee selvä ilmoitus ennen puhelun alkua… Eihän sykylakine mukaan saa nauhoittaa mitään keskustelua ilman että kaikki osapuolet tietävät asiasta, saati sitten kuvata esim. salaa.

  240. 245 Seppänen

    Hyvä juttu Huijattu Antti.
    Tuosta linkistä voi lukea tuosta puheluiden nauhoittamisesta:
    http://www.tietosuoja.fi/29001.htm

    Minulle ei ole sanottu puheluita nauhoitettavan ja eipä siellä taitaisi moni nauha päivänvaloa kestääkään.

    Tämähän perustuu täysin siihen, että asiakas maksaa perinnän pelolla, siksi asiakaspalvelu on kuin teflonia, mikään ei tartu. Maksumuistutus lähetetään säädetyssä ajassa, jotta voidaan laittaa perintään säädetyssä ajassa. Reklamaatioihin ei vastata kuin soittaen, joten mitään pitävää sinulla ei ole jos perintätoimisto ottaa yhteyttä.

    Itse en saanut henkilövastausta, että reklamaatio on vastaanotettu, saati, että olisin saanut heidän kannanoton, vasta kuin monen pyytämisen jälkeen. Kysyttiin vain, että mihin sinä sitä tarvitset ja todettiin, että onhan maksumuistutus vastaus reklamaatioon. Maksumuistutushan kertoo vain, että en ole hoitanut asiaani. Mikäli en olisi saanut henkilövastausta reklamaatioon, miten nyt jatkossa olisin voinut todistaa, että reklamaatio on vastaanotettu tai nähty ja todistaa, että olen yrittänyt omalta taholtani hoitaa asiaa. S-postin automaattinen vastaus ei ole luotettava, ei olisi ensimmäinen kerta kun s-postit katoavat.

  241. 246 Soulmate

    Millaisia tutkintapyyntöjä olette laittaneet poliisille. Olen laittamassa tutkintapyynnön vetämään ja olisinkin kysellyt jos joku joka sen on jo tehnyt voisi hetittää pari vinkkiä/ argumenttia?

    Kiitos

  242. 247 Seppänen

    Soulmate, jokaisen pitää kertoa oma tapaus, emme voi antaa siihen vinkkejä.

  243. 248 Huijattu

    Kun soittaa itse asiakaspalveluun, sieltä ilmoitetaan nauhoitetussa vastauksessa, että he voivat mahdollisesti nauhoittaa asiakaspalvelutilanteet koulutustilanteita varten. Nauhoitin puhelun kun puh.myyjä soitti minulle kun olin kieltäytynyt sopimuksen perustamismaksusta ja vedonnut erehdyttämiseen / harhaanjohtamiseen. En kertonut myyjälle nauhoituksesta. Tuolloin kyselin nauhoitteita, että haluaisin kuulla ne. Myyjä sanoi, etteivät nauhoita, koska se on laitonta jne. Ihan puppua, samoi senkin, että kyse on määräaikaistilauksesta.

    Laitoin sitten arvoisalle tj, myynnin esimiehelle sekä puhelinmyyjälle yhteisen sähköpostiviestin ja kerroin nauhoittaneeni puhelun, mikä sisältää, miten myyjä puhui palturia. Vielä mausteeksi päälle, laitoin tietosuojavaltuutetun ohjeistuksen mukaan esitäytetyn rekisteripyynnön tiedoistani, joihin Directan tulee vastata kirjallisesti, vaikka kieltäytyisivätkin luovuttamasta nauhoitettuja puheluita / asiakastietoja kolmen kuukauden kulueessa kirjallisesti lähettämästäni pyynnöstä, mikä toimitetaan tietosuojavaltuutetulle.

    Samasta aiheesta Directa soitti, että kyse on kuitenkin yritysten välisestä sopimuksesta, mihin tietosuoja ei yllä, kerroin saaneeni ohjeet tietosuojavaltuutetulta ja kun kyselin toistamiseen, ohjeet oli samat. Katsotaan, miten käy. Directalla on aikaa vastata enää heinäkuun loppuun saakka.

  244. 249 Taksi Sakari Sievälä

    Minulle kanssa joku directan asiakaspalvelija soitti ensimmäisen kerran juuri aloitettuani taksiautoilun keväällä 2006.

    Vartin pakkomyi tätä “hienoa” palveluaan ja lopulta menin myöntymään VUODEN mittaiseen sopumukseen.

    Noh, viime kesänä samoihin aikoihin tuli sitten lasku “uusi sopimuskausi on alkanut”. Jätin laskun maksamatta, tuli karhukirje ja maksoin sen sitten hampaita kiristellen. Soitin tätä ennen directaan että kysymys oli vuoden sopimuksesta, uutta en halunnut. Mainitsin myös tässä vaiheessa että maksavani sopimuksen kauden loppuun painottaen että KOLMATTA SOPIMUSKAUTTA EI TULE, ja tämä “asiakaspalvelija” sanoi sopimuksen loppuvan 14.6.08. Jos sopimus on suullisesti syntynyt, eikö se pitäisi olla mahdollista myös purkaa suullisesti? Virhe on etten pyytänyt tätä kirjallisena, sillä tänään kolahti taas lasku tutusta osoitteesta, 144.52€.

    Noh, tottakai “asiakaspalvelijalle” soittamaan. Kerroin tilanteen ja “asiakaspalvelija” väitti etten ollut ollut heihin yhteydessä, kaikki yhteydenotot jäävät johonkin rekisteriin. Sanoin soittaneeni satavarmasti viime vuonna ja irtisanoutuvani palvelusta, mihin oli myös suostuttu ja asian piti olla OK. Sitten akka (tässä tapauksessa voidaan kai tämmöistä ilmaisua kasvottomasta ja nimettömästä “asiakaspalvelijasta” käyttää) käskee minun kaivella operaattoriltani(!) tiedot että olen todella soittanut heille viime kesänä. No en vielä alkanut operaattoriltani mitään pyytelemään ja kun soitettuja numeroita on varmasti satoja kuussa, + veikkaan directan asiakaspalvelunumeron vaihtuneen ehkä 3485959 kertaa tänä aikana ja lisättynä tuolla seikalla että en voi kirjallisesti/nauhoitteella todistaa sitä että todella olen irtisanoutunut “palvelusta” (jos minä antaisin näin huonoa vastinetta rahalle palvelullani olisin ollut konkurssissa kauan), tuntuu siltä kuin olisin heikoilla hangilla taistelussa heitä vastaan.

    Laskussani on seuraavat tiedot:

    Laskutuskausi 14.6.2008-14.6.2009
    Veroton hinta 114.00 EUR (Mistä tämä tulee=?)
    Eräpäivä pn 1.7.2008
    Tulosteen päivämäärä/aika 20080617 20.14

    Noh, nytpä ainakin tiedän lähettäväni irtisanoutumisilmoitukseni kirjeitse heti ajoissa lisättynä parilla kilolla ihmispaskaa.

    Neuvoja tilanteeseen, poliisin puheille, maksanko laskun eräpäivään mennessä luottotietojen menon pelossa vai mitä häh.

    Menee vielä hermo näihin muihinkin numerohakuihin tarjoaviin, joka viikko koittavat jotain tyrkyttää. Kunpa joku kehittäisi palvelun mikä suodattaisi nämä loiset (puhelinmyyjät) pois maan päältä, tästä voisin jopa maksaakin. Vaikea se on tavalliseen kännykkänumeroon olla vastaamattakaan jos vaikka sattuisi asiakas soittamaan. Yksi asia on varma; Directan kautta tämä asiakas ei ole asiakkaakseni päätynyt.

  245. 250 Seppänen

    Taksi Sakari Sievelä, laskutetaanko sinua osumista vai onko kyseessä uuden kauden lasku?
    Mainitset summan 144.52, mistä se tulee?

  246. 251 Taksi Sakari Sievälä

    Lasku on kaikkina kolmena kertana ollut tuota luokkaa, en edes muista enää mistä tuo summa koostuu..

  247. 252 Taksi Sakari Sievälä

    Ja mitään erittelyä en ole saanut missä näkyy mitä tuo “sopimus” pitää sisällään.

  248. 253 Seppänen

    Lisäys sinulle Taksi Sakari Sievelä: Mikäli kyseessä on uusi sopimuskausi niin sitä sinun ei ole todellakaan pakko maksaa. Laita välittömästi kirjallinen irtisanominen joko s-posti tai faksi ja vaadi vahvistuta välittömästi ja nimenomaan s-postiin tai faksilla. Mainitse siinä irtisanomisen yhteydessä, että mikäli he haluavat lähettää sen vahvistuksen tavallisena kirjeenä, niin vahvistuksessa täytyy olla allekirjoitus, pelkkä asiakaspalvelu ei riitä.

    Sen lisäksi, jos todella kyse on uuden laskutuskauden laskusta, kannattaa mennä poliisin puheille, olet saanut täysin aiheettoman laskun. Voit toki soittaa minulle 044 0623790

  249. 254 Seppänen

    Kun sanoit ettet tiedä mitä sopimus pitää sisällään, niin eikö sinulle ole tullut Directalta sopimuspaperit laskun mukana?

  250. 255 Seppänen

    Vielä lisäys: Nuo neuvot tuosta irtisanomisesta perustui vain sellaiseen sopimukseen missä on irtisanomisaika 14 päivää uuden sopimuskauden alettua. Mikäli sinun sopimuksesi on erilainen, niin irtisanominen tapahtuu sen mukaan. Hämää tuo summa, jos se joka vuosi on ollut sama, että millaisesta palvelusta sinulla on kyse.

  251. 256 Huijattu2

    Viimeinkin Suomen Yrittäjät ovat huomanneet asian.. jote olemme sinnekkin moneen kertaan kertoneet.
    http://www.yrittajat.fi/sy/bulletin.nsf/Headlines/C09579B5C4343FDFC225746D002A470F

  252. 257 Seppänen

    Hujattu2, huomasin saman, nyt vasta tulee sieltä laitettiin informaatiota yrittäjälle. Olen useamman kerran soittanut sinne ja olisin toivonut aikaisemmin asiaan puuttumista.

    Siinä artikkelissa selitellään Directan taholta taas tätä laskujen tarkastamista, joka keksittiin vasta sitten kun tulostuspäivät tulivat esiin. Minulla on nauhalla kuinka virkailija valehtelee laskujen lähteneen laskun päiväyksen mukaan ja käskee minun reklamoida asiasta postia. Mielestäni yksikin yrittäjä, joka ilmoittaa epärehellisestä toiminnasta pitäisi ottaa vakavasti.
    Ihmettelen suuresti edelleen, että tällainen toiminta suomessa saa jatkua ja yrittäjiä ei kuunnella. Emme me tosiaan haaskaa aikaamme tuollaiseen, mikäli emme siinä näkisi selvää petosta.

    Artikkelissa ei ollenkaan otettu esiin tai kyseenalaistettu sitä miten nämä hakuosumat kertyvät. Kun meitä laskutetaan noin suuria summia, meillä täytyy olla mahdollisuus päästä näkemään mistä ne osumat tulevat, koska tällä systeemillä laskutus voi olla ihan mielivaltaista. Keskustellessani lakimiehen kanssa ja kuulleessaan miten osumat tulevat ja miten laskutus toimii, hän sanoi heti, että ainoa oikea tie on poliisi. Meidän pitää asiakkaana pystyä näkemään mistä osumat ovat tulleet ja näin todentaa laskun oikeellisuus. Nythän me ei mistään voida tietää, mitkä osumat ovat tulleet oman yrityksen ja mitkä jonkun muun yrityksen hausta. Puhelinmyyjä ei kertonut meille kuinka laskutus toimii. Hän puhui nimenomaan siitä, että kun meidän yritystä joku hakee tai kyselee heidän kauttaan, meille tulee tuo 29 senttiä. Ei sanallakaan maininnut, että summa menee aina kun meidän yrityksen nimi osuu johonkin listaukseen. Silloin kun keskustelin laskusta Directan asiakaspalvelun kanssa, virkailija teki koehaun, jotta voisi kertoa kuinka yritys löytyy Kannuksen alueelta, jonne en kyllä ollut yritystäni edes halunnut esille. Siinäkin tuli osumia sadoille yrittäjille, eikä siinä haettu mitään varsinaista yritystä. Siellä voi kuka tahansa tehdä hakuja ja yrittäjät maksavat niistä.

    Se, että jälkikäteen lähetetään sopimus, joka poikkeaa täysin puhelinmyynnissä ja sanotaan, että olemme sen laskulla hyväksyneet, ei voi olla oikein. Hehän ovat hyväksyttäneet meillä täysin yksipuoleisen sopimuksen.

  253. 258 Huijattu

    Taksimiehen laskutuskessa näyttäisi olevan kyse kiinteästä vuosisummasta, joka veloitetaan aina laskutuskauden alussa. Mutta jos veroton summa on 114€ ja siihen lisätään alv 22 %, niin loppusumman tulisi olla 139,08€. Directalla vaikuttaisi olevan hyvinkin erilaisia sopimuksia eri asiakkaiden kanssa. Onko tuo 144,52 tämän samaisen laskun loppusumma? Se ei mielestäni täsmää ainakaan ilmoitetun nettosumman kanssa.

  254. 259 Taksi Sakari Sievälä

    Laskutuslisää oli lisätty jotain 4.5 euroa + alv.

  255. 260 Huijausta koko juttu

    Emäntä perustu firman, tuolta soitettiin heti.. Ei suostunut tarjoukseen, pyysi tarjouksen postiin.

    Postissa tuli tilausvahvistus + maksu, joka peruttiin saman tien (tästä ei ollut puhe vaan tarjouksesta).

    Kaikki oli ok, kunnes tuli meillekkin tuo 360e lasku..

    Kyllä tämän yrityksen toiminta on väintäänkin rikollista..

  256. 261 sampe (yrittäjä9

    moi kaikille huijatuille.minulle kävi kans samallailla puhelimessa luvattiin et VAIN niistä osumista tuluu 0.30 senttiä kun numeroa kysytään tästä numerotiedostelusta.ei ollu puhetta mistään netti hausta missä lähes jokainun haku jotenkin liippaa tähän yritysmuotoon ja lasku napsahtaa.sovittiin puhelimes 49 € vuosi ja jatkosta he soittelisivat.eli vuoden sopimuksesta joka päättyisi siihen jos en suostuisi jatkoon.vuosi meni ja YHTÄÄN hakua ei tullut tän kautta mutta tuli 444,64 € lasku muka netti hauista josta EI ollu puhetta puhelimes.osumia oli ollu huikeat 6040 yhden hengen yrityksessä.ehdottaisin et ryhdyttäis joukkokanteeseen ja palkattaisiin kunnon asianajaja,ei voitas hävitä koska tää on täysin KUSETUSTA ja directa joutuisi maksamaan kaiken + korvauksen meille yrittäjille .jos joku pätevä rupeis kerään näitä kusetettuja yrittäjiä ni saatas directa tilille tästä rahan keräys rikoksesta.(olen tehny polisille ilmoituksen)en ole poliisin kehotuksesta maksanu laskua ENKÄ MAKSA .yhdessä voitetaan tällänen kusetusfirma.-sampe-

  257. 262 Seppänen

    Taksi Sakari Sievälä (nimi tuli vihdoin oikein), sinulla on siis erilainen sopimus kuin meillä muilla, joten sinun täytyy lukea sopimuspaperista irtisanomisehdot. Huom: lue viime vuonna laskun mukana tulleesta sopimuspaperista ne tiedot, koska se on sopimus johon sinä olet sitoutunut. Mikäli nyt laskun mukana tuli sopimuspaperi, se koskee tulevaa laskutuskautta.

  258. 263 Huijattu

    Kysyttäessä kyseisen yrityksen toimitusjohtajalta Ville Kompalta selvitystä laskujen laajamittaiseen myöhässä lähettämiseen tai matkalla viipymiseen, Komppa kieltää myöhästymiset ja kertoo heidän laskutusprosessistaan.
    − Laskumäärät ovat meillä isoja, siinä kestää vähän aikaa kun ne manuaalisesti tarkastetaan.
    Edellä viitattuja tapauksia, joiden mukaan lasku oli päivätty aiemmalle päivälle ja lähetetty myöhemmin asiakkaalle Komppa selittää tällaisia tapauksia tarkemmin tuntematta sanomalla, että kyseessä voi olla tapauksia, joissa on tulkittu laskun luonti- ja tulostuspäivämäärä samaksi asiaksi.

    Minusta tämä on ensimmäisiä tj Ville Kompan selityksiä, missä selitykset alkavat jo osoittaa epäröintiä. Tämä ei ainakaan selvennä sitä, miksi laskun päivämäärä voi heittää useamman päivän laskun tulostuspäivämäärästä. Jos lasku lähtee ajallaan, eihän myöhästymisiä pidä tulla ja silloin tulostuspäivämääränkin tulisi olla sama kuin laskun päivämäärän, mutta näinhän ei useammissa tapauksissa ole ollut. Miten tj voi uskottavasti selittää sen, että laskun tulostuspäivämäärä voi olla viisikin päivää myöhemmin kuin laskussa ilmoitettu päivämäärä? Vaikka ne manuaalisesti tarkastetaankin niin, tarkoittaako tj sitä, että jokainen lasku tarkastetaan ennen tulostusta ja jos siihen kuluu viisikin päivää ja tulostetaan vasta tämän jälkeen niin laskuhan lähtee jo huomattavasti myöhässä, kuitenkin laskutuspäivämäärää ei vaihdeta ja tämän mukaan Directakin esittää vaatimuksensa.

  259. 264 Seppänen

    sampe, yrittäjinä meillä ei ole sellaisia mahdollisuuksia, kuten kuluttajilla on. Ei yksityispuolella tällainen olisi edes mahdollista, yksikään yritys ei varmaan lähtisi tällaista huijausta kuluttajapuolella edes yrittämään, koska kuluttaja-asiamies voi nostaa ryhmäkanteen. Me yrittäjät olemme suojattomia ja tämä tulee varmaan monelle yllätyksenä.

    Nythän meillä jokaisella pitäisi ottaa asiamies hoitamaan tätä, mutta siihen monikaan ei ryhdy vaan maksaa laskun. Onneksi edes nyt on Suomen Yrittäjien sivuilla tuo kirjoitus, koska se ehkä tavoittaa monet yritykset, jotka tämän asian kanssa kamppailevat.

    Huijattu, laskujen tarkistusselitys on hyvin hatara, koska sellaista selitystä ei ollut, kun alussa kyselin laskun hidasta postinkulkua, vaan laskujen sanottiin lähtevän heiltä laskun päiväyksen jälkeen välittömästi.

  260. 265 Pekka

    Tuleepa mieleen yksi kysymys kun tuota Suomen Yrittäjien uutisointia lukee:

    Miten me yrittäjät voimme olla näin hampaattomia huijareita ja muuta rupusakkia vastaan? Ei muuten onnistuisi SAK:hon tai Toimihenkilöunioniin kuuluvan henkilön kusettaminen direktalta nykymalliin.

    Jotain tars varmaan tällekin asialle tehdä, vaan taitaa jäädä tekemättä kun me ollaan niin perhanan yksityisiä ja omillamme joka asiassa.

  261. 266 Seppänen

    Ihan hyvä kannanotto Pekka. Onhan meillä järjestö takana, mutta miten se on meitä hyödyttänyt?

    Taistellessani jo kaksi kuukautta tämän asian vuoksi ja soittaessani lukuisia puheluita, niin minun täytyy todeta, että yrittäjäjärjestöltä en ole saanut mitään apua, vain neuvon, että kannattaa hankkia oma juristi.

    Mielestäni tässä Directan tapauksessa punnitaan jyvät akanoista ja tämän tapauksen myötä käy hyvin ilmi, kuinka heikko meidän yrittäjien asema tosipaikan tullen on. Miksi minä maksan jäsenmaksuja ja mikä konkreettinen apu siitä on, että kuulun johonkin järjestöön, se ei ole minulle selvinnyt? Alennuksetko?

  262. 267 Sherwood

    Onpa häikäilemättömyyden huippu! Keskuudessamme on yritys, jota ei kiinnosta vähäisemmässäkään määrin asiakastyytyväisyys. Directan motto: Teemme rahaa keinoja kaihtamatta. Myymme tyhjää, sillä luotamme asiakkaidemme tyhmyyteen. Kunhan vain huolehdimme ettemme tee mitään laitonta, kaikki muu on sallittu.
    Tämä on mielipiteeni Directasta.

    Minua Directa harhaanjohti seuraavasti: Kysyin puhelinmyyjältä että mikä on sitten se maksimimäärä, jonka joudun palvelusta maksamaan? Mitä laskussani on viivan alla? Hän vastasi että 30 euroa! Asiakaspalvelu vakuuttaa nyt että: “Niin, kuukaudessa. Edelleenkin kehotamme teitä lukemaan mitä sopimuspaperissanne lukee. Te itse olette vahvistaneet sopimuksen maksamalla rekisteröintimaksun”. Siis puhelinmyyjä ei ole vastuussa mitä hän suustaan päästää ja asiakaspalvelija on ollut vieressä kuulemassa mitä myyjä on sanonut!

    Pari kuukautta sitten Directalta iloinen naisääni soitti: “Kun olette saaneet näin paljon internetin kautta hakuosumia, voisimmeko laajentaa palveluanne myös mobiilipalvelun puolelle?” Vastasin että voin sanoa 100 % varmuudella että yhtään asiakaskontaktia en kauttanne ole saanut. Siksi haluan lopettaa tämän palvelun välittömästi. – Ei kelvannut Directalle vastaukseksi. Puhelu päättyi nopeasti tähän. Kuvittelin, että irtisanomiseni oli nyt hoidettu. Vaan eipä näytä olleen. Olen siksi yrityksen vankina seuraavankin vuoden, koska kuinka ollakaan postin kanto myöhästyi pari viikkoa laskun päiväyksestä. En ehtinyt hoitaa asiaa heidän mukaansa ajallaan ja kirjallisesti. No nyt irtisanomiseni on vahvistettu, puhelimella tosin. Taitaapa olla viisasta vaatia heiltä kirjallinen vahvistus asiasta, kuten näillä sivuilla on kehotettu toimimaan.

  263. 268 Tanja

    Kävin lukaisemassa tuon suomen yrittäjien artikkelin.. Siinä mainittiin jostain varmistussoitosta että on varmasti ymmärtänyt sopimusehdot.. Minulle ei ainakaan kukaan soittanut Directasta uudelleen.. Onko jollekin soitettu ja varmistettu että ymmärräthän nyt minkälaisen palvelun olet tilannut?? Sitten toinen juttu: Minulla on ollut yritys pystyssä reilut 2kk ja Directan asiakkaana olen ollut myös tuon saman ajan. Soitin sinne ja kyselin hakuosumista ja uskomatonta miten suosittu yritykseni on ollut kun molemmilta kuukausilta on jo tuloillaan tuo 40 euron lasku. Minulle ei vaan YHTÄKÄÄN asiakasta tai yhteydenottoa ole tullut! Mukava miesääni puhelimessa myös kertoi että hakuosumiin vaikuttaa myös paikkakunta eli jos joku hakee Helsinkiläisiä’ yrityksiä niin minä maksan siis siitäkin??!!??

  264. 269 iskuri

    yrityksemme on perustettu huhtikuun alussa ja toukokuun puolivälistä ainakin tähän päivään saakka.
    kävin tekemässä tässä rikosilmoituksen ko. yhtiöstä ja ainakin tampereen poliisilaitoksella konstaapeli oli hyvin kiinostunut asiasta katsottuaan rikosilmoitusten määrää suomessa, ilalla poliisimies soitti keskusteltuaan tutkinnanjohtajan kanssa ja totesi että niinsanottu siviilikanne (mikä lieneekin) on ainoa vaihtoehto ja neuvoi ottamaan yhteyttä oikeusaputoimistoon.

  265. 270 Markku

    HELPOTTI !
    Luin nimittäin ensimmäistä kertaa nämä jutut. Tarinani on samanlainen kuin teillä muillakin. Irtisanoin tekemäni mahdollisen sopimuksen ja samalla ilmoitin, että en aio maksaa mitään laskua koska en ole saanut sitä palvelua mikä oli luvattu. Irtisanominen hyväksyttiin kuitenkin vasta 2009. Jätin toukokuussa rikosilmoituksen directan toiminnasta. Kesäkuussa tuli perintätoimistolta lasku uhkauksineen. Soitin sinne välittömästi ja kerroin missä mennään. Käskivät repiä perintälaskun. En repinyt, vaan katson jutun loppuun asti. Nämä noin kolmesataa yhteydenottoa antoivat vahvistusta asialle.

  266. 271 Ahti Pohjanlahti

    Ottakaa ystävät Directan lasku käteenne kääntäkää 90 astetta vastapäivään ja lukekaa reunaan painettu tulostuspäivämäärä. Itselläni tulostuspäivämäärä on 12 päivää sopimuskauden päättymisestä. Näitä vastaavia Directan mukaan postin logistiikan “sähläyksiä” tulee olemaan todennäköisesti tuhansilla D:n jatkosopimuksiin sidotulla. Saa nähdä miten Postilaitos saatuaan jutun selville suhtautuu omaan kusetukseensa.
    Ainakin vanhemmissa laskuissa D on hölmöyksisään jättänyt todistusaineiston rikospaikalle. Kiitos Directa.

    Mielestäni Pekka kommentissa 146 kuvaa vastapuolen olemusta mainiosti. Kun kaikki Directalta on valhetta niin olemme yrittäjinä ihmeissämme koska vastaavaa ei aikaisemmin ole yritystoimissamme tapahtunut.

    Directan puurosta on löytynyt koko ajan lisää manteleita ja puuro on kohta palamassa lopullisesti pohjaan. Hyi sitä hajua.

  267. 272 Seppänen

    Markku, ai nytkö perintätoimisto käskee repiä kirjeet? Miksi sieltä yleensä lähetetään perintäkirjeitä, kun se kerran parin päivän päästä käsketään repiä? Onko niin, että perintätoimisto perii viimeiseen asti niiltä, jotka kirjeen saatuaan pelästyvät ja maksavat, eivätkä uskalla ottaa heihin yhtyettä?

    Silloin kun minä 10.6 olin perintätoimisto Intrum Justitiaan yhteydessä saatuani heiltä perinnän tästä Directa laskusta, he “eivät olleet kuulleetkaan” tapauksesta Directa. Siellä virkailija kuunteli muka ihmeissään kun kerroin tästä tapauksesta ja luulinkin, että perintätoimisto on vaihtunut. Sain sitten selville, että perintätoimisto on ollut koko ajan sama. Kyselin perintätoimistolta valehteliko virkailija minulle silloin kun olin ensimmäisen kerran yhteydessä, niin vastaus oli, että jokainen tapaus käsitellään erikseen. Siis hetkinen, minä annan toimeksiantajasta tietoja, että olen tehnyt tästä rikosilmoituksen poliisille ja etten ole ainoa, joka niin on tehnyt, lisäksi heillä on ollut aikaisemminkin vastaavia tapauksia Directan suhteen, niin olettaisi, että siinä vaiheessa vastuullinen perintätoimisto ottaisi toimeksiantajaan yhteyttä, eikä piilottelisi tämän toimia. No, miten on perintätoimiston jauhot pussissa tässä asiassa, se jää nähtäväksi.

  268. 273 Maare Laakkonen

    Minulla ihan sama kokemus ko firmasta! Sain laskun viime viikolla (että hyvää juhannusta vaan) ja soitin välittömästi asiakaspalveluun. Ihmettelin kun asiakaspalvelijan ensimmäinen lause oli, että “haluatteko irtisanoa sopimuksen”. Kiroilin ja olin tosi vihainen kun kuulin että “lasku on täysin aiheellinen ja olette hyväksynyt ehdot maksaessanne ensimmäisen (n 60 euron) laskun”!! Kyllä vitutti koko juhannuksen, mutta nyt kun sain tämän ketjun käsiini ja huomaan että meitä on muitakin, en todellakaan jätä asiaa tähän, enkä todellakaan maksa laskua!

  269. 274 Seppänen

    Olen verrannut Directan asiakaspalvelua tefloniin, mikään ei tartu, mutta tarttuu siihen tefloniinkin, kun pintaan särö tulee.

    Sieltä siis kysyttiin, että haluatko irtisanoa sopimuksen? Se oli täysin uutta, kun moni on saanut tapella irtisanomisen kanssa jo pitempään, ilmeisesti siellä yritetään toista taktiikkaa. Se irtisanominenhan olisi tietenkin onnistunut siinä puhelimessa niin kätevästi ja juuri puhelinkeskusteluihin Directan kanssa on voinut luottaa kuin vuoreen. Heh, heh.

    Suosittelen Maare Laakkonen, että irtisanot sopimuksesi vielä kirjallisesti ja reklamoit laskusta vielä kirjallisesti ja vaadi myös henkilövastaus, niin reklamaatioon kuin irtisanomiseen. Directan kanssa nämä asiat kun eivät ole oikein itsestään selviä.

  270. 275 Anne Yrittäjä

    Laitoin siis viime viikolla irtisanomis meilin ja myös faxin Directalle ja pyysin heitä vahvistamaan (ja lisäämään sen asiakastietoihimme) irtisanomisen väärinkäsitysten välttämiseksi.

    Sain meilin asiakaspalvelusta, jossa sanoivat, että ovat merkinneet kohdallemme ettei sopimuksemme ei jatku automaattisesti laskutuskauden loputtua, vaan että sieltä soittavat sitten uudelleen ja kysyvät jatkosta. Aion laittaa sinne takaisin, ettei tartte soitella…koska irtisanomisessa nimenomaan selvästi kirjoitin, että emme halua enää jatkossa olla näkyvissä heidän palvelussaan. Eikö ne ymmärrä lukemaansa??

    Muuten…meillä on kanssa ollut sellainen “kerta maksu” eikä sellainen klikkaus perusteinen.

  271. 276 Taksi Sakari Sievälä

    Ihme on tapahtunut: Kun viime viikolla möykkäsin puhelimessa siitä irtisanomisestani (viesti 246), niin tänäänpä olikin kolahtanut luukusta vahvistus tuosta. Eli sopimukseni pättyy 06/09 mutta tuo lasku on kyllä vielä maksamattomana pöydällä, mitäköhän sen kanssa nyt sitten tekisi?

  272. 277 Ahti Pohjanlahti

    Hyvät ystävät

    Katsokaa MTV3 uutiset tänään klo 19.

    Oikeus tulee tapahtumaan.

  273. 278 Seppänen

    Anne Yrittäjä, ei ne ymmärrä lukemaansa. Älä vaan suostu tuohon, että sopimuksesi ei jatku automaattisesti ja sieltä soitetaan jne. Vaan yksinkertaisesti vaadit selkeän kirjallisen vahvistuksen, että irtisanomisesi on vastaanotettu ja hyväksytty päivämäärineen, allekirjoituksineen kaikkineen.

    Hehän voisivat jatkossa ihan hyvin väittää, että ovat soittaneet sinulle ja olet halunnut aloittaa uuden sopimuksen ja kun sitten on vielä mustaa valkoisella, että teillä oli tuollainen sopimus, niin heikoilla olet.

  274. 279 Mika

    Heips!

    Hienoa huomata, ettei olekkaan ainoa helposti huijattava tässä maassa, tosin en tiedä mitä se kertoo mistäkin);-

    Minä ressukka nyt vaan maksoin sen laskun perintätoimiston karhun jälkeen.

    Olisipa mielenkiintoista nähdä onnistuisiko kyseinen markkinointi ja myynti omalle firmalle. Tuskin sillä uskoisin olevani vähemmästäkin jo häkissä, mutta kuka se on sanonutkaan tämän maailman olevan oikeudenmukainen.

    Toivottavasti he ovat myyneet tämän palvelun esim. jollekkin moottoripyöräilyä harrastavalle kerholle, sillä uskoisin heidän hoitavan nämä epäselvät asiat paljon sutjakkaammin kuin meikäläinen.

    Sainpahan hieman purettua tuota vitusta tuota firmaa kohtaan!

    Maikkeli

  275. 280 Ahti Pohjanlahti

    HYVÄT YSTÄVÄT !

    Katsokaa MTV3 uutiset tänään klo 19.

    Uutiset avaavat Directan vyyhdin

    Kopioikaa tämä viesti omanne alkuun jotta
    viestini jää näkyviin !!!!!!!!!!!!!!!!!!

  276. 281 Miksu

    Millon perintätoimisto ottaa yhteyttä jos ei maksa?
    Ainakin puolisen vuotta on nyt kulunut eikä mitään yhteydenottoa tullut mistään suunnasta.
    Toisaalta siinähän soittavat, en mitään palvelua ottanut niin en mistään maksakkaan.

  277. 282 Sirpa Uski

    Perintätoimisto luovutti toisen laskun jälkeen. Kumosin D:n heille lähettämät tiedot. Pysyy itse vain totuudessa ja aion jatkaa rehellisenä tämänkin kokemuksen jälkeen.
    Nyt odotan taas mitä D keksii meikäläisen pään menoksi. Oletan, että jokunen muu kaatuu ennen minua ja vastapuolelta.

    Seuraavaksi kuitenkin MTV3:n uutiset 19.00

  278. 283 Maare Laakkonen

    “Kiva” että muitakin löytyy. Laitoin äsken sähköpostilla vielä sen irtisanomisen ja pyysin sieltä vahvistuksen irtisanomisesta kirjallisena. Mullakin on tuo laskun sivussa oleva päivämäärä 17.6.08 vaikka laskun päivämäärä on olevinaan 9.6.08 ja sopimuskauden päättymispvm 7.6.08. Joten tein kyllä alkuperäisen irtisanomisen puhelimessa 14 vrk kuluessa (jäihän tohon peräti kaksi päivää aikaa tehdä irtisanominen ja nekin päivät sattuvat sopivasti viikonlopulle) sopimuskauden päättymisestä, mutta saa nähdä päättyykö. Ja voisiko joku ottaa vaikka ylös mitä siellä uutisissa sanotaan, en ole varma ehdinkö uutisille kun pitää töitäkin tehdä. Rikosilmoitus lähtee muuten multakin vetämään jos ei ala selvyyttä asiaan tulla.

  279. 284 Sirpa Uski

    Radio Novassa tuli juuri uutisotsikot illan uutisista. Seuraavaksi varmaan puoli viideltä. Directa siis iso uutinen kun jo mainittiin.

  280. 285 huijattu2

    Katsokaa MTV3 uutiset tänään klo 19.

    Directa yrittää lakasta juttua “maton alle”, ja “hyvää hyvyyttään” suostuu irtisanomaan sopimuksen hehhh sanon minä.. mutta monen pitää vielä vuosi kestää laskutettavana tyhjästä.
    ja näinköhän se loppuu “heidän irtisanomisen jälkeen”, ei ainakaan jos ei ole mustaa valkoisella.
    Tuossa kaverin kanssa tuli puheen aiheeksi tää D niin sanoi että oli irtisanonut sopimuksen vuosi sitten puhelimessa, ja nyt oli taas laskutullut ja reklamoinnin jälkeen sanoivat taas irtisanovan sopimuksen kauden päättyessä.
    Sanoin kaverille että nyt ihmeessä pyydät kirjallisen vielä perään ja ethän ole maksanut laskua.. sanoi että oli laskun maksanut muiden laskujen seasssa, ja ei olis maksanut jos olis tiennyt tän jutun aikaisemmin, harmi kun en jututtanut kaveri pariviikkoa aikaisemmin.

    Katsokaa MTV3 uutiset tänään klo 19.

  281. 286 T.Tarkki

    Nythän rupesi oikein jännittämään. Tänään pitäisi vielä meilata directalle reklamaatio kun peruutettuani sopimuksen oli jo yhtinyt tulla pari sataa hakuosumaa joten laskutettavaahan siitä syntyi lisää. Jotenkin tuntuu että menee samaan mappiin eedellisen laskun kanssa. Mutta taidanpa odottaa nuo uutiset ensin.

  282. 287 Kiinnostus heräsi

    Mistä tiedätte, että juuri klo 19 uutisissa ja juuri MTV3 uutisissa ???

  283. 288 Huijattu

    Minullekin tuli tänään lasku Directalta. En ole siis maksanut perusmaksuakaan ja nyt sitten tipahti lasku, odotin kyllä perintätoimiston yhteydenottoa, mutta tulikin hyvityslasku, missä hyvittävät perustamismaksun sekä siihen lisätyn viivästymaksun. Mutta en aio unohtaa Directaa, odotan heinäkuuhun ja katson, tuleeko heiltä kirjallinen vastine kun haluan saada heiltä mahdolliset nauhoitetut puhelut sekä asiakasrekisteritiedot. Itselläni osa puheluista on nauhoitettuja ja aion kyllä säilyttää ne, kaiken varmuuden vuoksi.

  284. 289 Laskuttavat vaikka ei sopimusta

    Mitään sopimusta en ole ikinä tehnyt Directan kanssa, silti tupsahti 360e lasku. Pyysin aluksi tarjousta puhelinmyyjältä postiin, mutta tulikin tilausvahvistus jonka peruin. Nyt valitin tuosta laskusta ja Directa käski repimään sen. Monellekkohan näitä laskuja on mennyt, joilla ei ole edes mitään sopimusta ko. kusetuslafkan kanssa.

  285. 290 Seppänen

    Erittäin hyvä ja näkyvä juttu uutisissa. Hyvä kun mainittiin myös porsaanreikä mikä pienyrittäjien kohdalla on verrattuna kuluttajiin, sen ansiostahan tämä kaikki sotku on ollut mahdollista. Toivottavasti asia herättää kiinnostusta ja tilanne saataisiin korjattua.

  286. 291 Sirpa Uski

    Yllättävän pitkä uutinen. Ei mennyt vain parilla lauseella maininnaksi.
    Olisin halunnut niin nähdä itse toimitusjohtajan setvimässä sopimusehtojaan. Mutta ei. Se kertoo jo peittelystä.
    Kannatus lisääntyy Directaa vastaan. Näytetään niille ettei olla hampaattomia vaikka ollaankin suojattomia…vielä!

  287. 292 Ahti Pohjanlahti

    Siksi tiesin tarkkaan MTV3:n uutisista koska olen yksi uutisen kolmesta Vaasalaisesta yrittäjästä joita kuvattiin ja annoimme lausunnot Directasta toimittajalle tänä aamuna klo 8 Pohjanmaalla Härmän Kuntokeskuksen pihalla.

    Tämä uutinen ei tule jäämään ainoaksi koska
    Directan sopimusoikeuden tuhannet rikokset ovat asiantuntevalle lakimiehelle päivänselvät.
    Lukekaa LAKI24:stä aiheesta “sopimusoikeus”
    Raskauttavimpia ovat sopimukseen pakottamiset.

    Paras neuvo tällä hetkellä mikäli tunnette kokeneenne vääryytä.

    Ottakaa yhteys poliisiin ja selvittäkää asia.

    Directan tapauksen selvittäminen on nyt saanut siivet. Kiitos MTV3:n tutkivan journalismin.

  288. 293 Huijattu

    - Directa on oma-aloitteisesti informoinut viranomaisia toimintamallistaan, jotta tällaisten yksittäisten tapausten käsittelyyn ei kuluisi viranomaisten aikaa, toimitusjohtaja Komppa sanoo.

    Onko tämä normaali käytäntö yrityksissä? Laitatteko te tietoa viranomaisille esim. poliisille yrityksenne toimintatavoista? Varoitatteko jo etukäteen omasta toiminnastanne aiheutuvista vahingoista viranomaisia? Miten tämä pitäisi ymmärtää? Itse yritän ymmärtää, mitä tällä tarkoiteaan. Tarkoittaako Komppa sitä, että heidän toimintamallinsa aiheuttaa viranomaistoimia, mutta välttääkseen sen, he informoivat jo toimintatavastaan etukäteen? Onko heidän toimintatapansa sellainen, että se aiheuttaa viranomaistoimia, joten ennenkuin asiakas ehtii siitä tehdä ilmoituksen he tekevät ilmoituksen omasta toiminnastaan ensin. Vai mitä Komppa tarkoittaa?

  289. 294 Seppänen

    “- Directa on oma-aloitteisesti informoinut viranomaisia toimintamallistaan, jotta tällaisten yksittäisten tapausten käsittelyyn ei kuluisi viranomaisten aikaa, toimitusjohtaja Komppa sanoo.”

    Tällaisten yksittäistapausten? Mikäli meillä olisi ollut yksikin yksittäinen keskitetty taho, johon olisimme voineet ottaa yhteyttä kun lasku tuli, niin tyytymättömien määrä olisi paljon isompi, näin uskallan väittää.

    Keskustelupalstoilta keskusteluja ja jopa kokonaisia ketjuja on poistettu, joten emme ole voineet edes saada yhteyttä muihin yrittäjiin ja näin monet ovat maksaneet laskun perinnän pelossa. Reklamaatioihin ei vastata, vaan maksumuistutus lähetetään ja perintätoimisto perii aggressiivisesti. Vain 10 päivää perintätoimiston päiväyksen jälkeen on aikaa hoitaa asia, postinkulku huomioiden aikaa jää 7 päivää, muuten tulee merkintä luottotietoihin.

    Miksi nyt perintätoimisto ja Directa lähettää laskuja, kun ne kuitenkin asiakkaan ottaessa yhteyttä kehotetaan repimään?

    Odotetaanko, että asiakas maksaa laskun ja jos näin ei käy, vaan asiakas ottaa yhteyttä, niin pikaisesti sovitaan laskun olleen aiheeton ja kehotetaan repimään.

    Herää kysymys, pelätäänkö uusia tutkimuspyyntöjä poliisille vai mistä on kyse, jos kerran toimintamalli on selkeä?

  290. 295 Seppänen

    Tiedotus: Tänään Kymmenen uutisissa tulee lisää asiaa Directasta, joten kaikki kuulolla.

    Laittakaa tuo viestinne alkuun, jotta tieto menee koko ajan eteenpäin.
    Kiitos

  291. 296 Jeppe

    Miten olisi, että jokainen joka tätä ketjua säännöllisesti lukee, hakisi tämän aina Googlen kautta? Parhaimmillaan tämä sivu voisi olla ensimmäisenä hakutuloksena Googlella hakusanalla “020300200″.

  292. 297 Yrittäjät

    YES!!!! VIHDOINKIN kymmenen uutisissa tuli juttua huijatuista pienyrittäjistä kuten me!

    Tätä olemme hakeneet, vihdoinkin media ottaa asiakseen tutkia Directan huijausta!

    Meillä poliisille tehty tutkintapyyntö etenee ja toivottovasti saamme oikeutta pian ja Directan huijaus loppuu!!

    Hitsi, että elämä hymyilee tällä hetkellä :)

    Mikäli tästä ei nouse iso juttu niin johan on kumma, kuinkahan monta meitä huijattuja on täällä näinä kuukausina kirjoitellut.

    Kiitos Harto ettet ole taipunut Directan tai heidän lakimiestenkään uhkailujen edessä sivujen lopettamisesta tai siivoamisesta vaan meillä on ollut media johon tuntoja purkaa, tämä on ainoa paikka jossa kaikki viestit ovat säilyneet, kun muilta sivuilta ne ovat mystisesti kadonneet!

    Pyysin meidän asiaa tutkivaa poliisia katsastamaan nimenomaan nämä sivut jotta saisi käsityksen miten paljon meitä on, niin että JIPPIIII HARTOLLE!

    Olen valmis itse lähtemään julkisesti kertomaan meidän tarinan omalla nimelläni!

    Olen todella iloinen tästä! VIHDOINKIN JOKU KUUNTELI!

  293. 298 Yksi huijattu

    Satuin vahingossa huomaamaan tuon kymppiuutisten jutun. Itsekin olen saman kohtalon kokenut, kuin moni muukin täällä. Perintätoimistolta tuli kirje ja tein siitä reklamaation. Nyt ei pariin viikkoon ole kuulunut mitään… Kannattaisikohan käydä tekemässä rikosilmoitus asiasta. Eihän ne kumminkaan voi luottotietoja viedä heti, kun olen kumminkin reklamaation tehnyt tuosta perintälaskusta?

    Jos jotain ryhmäkannetta yms. joku tekee, niin mukana ollaan varmasti!

  294. 299 Yrittäjät

    Ai niin :) siis Yrittäjät nimimerkin alta löytyy Sari Erisson, Loviisa ! Ettei jäänyt epäselväksi, nyt ei enään pelota esiintyä omalla nimellä, kun meitä on täällä paljon. Kiitos teille kaikille :)

  295. 300 Yrittäjät

    Nimim. Yksi huijattu. Heti huomenna tekemään se rikosilmoitus mikäli mielestäsi aihetta löytyy, kyllä ne poliisit auttaa ja osaavat varmaan syytäjätkin käyttää harkintaa.

    Tämä ei muuten lopu kuin sillä, että me kaikki yhdistetään voimamme ja käymme tätä huijausta ja epäreiluutta vastaan! Näin ei saa kohdella enään muita pienyrittäjiä jotka eivät jo mahdollisia uhreja ole. Rohkeasti vaan, veikkaan, että meitä on siellä jo useampi kymmen, jotka ovat sen ilmoituksen tehneet!

    Mikäli jotain toimittajaa jutun teko kiinnostaa, niin ehdotamme, että kasaamme täältä joukon ihmisiä ja järjestämme tapaamisen, jossa saamme kaikki kertoa oman tarinamme. Lisää julkisuutta tälle huijaukselle!!!

  296. 301 Omega

    Ja ettei pääsisi unohtumaan niin tehdään tapauksesta kertaheitolla ikimuistoinen:

    http://naemok.com/directa/

    Palataan asiaan, Iso D. Nyt ainakin on rahalle vastinetta.

  297. 302 Ahti Pohjanlahti

    TÄSTÄ NOUSEE ISO JUTTU SIKSI ETTÄ:
    1.
    Sopimukseen pakottaminen perinnällä ja tratalla uhkaamalla on AIVAN VARMASTI RIKOS
    2.
    Directan lähettämät laskut ilman yhteydenottoa yrittäjään ovat valelaskutusta ja RIKOS
    3.
    Yrittäjien tietojen omavaltainen manipulointi on
    tietosuojan kannalta RIKOS
    4.
    Jatkosopimukseen pakottaminen myöhästyttämällä laskun lähettämistä ja syyttämällä Postin logistiikan huonoutta on PETOS
    5.
    Sopimuksen yksipuolinen muuttaminen 1.2.2008
    Directan puolelta purkaa lakituvassa koko sopimuksen
    6.
    Työministeriö on todistetusti Directan asiakas.

    Tulemme jatkossa viemään em. asiat julkisuuteen ja näiden todisteeksi niputamme yrittäjien sadat tai jopa tuhannet lausunnot tapahtumista Directan kanssa.

  298. 303 Yrittäjät

    OMEGA! Hitto me naurettiin pissat melkein housuissa, ihan hiton hyvä!! :D

    Me ihan oikeasti halutaan tuollaiset paidat.. Vieläkin vedet silmissä :D

  299. 304 Yrittäjät

    Kiitos Ahti, lupaan henkilökohtaisesti tulla kirjoittamaan puhtaaksi niitä lausuntoja. Lisää siihen vielä, että tarjous-kirjeen vastaanottaminen postilaatikkoon ei ole = sopimus.

    Sari Eriksson

  300. 305 Omegamies

    Joo, siittä vaan tilaileen. Itelle lähti jo, saas nähdä kauanko paidat pysyy tilattavana. Saa ainakin huijarit juosta ja mailata asian perään kerrankin jos meinaavat ettei synny ilmiötä :P Kyllä kelpaaa mennä oikeuteen edustamaan jos niin vaikeeks homma on mennäkseen!

    Ps. ho behold, oliskohan tää parempaa mainosta toiminimelle kun mitä luurissa kuukausia sitten luvattiin? Mene ja tiedä… ;)

  301. 306 Yrittäjät

    Tilattais heti useampi jos osattais eli jos viitsit vaivautua niin laita ohjeet :D , kun tää netin käyttö :(

    Sari

  302. 307 Harri Keränen

    Onkos muuten joku joka on laskun jo maksanut, aikomuksissa karhuta directalta rahojaan takaisin? Miten asia muuten menee, kun jos/kun directa aikanaan saa tuomion esim. valelaskutuksesta, niin onko mitään mahdollisuuksia olla rahojaan vailla takaisin?
    Minähän siis maksoin laskun, koska olen sähköpostiin tulleen linkin kautta vahvistanut haluni tulla directan asiakkaaksi. Tosin kuten moni muukin täällä, sillä puheilla että laskua tulee kun joku asiakas soittaa ja kysyy minun yhteystietojani… Lopun kaikki tietääkin…

  303. http://naemok.com/directa/ohjeistus/

    Lisäsinpä tarkemman ohjeistuksen, jos tuo sovellus on hankala käyttää. Tarvitset selaimeesi Adobe Flash-laajennusosan mikäli sitä ei ole jo asennettuna (yleensä on, jos ei niin selain kysyy asiasta). Ja osoitehan oli http://www.sonicshack.com/DesignYourOwn .

  304. 309 Eila Avsar

    Tässäpä taas yksi uusi/vanha uhri.
    Olen maksanut laskuja jo parin vuoden ajan .
    Nyt kuitenkin myin yritykseni,joka toimii jatkossa eri linjoilla kuin minä.
    Historia on täsmälleen sama,kuin muillakin aikaisemmin kirjoittaneilla.
    Poikkeuksena vielä se,että puolisoni on alkuperältään ulkomaalainen(asunut suomessa kuitenkin jo yli 30v.).
    Nimenomaan hän vastasi puhelimeen kyseisen ison D:n soittaessa,
    tuloshan on kuitenkin sama,
    siis en minäkään olisi alkuperäisenä suomenkansalaisena ymmärtänyt asiaa sen paremmin kuin hänkään.
    Meidän viimeinen toiminta pvm oli 05.04.2008,
    no laskuhan tuli sen jälkeen ja alkamisaika vuosi eteenpäin oli siis .
    Laskutuskausi 5.5.2008-5.5.2009.
    Laskun päiväys 29.05.2008..
    Eräpäivä 12.06.2007
    paperin tulostuspäivä on 29052008 klo22.15
    Laskun maksoin ja samalla lähetin irtisanoutumispyynnön,
    sekä sähköpostitse,että kirjattuna kirjeenä.
    Sähköpostiini tulikin vastaus ensin automaatin toimesta,
    kuin myöskin päivää myöhemmin ilmoitus.
    Arvoisa asiakkaamme,
    Olemme asettaneet sopimuksenne Directa Oy:n kanssa päättymään laskutuskauden 05.05.2008-05.05.2009 päätyttyä.
    Nyt on jo 25.06.2008 eikä postin kautta ole vieläkään tullut kirjallista irtisanoutumis päätöstä.Olen kyllä kopioinut kaikki mahdolliset vastaukset ja puheet;-())
    Nyt pelkäänkin,että joudun taistelemaan edelleenkin
    ensi vuonna uuden laskun vuoksi,,
    vaikka yritykseni on ollut jo vuoden toiminnasta pois.
    Moniakohan yrityksiä esim.ravintola-alalta he ovatkaan saaneet koukkuunsa ennenkaikkea ulkomaalaistaustaisia,
    jotka ovat vielä meitä kotimaisiakin huonommassa asemassa!!!

  305. 310 Jarmo

    Kiitos hyvästä palstasta. Olen myöskin samanlaisen kusetuksen uhri. Puhelinmyyjä muisti kertoa että tilauksen maksu on n.60 e, jonka ymmärsin vuotuiseksi kuluksi. Kun yllätys yllätys tuli yli 5000 haun lasku tuo vähä yli 400, eikä AINUTTAKAAN uutta asiakasta sitä kautta. (oma asiakaskysely kertoo (saatavana kirjallisena). En maksa senttiäkään, vaikka menisi Inrtumin jälkeen ite … . Kiitos kaikille jotka tätä palstaa pyörittää.

  306. 311 Juha

    Pelonsekaisin tuntein täällä kirjoitellaan puoli kolme yöllä, ja huominen huominen työpäivä pilalla tämän directan takia!

    Eli uutiset iski ensin päin naamaa ja sitten googlettamalla selvisi lopullinen totuus!

    Isompaa laskua ei minulle ole vielä tullut muuta kuin se aloistus lasku, mutta eiköhän sieltä vähintään se minimi kusetus laku tule!

    Laitoin heti sähköpöstilla irtísautumisen! Riittääkö se?

    Eli voisin alkaa hoitamaan muiden kiinnostuneiden kanssa oikeushaastetta.
    Itse vaikutan Tampereella, eli ainakin kaikki Tamperelaiset ottakaa yhteyttä säköpostilla osoitteeseen: supernova(at)tuubi.net

    Luulisi että tuhansien yrittäjien sana painaisi oikeudessa enemmän kuin yhden puhelinmyyjän.

    Kiitoksetihmisille ketkä saivat asian uutisiin ja julkisuuteen!

    Jaksamista kaikille ja ottakaahan yhteytt